@@noorasumanen509 ei kukaa käyttäydy tollee essoissa päinvastoin se ois tanssimas tos lavalla eikä horjuis ympäriinsä, bentsot tai jotku kipulääkkeet ja viina tossa toimii
Varsinainen junttien tapahtuma. Final Countdown introna, Ilmeisesti aivan tosissaan. Lisäksi Tauski esintyy ja laulaa suomalaisen työmiehenkin sydäntä kouraisevan Sinä Vain - kappaleen. Kyllä tämä on ihan tyypillinen suomalaisten iltama, ja tuo Keskisen känninen käytös on melko yleistä tässä maassa
Irroittelu ja hauskanpito tarkoittaa yleensä huumorintajua, jota äijällä ei näy olevan yhtään. Muilla on hauskaa, mutta Keskinen sekoaa itseensä kohdistetuista vitseistä. Sieppaa lopulta mikin ja toistaa siihen useita kertoja Haapojan, joka laukoo hyviä vitsejä, olevan täysi valehtelija ja kuinka hän itse ei ole valehdellut koskaan - naama punaisena. Näyttää viimeistään siinä, kuinka huumorintajuton tosikko on. Oli yrittänyt käydä vielä Haapojan - joka on nyrkkeilyn raskaan sarjan mestari - päälle. Kännissä on mokaillut muutkin välillä, mutta pitää sitä huumoria kestää, kun vielä ennalta sovittu homma
tldr; lekuri määränny esiintymiseen benejä, tai miehellä muuten pitkä respa näihin jo jostain ysäriltä, kun benejä sillon vielä puoskarit kirjotteli suht. liberaalisti, ja nyt sitten ottanut "jännityksen estoon" kombona viinan kanssa - jäbä ei ole self aware
Joo ei tainnu olla pelkkää alkoholii veressä. Käyttäsivät kusiteisteissä ni saatas järjestystä aikaa. Ei oo hyviä esimerkkejä noi julkisuuden henkilöt, jota saa huumausaineita käyttää ilman mitään seuraamuksia.
Absoluuttinen "julkisuuden henkilö" .... jo jaah... Ja voihan sitä normi kansalainenkin sekoilla keskellä katua huumepäissään, eikä siitä seuraamuksia tule. Ellei aiheuta vahinkoa jollekkin tai poliisit satu vaan paikalle.. mutta mitäpä nekään asialle voi, muuta ku viedä juoppoputkaan lepäilemään
Vesa teki roastaus-tapahtumalle sen mikä sille kuuluu, pilas koko typerän formaatin. Saa seiska miettiä uusia tapoja "viihdyttää". Hyvä Vesa teit palveluksen kaikille.
Meni Veskulla vähän tunteisiin tuo roast. Vaan eipä uskaltanut ottaa nyrkkeilijän raiveliin kiinni. Ihan sekaisin menee omaan roastiinsa ja pilaa koko tapahtuman. Voiko nolompaa olla?
Kyllä on joku laitta jotain lasiin ja tuonut yleisön nähtäväksi varnala media kun niitä ei seuraa kohta kukaan aika sikamaista touhua onko seuraava Niinistö Mari on jo ollut
Ei ollu huumeista kyse , tiiän faktatietoa Vesan itse kertomana Vesa oli hiljattain ollut siinä sydän operaatiossa ja oli viellä tuossa vaiheessa vahvat kipulääke kuuri mutta meni juomaan viinaa ja siitä meni sekaisin
Miten on mahdollista, kaveri on johtajana kaupassa, jota suku on vuosia brändännyt, mainoksiin tuhlataan paljon, sitten kaveri ottaa p....rseet, koko Pohjanmaa myötähäpeää. Enpä jymmärrä, olihan hän salarakastiedotteen keksijä, mitähän vielä.
Mitä ihmettä tuossa mukamas on! Vesa K. on ihan hyvän näkönen ja käytöksinen aikuinen mies. ( Irrottelee vähän tässä.. ). Ja se, sallittakoon hänelle!!!
