Savira Oy, vesi leikkaa, ainakin kannentiiviste kuparista, kysy noita alapuolen simmei. Teki ralliauton tiiviste renkaat lohkon uraan ja välilaippoja jotta mahtui isommalla nostolla Nokka-akselit. Ei ole kallis firma, tekee pienempiä sarjojakin.
Olen kuullut, että pistepuikolla olisi naputeltu lohkoon putken olakkeen alle pistepuikolla joka sylinteriin ympyrä. Sillä konstilla olisi saatu nuffin putki nousemaan riittävästi.
Oli sen jälkeen kiristänyt kannen ja ei kun uudestaan käyntiin oli pelannut ihan hyvin siis kannet piti kiristä uudestaan Oletko sinä milloinkaan ajon jälkeen kiristänyt kansia kun olet käynyt käynyt kisoissa tai kisan aikana kiristänyt kantta
Deutzin mies kertoi hyvää jutun kun oli vahingossa suihkuttanut vesisuihku oli osunut ilmanputsarin oli joutunut sen jälkeen kiristämään kannen kun oli vuotanut kansi😂 siis kannet Oliko sieltä peräti vesisuihkun kannen välistä lentänyt Näin hän taisi kertoa muistaakseni
Meneekö männän ja sylinterin välys lakiosasta kuin tiukalle, kun on uudet putket ja lämpö kuorma on kuitenkin näillä tehoilla melkoinen? Melko sitkeä seppä olet, peukut sille👍👍. Kyllä siitä nuffin koneesta hyvä tulee!
kyllähän tommosil korotetuilla putkilla pystyy matalammilla käytettyä pahvia käyttään.. tiiä vaikka pitäis paremmin kun vähä kovettunu liekkirenkaasta ;)
Tätä samaa mietin, että eikö ole sama asia, jos laittaa uuden tiivisteen tai sitten tuon paikallaan käytetyn, jossa painumat 0,1 luokkaa. Jos nyt putket ylempänä, niin eikö ne painu syvemmälle samalla tavalla, oli tiiviste sitten uusi tai tuo kyseinen, jossa matalat painumat..?
Savira Oy, vesi leikkaa, ainakin kannentiiviste kuparista, kysy noita alapuolen simmei. Teki ralliauton tiiviste renkaat lohkon uraan ja välilaippoja jotta mahtui isommalla nostolla Nokka-akselit. Ei ole kallis firma, tekee pienempiä sarjojakin.
toivottavasti nyt toimii hyvin.ja tuot humppilasta mitalit kotio.
Pitäisikö olla joka pytylle oma kansi
Olet kyllä melkoinen mestari noiden koneiden kanssa ei ois varmaan monelta onnistunut iso peukku
Etkös sä vois itte ostaa kuparilevyarkkia ja leikkuuttaa noita tiivisteitä.
Olen kuullut, että pistepuikolla olisi naputeltu lohkoon putken olakkeen alle pistepuikolla joka sylinteriin ympyrä. Sillä konstilla olisi saatu nuffin putki nousemaan riittävästi.
Tuolla tapaa onnistunee kyllä jonkin muutaman satasen - kymmenyksen nousu saada aikaiseksi.
Oli sen jälkeen kiristänyt kannen ja ei kun uudestaan käyntiin oli pelannut ihan hyvin siis kannet piti kiristä uudestaan Oletko sinä milloinkaan ajon jälkeen kiristänyt kansia kun olet käynyt käynyt kisoissa tai kisan aikana kiristänyt kantta
Sullahan taitaa olla tuo lohko halkeillut lieneekö sitten merkitystä
Se halkeillut lohko oli se edellinen moottori - joka siis nykyisin on aivan toisaalla, erään toisen Nuffin keulalla .....
Taisin sittenkin nähdä harhoja😂
Deutzin mies kertoi hyvää jutun kun oli vahingossa suihkuttanut vesisuihku oli osunut ilmanputsarin oli joutunut sen jälkeen kiristämään kannen kun oli vuotanut kansi😂 siis kannet Oliko sieltä peräti vesisuihkun kannen välistä lentänyt Näin hän taisi kertoa muistaakseni
Meneekö männän ja sylinterin välys lakiosasta kuin tiukalle, kun on uudet putket ja lämpö kuorma on kuitenkin näillä tehoilla melkoinen? Melko sitkeä seppä olet, peukut sille👍👍. Kyllä siitä nuffin koneesta hyvä tulee!
Männät on aikanaan sorvattu hoikemmiksi, liki millin välys on yläpäässä ....
@@MrJusape ok, sitä vähän epäilinkin,.
on iso homma
Mistäs tuommosia kupari kannentiivisteitä saa....leikkuutatko nuo jollakin? Paljoko tuossa ahtoja parhaillaan? Hienoa työtä 👍
Jonkin 4.2 - 4.5bar
kyllähän tommosil korotetuilla putkilla pystyy matalammilla käytettyä pahvia käyttään.. tiiä vaikka pitäis paremmin kun vähä kovettunu liekkirenkaasta ;)
Tätä samaa mietin, että eikö ole sama asia, jos laittaa uuden tiivisteen tai sitten tuon paikallaan käytetyn, jossa painumat 0,1 luokkaa.
Jos nyt putket ylempänä, niin eikö ne painu syvemmälle samalla tavalla, oli tiiviste sitten uusi tai tuo kyseinen, jossa matalat painumat..?
Ehken se kerran puristettu / muuten kyttämätön tiiviste menisi.....
Mut en alkanut nyt täskohden sen kanssa tuuriani arpomaan ......
@@MrJusape joo en mäkää kisakoneesa rupiais tuollee kikkaileen :D pihakoristekonees menis varmaan
No miksi päätit moista ehdottaa!! Ei ymmärrä..