Hullua on myös se, että John Anglin muistaakseni oli yrittänyt paeta noin 5 joukkoisen porukan kanssa jo aikaisemmin, mutta joukossa tuli ristiriitoja ja pakohetkellä hän oli ainoa, joka tilanteesta selvisi.
Suosittelen ehdottomasti katsomaan tuon elokuvan. On kyllä Clint Eastwoodin parhaimmistoa ja klassikkokamaa. Ohjaajana on Don Siegel, joka on ohjannut mm. ensimmäisen Likaisen Harryn. Hyvä draama/jännäri ja sopivissa väleissä on myös Clintin huumoria :) Ja elokuvan loppu on kyllä mieleenpainuva.
Joskus Ruutu palvelussa oli todella mielenkiintoinen dokumentti nimeltä Totuus Alcatrazista, jossa näiden paenneiden henkilöiden sukulaiset esitti todisteita paon onnistumisesta. Suositus tälle dokumentille, jos jostain tulee vastaan.
Kyllä veikkaat että selvis ammattirikollisia kun selvästi olivat eikä ne turhaa siellä alcatrazissa istuneet. Kiitos mielenkiintoisesta videosta jälleen🥰
Mä uskon että selvisivät toiseen paikkaan , mutta siksi varmaan ei ole tietoa kun halusivat uuden henkilöllisyyden. Kerran näin jonkun jutun telkkarisa tästä. Se kiinnosti.
kiitos loistavasta videosta 🤩 piti samontein alkaa katsomaan tuo eastwoodin kuva 😂 heti kun näin ilmoituksesta otsikon et alcatrazista olis video, tuli mieleen oma top10 menevä sean conneryn ja nicholas cagen tähdittämä The Rock. aivan loistava toiminta pläjäys ja ne musiikit 😍 taitaa olla hans zimmerin tekosia samoin kun gladiaattori etc 🤩
@@cockmcsteel6083 Kenraali Hummel hakee oikeutta Yhdysvaltojen hallitukselta valtaamalla Alcatrazin vankilasaaren. Koko kaupunkia myrkkykaasulla uhkaavia Hummelin joukkoja ryhtyy taltuttamaan FBI-agentti Goodspeed. Hän saa apua yllättävältä taholta. Julkaisupäivä: 7. kesäkuuta 1996 (Yhdysvallat) Ohjaaja: Michael Bay Säveltäjä: Nick Glennie-Smith; Hans Zimmer Tuotto: 335 miljoonaa dollaria Tuottaja: Jerry Bruckheimer; Don Simpson Musiikin säveltänyt: Hans Zimmer, Nick Glennie-Smith
kiitos tästä kuvitteellisesta paosta. on värikynää niin että helisee ja ajansaatossa tottakai kun huhuillaan niin alkaa olla turhan monta kirjoittajaa jotta siinä faktat häviää.
Toivottavasti selvisivät kun olivat tehneet niin kovasti työtä sen eestä. Valitettavasti neljäs ei onnistunut. Antaisivat heidän olla vapaina nyt jos ovat elossa. Olisi kiva joskus tietää että selvisikö he.
Kiinnostava video, unohditko mainita lopuksi että sukulaiset/perhe on saanut "kirjeitä" mutta se uskoo kuka uskoo että on todella tullut näiltä vangeilta.
Hyvä video en tajua miksi melkein kaikissa muissa puhutaan vain kolmesta vangista. Mutta tota westin tarinaa en usko toi morris vaikuttaa enemmän paon aivoilta
Voin sanoa, että tää on aika mielenkiintoinen keissi, mitä oon aiemminkin kuullut/lukenut, kun on sen verran tunnettu tapaus. 🤔 Jotkut kuulemma silloinkin uskoivat, että kolmikko selvisi kuivalle maalle, koska jotkut ovat nähneet 3 miestä, joiden ulkonäkö olisi vastannut vankikarkureiden ulkonäköä, mutta ei sitten koskaan selvinnyt oliko kyseessä samat vankikarkurit vai ei. 🤷♀️
Sellainen huomautus, että Alcatrazin on mahdollisesti jättänyt taakseen onnistuneesti myös Ralph Roe ja Theodore Cole, tosin heillä pako ei ollut mitenkään eeppinen, vaan he hyppäsivät pesutuvan ikkunasta kun vartijat eivät katsoneet heitä päin, heidän ruumitaan ei ainakaan ole merestä koskaan löydetty.