Jep. Näkeehän sen ettei oo kyse nyt kännistä
Ei normi kännis kukaan käyttäydy noin. Pillerit ja viina toimii
saikku.15.1 ei toimi
Eipä taida kuules alkoholi ja pillerit noin toimia. Taitaa huimausaineet olla ny kyseessä, essot tai jotain vastaavaa toi on vetäny.
@@noorasumanen509 kyl nyt on joo mämmit kyseessä
@@noorasumanen509 ei kukaa käyttäydy tollee essoissa päinvastoin se ois tanssimas tos lavalla eikä horjuis ympäriinsä, bentsot tai jotku kipulääkkeet ja viina tossa toimii
sim zalabimm aaaaaa itel tuli tommonenki olo ku olin viros ja ostin pimeetä viinaa😋😋 mut ei ollu kivaa ku sairaalas nukkuu kova sänkyh😞
8:30 vesa luulee olevansa teräsmies
No on vähän muutakin otettu kun pelkkää lientä :D
Mä en ole koskaan miettinyt miltä näyttää kun Kari Salmelainen lohduttaa Tauskin musiikista itkevää Vesa Keskistä. Mutta nyt tiedän sen.
🤣
Mä en ole osannu koskaan edes ajatella miltä se vois ees näyttää 🤣😅
Varsinainen junttien tapahtuma. Final Countdown introna, Ilmeisesti aivan tosissaan. Lisäksi Tauski esintyy ja laulaa suomalaisen työmiehenkin sydäntä kouraisevan Sinä Vain - kappaleen. Kyllä tämä on ihan tyypillinen suomalaisten iltama, ja tuo Keskisen känninen käytös on melko yleistä tässä maassa
Laulo ja laulo, ainakin kertosäe tuli nauhalta
Mikäs siinä, mukavaltahan tuo näytti.
Muuta pois jos maan meno noin ahdistaa. Ainiin, muualta et saisi samanlaisia korvauksia lorvailuistasi.
@@mem5094 moi Vesa
on tuo vesa jotai muutaki vetäny ku pelkkää alkoholia
Irroittelu ja hauskanpito tarkoittaa yleensä huumorintajua, jota äijällä ei näy olevan yhtään. Muilla on hauskaa, mutta Keskinen sekoaa itseensä kohdistetuista vitseistä. Sieppaa lopulta mikin ja toistaa siihen useita kertoja Haapojan, joka laukoo hyviä vitsejä, olevan täysi valehtelija ja kuinka hän itse ei ole valehdellut koskaan - naama punaisena. Näyttää viimeistään siinä, kuinka huumorintajuton tosikko on. Oli yrittänyt käydä vielä Haapojan - joka on nyrkkeilyn raskaan sarjan mestari - päälle.
Kännissä on mokaillut muutkin välillä, mutta pitää sitä huumoria kestää, kun vielä ennalta sovittu homma
Haldor IX No tuo ny oli kaukana kännistä 🤣
Ei tosiaan ollut pelkästään kännissä
Nyt oli kyllä ne kuuluisat ryyni-kännit! Oma roasti ja Vesa hermostuu :D WTF - Welcome To Finland.
Mahtanu ketkua keskinen vetää
Ikävää sinänsä että tämäkin kuvattiin. Mitenköhän tossa roastissa lopulta kävi?
Vesa ja tauski. Missäs loput juntit olivat? Tuksu?
tldr; lekuri määränny esiintymiseen benejä, tai miehellä muuten pitkä respa näihin jo jostain ysäriltä, kun benejä sillon vielä puoskarit kirjotteli suht. liberaalisti, ja nyt sitten ottanut "jännityksen estoon" kombona viinan kanssa - jäbä ei ole self aware
Mut hyvä trippi oli...kai
en tiiä oks
tää säälittävää, hauskaa ei ainakaan
No nyt on aitoo menoa. Tollaset häpee ensin pari päivää, pyytää anteeks, menee "eteenpäin" ja tekee saman uudestaan.
Tätä vois näyttää kouluissa esimerkkinä miksei kannata vetää ryynikännejä.
Tai just miks kannattaisi
@@planetcaravan2925 lol
Vähän erilainen meininki ku ameriikan roasteissa...
