Pasi Turunen perustaa teologiansa hyvin pitkälti siihen, että Aamos 9:15 ei olisi toteutunut. Ongelma tulkinnassa, on että yritetään selittää vanhan testamentin profetiaa ilman apostolisia linssejä. Uskon, että Pietari tarkoitti juuri tätä sanoessaan:2.Pietarin kirje:1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; Eli näemme siitä tavasta, jolla apostolit selittävät vanhan testamentin kirjoituksia, että ne eivät ole omin neuvoin selitettävissä. Muutenhan juutalaisille kirjanoppineille asia olisi selvää. Jaakob siteeraa Aamos 9. lukua kuuluissa apostolien kokouksessa (ehkä noin 50 jKr), jossa puitiin sitä, mitä pakanuudesta kääntyneille säädettiin. Apt 15:16-17 Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee, Näiden kohtien jälkeen Aamos sanoo näin: Aam 9:13 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypäleitten polkija siemenenkylväjän, jolloin vuoret tiukkuvat rypälemehua ja kaikki kukkulat kuohkeiksi muuttuvat. Tämä on selvää LIITTOSANASTOA ja melko suora lainaus tästä: 3. Moos 26:5 Ja puiminen kestää teillä viininkorjuuseen asti, ja viininkorjuu kestää kylvöön asti, ja teillä on kyllin leipää syödäksenne, ja te saatte turvallisesti asua maassanne. Eli voidaan sanoa että kyse on YLTÄKYLLÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ. Sitä seuraa tämä: Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niidern hedelmiä. Tämäkin on liittotekstiä ja viittaa tähän: 5. Moos 28:30 Sinä kihlaat naisen, mutta toinen makaa hänet; sinä rakennat talon, mutta et siinä asu; sinä istutat viinitarhan, mutta et korjaa sen hedelmää. Eli tämäkin on liittotekstiä. Kyse on siitä että Uuden Liiton siunauksesta puhutaan vanhan liiton kansallle sen ymmärtämillä metaforilla. Pitäisi olla selvä asia, että Jeesus ja apostolit opettivat hengellistä valtakuntaa. Vanhan liiton varjokuvat olivat esikuvia. Jäljellä on myt enää Aamoksen 9. Luvun viimeinen jae: Aam 9:15 Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi. Tästä voimme nähdä viittauksen 2.Moos 15:17 Sinä viet heidät perille ja istutat heidät vuorelle, joka on sinun perintöosasi, paikkaan, jonka sinä, Herra, olet asunnoksesi valmistanut, pyhäkköösi, Herra, jonka sinun kätesi ovat tehneet. Eli kyse on taas liittotekstistä. Ja sitten kun tämä puolestaan selitetään Hebrealaikirjeen valossa löydämme tämän: Heb 12:18 Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, …. Heb 12:22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, Näin homma selittyy kauniisti kun tulkinnallisena avaimena käytetään Uutta Testamenttia.
Jeremia ennustaa, että Herra tekee ISRAELIN JA JUUDAN heimon kanssa uuden liiton. 31:31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; 31:32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Liitto on luonteeltaan sellainen että Kristuksen kautta siinä on kaikilla henkilökohtainen suhde Herraan. Ei siis tarvi siinä mielessä opettaa "Tuntekaa Herra" 31:33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 31:34 Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. Tähän Israelin uuteen liittoon voi nyt sitten uskon kautta liittyä kaikista kansoista ne, jotka uskovat Kristukseen. Ja näin muodostuu yksi lauma. Uuden liiton Israel. Johanneksen evankeliumi:10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Ne joille tämä uusi liitto ei kelvannut noin 40 vuoden siirtymäajan aikana (33-70 AD) hävitettiin kansasta. Siten jäljelle jäi vain Kristuksen ja perustama Uuden liiton Israel. Apt 3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. 3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.' Jos kerran hävitetään kansasta niin, mikä tässä on epäselvää? Toki jokainen juutalainenkin (siis sellainen joka väärin perustein uskoo vielä vanhaan liittoon) voi uskon kautta Kristukseen tulla uudelleen oksastetuksi. 1.Johanneksen kirje:2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Ei siis tässä ole vastakkain Juutalaiset ja Pakanat vaan Vanha Liitto ja Uusi Liitto. Ja MOLEMMAT on tehty ISRAELIN kanssa. Vanhan liiton Israelia sanottiin seurakunnaksi 144 kertaa vanhassa testamentissa. Oli siis vanhan liiton seurakunta ja nyt uuden liiton seurakunta. Hebrealaiskirjettä kirjoitettaessa vanhan liiton israelia oli pian kohtaamassa eeppinen järisytys. Hebrealaiskirje: 8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. 