@@pmikkonen Pako Alcatrazista on klassikko. Suosittelen lämpimästi katsomaan. Paossa oli muuten mukana neljäskin vanki, nimeltä Allen West. Hän oli itseasiassa koko paon aivot. Hän kaivoi myös tunnelia samalla tavalla kuin muut osalliset, mutta ei mahtunut ilmastointi-reikään, joten muut vangit jättivät Westin tavarat jälkeen.
Uskon että ovat onnistuivat. Kuulu suunnitelmaan tuo että sitä tavaraa jäisi sinne merelle että luultais että ovat hukkuneet. Olihan John Anglinina esittäytynyt mies soittanut jollekkin asianajajalle päivä paon jälkeen ja pyytänyt järjestämään tapaamisen poliisin kans, ei ollut vain tuo asianajaja suostunut kun ei tiennyt tästä vankilapaosta. On pidetty hyvin mahdollisena että ovat menneet Brasiliaan ja alkaneet maanviljelijöiksi. Toki herroilla on nyt tänä päivänä jo sen verran ikää että suurella todennäköisyydellä ovat ainakin vanhuuteen kuollu
The rock aka Alcatraz on kiehtonut allekirjoittuanutta jo vuosia, vuosikymmeniä jopa voisi jo sanoa niin itse vankilana, kuin myös sen "asukkaiden" kautta, joten kiitoksia videosta! videon täydeltä asiaa jälleen kerran!
Elokuva suosituksiin suosittelen myös edesmenneen Sean Conneryn tähdittämän elokuvan The Rock - Paluu Alcatraziin Vaikka sinne yritetään mennä sisään paon sijasta mutta elokuva on hyvä
Tää video oli tosi hyvä javankilapaot ovat mielenkiintoisia ihan käsittämättömiä vankilapakoja on tapahtunut maailmalla ja tästäkin tulee ihan elokuva mieleen että miten on voinut noin käydä paketti vaan vaikeimmista vankilasta. 😮
Aivan uskomatonta tässä on se miten ovat onnistuneet touhuamaan tuon pakoaukon ja lautan yms vartijoilta huomaamatta. Aikaa on mennyt varmasti viikkoja.Vartijat kulki vähän väliä sellien ohi ja aikaa ei paljoa ollut touhuta valmisteluita huomaamatta. Ei olisi tarvinnut kuin vartijalla katsoa hiukan lähempää tekopäätä tai ilmastointiaukon valeseinää sillä välin kun vangit olivat poissa sellistä valmistuksia tekemässä. Myös tarkkoja sellitarkastuksia tehtiin vähän väliä ja tässäkin olisi helposti huomattu valeseinä
Ainakin sen dokumenti ohjelman mukaan olisi veljekset selvinneet paosta. Ne oli kuvattu 80-luvulla jossain päin en nyt muista paikkaa. Ja sitä oli fbi tutkinnut niin kuvat oli aitoja
Tää on aina yhtä mielenkiintonen aihe. Ite uskoisin että pako onnistui, siitähän on olemassa joku dokumenttikin missä näin väitetään, näytetää valokuvia sun muuta että olis Brasiliaan päätynyt ja elelly siellä sitte.
Tää ei varsinaiaesti liity tähän videon aiheeseen mut mulle tuli vaan mieleen et jos Dalttonin veljekset (luultavasti vaan keksityillä nimillä: Joe, Jack, William ja Averel) on ollu joskus oikeesti olemas niin niistä ja niiden elämästä ois kiva saada video. Oon kyl nähny niistä jonku videon mut se vaikutti vaan pintaraapaisulta niistä.
