Iso kiitos Hjallikselle siitä että on huomioinut tämän kiusaamisen. Itseäni kiusattiin koko kouluajan, ja siihen ei kukaan puuttunut. Pahinta oli kun työkkärissä oli puhe koulukiusaamisen aiheuttamista ongelmista, virkailija kysyi miksen vaan voi unohtaa sitä. Niinpä, se onkin hyvä kysymys, kun ei vaan voi. Vieläkin herää uniin joissa kokee kiusaamista, ja samalla tavalla jäätyy totaalisesti mikäli joutuu kiusaajan lähelle.
Se kiusaaminen tekee ihmiselle, henkiselle-puolelle semmosia tukoksia, että se ihminen ei pysty ilmaisemaan itseään, oikealla tavalla mitenkään. Sen takia kiusatun henkilön olis hyvä päästä puhuu järkevän psykologin kanssa. Mä sain apua ja olen monille mun ystäville hyvin kiitollinen! Ja viel kiitos sulle JHALLIS!!!
Kiitos videosta, Hjallis! Puhuit tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Yksi seikka voisi ratkaista tämän ongelman, nimittäin se, että tuetaan lasten vanhempia lastenkasvatuksessa ja puolisoiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Yksinhuoltajanaisten lapset eivät välttämättä saa riittävästi tukea oikeanlaiseen käyttäytymismalliin. Rukoillaan nuorten ja vanhempien puolesta. 🙏
Kiusaajille pitäisi perustaa oma yhteinen koulu vaikka Utsjoelle, jonne heidät heti vietäisiin vanhempien kustannuksella ensimmäisen kiusaamistapauksen jälkeen. Sillä käyvät koulunsa loppuun ilman lomia ja ilman kännyköitä sekä nettiä.
@@ariramo9108 Venäjän vallassa rimpuileva mitätön rakki joka on kaiken lisäksi mielisairas kertoo jälleen harhaisesta maailman kuvastaan jossa kuvittelee olevansa järkevä ja merkittävä henkilö on taas niin älytöntä paskaa koko setti.
Kyll pitäisi saada kunnon rangaistus lain mukaan. Itteäkin on kiusattu ja siihen aikaan ei kukaan koulussa puuttunut. Kiitos vaan niille opettajille. Siihen aikaan yksi kiusattu joutui vaihtamaan koulua ja kiusaaja sai jäädä vanhaan kouluunsa. Meni täysin väärin ja tämä kiusaaja sai jäädä vanhaan kouluunsa ja se oli samalla myös viesti että tämähän oli hyväksyttävää. Toivon todella vaikka on turha toivo että nämä saisivat rangaistuksen.
@@ariramo9108 Veteraanivalehtelija Turtiainen netistä jokainen voi itse katsoa tuhansia palautteita joita oikeasti saat, et ehkä osaa lukea mutta autan sinua. Palaute sinulle on 99.9% negatiivista kuten pitääkin. Sinähän sumutat kansaa ja myös itseäsi eli et elä reali maailmassa, harhainen maanpetturi.
@@evvk8865 Sanotaan, että, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja näkyy kalahtaneen ja lujaa. Näitä sinun juttujasi kuunnellessa on ihmisen evoluutio tullut hyvin esiin ja sinun kohdallasi se valitettavasti on jäänyt sinne apinan tasolle. Tosin osa apinoista on jopa sinua selkeästi. älykkäämpiä.
@@evvk8865 Taas pyhä henki auttaa Juvan raamattututkijapelleä, Nordea saa haukut, valtiojohto on pilannut suhteet Venäjään, Amerikka konkurssin partaalla, paskiaiset nuo vapaamuurarit lähtee. Jeesustelua tuutin täydeltä. Aina samaa paskaa päivästä toiseen kun ei vajakki muuhun kykene.
Koulukiusaamista on niin kauan ollut, kun on ollut kouluja. Itse jouduin kiusatuksi. Koulukyytiautossakin oli joskus hyvin levotonta. Ainoa aikuinen paikalla oli minibussin kuljettaja. Yhden kerran kuljettaja hermostui täysin ja pahiten häiriköinyt oppilas joutui kävelemään loppumatkan kouluun.
Koti kasvatuksesta se lähtee, mutta jos "perheen kunnia" on tärkeempää kuin kanssaeläjän rakkaus niin mitä voidaan tehdä. On se kauheeta jos isä yllyttää lyömään takaisin jos joku kiusaa. Lapset on julmia toisilleen, sieltä tulee se totuus aina ja suoraan päin näköä. Mitkä ovat keinot että saisimme parhaan elämän lapsille silloin kun he sitä eniten tarvitsevat. Vanempi: Kuunete, älä tuomitse, älä vähättele vaan kuuntele ja pysähdy miettimään. Mitä jos lapsi puhuukin totta.
