Kiitoksia. Vaikka mediat ja vaikutuskanavat ovat muuttuneet tietyt toimintatavat näyttävät olevan nykyäänkin samat. On syytä olla valppaana. Terveisiä sinne Kainuuseen.
Hyvä video esitys aiheesta. Kiitos siitä. Tyypillistä toi venäläinen ajatus miten he kuvittelevat suomalaisten toimivan kun kun "-me teemme näin niin finskit toimivat näin-"! Ja aina suomalaiset toimivat juuri päinvastoin kuin venäläiset ajattelevat meidän toimivan.Suomalaiset on aina nousseet vainolaista vastaan on se sitten ollut miten suuri ja vahva tahansa.Ja toimii vastaisuudessakin jos miehiä tarvitaan lippujen alle! Ugh,olen puhunut.!
Tärkeätä historiallis-isänmaallista asiaa oikein painotuksin, ja tuo loppuyhteenveto tähän päivään vielä sitäkin tärkeämpi, noita ikiaikojen trollaajia ja muita valehtelijoita kun on tänä päivänä taas kuin sontakärpäsiä vastaleivotun läjän kimpussa...! 🕵🏻 🇫🇮 💙 🇫🇮 💙 🇫🇮
Stalin oli "kaheli" mutta älykäs sellainen, ja se teki hänestä vaarallisen! Jouduinmme näitä "lippalakkeja" vastaan taisteluun ensin talvisota ja nyt sitten "jatkosota"! Suomi pysyi kuitenkin yhtenäisenä puolue-kantaan katsomatta! Hyvä että olemme yhtenäinen kansa! Pete Kr 🎸🇫🇮
Suomalaisessa kuntahierarkiassa Terijoki EI OLLUT kaupunki. Viipurin läänissä oli vain kolme kaupunkia: Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala. Ryssän mielessä pelkkä kunta ei oikein ollut "vakuuttava", siksi toitotus kaupungiksi.
Teboilkin oli alunperin Suomessa toiminut suomalais-saksalainen firma, joka sekin menetettiin "sotakorvauksina" saksalaisten omaisuudeksi laskien. Teboilin konseptista kopioitiin Venäläinen Lukoil, joka nykyisin Teboilin emofirma. Terijoki oli osa Suomen Karjalaa, jota Suomen Riveriaksikin kutsuttiin. Otto Ville Kuusinen oli kotoisin Laukaasta Keski-Suomesta, Jyväskylän kupeesta. Molotov-Ribbentrob-sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin myös Bessarabian (nyk. Moldovan) kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin, jonka se liittikin sittemmin itseensä.
Isänmaan petturuus on pahinta mihin ihminen voi syyllistyä,se on anteeksiantamatonta ja.on.sitä edelleenkin,on käsittämätöntä että kukaan sellaiseen ryhtyy! Ehkä haluttiin mielistellä naapuria ja niinhän tehtiin NL,loppumiseen asti,onneksi se on nyt ohi!
Kuusinen oli ajamassa ns. "Neuvosto-Suomea" jossa bolsevikkihengessä johdettaisiin maata. Varmasti "hänen" Suomensa olisi "liittynyt" Neuvostoliittoon. Taustoista on hyvä muistaa, että Kuusinen oli vuonna 1918 kovanlinjan kapinallisia ja sen punaisen puolen johtohenkilöitä.
Joo, herra Turtiaisesta ei taida olla muuhun kuin nostelemaan painavia rautoja maasta luullen että sitä kautta kasvaa myös ymmärrys politiikasta ja muista valtiollisista asioista...? 🤔
Tiedustelu Suomessa oli hyvin laajaa jo huomattavasti aikaisemmin kuin Talvisota syttyi. Kannaksen asemia valo kuvattiin ja laadittiin opaskirja "Marssiopas" puna-armeijalle. Lisäksi Laatokan Karjalaan oli pakko ollut rakentaa teitä kohti Suomea jo huomattavasti ennen talvisotaa. Suurlähetystössä työskennellyt Boris Jartsev esitti jo ennen Molotov-Ribbentrop sopimusta alueluovutuksia Suomen hallitukselle. Näitä oli mm. rajan siirto Kannaksella ja Suomen lahden saarien luovuttamista. Nämä neuvottelut eivät kai koskaan päätyneet julkisuuteen? Neuvostoliitto "harrasti" laajaa vakoilua Suomessa mm Suomi KP:n piirustukset meni, Lapuan patruunatehtaan johtajan myrkytys oliko se 32 yms sekaantuminen lakkoihin ja niiden rahoittaminen.
