Kiitos hyvästä videosta. Itsellä mennyt ohi Googlen Kääntäjä-sovelluksen keskustelu mahdollisuus. Itse käyttänyt "Microsoftin Translator" sovellusta tähän asti. On sitä vaan itse aika "puusilmä", kun ei tuollaisia huomaa, vaikka ne möllöttää siinä nenän edessä kaiken aikaa.
mites onkos noi puhelimen lepotilassa ollessa kun on näitä komentoja esim kameran avaus taskulamppu yms nii kannattaisikos niinstä mainita sitten android 3 videolla.
Tää autto ku oon aina ennen painanu yhtä nappii joka on siellä samas kohtaa missä esim wifi ja bluetooth on, että se ottaa sen kuva kaappauksen nii ny voin vaa painaa volume ja virta näppäintä et se ottaa sen kuvakaappauksen ku mun täs huaweis ei toimi tupla klikki. Hyvä video🤗
Ei tainnut olla tämä video, mutta en löytänyt "oikeaa" videota niin kysyn tässä. Jossain tälläsellä vinkki-videolla kerroit että google näppäin osaa liikuttaa kursoria välilyöntiä vierittämällä. Mulla oli aluksi Samsungin oma näppis ja en tykännyt ennakoivasta syötötä, joten kytkin sen pois ja onnistuinkin siinä. Sitten vinkkisi perusteella otin Googlen näppiksen käyttöön ja ihan hyvä ominaisuus, mutta ennakoiva tekstinsyöttö palasi ja en saa sitä pois päältä millään; vanha asetus jolla sain sen pois Samsungin näppiksen kanssa on edelleen pois päältä mut Googlen näppiksellä se on edelleen päällä; onko tippiä millä sen saisi pois? (Siis ennakoivan syötön)
Tällästeelle nörtille tuli uutena toi googlen sisänen musan tunnistus. En oo ennen kiinnittäny huomioo....johtunee siitä, etten ikinä puhelimelleni puhu.
Itellä on Nokia 3 (Android) puhelin ja ongelma on, että se aina välillä hävittää kaikki säädöt. Asennetut appsiit kyllä säilyy, mut ne toimii kuin ekalla kertaa asennuksen jälkeen, eli kakki asetukset häviää. Esim. puheluntallennusta (Call Recorder) ei enää toimi ja aiemmat nauhoitteet on hävinneet.
Tuo on muistaakseni tullut ensimmäisenä Android 7.1 ja Pixeliin, joten sitä ei välttämättä kaikissa käyttiksissä ole olemassakaan. Play-kaupasta löytyy esim. Twilight, mikä tekee saman homman. Se on sitten vain erillinen app.
APUA! ⚠️On sinisen valon suodatin ja tumma tila sekä night screen joka ilta päällä MUTTA MIKSI OI MIKSI se ei toimi kun puhelin lukossa?! Vähän ehkä vaikeaa selitystä nyt mutta siis laitan noi kaikki päälle ja hyvin toimii mutta kun näyttö sammuu ja painat virtanappia niin näytön valot on kirkkaimmillaan mitä voi olla kunnes pyyhkäiset näyttöä kerran ja se ihan vähän himmenee ja sitten kun saat näyttölukon auki niin näyttö on taas yhtä himmeä kuin sen kuuluukin olla. Eikö tähän ole mitään konstia? Vai pitääkö aina yösin silmät palaa siitä näytön kirkkaudesta ennen kuin saat lukituksen auki?
Se vika juttu niin voit myös tehdä se snäpchatillä silee et ku musiikki soi niin painat sitä näyttöä silleen et se on siin kamera tilassa pohjaa niin siihen tulee sen musan nimi😁😁 Jos kukaa tajus😂😂
Ei kai tässä muuta voi sanoa kuin että laadukas ja hyvä video 😃
Kiitos Toni! Parhaansa tässä yrittää. 😃
Tykkään sun rauhallisesta tyylistä tällä kanavalla
Kiitos. Välillä miettinyt, että pitäiskö olla vähän räväkämpi. Taidan pitäytyä tällä linjalla siis. 😃
Tekniikkaluola Ehdottomasti näin.
Hyviä vinkkejä tuli monta asiaa joita en tiennyt. Teet hyviä videoita.
Todella hyvää sisältöä
Kiitos paljon! 😃
Tee 3 osa
Kyllä tulossa jonkin ajan päästä. 👍🏻
Hyvä video ja hyvät vinkit👍👍👍👍👍
Tota vikaa en tiennykkää. Hyviä vinkkejä. Hyvä video.
Hyvä, että löytyi edes yksi uusi. 😀 #tehtäväsuoritettu
Kiitos hyvästä videosta. Itsellä mennyt ohi Googlen Kääntäjä-sovelluksen keskustelu mahdollisuus. Itse käyttänyt "Microsoftin Translator" sovellusta tähän asti. On sitä vaan itse aika "puusilmä", kun ei tuollaisia huomaa, vaikka ne möllöttää siinä nenän edessä kaiken aikaa.
Myös Translator sisältää kyseisen ominaisuuden
1:42 pitääkö tuo napautus laittaa jostain asetuksista päälle?
Turvallisuuasetuksista: Näytön kiinnitys
👍Lisää näitä vinkkejä!!