Mut teipattiin kiinni ylä asteella puuhun ja lyötiin🤔nykyään oon semmosessa lihassa et vois ettiä jätkät käsiin ja piestä yksitellen. Kun ei kerran saa edes tuomiota. Ruotsi on kusessa ku karhun puisto😅😅
KIITOS JHALLIS!!! Nyt..tota🥹 tää on tosi herkkä kohta!! Mä ala-asteella piikittelin erästä tyttöä. Ja nykyään haluasin pyytää anteeksi häneltä🥹. Sitten kun menin ylä-asteelle minua kiusattiin 3 vuotta. Minulla oli ainoastaan 1 tosi-hyväkaveri! Kun pääsin koulusta, keski-arvo oli 5,3. En päässyt edes, Joustavalla-valinnalla ammatti-kouluun.. Kyllä siinä oli muutama vuosi aika kyntämistä.. Mutta se järjetön kiusaaminen on jättänyt jälkensä.. Olisin halunnut esim. Osallistua laulu-kilpailuihin.. mutta en voi.. pelkään että minut taas lytätään.. ja vaikka mistä syystä! Olen tästä sinun puheesta tosi Kiitollinen! Oon muutenkin tykännyt, kun sä puhut niin suoraan asiat!!
🤔 ei taida kiinnostaa kiusaajia, jääkö traumoja vaiko ei. Empakykyä ei enää ole siinä määrin mitä vuosikymmeniä sitten Maailma muuttunut raaemmaksi. Ihmissuhdetaitoja kouluihin enemmän, resursseja kouluihin,varhainen puuttuminen sosiaalityössä, myös sinne pitäisi resursseja. Emme halua, ruotsin tielle mutta olemme sitä kohden menossa. Ruotsissa olisi täytynyt tehdä jo niin kovin paljon vuosia,vuosia sitten asialle. Se on ihan siellä nyt liian myöhäistä.
Minua on kiusattu opettaja jopa meinasi tappa lukivika on kiusaamisen jota opettaja osallistuu kiusamiseen. Lapsia on kiusattu syrjäytety olen yrittäjä 43 vuotta hyvin menestynyt älkää antako periksi. Näytäkään mitä otatte. 👍👍
@@5satanen753No junnut haluaa maistaa vihreää tupakkia nykyään siinä missä tupakkia sun aikana. Ne pitää jengejä Robin Hoodeina, koska auttaa saamaan ja poliiseja sikoina. Jos vain pilvetär olisi laillista, jengejä kukaan ihailisi paitsi mielenvikaiset enää. Niin kauan kuin se on laitonta, joka toinen nuori haluaa ystävystyä ja ruveta myyjäksi eli jengiytyä, koska uskoo vihreään asiaan.
Aika moni koulukiusattu tulee aikuisena koko Suomen kiusaamaksi. Se nyt vain on niin, että oli kiusattu tai rauhanturvaaja, traumoihin molemmilla auttaa kannabis ja molemmat lentää ulos yhteiskunnastamme sen takia. Ei järkeä kiusata heitä pidemmälle.
Tämä on Turtiainen aika tekopyhää tekstiä mieheltä, joka on levittänyt Putinin propagandaa ja salaliittoteorioita somessa viimeisen parin vuoden ajan...
Olis pitänyt jo 10 - 15 vuotta sitten tehdä asialle jotain. Jou Man jengi kulttuuri on kasvussa. Nyt pitäis räppäreiden ja muiden idolien myös tulla kannustamaan nuoria väkivallattomuuteen. Valtion resurssien muutos ennalta ehkäisevään työhön tulosvastuullisesti eikä vain paperivirkoja lisäämällä.