Arvo "Poika" Tuominen oli tuolloin Tukholmassa. Hän ei käskystä huolimatta matkustanut Neuvostoliittoon, ja tiesi, ettei hänellä ole tämän pullikoinnin jälkeen sinne enää menemistä.
oliko suomi siis sivuseikka ja pohjoisen nikkeli ja saksalaisten katseet niissä resursseissa pääsyy hyökätä suomeen? Näin on esitetty isompaa kuvaa 1939 tilanteesta NL puolelta ajattelua. Siksi neuvottelu oli vain teatteria (toki NL koitti kalastella baltian tyyliin voisiko ilman sotimista ja tappioita miehittää Suomen).
6:13 Ukrainan kohdalla on myös viitattu "rauhansopimuksiin", miten Ukraina ei niitä halunnut hyväksyä. 6:54 Neuvostoliitolla oli myös jokin soittokulkue Suomen varalle. Muistelen kuin Ukrainaan liittyi samoja ideoita. 7:30 Ukrainaan myös yhteys eli vaikka osa oli pakkovärvättyjä etulinjaan, niin osa saattoi oikeasti taistella Venäjän puolesta.
Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen video 👍 paljon oon itse myös perehtynyt tuon ajan suomen historiaan, mutta tässä videossa tuli paljon uutta myös itselle... voisitko tehdä videon tämän hetken "Otto wille kuusisista" ja disinformaatio vaikuttamisesta suomessa... aika samalla tavallahan tuo "rakas" itänaapuri toimii edelleen...
Täytyy muistaa että ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä aseistuksen kyky ja määrä kasvoi huomattavasti, joten noille Stalinin huolille oli sinällään olemassa ihan asiallisesti selitettävät syynsä, kun Pietari alkoi olla tykin kantaman päässä Suomen silloiselta rajalta, mitä se ei vielä 1920-luvun alussa silloisella kalustolla ollut. tykistön kantama kasvoi 30-luvulla 20-25 kilometristä yli 30 ja liki 40 kilometriin. Joten Staninilla ja Neuvostoliitolla oli sinällään ihan asialliset syyt "pelkoonsa", ja oli siis oiva keppihevonen aluevaatimusten ja huolenaiheiden esittämiselle. Myös lentokoneiden tekniikka ja kantama kasvoi 1920-luvulta 40-luvulle tultaessa huomattavasti.
Terijoen hallitus oli minulle tuttu, kirja aiheesta on hyllyssä. "Terijoen hallitus" - taktiikkaa käyttivät muutkin: esim. USA Guatemalassa 1950-luvulla, Chilessä 1973 ja myöskin Iranissa 1953, kun vapaamielisen pääministeri Mossadeghin tilalle nostettiin tosisurkimus eli shaahi. Ja niin öljy virtasi taas länteen, turvallisesti ja halvalla.
Otto Wille Kuusinen osasi ainakin pelata ja luovia Neuvostoliiton polittisissa piireissä. Hän kuoli sairauteen vuonna 1964 ja sai hautapaika Kremlin muurista.
Kuusisen tytär Hertta oli suomessa kansanedustajana 1945-1972, oli välillä ministerikin. Ajoi hän suomeen esim, lapsilisää ja jotain sosiaalisia uudistuksia.
"Minkä salassa teette, se huutakaa kaikilta katoilta" - Raamattu.. Jumalan käsi on pitkä, eikä se väsy. Karjalan kurjuus Venäjän puolella on kaikkien nähtävissä. Eikä se sieltä nouse..
Nykyinen vasemmistoretoriikka on leimata kaikki erimieliset natseiksi fasisteiksi ja Putinin pussiin pelaajiksi. Herää kysymys kenen pussiin tällainen malli pelaa?
Jos joku puhuu kuin natsi, kävelee kuin natsi, kirjoittaa kuin natsi, puhuu kuin natsi, tervehtii kuin natsi ja haiseekin natsille, niin mikä hän silloin EI OLE...?
