Arvostus sen kuin kasvaa - meinaan TC:n arvostus. Jälleen todella jäätävän kova analyysi, tällä kertaa yksittäisestä yhtiöstä. Tällaisia tietopläjäyksiä ei taida löytyä mistään muualta. Tai löytyy tottakai, mutta siihen pitäisi käyttää sitä omaa aikaa ja ennen kaikkea ymmärtää lukemansa. Nyt kaikki tulee valmiiksi pureskeltuna! Melkein otin todesta joka sanan tälläkin kertaa 😉. Teette käsittämättömän hyvää työtä. Jos ei Suomen kansan sijoitustaidot kasva, niin ei se ainakaan teidän syytänne ole!
Taisin Palantiriä ehdottaa viime vuonna kun ehdotuksia pyydettiin. Taitaa olla koko SP 500 indeksin eniten tuottanut lappu tänä vuonna, mutta rupeaa arvostus vähän karkaamaan!
Kiitos hyvästä nVidia kattauksesta. Meinasin vetää liipaisimesta ja ostaa sitä taas salkkuun tossa viime keskiviikon dipissä. Nyt noussut jo 10% sieltä. Mutta jotenkin on aika varovainen tuon osakkeen kanssa tällä hetkellä, vaikka uskonkin sen nousevan ihan hyvin seuraavan 6kk aikana. Kannattaa Tuomas muuten olla varovainen sen MicroStrategyn kanssa, ettei käy samalla tavalla kuin 2000 luvun alussa :P. Mutta toivotaan että nousu vielä jatkuu.
Yleensä ketjun loppupäässä luodaan se suurin lisäarvo. Kysymys kuuluukin, koska ASML ja TSMC saavat kunnon kilpailijoita, jolloin hinnat laskee ja sitä kautta myös tulokset.
Helsinki great again. Ei tässä mitään treidejä tarvita, ja jos Hesulin firmat tekevät tuottoa ja maksavat kymmenen pinnan vuosittaista osinkoa, niin minulle sama vaikka kurssit eivät nousisi. Ei tässä yksityishenkilöiden toiminimien tai osakeyhtiöiden kurssit koskaan nouse, pääasia että saa elannon 😊
Kiitos kattavasta nvidian tarkasteluata! Canatusta olisi myös hyvin mielenkiintoista kuulla Jukan näkemystä, voisiko tässä olla tuleva valopilkku hesulin harmaan massan joukossa?
Hello! Olen tulkinnut niin että piensijoittajat (usein nuoret) siirtyivät suositusta Tesla osakkeesta Nvidiaan ja sitten viime aikoina siirtyneet Nvidiasta kryptoihin...
Tuntuu itselle turhalta keski-ikästen hössötykseltä, kun tänäkin vuonna cryptoilla sai enemmän tuottoa kuin ns. perinteisillä osakkeilla tein 8-9v aikana. Tässähän joutuu verokoneeseen pian.
Nvidia = indeksi ja ko. lapun omistajista suurin osa on passiivisia indeksisijoittajia... Passiivisien sijoittajien osuus maailman markkinasta selittää Mag 7 ilmiötä laajemminkin.
@@infocaprioy9994 Ei siinä ole mitään tiettyä hetkeä, vaan tapahtuu koko ajan. Sen takia monet tekoälyyn liittyvät osakkeet ovat jo nousseet satoja prosentteja. Toki itse uskon nousuvaraa vielä olevan, sillä kukaan ei tiedä kuinka massiivisesti tekoälysovellukset tulevat maailmaa muuttamaan. Todennäköisesti paljon.
Arvostus sen kuin kasvaa - meinaan TC:n arvostus. Jälleen todella jäätävän kova analyysi, tällä kertaa yksittäisestä yhtiöstä. Tällaisia tietopläjäyksiä ei taida löytyä mistään muualta. Tai löytyy tottakai, mutta siihen pitäisi käyttää sitä omaa aikaa ja ennen kaikkea ymmärtää lukemansa. Nyt kaikki tulee valmiiksi pureskeltuna! Melkein otin todesta joka sanan tälläkin kertaa 😉. Teette käsittämättömän hyvää työtä. Jos ei Suomen kansan sijoitustaidot kasva, niin ei se ainakaan teidän syytänne ole!