Koulukiusaaminen on ollut aina ongelma, kun kouluja on ollut. Koulukiusaaminen PITÄÄ, ei "vain pitäsi"...saada kuntoon. Ongelmahan on siinä, et rikoslaki on kovin kovin onneton, sillä siinä on ikäraja, jota nuoremmat voi täysin rauhassa kiusata ja hakkailla. Alaikäsille pitää saada jokin paikka, jonne heidät voidaan laittaa saamaan hoitoa vaikka väkisin, jos muut keinot ei auta. Poliisien määrä ai vaikuta mitään, kun kiinnijääminen on pelkkä hetki, jonka jaälkeen voi taas palata kiusaamaan. Ja sitten koulut... MOT ohjelma kertoi, ettei koulu edes puutu asioihin ja poliisille ei saa kertoa mitään. Joten HJallis nyt sitten ehdotusta eduskunnassa, joka mahdollistaa "alaikästen" talteenlaittamisen ja vastuuseen saamisen. Väkivaltasen lapsen paikka on laitoksessa, ei kouluusa. Lasten vanhemmillakin on toki vastuu, mut se ei tunnu kiinnostavan myöskään ketään... Puhetta on siis kuultu vuosikymmeniä, joten tekoja olisi jo aika tulla. Neljä vuotta olisi siis aikaa teoille...
Moi. Eihän kotomaassamme ole ongelmaa jengeihin liittyen..Helsingin korkea arvoinen poliisi on näin paljon asiasta kertonut,ettei ole ongelmaa.Eli,puheet on puheita. Pitäiskö oikeasti asialle tehdä jotain,ettei taas jää yksi tärkeä asia vain puheen tasolle!? Lovee
miksi,siksi kun aikuisetkin tekee sitä...merkki vaatteet viedään.enpä tiedä.rikkaat .kerätään rahaa kiusaamisen ehkäisyyn.miten raha voi poistaa en..vaan näille tulee rahaa.sano miten raha poistaa sen
Kyseinen ongelma pahenee kun sinäkin kiertelet asiaa, kuin kissa muumaa puuroa. On häpeällistä puhua jostakin yleisestä ongelmasta, kun tämä ei sitä ole. Nuorten tekemät rikokset ovat olleet laskussa jo vuosia, nyt puhutaan yleisellä tasolla nuorten rikoksien kasvusta, tämä on halpamaista ja loukkaavaa normaaleita nuoria kohtaan. Jos syitä ei voida sanoa ääneen ei ongelmaa voida korjata koskaan, bisnesmiehen tulisi ymmärtää että tärkeintä on kohdentaa toimet oikeaan osotteeseen. Nöyrytys ja väkivalta videoita on satoja ja tämä lisääntyy, uhrit saavat vakavia traumoja sekä elinikäisiä vaurioita? Ja nyt puhutaan asian vierestä, MIKSI?
Olenko mielestäsi väärässä? Eikö sinulla ole mitään annettavaa itse asiaan? Onko sinulla parempia ehdotuksia vakavan ongelman hoitamiseen? Ikäviä nämä trollit
@@erajuhani7151 Suomi oikeille suomalaisille ja muut ulos täältä. Koulukiusaamista on toki ollut aina, mutta kulttihemmojen myötä se on lisääntynyt ja raaistunut huomattavasti.
Kyse ei ole kanta suomalaisista jengeistä, tämä osoittaa selkeästi miten kaikkia nuoria syyllistetään pienen ääriryhmän tekojen vuoksi, kun asioista ei uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä. Sinäkin annat ymmärtää että kyse on yleensä nuorista? Suomalaisten nuorten rikokset ovat laskeneet jo vuosia, poislukien maahanmuuttaja taustaisten jengien rikokset. Kun asia kerrotaan oikeilla sanoilla voidaan korjaavat toimet kohdentaa oikeaan osoitteeseen, hienostelu ei auta näitä ongelma nuoria. Miksi maahanmuuttajat eivät kritisoi jengien toimintaa? Miksi vanhempia ei vastuuteta huolehtimaan huollettavstaan? Miksi asiaa peitellään, suurimmat kärsijät ovat työssäkäyvät maahanmuuttajat itse? Jos Suomeen tulevat maahanmuuttajat kokevat näin paljon epäasiallista ja syrjivää kohtelua, miksi Suomi jatkaa tätä epäinhimillistä ihmisten tuhoamista? Meidän tulee ottaa sen verran maahanmuuttajia kun kykenemme integroimaan heitä meidän yhteiskuntaan. Olemme jo vuosia toimineet Ruotsin mallin mukaisesti, joka nyt on havaittu suureksi virheeksi. Meidän on tehtävä täydellinen suunnan muutos Tanskan onnistuneen mallin mukaisesti, tämä hallitus toimii näin toki kovan kritiikin alla. Tämä on halpamaista poliittista peliä, kärsijät ovat maahantulijat sekä Suomen kansa?