@@samivaananen8770 Natsi on sellainen, joka haluaa tappaa muita ihmisiä siksi, kun nämä ovat syntyneet. Kumma kun tällaisia harhaisia ihmispoloja löytyy vieläkin! Natsi haluaa aina - toistan aina siirtää oman syyllisyytensä toisten ihmisten niskoille. Väännän perzkele sinulle rautalangasta: 1930-luvun lamasta (jonka aiheuttivat ahneet amerikkalaiset osakepelurit) Saksan natsit saivat tekosyyn syyttää juutalaisia. Siitä alkoi tie Auschwitziin. Ellet ymmärrä tapahtumaketjua, joka perustuu silkan vihan lietsomisesta poliittiseksi toimintamotivaatioksi, minä pelkästään säälin sinua. Ehdotan kunnioittavasti kirjastokäyntejä sinulle, ellet muuten usko asiaa.
"Kiristääkö vanne päätäsi"? Duuninne on tärkeää, mutta soisi olevan hieman humor among the lines. Kun ryssän käytös on, Michael Douglasinkin mukaan nyt.. Mustavalkoinen.. Soisi meidänkin historiankuva olla kykenevä tuleville sukupolville. tämäntyyppinen.. Lippuja täynnä olevä, synkähkö ilmapiiri, ei mielestäni toteuta sitä. Tosissaan pitää olla, mutta "neutraalisti". Se kuulostaa luettuna hullulta, mutta voi kanavoitua viholliselle positiivisena. Muuten täysin kaunista ja kiitos faktuaalisesti aidosta sisällöstä.
Kannattaa tutustua Mari Kallanteen tekemiin tutkimuksiin, tässä kolme hänen haastattelua.. Kirjat löytyy ihan yliopiston kirjastosta! th-cam.com/video/puCzpijf2gc/w-d-xo.html th-cam.com/video/-YtgcBNKrCU/w-d-xo.html th-cam.com/video/FzkQ2S06tsk/w-d-xo.html&t= Sekä ottaa lukuun myös; Suomi myrskyn silmässä (osa 1) ja Suomi myrskyn silmässä (osa 2) Kirjoittanut Erkki Hautamäki. Itse olen kokenut ...En tietenkään silloin ollut vielä syntynyt, mut suvussani kyyditettiin tyyppejä maaorjaksi aikonaan Venäjälle! Meitä karjalaisii kohtas silloin kansanmurha, ja sitä harrastetaan edelleen. Ei siis kovin suotuisat tunteet ole historiassa Venäjää kohtaan, mutta tänä aikana aika pitkälti sitä tunteisiin vetoavaa propagandaa suoltaa Ule ja hyyssäri, lyöden kiilaa ja eripuraa kansan välille! Koko eduskuntamme kera. Täällä pikkupaikkakunnalla vietttiin aina 1950-luvun alkuun muistopäivää meidän suvun kokemien kauheuksien vuoksi. Mutta sit demarit poisti muistopäivän, ja kaikki ollaan painettu unholaan!!! Demarit myöskin haluaa edelleen eugeniikkaa, (Jutta Urpilainen piti tilaisuuden, jossa avoimesti hekumoitiin eugeniikasta, vuonna 2015) sekä he vastusti orjuuden kieltämistä viimiseen asti....
@@TheyTalkSuomi Kiiton kun vastasit, kuitenkin moni seurasi Suomessa Kyösti Kallion rukous kehoitusta tavaan Isän puoleen Jeesus nimessä puheessaan, kun taasen Viron johto sanoivat olevansa sivistyneitä viisaita ihmisiä eivätkä turvaudu näkymättömiin, vaan kuika kävi, historia todistaa, että Herra kuulee nöyrien rukoukset.
Mahtava pläjäys! Itselle oli kertaus paikoillaan. Tuo loppupuhe nostatti karvat pystyyn, hieno lisä historiakoosteelle. Kiitos täältä Kainuusta!
Kiitoksia. Vaikka mediat ja vaikutuskanavat ovat muuttuneet tietyt toimintatavat näyttävät olevan nykyäänkin samat. On syytä olla valppaana. Terveisiä sinne Kainuuseen.
Kiitoksia videosta.