Palantirista olis kiva saada jakso💪
Taisin Palantiriä ehdottaa viime vuonna kun ehdotuksia pyydettiin. Taitaa olla koko SP 500 indeksin eniten tuottanut lappu tänä vuonna, mutta rupeaa arvostus vähän karkaamaan!
Jukan salkussa käväissyt SEA kiinnostaisi myös, viimeiset 12kk yli 200% tuotto
Tämä oli hyvää settiä. Monipuolista pohdintaa, eikä pelkkää kynttiläpornoa.
Jee, edelleen kaikki jaksot nähty. Hyvää settiä jälleen! Mukava seurata teitä oloneuvoksena nykyään. T. Osinkosijoittaja
Olin aikasemmin swingtreidaaja.
Kiitos hyvästä nVidia kattauksesta. Meinasin vetää liipaisimesta ja ostaa sitä taas salkkuun tossa viime keskiviikon dipissä. Nyt noussut jo 10% sieltä. Mutta jotenkin on aika varovainen tuon osakkeen kanssa tällä hetkellä, vaikka uskonkin sen nousevan ihan hyvin seuraavan 6kk aikana.
Kannattaa Tuomas muuten olla varovainen sen MicroStrategyn kanssa, ettei käy samalla tavalla kuin 2000 luvun alussa :P. Mutta toivotaan että nousu vielä jatkuu.
Nvidiaa ollut salkussa 2010 luvun puolesta välistä lähtien ja sinä aikana tuotto on noussut yli 3300%.
Yleensä ketjun loppupäässä luodaan se suurin lisäarvo. Kysymys kuuluukin, koska ASML ja TSMC saavat kunnon kilpailijoita, jolloin hinnat laskee ja sitä kautta myös tulokset.
Helsinki great again. Ei tässä mitään treidejä tarvita, ja jos Hesulin firmat tekevät tuottoa ja maksavat kymmenen pinnan vuosittaista osinkoa, niin minulle sama vaikka kurssit eivät nousisi. Ei tässä yksityishenkilöiden toiminimien tai osakeyhtiöiden kurssit koskaan nouse, pääasia että saa elannon 😊
Hyvää settiä. Onko Oksaharjun osavuosikatsausta tulossa myös vai lopettetiinko se?
Osavuosikatsaukset ovat toistaiseksi tauolla.
/Tuomas
Saisko jossain jaksossa Super micro computer:n käsittelyyn?
Kiitos kattavasta nvidian tarkasteluata! Canatusta olisi myös hyvin mielenkiintoista kuulla Jukan näkemystä, voisiko tässä olla tuleva valopilkku hesulin harmaan massan joukossa?
Tuomas. Rahapodi ymmärrettävästi jäi Martinin siirryttyä eduskuntaan, mutta onko Oksaharju saanut kenkää, kun ei taida tulla enää osavuosikatsauksia?
Osavuosikatsaukset on myös toistaiseksi tauolla.
/Tuomas
@NordnetSuomi Harmi. Oksista on aina kiva kuunnella.
Hello! Olen tulkinnut niin että piensijoittajat (usein nuoret) siirtyivät suositusta Tesla osakkeesta Nvidiaan ja sitten viime aikoina siirtyneet Nvidiasta kryptoihin...
Tuntuu itselle turhalta keski-ikästen hössötykseltä, kun tänäkin vuonna cryptoilla sai enemmän tuottoa kuin ns. perinteisillä osakkeilla tein 8-9v aikana. Tässähän joutuu verokoneeseen pian.
Mitä diagrammia näissä videoissa käytetään kurssien , liukuvien keskiarvojen jne esittämiseen ?
www.tradingview.com
/Tuomas
Nvidia = indeksi ja ko. lapun omistajista suurin osa on passiivisia indeksisijoittajia... Passiivisien sijoittajien osuus maailman markkinasta selittää Mag 7 ilmiötä laajemminkin.
Käsi pystyyn jotka tehneet yli 50% ytd tuoton!🤚
🖐️ Salkussa Coinbasea, teslaa ja kryptoja
Hep! Salkussa 97% sti TSLAa
Bitcoin jakso
Eka as always
Voi herttinen mikä näkökulma. Entä TEKOÄLY ja sen vaikutus bisnekseen. Halloota!
Se on jo aikoja sitten leivottu osakkeen arvostukseen
Kerro milloin tällainen hetki on koittanut.
Ostaha sitä nvidiaa sitten
priced in