Raahen saaristo | Tasku

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 9 มิ.ย. 2020
  • Taskun saari on pituudeltaan noin 410 m ja leveydeltään 240 m. Taskun pooki, valoton puura-kenteinen tunnusmajakka, rakennettiin vuonna 1853 Raahen kaupungin pohjoisen tuloväylän varrelle. Alkuperäisellä paikallaan lähes muuttumattomana säilynyt pooki on olennainen osa koko Suomen rakennusperintöä, etenkin kun Kristiinankaupungin ja Tornion välisellä rannikkokaistalla on jäljellä enää kolmetoista 1700- ja 1800-luvuilla rakennettua puurakenteista pookia. Tasku on aikoinaan toiminut kalastajien tukikohtana. Saaren keskikohdalla näkyy vieläkin käsin ladottuja venevalkamia.
    Taskussa on myös vanha kalamaja sekä uusi taukotupa. Tasku on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden. Kävijöitä on talvella jopa runsaammin kuin kesällä. Talvisin Taskun saareen ajetaan jäätilanteen salliessa hiihtoladut Museon- ja Thompsoninrannasta. Kesäisin kävijöiden suosiossa on saaren etelärannalla sijaitseva hiekkaranta. Saaressa on edustavia merenrantaniittyjä, runsaslajisia kuivia ja tuoreita niittyjä sekä liikkuvia alkiovaiheen dyynejä, jotka ovat matalia hiekkamuodostumia rannan yläosassa. (Lähde: visitraahe.fi/taskun-saari)
    Tasku Island
    Tasku Island is approximately 410 m long and 240 m wide. Tasku’s wooden daymark was built in 1853 along the northern passage to the town of Raahe. The daymark has stayed nearly unchanged at its original site, and it is an essential part of the building heritage of Finland, especially since only 13 wooden daymarks built in the 18th and 19th centuries remain on the shore between Kristinestad and Tornio. Tasku was originally a fishermen’s base. Hand-made landing places for boats can still be seen in the middle of the island.
    Tasku also has an old fishing lodge and a new resting hut. Tasku is a popular destination around the year. There are even more visitors during the winter than during the summer. In winter, if the ice situation allows it, skiing trails are made to Tasku from the museum shore and Thompsoninranta shore. In summer, the beach on the south shore of the island is a popular destination. On the island, there are representative seaside meadows, species-rich dry and fresh meadows and embryonic dunes, i.e. low sand formations in the upper part of the shore. (lähde: visitraahe.fi/tasku-island)
    #Raahensaaristo #tasku #archipelago

ความคิดเห็น • 1