Hyvä video! Pitäisi jokaisen nykypäivän VKK-hörhön katsoa tämä, ehkä edes vähän viisastuisivat.
Aivopesty
Hieno video tämä pitäisi jokaisen suomalaisen katsoa ja miettiä vähän asioita.
Jotkut sanovat, että historia toistaa itseään mutta vähintäänkin vanhoja toimintatapoja näytetään käytettävän nykyäänkin.
@@TheyTalkSuomiVenäjäksi "Maskirovka". Saksan Adolf sovelsi maskirovkaa Gleiwitzissä 1939, josta Aatu sai tekosyynsä sodan aloittamiseen.
Kiitos hyvästä videosta. Ryssä maksaa.
Kiitämme. Tästäkin oli tärkeätä puhua.
Hyvä video esitys aiheesta. Kiitos siitä. Tyypillistä toi venäläinen ajatus miten he kuvittelevat suomalaisten toimivan kun kun "-me teemme näin niin finskit toimivat näin-"!
Ja aina suomalaiset toimivat juuri päinvastoin kuin venäläiset ajattelevat meidän toimivan.Suomalaiset on aina nousseet vainolaista vastaan on se sitten ollut miten suuri ja vahva tahansa.Ja toimii vastaisuudessakin jos miehiä tarvitaan lippujen alle! Ugh,olen puhunut.!
Ainakin vuonna 1809 ja 1944 suomalaiset päätyivät siihen, että voisikin olla viisasta liittyä Venäjän puolelle... Joskus näinkin päin!
Hyvin toteutettu video 👍
Tärkeätä historiallis-isänmaallista asiaa oikein painotuksin, ja tuo loppuyhteenveto tähän päivään vielä sitäkin tärkeämpi, noita ikiaikojen trollaajia ja muita valehtelijoita kun on tänä päivänä taas kuin sontakärpäsiä vastaleivotun läjän kimpussa...! 🕵🏻 🇫🇮 💙 🇫🇮 💙 🇫🇮
Kiitos totuudesta . Käviköhän vihree Venäjällä nuolemassa Puutinin persettä
Ja Turtiainen!!!
KYLLÄ KÄVI !!! 😊
Johan Batman Bäckman
Stalin oli "kaheli" mutta älykäs sellainen, ja se teki hänestä vaarallisen! Jouduinmme näitä "lippalakkeja" vastaan taisteluun ensin talvisota ja nyt sitten "jatkosota"! Suomi pysyi kuitenkin yhtenäisenä puolue-kantaan katsomatta! Hyvä että olemme yhtenäinen kansa! Pete Kr 🎸🇫🇮
Suomalaisessa kuntahierarkiassa Terijoki EI OLLUT kaupunki. Viipurin läänissä oli vain kolme kaupunkia: Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala. Ryssän mielessä pelkkä kunta ei oikein ollut "vakuuttava", siksi toitotus kaupungiksi.
Osittain oli tämäkin historiamme osa tuttu.
Kun olin pieni, oli tapana kutsua Teboilia Terijoen petrooliksi
Teboilkin oli alunperin Suomessa toiminut suomalais-saksalainen firma, joka sekin menetettiin "sotakorvauksina" saksalaisten omaisuudeksi laskien. Teboilin konseptista kopioitiin Venäläinen Lukoil, joka nykyisin Teboilin emofirma.
Terijoki oli osa Suomen Karjalaa, jota Suomen Riveriaksikin kutsuttiin. Otto Ville Kuusinen oli kotoisin Laukaasta Keski-Suomesta, Jyväskylän kupeesta.
Molotov-Ribbentrob-sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin myös Bessarabian (nyk. Moldovan) kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin, jonka se liittikin sittemmin itseensä.
TAI " sergein petrooliksi " !!!
Kiitos. Nämä teidän videot on saanut kiinnostuksen herämään suomen historiaan ihan uudella tavalla.
Se on mahtava kuulla. Historia on lähellä sydäntämme. Kiitos itsellesi.
Isänmaan petturuus on pahinta mihin ihminen voi syyllistyä,se on anteeksiantamatonta ja.on.sitä edelleenkin,on käsittämätöntä että kukaan sellaiseen ryhtyy! Ehkä haluttiin mielistellä naapuria ja niinhän tehtiin NL,loppumiseen asti,onneksi se on nyt ohi!