Olen huomannut viimeisen 20 vuoden aikana senkin asian joka helpotti nuorena paljon kun oli tätä kiusaamista, kun kuka tahansa muukin kuin oma vanhempi tai opettaja puuttui kiusaamiseen esim. Puhuttamalla kiusaajia sillä hetkellä ja käskeä heitä lopettamaan tai sana kulkeutuu vanhempien korviin. Näin se pitäisi nykyaikanakin minun mielestä mennä. Ihan sama kuka tällaisen tilanteen huomaa niin ei muuta kuin puhuttaa näitä nuoria ja varmistaa ainakin sillä hetkellä, että kiusaaminen loppuu. En tarkoita, että pitäisi aina alkaa kiusaajien vanhempia metsästämään, mutta olisiko tällaisesta mitään apua kun puututtaisin vain näihin asioihin kun me niitä kohdataan?
Aika moni koulukiusattu tulee aikuisena koko Suomen kiusaamaksi. Se nyt vain on niin, että oli kiusattu tai rauhanturvaaja, traumoihin molemmilla auttaa kannabis ja molemmat lentää ulos yhteiskunnastamme sen takia. Ei järkeä kiusata heitä pidemmälle.
Poista translaki ensin. Poliisi valtiossa luulisi riittävän poliisi jo kouluunkin kiinteänä. Loppuuko kiusaaminen vai katsooko sinivuokko läpi sormien ?
No joo. Miksi Hjallis käy haukkumassa hallitusta kuka aloittaa vaikean työn nyt. Ja uskotko todellaan että yksikin jengilínen tai heidän vanhempi katsoi sun videon?
Hei! Semmosen vielä sanosin että, kotona pitäs olla rajat lapsilla. Ennen oli niin että.. Perhe on yksi yhteiskunnan perus-pilareista josta rakentuu tää koko paletti.. Noo, mitäs sitten kun tulee tää ajatus että lapselle ei voida luoda järkeviä rajoja.. Jos kotona ei ole järjestystä niin lapsi tekee koulussa oman päänsä mukaan. No, tää on vaan mun näkemys..
Uusi aihe: Kertoisitko mielipiteesi siitä, miten EU:n tulisi toimia Unkarin ja Slovakian kanssa nyt kun EU:ssa on kaksikin maata jotka ovat Venäjämielisiä? Mielestäni asia on hälyttävä.
Kiusaajille pitää saada kunnon rangaistukset laissa.
Jep, etenki koska kiusaamisesta voi jäädä syvät ja pitkät traumat jotka vaikuttaa myös aikuiselämäsä.
Iso kiitos Hjallikselle siitä että on huomioinut tämän kiusaamisen. Itseäni kiusattiin koko kouluajan, ja siihen ei kukaan puuttunut. Pahinta oli kun työkkärissä oli puhe koulukiusaamisen aiheuttamista ongelmista, virkailija kysyi miksen vaan voi unohtaa sitä. Niinpä, se onkin hyvä kysymys, kun ei vaan voi. Vieläkin herää uniin joissa kokee kiusaamista, ja samalla tavalla jäätyy totaalisesti mikäli joutuu kiusaajan lähelle.
Maahanmuuttajat on vaikee asia
Maahantunkeutujat.
@@ariramo9108 Ala nyt jo Ano tunkeutumaan sinne Venäjälle, äläkä ikinä tule takaisin. Kansa kiittää ja vetää lipun salkoon.
@@RampeKaukonen-yd8ro En ole Ano hiton puupää.
@@ariramo9108 Älä Ano aina koita valehdella,ei sinua kunaan usko, itse olet ryssinyt hommasi. (EVVK jne.)
Vähän hölmöä puhua enää kiusaamisesta, ei nyky meno ole kiusaamista vaan suoraa väkivaltaa. Ja kiitos Hjallis kun olet suomea ajanut kalliolta alas.
Se kiusaaminen tekee ihmiselle, henkiselle-puolelle semmosia tukoksia, että se ihminen ei pysty ilmaisemaan itseään, oikealla tavalla mitenkään. Sen takia kiusatun henkilön olis hyvä päästä puhuu järkevän psykologin kanssa. Mä sain apua ja olen monille mun ystäville hyvin kiitollinen! Ja viel kiitos sulle JHALLIS!!!
Kiitos videosta, Hjallis! Puhuit tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Yksi seikka voisi ratkaista tämän ongelman, nimittäin se, että tuetaan lasten vanhempia lastenkasvatuksessa ja puolisoiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Yksinhuoltajanaisten lapset eivät välttämättä saa riittävästi tukea oikeanlaiseen käyttäytymismalliin. Rukoillaan nuorten ja vanhempien puolesta. 🙏
Onhan isovanhemmat apuna.
