Kerro jotain ajatuksia Active Framesta? (Vaikka videolla) Ponssella kehuvat hyväksi koska nivelpiste alhaalla niin tulee sivuttaisnykäisyjä vähemmän. Mutta mikä on kuskin mielipide?
Jos hakkuupään liikuttelu laiskaa ja saha nikeltyy, oiskohan paineet hakkupäässä liian pienet? Näin ulkopuolisin silmin Skorppionissa pölli sai vauhtia aivan toisella viisiin.
Tämä oli mielenkiintoinen savotta, olisi katsonut pidempäänkin. Omalla palstallakin teki myrsky Jonseredille töitä, onneksi paljon pienemmässä mittakaavassa, tosin koko aluetta en ole vielä tarkastanutkaan... pystyyn kuivuneita vain alkanut tulemaan, ja näillä keleillä tuskin tulee helpottamaan sen suhteen. Ötökät tykkää varmasti.
@@JanneSeppänen Ai niinhän se taisikin olla. Onko tietoa, että mitenkä vakuutusyhtiöt suhtautuu näihin tuulenkaatojen tekemiseen? Saako sieltä yhtiöstä korvauksia jos tuuli kaataa esim. 50-60 vuotiasta mehtää josta saa tehtyä puut tukiksi? Kyllähän siinä kuitenkin joku menettää rahaa jos samainen metsä olisi saanut vielä kasvaa 10-20 vuotta.
@@Akujelppi eivät vissiin maksa ns. Odotus arvoa... käsittääkseni korvaavat erotusta jos tukkia menee kuiduksi tai kuitua energiaksi tai kokonaan hukkaan. Se vissiin jonkin verran alentunutta puun hintaa. Toki vakuutuksissakin on eroja..
Mitenkähän se tilanne menis jos maan omistaja olis tehny tuosta kaupat ennen myrsyä. 🤔 kuitenkin myrsypuun hinta on huonompi jouhtuen korkeemmista korjuu kuluista. Kumpiko osapuoli siinä vahingon kärsisi. Hyvää tuossa kuitenkin että juurineen menneet.
Kyllä Ergo on ihan kova kone!💪🏻 Ja ulottuvuuskin on hyvä juurikin eteenpäin, mikä on hyvä tällaisia "sotkuja" setvittäessä. Ja se on vähän mistä kukakin tykkää, yks tuttu tehnyt viimeiset 15v Beaverilla ja ei muulla haluais tehdäkään. Turhankin parjattu kone mielestäni...😒
Interesting work site, little more thinking to clear this up. Keep up the good work Janne. 👍😃
Kiitos hyvästä videosta Janne. T.pöllipekka Keuruulta.
Kerro jotain ajatuksia Active Framesta? (Vaikka videolla) Ponssella kehuvat hyväksi koska nivelpiste alhaalla niin tulee sivuttaisnykäisyjä vähemmän. Mutta mikä on kuskin mielipide?
😄😄😄😎✌😎🤩🤩🤩🤩
Hyvä video! Hyvää alkanutta viikkoa, hellettä piisaa!
Mites tää homma menee yhtiön metä kelpaa jopa sorviks yksityisel menee selluks tai hakkeeks ??
Jos hakkuupään liikuttelu laiskaa ja saha nikeltyy, oiskohan paineet hakkupäässä liian pienet? Näin ulkopuolisin silmin Skorppionissa pölli sai vauhtia aivan toisella viisiin.
Juu, kyllä Ergossa voimaa piisaa, jos kaikki on kunnossa!💪🏻
Voi olla mahdollista tai sitten puristus paineita pitäsi keventää kourasta tai kouran liikkeellelähtö lähtö paineta muuttaa. Mahdollisuuksia on monia.
Tämä oli mielenkiintoinen savotta, olisi katsonut pidempäänkin. Omalla palstallakin teki myrsky Jonseredille töitä, onneksi paljon pienemmässä mittakaavassa, tosin koko aluetta en ole vielä tarkastanutkaan... pystyyn kuivuneita vain alkanut tulemaan, ja näillä keleillä tuskin tulee helpottamaan sen suhteen. Ötökät tykkää varmasti.
Kelepaako nuo tuulenkaadot tukiksi saakka? Mie kun olen luullut, että ne mennee kuitukasaan😂
Kelpaa nämä juurineen kaatuneet. Jos on katkennut tai jäänyt jyrkkään taivutukseen niin sellaisesta rungosta ei saa tukkia tehdä.
@@JanneSeppänen Ai niinhän se taisikin olla. Onko tietoa, että mitenkä vakuutusyhtiöt suhtautuu näihin tuulenkaatojen tekemiseen? Saako sieltä yhtiöstä korvauksia jos tuuli kaataa esim. 50-60 vuotiasta mehtää josta saa tehtyä puut tukiksi? Kyllähän siinä kuitenkin joku menettää rahaa jos samainen metsä olisi saanut vielä kasvaa 10-20 vuotta.