Kuusinen oli ajamassa ns. "Neuvosto-Suomea" jossa bolsevikkihengessä johdettaisiin maata. Varmasti "hänen" Suomensa olisi "liittynyt" Neuvostoliittoon. Taustoista on hyvä muistaa, että Kuusinen oli vuonna 1918 kovanlinjan kapinallisia ja sen punaisen puolen johtohenkilöitä.
Tmän kansanarmeijan vihreät asepuvut olivat Puolan armeijan asepukuja, jotka puna-armeija oli saanut sotasaaliiksi Itä-Puolan miehityksessä.
Ano Turtiainen unelmoi Terijoen hallituksesta jossa hän voisi toimia Suomen Oblastin Kenraalikuvernöörinä
Se kumipää on onneksi aivan liian tyhmä ollakseen millään lailla vaarallinen!
Voi tätä meidän mörrimöykkyä 😂 Hakis jo turvapaikkaa sieltä itänaapurista.
Joo, herra Turtiaisesta ei taida olla muuhun kuin nostelemaan painavia rautoja maasta luullen että sitä kautta kasvaa myös ymmärrys politiikasta ja muista valtiollisista asioista...? 🤔
😂
@@piuthemagicmanEI KU SE PYYTÄÄ TÄNNE " ryssän toverillista , ja veljellistä " AVUNANTOA !!! PS . KUIS TOI " yya - suomi " ???
👍
Tiedustelu Suomessa oli hyvin laajaa jo huomattavasti aikaisemmin kuin Talvisota syttyi. Kannaksen asemia valo kuvattiin ja laadittiin opaskirja "Marssiopas" puna-armeijalle. Lisäksi Laatokan Karjalaan oli pakko ollut rakentaa teitä kohti Suomea jo huomattavasti ennen talvisotaa. Suurlähetystössä työskennellyt Boris Jartsev esitti jo ennen Molotov-Ribbentrop sopimusta alueluovutuksia Suomen hallitukselle. Näitä oli mm. rajan siirto Kannaksella ja Suomen lahden saarien luovuttamista. Nämä neuvottelut eivät kai koskaan päätyneet julkisuuteen? Neuvostoliitto "harrasti" laajaa vakoilua Suomessa mm Suomi KP:n piirustukset meni, Lapuan patruunatehtaan johtajan myrkytys oliko se 32 yms sekaantuminen lakkoihin ja niiden rahoittaminen.
🇫🇮❤🇫🇮😎👌😎🇫🇮❤🇫🇮
En tiennyt, että kommunustit saivat Neuvostoliitossa kieltäytyä nukkehallitsijan roolista. Hyvä video.
Arvo "Poika" Tuominen oli tuolloin Tukholmassa. Hän ei käskystä huolimatta matkustanut Neuvostoliittoon, ja tiesi, ettei hänellä ole tämän pullikoinnin jälkeen sinne enää menemistä.
oliko suomi siis sivuseikka ja pohjoisen nikkeli ja saksalaisten katseet niissä resursseissa pääsyy hyökätä suomeen? Näin on esitetty isompaa kuvaa 1939 tilanteesta NL puolelta ajattelua. Siksi neuvottelu oli vain teatteria (toki NL koitti kalastella baltian tyyliin voisiko ilman sotimista ja tappioita miehittää Suomen).
6:13 Ukrainan kohdalla on myös viitattu "rauhansopimuksiin", miten Ukraina ei niitä halunnut hyväksyä.
6:54 Neuvostoliitolla oli myös jokin soittokulkue Suomen varalle. Muistelen kuin Ukrainaan liittyi samoja ideoita.
7:30 Ukrainaan myös yhteys eli vaikka osa oli pakkovärvättyjä etulinjaan, niin osa saattoi oikeasti taistella Venäjän puolesta.
2:55 Vaikeaa täysin ymmärtää suomalaisten laajaa fanitusta tälle toiminnalle ja Venäjälle, joka näkyy edelleen mm. TH-camssa joissakin kommenteissa.
Vaikeaa ymmärtää myös naton globalistien kannatusta
@@CEO_Of_Antisemitism1488se on täysin ymmärrettävää, ottaen huomioon millaisia roistoja ja miten umpikieroja venäläiset ovat.
