Kansanedustajan palkan päälle tulee vielä parin tonnin kulukorvaus jonka saavat kaikki edustajat huolimatta siitä onko työn suorittamisesta oikeasti mitään kuluja. Esimerkiksi Helsingissä ja Oulussa asuvat taitavat saada yhtä paljon. Kulukorvaus on verotonta joten se ei näy verotiedoissa, edustajien oikeat tulot ovat kansalaisilta näin piilossa paremmin. Kokonaan toinen asia on, mihin tuo kulukorvaus on tarkoitettu jos kerran talo tarjoaa muutenkin puhelimet, tabletit, toimistotarvikkeet, taksit ynnä muut kuljetukset? Voisitko Hjallis kertoa oman mielipiteesi tästä kulukorvauksesta, onko oikeasti tarpeellinen?
Meinaatteko kulukorvauksella korvausta josta on kerrottu eduskunnan sivuilla? www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/palkkiot-ja-kulukorvaukset/Sivut/default.aspx
Mikä määrittelee "normaalin ihmisen"? Tottakai rikas ajaa rikkaiden asioita. Varmasti lähinnä puolet kansanedustajista ajaa samankaltaisten ihmisten asioita, kuin he itse.
Joo ei varmaan tunnukaan missään käyttää jotain taksikorttia, kun on sitä rahaa omasta takaa aikas paljon. Tuo kommentti paljasti, että et pysty mitenkään asettumaan tavallisen suomalaisen saappaisiin.
Yhden lyhyen vastauksen antaminen olisi naiivin mustavalkoista, sillä täytyy huomioida, ettei tuosta pienempi palkka enää kannustaisi tiettyä ihmisryhmää lähtemään ehdolle. Esim Antti Rinteellä oli ennen kansanedustajuutta suurempi palkka. Mutta tietenkin pienempää palkkaa ennestään nauttiville todennäköisesti riittäisi kannustimeksi vähempikin. Politiikassa mukana olemisen tulisi kuitenkin olla palkitsevaa, ei rankaisevaa
Tais liike osua vähän kaiteeseen. Mutta sellaista se on kun ei ole mitään selkeää ajatusta tai ohjelmaa. Pelkkä asiantuntijoihin vetoaminen ei pitkälle kanna, heilläkin on omat painotuksensa ja puoluetaustansa. joten neljä vuotta aikaa nostaa isoa palkkiota ja selailla kännyä.
@@uunoeemeli Mulla on laskettu mukaan kelan köyhän eläke, eli kansanelä. Odotan innolla Arskan järjestämää 100, joka onkin kutistunu jo 50e! Perseestä!
Ehdotan ehdottamasti savon metsa man tiluksen esittelyä. Elämää nähneitä masiinoja, Daavetti, fiat, ford, jne. jne. tuunistsu jutskia ja elämää. th-cam.com/video/ARIjJDNghgA/w-d-xo.html Ei mitään elitistä. Tutuskaa Metsien miehen tuunitsuun ja äijä tekke kaksivuoro työtä piälle.
Esitelkää Jethron Ferrari!
Tottakai Jethron Ferrari esittelyyn!
Kansanedustajan palkan päälle tulee vielä parin tonnin kulukorvaus jonka saavat kaikki edustajat huolimatta siitä onko työn suorittamisesta oikeasti mitään kuluja. Esimerkiksi Helsingissä ja Oulussa asuvat taitavat saada yhtä paljon. Kulukorvaus on verotonta joten se ei näy verotiedoissa, edustajien oikeat tulot ovat kansalaisilta näin piilossa paremmin.
Kokonaan toinen asia on, mihin tuo kulukorvaus on tarkoitettu jos kerran talo tarjoaa muutenkin puhelimet, tabletit, toimistotarvikkeet, taksit ynnä muut kuljetukset? Voisitko Hjallis kertoa oman mielipiteesi tästä kulukorvauksesta, onko oikeasti tarpeellinen?
Onko tälle "lähdettä"?
