Ruotsissa huomasin 2019, että siellä oli tuollainen juttu myös, että mittari antoi polttoainetta vain 999 kruunulla ja sitten pysähtyi. Viime kesänä hinnannousun jälkeen tuo oli nostettu 1499 kruunuun. Ja sillähän ei ison auton tankki tullut ihan täyteen.
Joo, Ruotsissa on tuo systeemi ollut pitkään ja kyllähän ne nykyään muuallakin rajoittaa. Enemmänkin yllätti että oli rajoitettu noin pieneen summaan kuin 70€.
Hei, kyllä tuo SOG systeemi on hyvä. Meillä on myös tuo omassa-autossa. Haetteko nuo yöpaikat park4night sovelluksella vai jollain muulla sovelluksella.
Joo, vaatii vähintään C1 kortin. Sanna ei ainakaan vielä ole ajanut C1 korttia vaikka on siitä puhetta ollut.. Mutta vaikka ajaisi, niin kyllä mä varmaan silti ajaisin, kun tykkään ajaa, enkä välitä vieressä istumisesta 😂. Toisaalta voishan sitä sitten itse keskittyä kuvaamiseen 🤔 Mutta näin on ollut ihan toimiva systeemi 😊
Joo, periaatteessa on putk on auki koko ajani tuonne katolla olevalle ”poistoaukolle” asti. Näin ei kasettiin pääse muodostumaan painetta vessan ollessa kiinni. Sitten kun luukun avaa, käynnistuu samalla moottori, joka imee hajut pois. Sitten kun luukun laittaa kiinni, moottori sammuu automaattisesti. Eli moottori ei ole päällä koko ajan.
Kesällä satamaan mennessä kemmssan korkin Forssan Autokeitaan viemäriin hukuttaneena, elelin jännittäviä hetkiä kun laitoit korkin kaapin päälle 😬. Jatkossa laitan sen AINA maahan. Onneksi oli varakasetissa korkki tallessa…
Joo, siis toi putki liittyy siihen edellisessä jaksossa asennettuun SOG wc:n ilmanvaihtosysteemiin. Eli tuota letkua pitkin menee kasetin hajut taivaan tuuliin. Ei tule autoon mitään vessan hajuja. Tuossa sitten tyhjensin kasetin ekaa kertaa sen SOG:n asennuksen jälkeen. Nyt jo menee tuon letkun poisto ja paikoilleen asennus helposti rutiinilla 😊
@@esah9458 Solbio tuoksuu eukalyptukselle ja ”metsälle”. Peittää hajut hyvin parin päivän vaihtovälillä. Jos jättää pidemmäksi aikaa, niin sitten alkaa hajuja tulemaan läpi. Parasta meidän mielestä Solbiossa on, että se hajoittaa kasetissa olevan tavaran hyvin ja tyhjentäessä kaikki tulee ”sutjakkaasti” ulos. Voi käyttää hyvin tavallista wc-paperia, ei ole mennyt tukkoon koskaan. Lisäksi kun käyttää vain Solbiota, niin se puhdistaa itse samalla kasetin sisäosaa, eli sinne ei muodostu virtsakiveä ym. Kaiken lisäksi se on edullisempaa kuin nuo agua kem pussukat ja tietenkin luontoystävällinen, kun siinä ei ole yhtään kemikaaleja. SOG on sitten siitä hyvä systeemi, että vessasta ei tule sitten mitään hajuja, ei Solbion eikä muuta, vaikka tyhjentäisi viikon välein. Meillä tosin täyttyy jo melkein vuorokaudessa 😂

Moi, joo Park4night sovelluksella ja sitten Campercontact, Stellplatz ja Camping car park apeilla.
Teidän auto varmaankin vaatii C-luokan ajokortin, kun ei näy Sannaa ratin takana? 😊
Joo, vaatii vähintään C1 kortin. Sanna ei ainakaan vielä ole ajanut C1 korttia vaikka on siitä puhetta ollut.. Mutta vaikka ajaisi, niin kyllä mä varmaan silti ajaisin, kun tykkään ajaa, enkä välitä vieressä istumisesta 😂. Toisaalta voishan sitä sitten itse keskittyä kuvaamiseen 🤔 Mutta näin on ollut ihan toimiva systeemi 😊
Ranskassa on kyl hyvin palvelut huoltsikoilla caravaanarille. Pimeellä perille tulo on aina jännitysnäytelmä löytääkö perille.
Jep näin on ja saa jännittää minkälainen paikka odottaa jos on uusi paikka.
Onko SOG koko ajan päällä vai kun wc luukun avaa? Siis ilmeisesti vetää alipaineen wc kasettiin sähköflexillä tuon poistoputken kautta...
Joo, periaatteessa on putk on auki koko ajani tuonne katolla olevalle ”poistoaukolle” asti. Näin ei kasettiin pääse muodostumaan painetta vessan ollessa kiinni. Sitten kun luukun avaa, käynnistuu samalla moottori, joka imee hajut pois. Sitten kun luukun laittaa kiinni, moottori sammuu automaattisesti. Eli moottori ei ole päällä koko ajan.
@@JustDoMedia Ok, kiitos. Fiksu systeemi!
@@pasiturpeinen5327 jep ja nyt kun ollaan muutama kuukausi käytetty, niin todella tyytyväisiä ollaan. 😊👍
@@JustDoMedia Siellä on tuuletin ;-)
@@terhogranberg tai vielä tarkemmin imuri, joka imee hajut tankista. Ei tuuleta tankkia 😜
Mistä tuota Solbiota voi hankkia ja kuka sitä tuo maahan?
Karavan myymälöistä ja Simex Oy tuo maahan.
Kesällä satamaan mennessä kemmssan korkin Forssan Autokeitaan viemäriin hukuttaneena, elelin jännittäviä hetkiä kun laitoit korkin kaapin päälle 😬. Jatkossa laitan sen AINA maahan. Onneksi oli varakasetissa korkki tallessa…
Joo, aina siinä on riski että unohtuu, jos sen laittaa vähäänkään sivulle silmistä. 😊
Hei onkos toi kasetin uusi asia kun laitoit tollasen putken siihen
Joo, siis toi putki liittyy siihen edellisessä jaksossa asennettuun SOG wc:n ilmanvaihtosysteemiin. Eli tuota letkua pitkin menee kasetin hajut taivaan tuuliin. Ei tule autoon mitään vessan hajuja. Tuossa sitten tyhjensin kasetin ekaa kertaa sen SOG:n asennuksen jälkeen. Nyt jo menee tuon letkun poisto ja paikoilleen asennus helposti rutiinilla 😊
Kuinka hyvin toi solbio vessa aine hajut peittää ? Hyvä video .👍👍
Aattelin josko kokeilis tota ainetta seuraavaksi toisaalta noi agua kem pussit on käteviä käyttää..