Suomen sotakorvaukset 1944-1952

Toinen maailmansota tuli Suomelle kalliiksi: kansalaisia kuoli 96 000, yli sata tuhatta oli invalidina, 400 000 siirtolaiselle piti löytää asumus sekä elanto ja osa maasta oli pommitusten jäljiltä huonossa tilassa. 10 % valtion pinta-alasta oltiin menetetty Neuvostoliitolle, ja luovutetuille alueille jäi merkittävä osa teollisuudesta ja maataloudesta. Tämän ja muiden rauhansopimusten ehtojen lisäksi Suomi määrättiin maksamaan Neuvostoliitolle 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset, joka oli väkilukuun suhteutettuna suurempi määrä kuin Saksalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen määrätyt korvaukset.
Neuvostoliitto, joka oli itsekin jälleenrakennuksen tarpeessa, ei kuitenkaan halunnut korvauksia käteisenä, vaan ne piti suorittaa erilaisina teollisuudentuotteina. Niinpä Suomi valmisti kahdeksan vuoden ajan entiselle viholliselleen mm. junia, laivoja, koneita ja puutaloja. Viimeinen sotakorvausjuna ylitti itärajan syksyllä 1952, ja niin oli Suomi ainoana toisen maailmansodan häviäjävaltiona maksanut sotavelkansa.
Lähteet:
Eloranta, Jari, et al. "Suomen Rakennehistoria: Näkökulmia Muutokseen Ja Jatkuvuuteen (1400-2000)". Helsinki: Osuuskunta Vastapaino, 2018.
Kuisma, Markku. "Suomen Poliittinen Taloushistoria 1000-2000". Helsinki: Siltala, 2009.
Aihesanat:
sotakorvaukset,välirauhansopimus,jatkosota,toinen maailmansota,300 miljoonaa dollaria,sotakorvaustuotteet,teollisuus,suomen teollistuminen,1940-luku,vaaran vuodet,sotakorvausjuna,tehtaat,1952,helsingin olympialaiset,1944