@@Akujelppi eivät vissiin maksa ns. Odotus arvoa... käsittääkseni korvaavat erotusta jos tukkia menee kuiduksi tai kuitua energiaksi tai kokonaan hukkaan. Se vissiin jonkin verran alentunutta puun hintaa. Toki vakuutuksissakin on eroja..
@@veijomiettinen733 Ok, kiitos Veijo tiedosta😊.
Onko tähän jotain yleistä käytäntöä mihinkin teliin tai pyörään valitaan joko telat, ketjut tai jätetään ketjuitta?
Jättebra video fina bilder och vackert väder
Meilä tekkee -15 Ergo iha sammaa kutos kouralla ja sitte vielä isolla puulla ko syöttää pitkää tukkia ni kyykkää välisä kone.
Is the Ergo your new machine for work?
No. This is one of the other machines in this company. My new vehicle is the next generation scorpion which comes in September.
Millä perusteella erottelet sorvi ja sahatukit? 🤔 Maallikon silmään näyttää aika samanlaiselta.
Miun silmään näyttää että sorvi on paljon järeämpi kun sahatukki…
@@villekorhonen3425 Näinhän sen pitäisikin olla. Mutta mennäänkö mittalaitteen tiedoilla vai kuskin harjaantuneilla silmillä? 🤔
@@paskapaavo villi veikkaus että molemmilla. Jossain Jannen videolla oli kerrottu hyvin perinpohjaisesti tuo puun jakaminen.
Aivan oikein on Ville kirjoittanut täällä👍
Kyllä skorpioni liikkuu sujakammin👍
Yhden sortin etätyö piste scorppiooniin verrattuna
Kyllä tuli hyvä video 💪👍
Miks otat lahopäästä joskus vain kiekon ja toisinaan parin metrin pöllin
jos on pieni laho niin se voi lähteä kiekolla pelkästään pois, joskus ei kiekko riitä.
Ja kun sahaa tuon urean pois ni näkee tarkemmin semmosessa rajatapauksessa että tarviiko ottaa lumppia ensinkään.
Mitenkähän se tilanne menis jos maan omistaja olis tehny tuosta kaupat ennen myrsyä. 🤔 kuitenkin myrsypuun hinta on huonompi jouhtuen korkeemmista korjuu kuluista. Kumpiko osapuoli siinä vahingon kärsisi. Hyvää tuossa kuitenkin että juurineen menneet.
Veikkaisin että maanomistaja saisi sen sopimuksen mukaisen hinnan puista.
Il me fait mal à tête 😢
👍👍👍❤
Eikö se oiekkaan posse hyvä ..
Lyö niin sanotusti perseelle ! 😅
Onko teidän koneissa grillejä
Joo tuo jääkaappi toimii myös lämmittimenä.
Kohta on pystyynkuivaneita tai tuulikaatoja jos säät jatkuu kuten täällä etelässä. 😅
Ei oo heleppoo tuulenkaatojen sorkkaaminen!
Onko marraskuu kuitenkin åarempi🤔
Parempi
Hyvää kesän jatkoa sulle
Kiitos samoin
Kaadetaanko kaikki tuulenkaatokannot, onko määräystä
Ei ole määräystä. Ei niitä kaikkia pysty oikein päin aina kaatamaankaan.
Ponsse Bear olis kova
Kouran paineet voi olla päin hintuja
Tuulenkaatoja kyllä piisaa nyt ainakii haukivuorella.
Taitaa ergo rokata paremmin kun scorppiooni😀
No ei katohan koko video.
Toi ergo vaikuttaa samanlaiselta kun peaverin romu,ei me puu kirveelläkää läpi.(koskaa ei olis saanu etes keksii peaverii)
mitä sie höpötät, ihan kuskista se kuule on kiinni
Kyllä Ergo on ihan kova kone!💪🏻 Ja ulottuvuuskin on hyvä juurikin eteenpäin, mikä on hyvä tällaisia "sotkuja" setvittäessä.
Ja se on vähän mistä kukakin tykkää, yks tuttu tehnyt viimeiset 15v Beaverilla ja ei muulla haluais tehdäkään. Turhankin parjattu kone mielestäni...😒
En varsinaisest haukkunu ergoo,tarkotin kun ei tunnu olevan säätöis niin ei kunnolla puuta vie.peeveri on etellee täys paska.joutunu sellasel ajamaa,
@@ruutana6411 Tuolla jollekkin jo sanoinkin, että kyllä Ergo vie puuta ihan samalla tavalla, ku Scorpionikin, kunhan vaan on kaikki kunnossa!
kyllä teillä idässä aina myrskyää