@@timolustig412 ei kait natoa oo pakko kannattaa vaikkei venäjää kannattais 🤣 ei se oo niin sinivalkosta. Nato on jutkupaskaa
Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen video 👍 paljon oon itse myös perehtynyt tuon ajan suomen historiaan, mutta tässä videossa tuli paljon uutta myös itselle... voisitko tehdä videon tämän hetken "Otto wille kuusisista" ja disinformaatio vaikuttamisesta suomessa... aika samalla tavallahan tuo "rakas" itänaapuri toimii edelleen...
Mahtui aloituskuvaan 5 roistoa
Täytyy muistaa että ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä aseistuksen kyky ja määrä kasvoi huomattavasti, joten noille Stalinin huolille oli sinällään olemassa ihan asiallisesti selitettävät syynsä, kun Pietari alkoi olla tykin kantaman päässä Suomen silloiselta rajalta, mitä se ei vielä 1920-luvun alussa silloisella kalustolla ollut. tykistön kantama kasvoi 30-luvulla 20-25 kilometristä yli 30 ja liki 40 kilometriin. Joten Staninilla ja Neuvostoliitolla oli sinällään ihan asialliset syyt "pelkoonsa", ja oli siis oiva keppihevonen aluevaatimusten ja huolenaiheiden esittämiselle. Myös lentokoneiden tekniikka ja kantama kasvoi 1920-luvulta 40-luvulle tultaessa huomattavasti.
Terijoen hallitus oli minulle tuttu, kirja aiheesta on hyllyssä. "Terijoen hallitus" - taktiikkaa käyttivät muutkin: esim. USA Guatemalassa 1950-luvulla, Chilessä 1973 ja myöskin Iranissa 1953, kun vapaamielisen pääministeri Mossadeghin tilalle nostettiin tosisurkimus eli shaahi. Ja niin öljy virtasi taas länteen, turvallisesti ja halvalla.
Ihan uusi paita. 🤘 Immortal. Värimaailma viittaa All shall fall-albumiin?
👹👹👹👹🇫🇮🇪🇺🇫🇮🇪🇺🇪🇺🇪🇺
Onneksi asist meni niinku meni, tiiä kuinka huonosti täällä ois asiat 🤣🤣
Olikohan näiden Terijoen hallituksen jäsenien myöhemmisstä vaiheista tietoa vai hautasiko Stalin heidät ihan kirjaimellisesti? Hyvä video kuitenkin.
Otto Wille Kuusinen osasi ainakin pelata ja luovia Neuvostoliiton polittisissa piireissä. Hän kuoli sairauteen vuonna 1964 ja sai hautapaika Kremlin muurista.
Kiitos, mielenkiintoista, selkeyttää hyvin syitä ja seurauksia
Kuusisen tytär Hertta oli suomessa kansanedustajana 1945-1972, oli välillä ministerikin. Ajoi hän suomeen esim, lapsilisää ja jotain sosiaalisia uudistuksia.
🇫🇮🇪🇺🇫🇮👹👹👹👹
👹👹👹👹
maanpetos on rikoksista pahin, onneksi karma ei koskaan unohda osoitetta, olet hyödyllinen vain tarvittavan hetken ja sitten...
"Minkä salassa teette, se huutakaa kaikilta katoilta" - Raamattu.. Jumalan käsi on pitkä, eikä se väsy. Karjalan kurjuus Venäjän puolella on kaikkien nähtävissä. Eikä se sieltä nouse..
Oli sulla tiktokis kanavaa muuten?
Nykyinen vasemmistoretoriikka on leimata kaikki erimieliset natseiksi fasisteiksi ja Putinin pussiin pelaajiksi. Herää kysymys kenen pussiin tällainen malli pelaa?
Jos joku puhuu kuin natsi, kävelee kuin natsi, kirjoittaa kuin natsi, puhuu kuin natsi, tervehtii kuin natsi ja haiseekin natsille, niin mikä hän silloin EI OLE...?
@@esajuhanirintamaki965 Mikä on natsi?
@@samivaananen8770 Natsi on sellainen, joka haluaa tappaa muita ihmisiä siksi, kun nämä ovat syntyneet. Kumma kun tällaisia harhaisia ihmispoloja löytyy vieläkin!