12:26 Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin". 12:27 Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. 12:28 Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; Hämmentävää, että tämänkaltaista perusasiaa ei käsitetä. Käytännön kysymyksenä vielä lopuksi: Uuden liiton seurakuntaan kuuluvan yksilön määritelmä on: Uudestisyntynyt Kristukseen uskova ja Hänet elämänsä Herraksi tunnustava ihminen. No mikä on TÄNÄ PÄIVÄNÄ sellaisen JUUTALAISEN MÄÄRITELMÄ joka yksilön täytyy täyttää, että kuuluu tuohon "Israelin kansaan"? Eli jos laitettaisiin Isrealin rajalle "Raamatullinen tarkastuspiste" niin millä perusteella saisi oikeuden tulla maahan? 1. Saako olla juutalaiseen kääntynyt pakanataustainen? 2. Pitääkö olla juutalaista DNA:ta ? Jos pitää minkä verran? 3. Mihin juutalaisuuden muotoon pitää olla kääntynyt? 4. Onko ok jos äiti on juutalainen mutta isä pakana? Jne. Jne. Kukaan ei ole vielä osannut vastata tähän kysymykseen. Semmoinen myytti elää, että kaikki nykyjuutalaiset olisivat Aabrahamin jälkeläisiä "lihan mukaan". Mutta asia ei todistetusti ole näin. Vain osa juutalaisista omaa DNA:ta joka viittaa lähi-itäläiseen perimään, mutta ei suinkaan kaikki. Onko Jumalalla muka sellainen Uuden liiton ulkopuolinen prosessi, johon juutalaiset rabbit viittaavat, että kääntyessään juutalaiseksi henkilö saa yliluonnollisen prosessin kautta "juutalaisen sielun" ja hän tulee aidosti osaksi sitä jatkumoa joka lähti Jaakobista. En ole kenenkään kristityn tätä kuullut opettavan mutta sen se vaatisi. Nimittäin Paavali tuntuu opettavan Uuden liiton Israelilaisille, jotka olivat Kreikkalaisen satamakaupungin ihmisiä näin: 1. Kor 10:1 Sillä minä en tahdo, VELJET , pitää teitä tietämättöminä siitä, että ISÄMME olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi. Eli Paavali tuntuu kyllä uskovan, oman opetuksensa mukaisesti, siihen että taustasta riippumatta voi tulla oksastetuksi jaloon öljypuuhun siinä määrin että voidaan sanoa: "Isämme kulkivat kaikki meren läpi."
Pasi Turunen perustaa teologiansa hyvin pitkälti siihen, että Aamos 9:15 ei olisi toteutunut. Ongelma tulkinnassa, on että yritetään selittää vanhan testamentin profetiaa ilman apostolisia linssejä.
Uskon, että Pietari tarkoitti juuri tätä sanoessaan:2.Pietarin kirje:1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
Eli näemme siitä tavasta, jolla apostolit selittävät vanhan testamentin kirjoituksia, että ne eivät ole omin neuvoin selitettävissä. Muutenhan juutalaisille kirjanoppineille asia olisi selvää.
Jaakob siteeraa Aamos 9. lukua kuuluissa apostolien kokouksessa (ehkä noin 50 jKr), jossa puitiin sitä, mitä pakanuudesta kääntyneille säädettiin.
Apt 15:16-17 Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn,
että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee,
Näiden kohtien jälkeen Aamos sanoo näin:
Aam 9:13 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypäleitten polkija siemenenkylväjän, jolloin vuoret tiukkuvat rypälemehua ja kaikki kukkulat kuohkeiksi muuttuvat.
Tämä on selvää LIITTOSANASTOA ja melko suora lainaus tästä:
3. Moos 26:5 Ja puiminen kestää teillä viininkorjuuseen asti, ja viininkorjuu kestää kylvöön asti, ja teillä on kyllin leipää syödäksenne, ja te saatte turvallisesti asua maassanne.
Eli voidaan sanoa että kyse on YLTÄKYLLÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ.
Sitä seuraa tämä:
Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niidern hedelmiä.
Tämäkin on liittotekstiä ja viittaa tähän:
5. Moos 28:30 Sinä kihlaat naisen, mutta toinen makaa hänet; sinä rakennat talon, mutta et siinä asu; sinä istutat viinitarhan, mutta et korjaa sen hedelmää.
Eli tämäkin on liittotekstiä.
Kyse on siitä että Uuden Liiton siunauksesta puhutaan vanhan liiton kansallle sen ymmärtämillä metaforilla.
Pitäisi olla selvä asia, että Jeesus ja apostolit opettivat hengellistä valtakuntaa.
Vanhan liiton varjokuvat olivat esikuvia.
Jäljellä on myt enää Aamoksen 9. Luvun viimeinen jae:
Aam 9:15 Minä istutan heidät omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi.