Joo ei tainnu olla pelkkää alkoholii veressä. Käyttäsivät kusiteisteissä ni saatas järjestystä aikaa. Ei oo hyviä esimerkkejä noi julkisuuden henkilöt, jota saa huumausaineita käyttää ilman mitään seuraamuksia.
Absoluuttinen "julkisuuden henkilö" .... jo jaah...
Ja voihan sitä normi kansalainenkin sekoilla keskellä katua huumepäissään, eikä siitä seuraamuksia tule. Ellei aiheuta vahinkoa jollekkin tai poliisit satu vaan paikalle.. mutta mitäpä nekään asialle voi, muuta ku viedä juoppoputkaan lepäilemään
@@lamiatunes Tätä julkista sekoilua ei olisi tapahtunut jos herra Keskinen olisi nauttinut vain väkijuomia.
Ihan hyvää esimerkkiä. Never stop the madness ja kohta vedetään taas👍🏻👌🏻
@@jLkm897 Kyllä mäkin toivon, että omista lapsista tulis nistejä.
No meni ainaki show helpommin ku ilman aineita. Ei tarvinu paljo jännittää.
Seiska on syvältä!
Koko videossa ei muuta hyvää kuin .että Tauski on hyvä lauluntekijä ja Laulaja !
Varmaan huumattu tai ite vetänyt jotain, ollaan tuuris käyty eikä ollu kyl tollanen, tuli vastaan perheensä kanssa
ollaan tuuris käyty ja oli tollanen, tuli vastaan avaruusolioiden kanssa
On kyllä ala-arvoista touhua tehdä sairaan miehen kustannuksella tollasta halpaa huumoria. Varsinkin, kun äijä ei ite ymmärrä yhtään mitä tapahtuu...
Juu, selvinpäin tuskailee tuolissa
Surullista mutta hauskaa =D
Niin säälittävä tapaus tuo Keskinen. Kyläkauppaakin pyörittää ihan muut. Vesa on vaan ihan joojoo miehenä.
Silti rahaa vähä enemmän ku sun lompakos:DD
Köyhien ulinaa
Mitä saadaan kun yhdistetään Vesan kännäilyt ja kyläkauppa?
- Tuurijuopon kyläkauppa
Älkää persaukiset Vesaa haukkuko...voi kun Suomi on näin kateellisten maa😂
Aivan loistava👍 2 tampiota saatu samalle viiteolle😁😆
Vesa teki roastaus-tapahtumalle sen mikä sille kuuluu, pilas koko typerän formaatin. Saa seiska miettiä uusia tapoja "viihdyttää". Hyvä Vesa teit palveluksen kaikille.
Aivan älytön pelle
Montakohan bentsoo on mennyt??
Vesa on vähän outo tyyppi.
Niin kaunista...
En minä kyllä sitä keskistä aivan tuollaisena muistanut. Se sen tv ohjelmakin oli kiva.
Vesa ei muista tästä mitään.
Ei varmaan haluakaan.
@@kingwinter2024 onneks on videotallenne
Tota voi jo känniksi kutsua😂 huikeeta menoa
😂
Ei oo vesa vissii pelkkää pulkkaa vetäny
eli varmaanki kelkkaa?
Stiigaa
selkeesti lakka päis :D
Pari keskiolutta vain
Vesa on Kingi! Säälittävää tässä oli että jonkun piti tämä kuvata.
tavallisen tyhmä mies toi vesa,tainu maistuu joku muukin päihdyttävä aine :D
Vesa vetänyt vahvat viinat
Ainakin tauski näyttää järkevältä vesan vierellä :D
Saavutus
Mahtanut Vesalla olla morkkikset.
Taidettu vetää muutaki ku viinaa
viivaa
Kipulääkkeitä jotka hälle oli määrätty leikkauksen jälkeen, Vesan kertoman mukaan
keskisen kyläkaupassa olen käynyt kaksi kertaa. Siellä ei ole mitään ihmeellistä ostettavaa. Ihmetyttää miten jengi käy siellä edelleen
Meni Veskulla vähän tunteisiin tuo roast. Vaan eipä uskaltanut ottaa nyrkkeilijän raiveliin kiinni. Ihan sekaisin menee omaan roastiinsa ja pilaa koko tapahtuman. Voiko nolompaa olla?
eiköhän vesa tuo pillerit sieltä mistä toi muijansakin
Sieltähän niitä saa
Suolesta?