@@salmetellervo4048 Kellä on, kellä ei.
Kiitos Hjallis.
Kiusaajille pitäisi perustaa oma yhteinen koulu vaikka Utsjoelle, jonne heidät heti vietäisiin vanhempien kustannuksella ensimmäisen kiusaamistapauksen jälkeen. Sillä käyvät koulunsa loppuun ilman lomia ja ilman kännyköitä sekä nettiä.
Ei jengi väkivalta lopu jos päätä vaan silitellään
Jos oltaisiin uskottu pahojen "rasistien" ennakkoluuloja, koko ongelma olisi vältetty ja Suomi olisi parempi paikka.
Loppuu jos pesäpallomailalla silittää.
@@ariramo9108 Venäjän vallassa rimpuileva mitätön rakki joka on kaiken lisäksi mielisairas kertoo jälleen harhaisesta maailman kuvastaan jossa kuvittelee olevansa järkevä ja merkittävä henkilö on taas niin älytöntä paskaa koko setti.
@@ariramo9108 ei meillä täällä Suomessa voi, ne pidetään pumpulissa
Kyll pitäisi saada kunnon rangaistus lain mukaan. Itteäkin on kiusattu ja siihen aikaan ei kukaan koulussa puuttunut. Kiitos vaan niille opettajille. Siihen aikaan yksi kiusattu joutui vaihtamaan koulua ja kiusaaja sai jäädä vanhaan kouluunsa. Meni täysin väärin ja tämä kiusaaja sai jäädä vanhaan kouluunsa ja se oli samalla myös viesti että tämähän oli hyväksyttävää. Toivon todella vaikka on turha toivo että nämä saisivat rangaistuksen.
Puhutaan puhutaan. Milloin aletaan tekemään jotain?
@@ariramo9108 Veteraanivalehtelija Turtiainen netistä jokainen voi itse katsoa tuhansia palautteita joita oikeasti saat, et ehkä osaa lukea mutta autan sinua. Palaute sinulle on 99.9% negatiivista kuten pitääkin. Sinähän sumutat kansaa ja myös itseäsi eli et elä reali maailmassa, harhainen maanpetturi.
Heti kun helvetissä lapioidaan lunta.
@@evvk8865 Sanotaan, että, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja näkyy kalahtaneen ja lujaa. Näitä sinun juttujasi kuunnellessa on ihmisen evoluutio tullut hyvin esiin ja sinun kohdallasi se valitettavasti on jäänyt sinne apinan tasolle. Tosin osa apinoista on jopa sinua selkeästi. älykkäämpiä.
@@evvk8865 Taas pyhä henki auttaa Juvan raamattututkijapelleä, Nordea saa haukut, valtiojohto on pilannut suhteet Venäjään, Amerikka konkurssin partaalla, paskiaiset nuo vapaamuurarit lähtee. Jeesustelua tuutin täydeltä. Aina samaa paskaa päivästä toiseen kun ei vajakki muuhun kykene.
Matut tuskin kattoo tätä ni voi mennä ohjeet vähä hukkaan?
Eikä asia koske niitä koska saavat tehdä mitä tahansa ilman seuraamuksia.
Koulukiusaamista on niin kauan ollut, kun on ollut kouluja. Itse jouduin kiusatuksi. Koulukyytiautossakin oli joskus hyvin levotonta. Ainoa aikuinen paikalla oli minibussin kuljettaja. Yhden kerran kuljettaja hermostui täysin ja pahiten häiriköinyt oppilas joutui kävelemään loppumatkan kouluun.
Koti kasvatuksesta se lähtee, mutta jos "perheen kunnia" on tärkeempää kuin kanssaeläjän rakkaus niin mitä voidaan tehdä. On se kauheeta jos isä yllyttää lyömään takaisin jos joku kiusaa. Lapset on julmia toisilleen, sieltä tulee se totuus aina ja suoraan päin näköä. Mitkä ovat keinot että saisimme parhaan elämän lapsille silloin kun he sitä eniten tarvitsevat. Vanempi: Kuunete, älä tuomitse, älä vähättele vaan kuuntele ja pysähdy miettimään. Mitä jos lapsi puhuukin totta.