Tästä voimme nähdä viittauksen 2.Moos 15:17 Sinä viet heidät perille ja istutat heidät vuorelle, joka on sinun perintöosasi, paikkaan, jonka sinä, Herra, olet asunnoksesi valmistanut, pyhäkköösi, Herra, jonka sinun kätesi ovat tehneet.
Eli kyse on taas liittotekstistä.
Ja sitten kun tämä puolestaan selitetään Hebrealaikirjeen valossa löydämme tämän:
Heb 12:18 Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
….
Heb 12:22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
Näin homma selittyy kauniisti kun tulkinnallisena avaimena käytetään Uutta Testamenttia.
Jeremia ennustaa, että Herra tekee ISRAELIN JA JUUDAN heimon kanssa uuden liiton.
31:31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
31:32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
Liitto on luonteeltaan sellainen että Kristuksen kautta siinä on kaikilla henkilökohtainen suhde Herraan. Ei siis tarvi siinä mielessä opettaa "Tuntekaa Herra"
31:33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
31:34 Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
Tähän Israelin uuteen liittoon voi nyt sitten uskon kautta liittyä kaikista kansoista ne, jotka uskovat Kristukseen. Ja näin muodostuu yksi lauma. Uuden liiton Israel.
Johanneksen evankeliumi:10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Ne joille tämä uusi liitto ei kelvannut noin 40 vuoden siirtymäajan aikana (33-70 AD) hävitettiin kansasta. Siten jäljelle jäi vain Kristuksen ja perustama Uuden liiton Israel.
Apt 3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'
Jos kerran hävitetään kansasta niin, mikä tässä on epäselvää? Toki jokainen juutalainenkin (siis sellainen joka väärin perustein uskoo vielä vanhaan liittoon) voi uskon kautta Kristukseen tulla uudelleen oksastetuksi.
1.Johanneksen kirje:2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
Ei siis tässä ole vastakkain Juutalaiset ja Pakanat vaan Vanha Liitto ja Uusi Liitto. Ja MOLEMMAT on tehty ISRAELIN kanssa.
Vanhan liiton Israelia sanottiin seurakunnaksi 144 kertaa vanhassa testamentissa. Oli siis vanhan liiton seurakunta ja nyt uuden liiton seurakunta.
Hebrealaiskirjettä kirjoitettaessa vanhan liiton israelia oli pian kohtaamassa eeppinen järisytys.
Hebrealaiskirje:
8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
12:26 Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin".
12:27 Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
12:28 Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
Hämmentävää, että tämänkaltaista perusasiaa ei käsitetä.
Käytännön kysymyksenä vielä lopuksi: Uuden liiton seurakuntaan kuuluvan yksilön määritelmä on: Uudestisyntynyt Kristukseen uskova ja Hänet elämänsä Herraksi tunnustava ihminen.
No mikä on TÄNÄ PÄIVÄNÄ sellaisen JUUTALAISEN MÄÄRITELMÄ joka yksilön täytyy täyttää, että kuuluu tuohon "Israelin kansaan"? Eli jos laitettaisiin Isrealin rajalle "Raamatullinen tarkastuspiste" niin millä perusteella saisi oikeuden tulla maahan?
1. Saako olla juutalaiseen kääntynyt pakanataustainen?
2. Pitääkö olla juutalaista DNA:ta ? Jos pitää minkä verran?
3. Mihin juutalaisuuden muotoon pitää olla kääntynyt?
4. Onko ok jos äiti on juutalainen mutta isä pakana?
Jne. Jne.
Kukaan ei ole vielä osannut vastata tähän kysymykseen.
Semmoinen myytti elää, että kaikki nykyjuutalaiset olisivat Aabrahamin jälkeläisiä "lihan mukaan". Mutta asia ei todistetusti ole näin. Vain osa juutalaisista omaa DNA:ta joka viittaa lähi-itäläiseen perimään, mutta ei suinkaan kaikki.
Onko Jumalalla muka sellainen Uuden liiton ulkopuolinen prosessi, johon juutalaiset rabbit viittaavat, että kääntyessään juutalaiseksi henkilö saa yliluonnollisen prosessin kautta "juutalaisen sielun" ja hän tulee aidosti osaksi sitä jatkumoa joka lähti Jaakobista. En ole kenenkään kristityn tätä kuullut opettavan mutta sen se vaatisi.
Nimittäin Paavali tuntuu opettavan Uuden liiton Israelilaisille, jotka olivat Kreikkalaisen satamakaupungin ihmisiä näin:
1. Kor 10:1 Sillä minä en tahdo, VELJET , pitää teitä tietämättöminä siitä, että ISÄMME olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi.
Eli Paavali tuntuu kyllä uskovan, oman opetuksensa mukaisesti, siihen että taustasta riippumatta voi tulla oksastetuksi jaloon öljypuuhun siinä määrin että voidaan sanoa: "Isämme kulkivat kaikki meren läpi."