Siis oikeasti on ollut olemassa veljessarja villissä lännessä, jonka sukunimi on ollut Dalton. Että ei sitä ihan täysin hatusta vedetty ole, nimet nyt toki ei ole ollut Joe, Jack, William ja Averel, mutta kuitenkin. Eikä ihan kaikistellen sieltä rehellisimmästä päästä. Edit: Wikipedia tiesi ne nimetkin, eli Frank (1859-1887) Grat (1861-1892) Bill (1866-1894), Bob (1869-1892) ja Emmett (1871-1937). Ja näistä siis Grat, Bill, Bob ja Emmett on perustaneet rikollisjoukkion 1890
Toivottavasti selvis.Niin paljon kun töitä tekivät pakomatalle.
Miks
Hullua on myös se, että John Anglin muistaakseni oli yrittänyt paeta noin 5 joukkoisen porukan kanssa jo aikaisemmin, mutta joukossa tuli ristiriitoja ja pakohetkellä hän oli ainoa, joka tilanteesta selvisi.
Suosittelen ehdottomasti katsomaan tuon elokuvan. On kyllä Clint Eastwoodin parhaimmistoa ja klassikkokamaa. Ohjaajana on Don Siegel, joka on ohjannut mm. ensimmäisen Likaisen Harryn. Hyvä draama/jännäri ja sopivissa väleissä on myös Clintin huumoria :) Ja elokuvan loppu on kyllä mieleenpainuva.
Mistä tuo elokuva löytyy ja millä nimellä?
@@elhuo0943 th-cam.com/video/vHC3Ejwb1Ow/w-d-xo.html
Mikä elokuva ja mistä voi kahtoa
@@elhuo0943 escape from alcatraz
Joskus Ruutu palvelussa oli todella mielenkiintoinen dokumentti nimeltä Totuus Alcatrazista, jossa näiden paenneiden henkilöiden sukulaiset esitti todisteita paon onnistumisesta. Suositus tälle dokumentille, jos jostain tulee vastaan.
Kyllä veikkaat että selvis ammattirikollisia kun selvästi olivat eikä ne turhaa siellä alcatrazissa istuneet. Kiitos mielenkiintoisesta videosta jälleen🥰
Suosittelen kattoo leffan. On sitten ihan älyttömän hyvä vankilaleffa!!
Mielenkiintoinen video. Vihdoin tuli alcatraz vankilapako video🔥🔥🏆
Mä uskon että selvisivät toiseen paikkaan , mutta siksi varmaan ei ole tietoa kun halusivat uuden henkilöllisyyden. Kerran näin jonkun jutun telkkarisa tästä. Se kiinnosti.
Jes mahtavaa!
Koulu loppu, läksyt tehty,kuuma kaakao edessä ja petteriltä tuli uusi kiinnostava video(☆▽☆)
Mil luokal
8C
10e
kiitos loistavasta videosta 🤩
piti samontein alkaa katsomaan tuo eastwoodin kuva 😂
heti kun näin ilmoituksesta otsikon et alcatrazista olis video, tuli mieleen oma top10 menevä sean conneryn ja nicholas cagen tähdittämä The Rock.
aivan loistava toiminta pläjäys ja ne musiikit 😍
taitaa olla hans zimmerin tekosia samoin kun gladiaattori etc 🤩
Harry Gregson-Williams on tehnyt musiikit The Rock -Paluu Helvettiin -elokuvaan! ;) Ihan mielettömän hyvät musiikit mielettömän hyvässä leffassa!
@@cockmcsteel6083
Kenraali Hummel hakee oikeutta Yhdysvaltojen hallitukselta valtaamalla Alcatrazin vankilasaaren. Koko kaupunkia myrkkykaasulla uhkaavia Hummelin joukkoja ryhtyy taltuttamaan FBI-agentti Goodspeed. Hän saa apua yllättävältä taholta.