Hyvä aihe😊
Mut teipattiin kiinni ylä asteella puuhun ja lyötiin🤔nykyään oon semmosessa lihassa et vois ettiä jätkät käsiin ja piestä yksitellen. Kun ei kerran saa edes tuomiota. Ruotsi on kusessa ku karhun puisto😅😅
Mä menen ja laitan hjalliksen patteriin kiinni nippusiteillä😶
Oliko tämä nyt sitä rikkautta mitä haluttiin? Samanlainen meno tännekkin kuin 🇸🇪 ? Itse en ainakaan välittäisi semmosesta.
Perustuu täysin kulttuurin rikastumiseen. Prkle !
KIITOS JHALLIS!!! Nyt..tota🥹 tää on tosi herkkä kohta!! Mä ala-asteella piikittelin erästä tyttöä. Ja nykyään haluasin pyytää anteeksi häneltä🥹. Sitten kun menin ylä-asteelle minua kiusattiin 3 vuotta. Minulla oli ainoastaan 1 tosi-hyväkaveri! Kun pääsin koulusta, keski-arvo oli 5,3. En päässyt edes, Joustavalla-valinnalla ammatti-kouluun.. Kyllä siinä oli muutama vuosi aika kyntämistä.. Mutta se järjetön kiusaaminen on jättänyt jälkensä.. Olisin halunnut esim. Osallistua laulu-kilpailuihin.. mutta en voi.. pelkään että minut taas lytätään.. ja vaikka mistä syystä! Olen tästä sinun puheesta tosi Kiitollinen! Oon muutenkin tykännyt, kun sä puhut niin suoraan asiat!!
🤔 ei taida kiinnostaa kiusaajia, jääkö traumoja vaiko ei. Empakykyä ei enää ole siinä määrin mitä vuosikymmeniä sitten
Maailma muuttunut raaemmaksi.
Ihmissuhdetaitoja kouluihin enemmän, resursseja kouluihin,varhainen puuttuminen sosiaalityössä, myös sinne pitäisi resursseja.
Emme halua, ruotsin tielle mutta olemme sitä kohden menossa.
Ruotsissa olisi täytynyt tehdä jo niin kovin paljon vuosia,vuosia sitten asialle.
Se on ihan siellä nyt liian myöhäistä.
Minua on kiusattu opettaja jopa meinasi tappa lukivika on kiusaamisen jota opettaja osallistuu kiusamiseen. Lapsia on kiusattu syrjäytety olen yrittäjä 43 vuotta hyvin menestynyt älkää antako periksi. Näytäkään mitä otatte. 👍👍
Ollaan pian mekin ellei asiat ala muuttumaan🤔
Koulukiusaamisen lopettaa vain voimakas vastakkainen väkivalta. Jengien suorittamiin ryöstöihin ei ole mitään laillista estokeinoa.... 😞
Pitää täysin paikkansa ja se on ainut ratkaisu,usein ihminen oppii vaan siitä kun se itse joutuu vastaavaan tilanteeseen.
En oo joutunut tuohon tilanteeseen, koska s. 1968 . Nyt hoitakaa asia kuntoon, ennen ruotsin esimerkkiä.
@@5satanen753No junnut haluaa maistaa vihreää tupakkia nykyään siinä missä tupakkia sun aikana. Ne pitää jengejä Robin Hoodeina, koska auttaa saamaan ja poliiseja sikoina. Jos vain pilvetär olisi laillista, jengejä kukaan ihailisi paitsi mielenvikaiset enää. Niin kauan kuin se on laitonta, joka toinen nuori haluaa ystävystyä ja ruveta myyjäksi eli jengiytyä, koska uskoo vihreään asiaan.
Aika moni koulukiusattu tulee aikuisena koko Suomen kiusaamaksi. Se nyt vain on niin, että oli kiusattu tai rauhanturvaaja, traumoihin molemmilla auttaa kannabis ja molemmat lentää ulos yhteiskunnastamme sen takia. Ei järkeä kiusata heitä pidemmälle.
Arkadianmäen jengi kiusaa suomalaisia.
Tämä on Turtiainen aika tekopyhää tekstiä mieheltä, joka on levittänyt Putinin propagandaa ja salaliittoteorioita somessa viimeisen parin vuoden ajan...
Olis pitänyt jo 10 - 15 vuotta sitten tehdä asialle jotain. Jou Man jengi kulttuuri on kasvussa. Nyt pitäis räppäreiden ja muiden idolien myös tulla kannustamaan nuoria väkivallattomuuteen. Valtion resurssien muutos ennalta ehkäisevään työhön tulosvastuullisesti eikä vain paperivirkoja lisäämällä.
