Laaja kuvitelma " hössötyksen reagriivi"* mä naurahdi , oliko saarinen c-haisena,,, no niin liike on ihmisen lääke! Jämähdetty ylipäätään kaventamaan ,luovuuden ulkopuolella häpeällä ruokitun itsen löytäminen, " luonteen, vapautuksen , kokemus tietoisuus siitä yrityksen pörssikurssiin ladatut odotukset ,ajassa tunnustat on tarve - kiireellä mutta ei se tuottavuutta ole
Tärkeää asiaa Esalta! Mutta näidenkin asioiden sanomiseen tarvitaan ns. auktoriteetti, jotta "lauma" ostaa asian. Luulen, että tavallisissa mattimeikäläisissä on vahvaa saarisesan ajattelua. Tämä auktoriteetti uskoisuus ja tarve esimerkeillä, jotta uskaltaa toimia jopa hyvällä, on mielestäni surullista ihmisyydessä, mutta toisaalta hyvin inhimillistä. Ottakaapa Jukka Jalonen haastatteluun. Jukalla tiimeineen on varmasti tämä taito saada yksilö kokemaan itsensä tarpeelliseksi ja osaavaksi tiimissä.
@@taijablom104 Jaa-a. Omilla toimilla ja sanomisilla paljastamme aina itseämme. Aina vaan parempi mitä enemmän uskallamme avata itseämme ja omaa todellisuuttamme. Dialogin tärkeys näin myös korostuu. Oppiakin voimme siten saada
Niin, moni on saanut tittelin päällikkö tai johtaja jne.....eli asema ja termin tuoma johtajuus vaikka henkilö ei tajuaisikaan johtajuudesta ja johtamisesta mitään...se lisää vain ongemia...Esa on aina paikallaan!
Mieltä avaava haastattelu ja lohdullinen siinä mielessä, että aina palataan inhimilliseen ihmiseen ja ihmisyyteen myös johtajuutta tarkasteltaessa.
Laaja kuvitelma " hössötyksen reagriivi"* mä naurahdi , oliko saarinen c-haisena,,, no niin liike on ihmisen lääke! Jämähdetty ylipäätään kaventamaan ,luovuuden ulkopuolella häpeällä ruokitun itsen löytäminen, " luonteen, vapautuksen , kokemus tietoisuus siitä yrityksen pörssikurssiin ladatut odotukset ,ajassa tunnustat on tarve - kiireellä mutta ei se tuottavuutta ole
Tärkeää asiaa Esalta! Mutta näidenkin asioiden sanomiseen tarvitaan ns. auktoriteetti, jotta "lauma" ostaa asian. Luulen, että tavallisissa mattimeikäläisissä on vahvaa saarisesan ajattelua. Tämä auktoriteetti uskoisuus ja tarve esimerkeillä, jotta uskaltaa toimia jopa hyvällä, on mielestäni surullista ihmisyydessä, mutta toisaalta hyvin inhimillistä.
Ottakaapa Jukka Jalonen haastatteluun. Jukalla tiimeineen on varmasti tämä taito saada yksilö kokemaan itsensä tarpeelliseksi ja osaavaksi tiimissä.
Kyllä nyt tuli esiin Jannen oma uskomus!? Me jokainen pystytään tuohon ESAn osaan, elämässä, arjessa ja hetki on nyt ☀️👍