Julkaisupäivä: 7. kesäkuuta 1996 (Yhdysvallat)
Ohjaaja: Michael Bay
Säveltäjä: Nick Glennie-Smith; Hans Zimmer
Tuotto: 335 miljoonaa dollaria
Tuottaja: Jerry Bruckheimer; Don Simpson
Musiikin säveltänyt: Hans Zimmer, Nick Glennie-Smith
Onko sulla ollu tänään kiva päivä?
Tottakai😀
Joo
Joo paitsi ku lakko loppu
Ihan ok. Liikunta tunti.
Iha meedium
Veikkaan että pääsivät karkaamaan. Morrisilla oli korkea älykkyysosa määrä. Luulen että se on ottanu kyllä kaiken mahdollisen huomioon.
Mielenkiintoinen video!
Mielenkiintoinen video! Toivottavasti pääsivät pakoon ! :0 :-)
kiitos tästä kuvitteellisesta paosta. on värikynää niin että helisee ja ajansaatossa tottakai kun huhuillaan niin alkaa olla turhan monta kirjoittajaa jotta siinä faktat häviää.
Loistava video👍Myytinmurtajissa tekivät samanlaisen lautan ja pääsivät mantereelle.Eli kyllä se mahdollista on että hekin pääsivät.
Menikö ne sillä lautalla just ton matkan
@@pmikkonen jep
Joo löytyy myös täältä TH-camsta se jakso.
Toivottavasti selvisivät kun olivat tehneet niin kovasti työtä sen eestä. Valitettavasti neljäs ei onnistunut. Antaisivat heidän olla vapaina nyt jos ovat elossa. Olisi kiva joskus tietää että selvisikö he.
Kiinnostava video, unohditko mainita lopuksi että sukulaiset/perhe on saanut "kirjeitä" mutta se uskoo kuka uskoo että on todella tullut näiltä vangeilta.
Joo luin tosta vasta kun olin jo kuvannu videon
Moi sun videot tosi kiinnostavia.
Jälleen kerran hyvä video👍🏻
Hyvä video en tajua miksi melkein kaikissa muissa puhutaan vain kolmesta vangista. Mutta tota westin tarinaa en usko toi morris vaikuttaa enemmän paon aivoilta
Oli kiinnostava video!
Teeppä video jalkapallojoukkue chapecoensen lento onnettomuudesta (LaMian lento 2933)
Tosi hyvä video🤩🤩!!!! Mut mietin miten tää video on 11 nousevissa pelivideoissa?!???!😅
Oon käynyt Alcatrazissa. Oon myös nähnyt Pako Alcatrazista elokuvasta ja suosittelen katsomaan sitä
Tämä on käsikirjoitus ja suoraan Klint Eastwoodin tähdittämään elokuvaan! Kannattaa katsoa, Petteri!
Tykkäsin leffasta ja suosittelen. 👍
Kiitos taas tiedoista Petteri!
Moi! Eka hyvä vidi jällee sult kiitos tert hyvää työtä
Onpas olleet kekseliäät vangit 🤔
Kiitti tästä, tarviin näitä ohjeiks
Mielenkkiintoiinen video!
Uskon heidän päässeen vapauteen. Ne, mitä rantaan ajautui. he olivat varmaankin laittaneet vastsarannalta, elleivät uineet loppumatkaa?? 🤔👍❤
Voin sanoa, että tää on aika mielenkiintoinen keissi, mitä oon aiemminkin kuullut/lukenut, kun on sen verran tunnettu tapaus. 🤔 Jotkut kuulemma silloinkin uskoivat, että kolmikko selvisi kuivalle maalle, koska jotkut ovat nähneet 3 miestä, joiden ulkonäkö olisi vastannut vankikarkureiden ulkonäköä, mutta ei sitten koskaan selvinnyt oliko kyseessä samat vankikarkurit vai ei. 🤷♀️
Olisi hyvä jos voisit tehdä videon NATOn öljy sodista ja tappamista siviileistä se olisi ajan kohtaista
Siellähän ne Brasiliassa maata viljeli paon jälkeen
Näin kävi kortti lähetettiin jouluna 1962 kotia kun kesällä paettiin. muitakin tietää jep näin oli.