Koulukiusaaminen on ollut aina ongelma, kun kouluja on ollut. Koulukiusaaminen PITÄÄ, ei "vain pitäsi"...saada kuntoon. Ongelmahan on siinä, et rikoslaki on kovin kovin onneton, sillä siinä on ikäraja, jota nuoremmat voi täysin rauhassa kiusata ja hakkailla. Alaikäsille pitää saada jokin paikka, jonne heidät voidaan laittaa saamaan hoitoa vaikka väkisin, jos muut keinot ei auta. Poliisien määrä ai vaikuta mitään, kun kiinnijääminen on pelkkä hetki, jonka jaälkeen voi taas palata kiusaamaan. Ja sitten koulut... MOT ohjelma kertoi, ettei koulu edes puutu asioihin ja poliisille ei saa kertoa mitään. Joten HJallis nyt sitten ehdotusta eduskunnassa, joka mahdollistaa "alaikästen" talteenlaittamisen ja vastuuseen saamisen. Väkivaltasen lapsen paikka on laitoksessa, ei kouluusa. Lasten vanhemmillakin on toki vastuu, mut se ei tunnu kiinnostavan myöskään ketään... Puhetta on siis kuultu vuosikymmeniä, joten tekoja olisi jo aika tulla. Neljä vuotta olisi siis aikaa teoille...
Moi. Eihän kotomaassamme ole ongelmaa jengeihin liittyen..Helsingin korkea arvoinen poliisi on näin paljon asiasta kertonut,ettei ole ongelmaa.Eli,puheet on puheita. Pitäiskö oikeasti asialle tehdä jotain,ettei taas jää yksi tärkeä asia vain puheen tasolle!? Lovee
Vanhemmat on niin kiireisiä tekee hilloo ettei oo aikaa lapsille😢
Niin kiire ei saa olla.
miksi,siksi kun aikuisetkin tekee sitä...merkki vaatteet viedään.enpä tiedä.rikkaat .kerätään rahaa kiusaamisen ehkäisyyn.miten raha voi poistaa en..vaan näille tulee rahaa.sano miten raha poistaa sen
Minä olin koko kouluaikani koulukiusattu ja sama jatkui töissä.
Voimia Sinulle! 👍
Täyttä asiaa.
Kyseinen ongelma pahenee kun sinäkin kiertelet asiaa, kuin kissa muumaa puuroa. On häpeällistä puhua jostakin yleisestä ongelmasta, kun tämä ei sitä ole.
Nuorten tekemät rikokset ovat olleet laskussa jo vuosia, nyt puhutaan yleisellä tasolla nuorten rikoksien kasvusta, tämä on halpamaista ja loukkaavaa normaaleita nuoria kohtaan. Jos syitä ei voida sanoa ääneen ei ongelmaa voida korjata koskaan, bisnesmiehen tulisi ymmärtää että tärkeintä on kohdentaa toimet oikeaan osotteeseen.
Nöyrytys ja väkivalta videoita on satoja ja tämä lisääntyy, uhrit saavat vakavia traumoja sekä elinikäisiä vaurioita? Ja nyt puhutaan asian vierestä, MIKSI?
Ajattelit sitten tulla tällekin alustalle vähän trollaamaan. No... mahtuuhan tänne yksi trolli mausteeksi.
Olenko mielestäsi väärässä?
Eikö sinulla ole mitään annettavaa itse asiaan?
Onko sinulla parempia ehdotuksia vakavan ongelman hoitamiseen?
Ikäviä nämä trollit
@@erajuhani7151 Ei niitä asioita ratkaista tällä alustalla eikä tällä porukalla. Antaa niiden hoitaa homma joille se kuuluu.
@@erajuhani7151 Suomi oikeille suomalaisille ja muut ulos täältä. Koulukiusaamista on toki ollut aina, mutta kulttihemmojen myötä se on lisääntynyt ja raaistunut huomattavasti.
Kyllä tämä on liiankin yleinen ongelma, kohta puhutaan tämänkin asian kohdalla "uusinormaali".
älä harkimo vaihda aihetta! , keskipisteenä on nyt sinä ja ja oligarkit, oletko pessyt rahaa venäläis oligarkkien kanssa??
Luulisi vanhempien huomaavan jos heidän kullannupulleen ilmestyy merkkikengät tai merkkirotsi.
Kyse ei ole kanta suomalaisista jengeistä, tämä osoittaa selkeästi miten kaikkia nuoria syyllistetään pienen ääriryhmän tekojen vuoksi, kun asioista ei uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä. Sinäkin annat ymmärtää että kyse on yleensä nuorista?