Natsi haluaa aina - toistan aina siirtää oman syyllisyytensä toisten ihmisten niskoille. Väännän perzkele sinulle rautalangasta: 1930-luvun lamasta (jonka aiheuttivat ahneet amerikkalaiset osakepelurit) Saksan natsit saivat tekosyyn syyttää juutalaisia. Siitä alkoi tie Auschwitziin.
Ellet ymmärrä tapahtumaketjua, joka perustuu silkan vihan lietsomisesta poliittiseksi toimintamotivaatioksi, minä pelkästään säälin sinua.
Ehdotan kunnioittavasti kirjastokäyntejä sinulle, ellet muuten usko asiaa.
Poliittista teatteria tää vissi oli
Miten niin?
Suurvalta politiikka ei tunne armoa
"Kiristääkö vanne päätäsi"? Duuninne on tärkeää, mutta soisi olevan hieman humor among the lines. Kun ryssän käytös on, Michael Douglasinkin mukaan nyt.. Mustavalkoinen.. Soisi meidänkin historiankuva olla kykenevä tuleville sukupolville. tämäntyyppinen.. Lippuja täynnä olevä, synkähkö ilmapiiri, ei mielestäni toteuta sitä. Tosissaan pitää olla, mutta "neutraalisti". Se kuulostaa luettuna hullulta, mutta voi kanavoitua viholliselle positiivisena. Muuten täysin kaunista ja kiitos faktuaalisesti aidosta sisällöstä.
Kannattaa tutustua Mari Kallanteen tekemiin tutkimuksiin, tässä kolme hänen haastattelua.. Kirjat löytyy ihan yliopiston kirjastosta!
th-cam.com/video/puCzpijf2gc/w-d-xo.html
th-cam.com/video/-YtgcBNKrCU/w-d-xo.html
th-cam.com/video/FzkQ2S06tsk/w-d-xo.html&t=
Sekä ottaa lukuun myös;
Suomi myrskyn silmässä (osa 1)
ja
Suomi myrskyn silmässä (osa 2)
Kirjoittanut Erkki Hautamäki.
Itse olen kokenut ...En tietenkään silloin ollut vielä syntynyt, mut suvussani kyyditettiin tyyppejä maaorjaksi aikonaan Venäjälle! Meitä karjalaisii kohtas silloin kansanmurha, ja sitä harrastetaan edelleen. Ei siis kovin suotuisat tunteet ole historiassa Venäjää kohtaan, mutta tänä aikana aika pitkälti sitä tunteisiin vetoavaa propagandaa suoltaa Ule ja hyyssäri, lyöden kiilaa ja eripuraa kansan välille! Koko eduskuntamme kera.
Täällä pikkupaikkakunnalla vietttiin aina 1950-luvun alkuun muistopäivää meidän suvun kokemien kauheuksien vuoksi. Mutta sit demarit poisti muistopäivän, ja kaikki ollaan painettu unholaan!!!
Demarit myöskin haluaa edelleen eugeniikkaa,
(Jutta Urpilainen piti tilaisuuden, jossa avoimesti hekumoitiin eugeniikasta, vuonna 2015)
sekä he vastusti orjuuden kieltämistä viimiseen asti....
Muuten hyvä kanava...Muutama viikko sit löysin! 🙂
Taas he huomattiin SDP on kommari puolue
Kannattaa tutustua Talvisodan historiaan paremmin jos olet tätä mieltä.
OK , KUTEN AINA : HELVETIN LUJA JAKSO !!! PS . ano turtiainen , KUI ???
Ennen sotaa neuvostolehdistö toitotti uutista: "Tampereella on teloitettu 1500 ateistia."
Kannattaa tutkia enemmän tuota "Erkon sotaa", eikä jakaa disinformaatiota.
Jos olisi toimittu järkevästi, eikä kuunneltu Erkkolaista roskasakkia, niin ehkä koko sotaa ei olisi tarvinut käydä.
Pieni lisäys: Erkkolaista luopio isämaa petturien luokatonta Jumalatonta roska sakkia.
Kuten esimerkiksi Viro, Latvia ja Liettua tekivät. Se johti lopulta miehitykseen ja maat olivat vapaita vasta Neuvostoliiton hajotessa.