Karjalan huokaus

Rannalla ylvään Suomenlahden,
on yhä linna Wiipurin.
Se suojannut on Suomen maata,
vainolta vieraan sortajan.
Sen rannan puut ja pensaat huokaa,
tuskasta heimon Karjalan.
Vaan nyt on mennyt linna meiltä,
on suojamuuri sortunut.
Ja kansa kulkee mieron teillä,
outona tynkä-Suomessa.
On rinnan riennot pois ja menneet,
onnesta laulu kerro ei.
Oi tuuli kulje, kanna kaipuu,
kantaa Karjalan suruja.
Vie viesti ylle vetten pintain,
soi sydän Karjalan.