@@Kivistoooo kommentti on suoraan Sebastian Tynkkysen videosta, jossa hän puhuu kansanedustajien eduista
@@Kivistoooo th-cam.com/video/E0chWt8HA3Q/w-d-xo.html
Meinaatteko kulukorvauksella korvausta josta on kerrottu eduskunnan sivuilla?
www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/palkkiot-ja-kulukorvaukset/Sivut/default.aspx
Kuka välittää kuinka paljon kansanedustaja tienaa, sen tulo on kuitenkin enempi kuin tavallisella kansalaisella.
Joo Ferrari esittely 👍
Tarkotit varmaan Tynkkystä tuolla "joku edustaja"
Varmasti tarkoitti. 😂
2:35 nappi auki
Haha reps klops, kattokaapa videon alusta kuinka se on pitäny oikee blurrata :DD
En kyllä usko Hjalliksen ajavan normaalin ihmisen etuja.
Mikä määrittelee "normaalin ihmisen"? Tottakai rikas ajaa rikkaiden asioita. Varmasti lähinnä puolet kansanedustajista ajaa samankaltaisten ihmisten asioita, kuin he itse.
juu juu Jethron Ferrari!
"täällä mä kirjoittelen kolumneja ja jotain muita juttuja" Selvä.
Hieno video ja kiitos täst tietopläjäyksest!
hjallis tarkoitat varmaan palkkiota etkä palkkaa
Hyvä video! Lisää videoita eduskunnan toiminnasta ja menosta.
Joo ei varmaan tunnukaan missään käyttää jotain taksikorttia, kun on sitä rahaa omasta takaa aikas paljon. Tuo kommentti paljasti, että et pysty mitenkään asettumaan tavallisen suomalaisen saappaisiin.
missä on " torkku peitto" ? se ois pitänny esitellä.
Voisit kertoa jossain vaiheessa, missä valiokunnassa tai valiokunnissa sekä muissa tehtävissä vaikutat.
Kulukorvaukset. Pitäisikö niiden olla pienempiä, sillä kansanedustajan palkka itsessään on jo ihan kiva?
ei.
Yhden lyhyen vastauksen antaminen olisi naiivin mustavalkoista, sillä täytyy huomioida, ettei tuosta pienempi palkka enää kannustaisi tiettyä ihmisryhmää lähtemään ehdolle. Esim Antti Rinteellä oli ennen kansanedustajuutta suurempi palkka. Mutta tietenkin pienempää palkkaa ennestään nauttiville todennäköisesti riittäisi kannustimeksi vähempikin. Politiikassa mukana olemisen tulisi kuitenkin olla palkitsevaa, ei rankaisevaa
@@sirember7748 Kyllä mielestäni tahto vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin tulee toimia motiivina kansanedustajiksi haluavilla, ei rahan.
Kyllä pitäää
Edus kuntalaiset on kivoja! Mun pappa yritti mennä edus kuntaan mutta se ei vissiin päässy:/
Tais liike osua vähän kaiteeseen. Mutta sellaista se on kun ei ole mitään selkeää ajatusta tai ohjelmaa. Pelkkä asiantuntijoihin vetoaminen ei pitkälle kanna, heilläkin on omat painotuksensa ja puoluetaustansa. joten neljä vuotta aikaa nostaa isoa palkkiota ja selailla kännyä.
jetiä enemmän videoihin !
Nätti ottaa tirsat!
Jethron jatke!!
Joo Jethron Ferrari vidii
Missä menee raja jonka jälkeen ei ole merkitystä kuinka suuri on kuukaudessa palkka?
Ei varmaan missään
Keille?
Todellaki ferrari video!!
no nyt on
Jetin xo-vene esittelyyn😂
Kaikki tarvittava. 👌🏼
Yritähän pitää Jungneri aisoissa. Sitä kiukuttaa nykyään internetissä kaikki asiat.
Oikeisiin töihin
Raksalle sais mennä
@@jokurandompappa lol kärpille töihi
on se Hjallis vaan hieno mies
Eikös se oo palkkio eikä palkka
Juu ferrarin esittely 👍
Pitäsköhän sitä itsekin lähteä ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa? Tosin Liike Nyt ei varmaan olisi puolue😂
hei vaan, tais olla jokerit riippa. tiijä mutta arvelen.