Luulis että ovat ottaneet veteen joutumisen riskit huomioon jos kaikki muu oli noin huolellisesti hoidettu
Meilä olikin koulussa viimeviikola puhetta tästä kun enkun kirjasa mainittiin matka kohteista ja tää oli yks niistä matka kohteista näin nyky aikana
Videoidea:
Miten toimia, jos kohtaa eri villieläimiä luonnossa.
Jos ei täyspitkävideo niin ”short” -video!
ilmainen asuinalue keskellä kallista friscoa. voin suositella chinatownin ravintoloita
Oon kuullu jotain jonku muun videolta mutta tää video kertoo paremmin
Voiko tehä videon nano tegnologiasta???
Petteri: Suosittelen nyt heti elokuvaa Pako Alcatrazista.
Jep
Millon teet sen toisen osan wtc iskuista?
En tiä
Mistä tollasen hupparin saa
Mitä sun silmänympäryksille on käynyt ihan vihreät
Mulla tulee mieleeni saman tien warzonesta rebirth Island peli muoto kyseisestä vankilasta
A Way Out tästä pelistä tulee tuo mieleen , olisko peli tehty tuon pohjalta
mistä ton oz näkee nykyää?
Eiköhän se HBO nettipalvelussa oo edelleen!
Mä oon paennut alcatrazista😃
Käytätkö useinkin eri artistien musiikkia taustalla?
Käytän lähes aina Epidemic Soundsista, johon mulla on lisenssi. Tää kaverin kuitenkin sävelsi mulle muutamia kappaleita, joita voin käyttää!
Aih, saanko mäkin säveltää? Olis hauska tehdä jokin eeppinen tai sinfoniallinen 🤔 Oikeastaan, millasta sä haluaisit jos haluaisit? 😁
@@toudefi Ehdottamasti saa! Tee joku sellanen, joka sopii videon taustalle :)
Mulla olis nyt Cinematic intro ja sekä hyvää taustamusaa, missä voin linkittää? 😁
Ne ehkä selvisi hengissä mutta voitko tehä lisää tälläisiä videoita mä tykkään näistä😁
loistava video oisko seuraavaks pablo escobar
Ollaan käyty koulussa tätä aihetta vallinnais tunnilla😮
Mielenkiintoinen tapaus!
Ois kannattanu kattoo elokuva ennen. Nyt tuntu tyhmältä kattoo tää ku elokuva kertoo ihan saman olkoon sitten totta tai ei...
Nää on hyviä
Warzone pelissä on peli muoto rebith island ja se mappi on toi vankila
teeetkö vesvistä videooo??
Mikä se on
@@pmikkonen vesilahdesta
@@lihamylly7123 Aa, en välttis :)
Köyhyys on ravinnon puutetta työvoimapulassa👁
Miksi tämä VIDEO on #4katsotuimmissa PELIVIDEOISSA
Mietin juuri ihan samaa :D
Joo
Selvis
KIITOS HYVÄSTÄ VIDEOSTA
Mulle tulee tästä vankilasta mieleen Harry Potterin Azkaban😄
Petteri kannattaa katsoa pako alcatrazista on hyvä leffa
Samaa mieltä. Oli video jonkun verran erillainen kun se mitä leffassa kerrottiin. Kannattaa Petterin kattoo se leffa
No ainoa tapa paeta on helikopterilla jos tapat kaikki siellä. Jos et tajua se on warzone refrenssi
Lukekaa kirja : PAPILLON, Henri Garriera...
Oon kattonu kylmärinkiä kans
Huikee sarja
Videoaihe sulle: Japanin 300 miljoonan jenin ryöstö. Kannattaa tutustua jos ei oo ennetään tuttu tapaus!