Pohjalainen jumalhahmo luomistuskissaan.
Tää on hyvä muistutus meille alkoholisteille, että päihteet ei meille sovi. Ei missään muodossa!
Yli vuosi raittiina.
Säälittävää katsottavaa.
Tykkäät sääliä
Silti katsot, eli mielenkiintoista sinusta 😏
"Haluan presidentiksi"
Täähän oli paras roast ikinä 😆
Koska kaikki on mahdollista, on myös mahdollista että tämä oli suunniteltu.
aloin itsekin miettiä tätä, mutta on kyllä todella hyvin näytelty jos on näytelty
Mitää en oo ottanu. 😩🤣😂
Ketkua ketkua ja räikkä pyörii
Huolestuttavinta on tuo Tauskin laululle herkistyminen.
Kyllä on joku laitta jotain lasiin ja tuonut yleisön nähtäväksi varnala media kun niitä ei seuraa kohta kukaan aika sikamaista touhua onko seuraava Niinistö Mari on jo ollut
Vesa todennäkösesti tiesi, että toi tapahtuma tulee olee sairaan tylsä nii pisti pään sekasi
Noloa
Maalaisisäntä isolla kirkolla..
Kateus teettää ja tuottaa kaikenlaista...
Ei ollu huumeista kyse , tiiän faktatietoa
Vesan itse kertomana
Vesa oli hiljattain ollut siinä sydän operaatiossa ja oli viellä tuossa vaiheessa vahvat kipulääke kuuri mutta meni juomaan viinaa ja siitä meni sekaisin
"Faktatietoa vesa keskisen kertomana" 🤣🤣🤣🤣
😂
Moi vesa
ei kukaan riehu tolla lailla opioideissa
Hyvä Vesa tapa ne kaikki!
vesa taitaa tykkää natseista?:D
Kehtaa mauraa taita olla ite pihalli mitähän Kaskisen lasiin on laitettu
Kiusaamistahan tuo on
Moi vesa
Tää ei oo hauskaa vaan säälittävää. Yleisöki vetäny varmaan samaa boolia ku nauraa viä noille jutuille.
Miten on mahdollista, kaveri on johtajana kaupassa, jota suku on vuosia brändännyt, mainoksiin tuhlataan paljon, sitten kaveri ottaa p....rseet, koko Pohjanmaa myötähäpeää. Enpä jymmärrä, olihan hän salarakastiedotteen keksijä, mitähän vielä.
Juntti-kansa laukkaa ko. kaupassa vaikka siellä mitään kummempaa ole..
Hyvä vesa
vesa meni omaan roastiin ja roastas itsensä ja muut alta 10min
surullista
onkohan tää vaan näytelty
Ei ole näytelty. Gbl eli lakka saa ihmisen näyttämään vajakilta.
@@markyyy2008 pitää kyllä ihan paikkansa
Vesa Keskinen on Suomen Elon Musk
Fail.
Essoja sanon minä
Niitäpä niitä! Käytöksestä näkee että kyseessä on mdma
@@sealakerranmaahanmuuttaja7173 ei näe, hyvin voi olla myös lakka
Vai satana.. he is sooooo wasted!
Kkonaaaa
Mun mielestä toi meni oikein mallikkaasti.
😂😂🤣😂🤣😂🤣
🙈😂
LSD
MDMA
Lakka
veikkaan et sekäettä xD huju, happo ja mämmi
👎🤨😮😖🍾🍷🥂🍺
Mitä ihmettä tuossa mukamas on! Vesa K. on ihan hyvän näkönen ja käytöksinen aikuinen mies. ( Irrottelee vähän tässä.. ). Ja se, sallittakoon hänelle!!!
Tuula Mikkanen Joo, mutta tohon aikaan Vesa ryyppäs vähän turhankin usein
sekaisin kuin seinäkello
Tuula Mikkanen ehkä vähän meni kyl yli 😂 mut onhan se äijä :)
Jos ois vaikka siinä viinassa pysyny
Moi vesa