Esittele vaikka oma polkupyörä 🚴
Video Sebastian Tynkkysen kanssa
Jep, väittelyvideo. Livenä mieluiten.
jep raha vs järki
Halutaan nähdä Jetin Fellari!
Varmaan sortuis ensikäsittelyssä persiilleen, painoindeksi liian korkea!
Kusipää mikä ashold!
@@uunoeemeli ??😂
Meinaatko monta kertaa vuoden aikana käydä työpaikalla ? Miksi Jetro on sinulle niin tärkeä että sitä tuot koko ajan esille ?
Jethro on hänen hyvä kaveri. Ja ku Jethro on nyt ostanu uuden auton, joka ei kaiken lisäksi ole mikään paska, niin tottakai se esitellään!
@@emhcontent Tottakai !!!!
Kyl se Jetin Ferrari pitää filmata ehottomasti!
Minun eläke, 48 vuoden YEL.lin maksun jälkeen on 950e/kk! Niin että........
Itse maksoin yrittäjäeläkkeeni yli 35-vuoden ajan ja eläke on nyt 700 euroa. Mitä vittua tämä on`
@@uunoeemeli Mulla on laskettu mukaan kelan köyhän eläke, eli kansanelä. Odotan innolla Arskan järjestämää 100, joka onkin kutistunu jo 50e! Perseestä!
onko vakuutus lääkäri homma mennyt yhtään eteenpäin
Toi vottavasti kuule mme tästä lisää ensi video lla
Ferrari testivideo ilmanmuuta
Täytyy kyllä sanoa, että en olis ikinä äänestänyt sua kokoomuksen ehdokkaana. Nyt ajatus ei tuntunut pahalta.
joo esittele Jethron ferrari
Kiitos ei Ferraria, mutta näitä asiapitoisia, kyllä kiitos!
Mikä se sellainen Ferraria on, kuin pelkkää' paskaa?
Tee pieni kiihytyskilpailuvideo sen Ferrarin kanssa
tykkää jos bongaat auennen napin kohdassa 2:39
Tottakai! Käykää ajelullaki!
Ei kyl jaksa Jetron Ferraria itessään, mutta jos se jakso keskityy Jetroon 90%, niin ehottomasti.
Näkis vaan yhdenkin linkin!
Perseestä on koko pulju!
Tottakai Jethron Ferrari esittely videota kiitos.
Jätkä on kuin persereijjästä!
Respect 🇨🇩
Vähä piikkii Tynkkyselle! 😏
ferrari esittelyyn
Joo en ymmärrä kanssa sitä PS kaveria joka syyttää koko ajan työnantajaansa korruptio yms..huhuh! Hyvä jallis! Grattis!
Harmittiko kuin ei oikein politiikassa ura lähtenytkään putkeen? Mitä kuvittelit liike nytillä voivasi tehdä?
Ferrari esittely!!!
Mojkka
Esittele
Tottakai Jetin Ferrari pitää nähä
Ei pitäs. Ketään ei kiinnosta joku Jetro ja Ferrari
No voi voi... hjallis ei saa tarpeeks palkkaa. Jää lisä liksat saamatta.
Todellaki esitelkää Ferrari!!
4.55 maha näkyy on yritetty peittää
Sitten kun teet seuraavan videon liittyen eduskuntaan niin ota mukaan se eduskuntatalon paternosterhissi.
Eka ja täller
Ehdotan ehdottamasti savon metsa man tiluksen esittelyä. Elämää nähneitä masiinoja, Daavetti, fiat, ford, jne. jne. tuunistsu jutskia ja elämää. th-cam.com/video/ARIjJDNghgA/w-d-xo.html Ei mitään elitistä. Tutuskaa Metsien miehen tuunitsuun ja äijä tekke kaksivuoro työtä piälle.
Kiitos tuosta..
* Hjallis kylmillä kivillä istumassa. * Ai niin ja tästä otetaan kyllä opiksi Arto Lauri TH-cam tilaten. Itselle ja kavereille kanssa.
Hjallis. Onneksi olkoon! Oikea mies äänestettiin eduskuntaan! Tutki tai pyydä tutkimaan 5G verkon terveyteen liittyvät haittavaikutukset.