Ei oo tuttu! Laitetaa ylös
Meidän englannin tunnilla puhuttiin tästä vankilasta🤪
Rebirth island
Tätä etinki
Huomaa ku tuli tollanen biitti taustal nii petteri yrittää pysyä sen tahdissa nii puhuu asiat nopeemmin 😂
😂😂
Aika rohkeita oli niillä on ollu hurja elämä
Mä luulen että pääsivät vapaaksi. Kattokn joskus jonku dokumentin niistä ja se auttaa tosi paljon tulkitsemaan. Hyvä video
Kyllä oli kekseliästä porukkaa!Uskon,että pääsivät vapaaksi.Kiitos jännittävistä hetkistä videon parissa!
Ok
Sellainen huomautus, että Alcatrazin on mahdollisesti jättänyt taakseen onnistuneesti myös Ralph Roe ja Theodore Cole, tosin heillä pako ei ollut mitenkään eeppinen, vaan he hyppäsivät pesutuvan ikkunasta kun vartijat eivät katsoneet heitä päin, heidän ruumitaan ei ainakaan ole merestä koskaan löydetty.
Kiitti täydennyksestä
@@pmikkonen Pako Alcatrazista on klassikko. Suosittelen lämpimästi katsomaan. Paossa oli muuten mukana neljäskin vanki, nimeltä Allen West. Hän oli itseasiassa koko paon aivot. Hän kaivoi myös tunnelia samalla tavalla kuin muut osalliset, mutta ei mahtunut ilmastointi-reikään, joten muut vangit jättivät Westin tavarat jälkeen.
Suiiuu
Uskon että ovat onnistuivat. Kuulu suunnitelmaan tuo että sitä tavaraa jäisi sinne merelle että luultais että ovat hukkuneet. Olihan John Anglinina esittäytynyt mies soittanut jollekkin asianajajalle päivä paon jälkeen ja pyytänyt järjestämään tapaamisen poliisin kans, ei ollut vain tuo asianajaja suostunut kun ei tiennyt tästä vankilapaosta. On pidetty hyvin mahdollisena että ovat menneet Brasiliaan ja alkaneet maanviljelijöiksi. Toki herroilla on nyt tänä päivänä jo sen verran ikää että suurella todennäköisyydellä ovat ainakin vanhuuteen kuollu
Uskon kanssa, että selvisivät
@@pmikkonen Teehän videota Suomen vankilapaoista. Ihan täällä meilläkin on vankiloista karattu mitä erikoisimmilla tavoilla eri vuosi sadoilla 👍
Jokaisen ihmisen pitäisi nähdä edes kerran elämässä toi elokuva
Oon kattonu ton Pako Alcatrazista leffan ja hyvä leffa onkin. Clint Eastwood vetää hyvän roolisuorituksen.
The rock aka Alcatraz on kiehtonut allekirjoittuanutta jo vuosia, vuosikymmeniä jopa voisi jo sanoa niin itse vankilana, kuin myös sen "asukkaiden" kautta, joten kiitoksia videosta! videon täydeltä asiaa jälleen kerran!
Elokuva suosituksiin suosittelen myös edesmenneen Sean Conneryn tähdittämän elokuvan The Rock - Paluu Alcatraziin
Vaikka sinne yritetään mennä sisään paon sijasta mutta elokuva on hyvä
Kiitti, täytyypä tsekata
Paras video alcatrazista mitä olen kuullut ja oon kuullut monia mut hirveesti tuli uutta tietoa tässä🥰
Tää video oli tosi hyvä javankilapaot ovat mielenkiintoisia ihan käsittämättömiä vankilapakoja on tapahtunut maailmalla ja tästäkin tulee ihan elokuva mieleen että miten on voinut noin käydä paketti vaan vaikeimmista vankilasta. 😮
Joo vois tehdä jostain muistakin pakenemisista
@@pmikkonen Itse pidän pakoa onnistuneena siksi, että Anglinin veljesten sukulaiset ovat väitäneet saaneensa heiltä kirjeitä.