Suomalaisten nuorten rikokset ovat laskeneet jo vuosia, poislukien maahanmuuttaja taustaisten jengien rikokset. Kun asia kerrotaan oikeilla sanoilla voidaan korjaavat toimet kohdentaa oikeaan osoitteeseen, hienostelu ei auta näitä ongelma nuoria.
Miksi maahanmuuttajat eivät kritisoi jengien toimintaa?
Miksi vanhempia ei vastuuteta huolehtimaan huollettavstaan?
Miksi asiaa peitellään, suurimmat kärsijät ovat työssäkäyvät maahanmuuttajat itse?
Jos Suomeen tulevat maahanmuuttajat kokevat näin paljon epäasiallista ja syrjivää kohtelua, miksi Suomi jatkaa tätä epäinhimillistä ihmisten tuhoamista?
Meidän tulee ottaa sen verran maahanmuuttajia kun kykenemme integroimaan heitä meidän yhteiskuntaan.
Olemme jo vuosia toimineet Ruotsin mallin mukaisesti, joka nyt on havaittu suureksi virheeksi. Meidän on tehtävä täydellinen suunnan muutos Tanskan onnistuneen mallin mukaisesti, tämä hallitus toimii näin toki kovan kritiikin alla.
Tämä on halpamaista poliittista peliä, kärsijät ovat maahantulijat sekä Suomen kansa?
Olen huomannut viimeisen 20 vuoden aikana senkin asian joka helpotti nuorena paljon kun oli tätä kiusaamista, kun kuka tahansa muukin kuin oma vanhempi tai opettaja puuttui kiusaamiseen esim. Puhuttamalla kiusaajia sillä hetkellä ja käskeä heitä lopettamaan tai sana kulkeutuu vanhempien korviin. Näin se pitäisi nykyaikanakin minun mielestä mennä. Ihan sama kuka tällaisen tilanteen huomaa niin ei muuta kuin puhuttaa näitä nuoria ja varmistaa ainakin sillä hetkellä, että kiusaaminen loppuu.
En tarkoita, että pitäisi aina alkaa kiusaajien vanhempia metsästämään, mutta olisiko tällaisesta mitään apua kun puututtaisin vain näihin asioihin kun me niitä kohdataan?
Aika moni koulukiusattu tulee aikuisena koko Suomen kiusaamaksi. Se nyt vain on niin, että oli kiusattu tai rauhanturvaaja, traumoihin molemmilla auttaa kannabis ja molemmat lentää ulos yhteiskunnastamme sen takia. Ei järkeä kiusata heitä pidemmälle.
Joo, se on kyllä totta, että kiusaajat muistaa koko loppu elämän.
Poista translaki ensin. Poliisi valtiossa luulisi riittävän poliisi jo kouluunkin kiinteänä. Loppuuko kiusaaminen vai katsooko sinivuokko läpi sormien ?
No joo. Miksi Hjallis käy haukkumassa hallitusta kuka aloittaa vaikean työn nyt. Ja uskotko todellaan että yksikin jengilínen tai heidän vanhempi katsoi sun videon?
Tämän kaiken saa kiittää Kokoomus ja maahanmuuttopolitiikka
Näyttäisi koskevan jokaista puoluetta, suomalaisten puolella ei ole kukaan.
Hei! Semmosen vielä sanosin että, kotona pitäs olla rajat lapsilla. Ennen oli niin että.. Perhe on yksi yhteiskunnan perus-pilareista josta rakentuu tää koko paletti.. Noo, mitäs sitten kun tulee tää ajatus että lapselle ei voida luoda järkeviä rajoja.. Jos kotona ei ole järjestystä niin lapsi tekee koulussa oman päänsä mukaan. No, tää on vaan mun näkemys..
Uusi aihe: Kertoisitko mielipiteesi siitä, miten EU:n tulisi toimia Unkarin ja Slovakian kanssa nyt kun EU:ssa on kaksikin maata jotka ovat Venäjämielisiä? Mielestäni asia on hälyttävä.
Kerro Harry Harkimo sen ukkelin nimi, joka sinua aikoinaan koulukiusasi.
Koko kansan Sale.
@@evvk8865 Ja mitään osuvampaa et tähän kohtaan keksinyt, idiootti.
Herregud åkso. Minimaalisen pieni eduskuntaryhmä, 1 Hjallis,,😇
Viime videon paita istu paremmin kun tän videon paita
Teot ja sanat ei vastaa tai ei kumpikaan. Natsipassi vaan voimaan ja ei töihin ilman passia