Toi kuulostaa ihan azkabanilta🙄😁😇 (eli jotka ei tiedä niin se on Harry Potter maailmassa oleva vankila)
Tuttu paikka sekin
me puhuttiin koulussa just tänään alcatrazin vankilasta niin kiva saada vähän enemmän tietoa (hyvä video)
Kyllä oli porukalla älliä😄👍🏼hyvä video
Aivan uskomatonta tässä on se miten ovat onnistuneet touhuamaan tuon pakoaukon ja lautan yms vartijoilta huomaamatta. Aikaa on mennyt varmasti viikkoja.Vartijat kulki vähän väliä sellien ohi ja aikaa ei paljoa ollut touhuta valmisteluita huomaamatta. Ei olisi tarvinnut kuin vartijalla katsoa hiukan lähempää tekopäätä tai ilmastointiaukon valeseinää sillä välin kun vangit olivat poissa sellistä valmistuksia tekemässä. Myös tarkkoja sellitarkastuksia tehtiin vähän väliä ja tässäkin olisi helposti huomattu valeseinä
Tietääkseni kukaan ei ole Alctrazizta hengissä paennut. Jos on niin tosi hyvin on matalaa profiilia pitänyt.
Oon kuullu tästä tapauksesta jollain muulla kanavalla mutta kyllähän sun videoista saa enemmän tietoa. PS. Teet parhaita videoita
Ai että just sopivasti ku koulu loppu ja päiväkahvin aika😎
Nyt on mielenkiintoinen aihe
Kyllä oli kekseliäitä poikia ja sie myös
Erittäin hyvä video. Fiksuja miehiä ovat olleet. Alansa "insinöörejä".
Ehdottomasti
sanon vaan sen että älä lopeta tubettamista jatka samaan mallin ja jos joskus lopetat älä poista sun videoita🙃
Ei ole tarkoitus lopettaa :)
:)
Ainakin sen dokumenti ohjelman mukaan olisi veljekset selvinneet paosta. Ne oli kuvattu 80-luvulla jossain päin en nyt muista paikkaa. Ja sitä oli fbi tutkinnut niin kuvat oli aitoja
Joo joku tällänen osu munkin silmiin
@@pmikkonen Ja toi elokuva kannattaa kyllä katsoa se on hyvä
Tää on aina yhtä mielenkiintonen aihe. Ite uskoisin että pako onnistui, siitähän on olemassa joku dokumenttikin missä näin väitetään, näytetää valokuvia sun muuta että olis Brasiliaan päätynyt ja elelly siellä sitte.
Tää ei varsinaiaesti liity tähän videon aiheeseen mut mulle tuli vaan mieleen et jos Dalttonin veljekset (luultavasti vaan keksityillä nimillä: Joe, Jack, William ja Averel) on ollu joskus oikeesti olemas niin niistä ja niiden elämästä ois kiva saada video. Oon kyl nähny niistä jonku videon mut se vaikutti vaan pintaraapaisulta niistä.
Siis oikeasti on ollut olemassa veljessarja villissä lännessä, jonka sukunimi on ollut Dalton. Että ei sitä ihan täysin hatusta vedetty ole, nimet nyt toki ei ole ollut Joe, Jack, William ja Averel, mutta kuitenkin. Eikä ihan kaikistellen sieltä rehellisimmästä päästä.
Edit: Wikipedia tiesi ne nimetkin, eli Frank (1859-1887) Grat (1861-1892) Bill (1866-1894), Bob (1869-1892) ja Emmett (1871-1937). Ja näistä siis Grat, Bill, Bob ja Emmett on perustaneet rikollisjoukkion 1890
Oon käyny tuolla alcatrazissa muutama vuosi sitten😅
Pako rebirth Islandista😤
Hyvä.mielkiintoin.video