Ehdottomasti! 😃👍🏻
5vinkki ole mulle ainakin uus juttu✌️ja erittäin hyvä video jatka samaan malliin
Tosi hyvä video! Kiitos avusta!
Kiitos! Oleppa hyvä! 😀👍🏻
i like it👌👌👌👌 voitko tehdä vinkkejä samsungeille???
kiitti tekniikanluola
Ole hyvä! :)
Laatuvideo! Toki tiesin itse nämä vinkit jo mutta varmasti monelle apua näistä :)
mites onkos noi puhelimen lepotilassa ollessa kun on näitä komentoja esim kameran avaus taskulamppu yms nii kannattaisikos niinstä mainita sitten android 3 videolla.
Voisitko tehdä vinkki jutun jossa kerrot miten tallentaa helposti näyttöä
Pistetään ehdotus talteen. 👍🏻
Tää autto ku oon aina ennen painanu yhtä nappii joka on siellä samas kohtaa missä esim wifi ja bluetooth on, että se ottaa sen kuva kaappauksen nii ny voin vaa painaa volume ja virta näppäintä et se ottaa sen kuvakaappauksen ku mun täs huaweis ei toimi tupla klikki. Hyvä video🤗
hei, yritän poistaa yht sovelusta, Bluetooth kautta, ja asentaa toisen, niin voisko sellaisen videon tehä.
Osaakos kukaan sanoa miks mulla menee sijainti itestää päällee (mun puhelin on samsung galaxy A40)
Voitko tehdä videoita Xiaomi redmi a2 puhelimesta 1:39
Mahtava video 3 asiaa oli uutta
Kiva kuulla, että noinkin paljon uutta löytyi! 😃
Nokia 5.4: näytön jakaminen kahdelle sovellukselle?
Ei tainnut olla tämä video, mutta en löytänyt "oikeaa" videota niin kysyn tässä. Jossain tälläsellä vinkki-videolla kerroit että google näppäin osaa liikuttaa kursoria välilyöntiä vierittämällä. Mulla oli aluksi Samsungin oma näppis ja en tykännyt ennakoivasta syötötä, joten kytkin sen pois ja onnistuinkin siinä. Sitten vinkkisi perusteella otin Googlen näppiksen käyttöön ja ihan hyvä ominaisuus, mutta ennakoiva tekstinsyöttö palasi ja en saa sitä pois päältä millään; vanha asetus jolla sain sen pois Samsungin näppiksen kanssa on edelleen pois päältä mut Googlen näppiksellä se on edelleen päällä; onko tippiä millä sen saisi pois? (Siis ennakoivan syötön)
Sellane tähän et miten saa vaigdettuu huaweista fontti
Voiko joku auttaa?! Mulla on Huawei p8 lite enkä tiedä miten saan yötilan käyttöön?!
Hommaa parempi puhelin pässi.
@@lembooleenpaasauskeisari lol 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
@@juusojamsen3068 Mikäs siinä niin naurattaa olla köyhä?
Kyseisestä puhelimesta ei yötilaa valitettavasti löydy
Hyödyllinen video!😀
Hieno homma! 👍🏻
Kiitos!
Ole hyvä! 😃
Mikä kännykkä sulla on
Note 9 näyttäs olevan
Note 9 on tällä hetkellä taskussa. Tällä videolla tosin näkyi vielä Nokia 7.1, Huawei Nova 3 ja Oneplus 6t.
Laita se vinkki et sen ruudun saa jaettua kahtia esim jos ei oo spotifyä niin voi kuunnella ytstä musiikkiii jaetun näytön tilas ;)
Pistetään mieleen!
Tällästeelle nörtille tuli uutena toi googlen sisänen musan tunnistus. En oo ennen kiinnittäny huomioo....johtunee siitä, etten ikinä puhelimelleni puhu.
Se on muuten jännä, miten sitä yleensä aina kaiken tekee ns. "vanhan kaavan" mukaan.
Toimiiko virtapainike äänevoimakkuuspainike ruutukaappaus Nokia 3puhelimessa
Ei ketus
Joo
Täst tulee olemaan apua koska tilasin uuden puhelimen joka on mun eka android puhelin. Pysyks muute tehä arvostelun samsung galaxy a70
Hyvä jos oli videosta apua. Varmaan en enää A70 käsittele, koska kohtahan todennäköisesti tulee jo A71 markkinoille.
Noi musiikin etsintä työkalut ei toimi cover versioissa sitten 😅 kokeilin Mailyn jolanella ei tunnistanut dolly partonin version tunnisti
Aina ei siis mene ihan nappiin. 😂
mun samsungissa ainaki peleissä toi mii niin että vedän kämmenellä alhaalta ylös niin ottaa kuvakaappauksen
Totta muuten. Toimii myös sivusuunnassa pyyhkäisemällä. 👍🏻
@@tekniikkaluola mulla oli honor 7 litessä kolme sormea ku veti alas
Itellä on Nokia 3 (Android) puhelin ja ongelma on, että se aina välillä hävittää kaikki säädöt. Asennetut appsiit kyllä säilyy, mut ne toimii kuin ekalla kertaa asennuksen jälkeen, eli kakki asetukset häviää. Esim. puheluntallennusta (Call Recorder) ei enää toimi ja aiemmat nauhoitteet on hävinneet.
Jännä ongelma. Eipä ole ennen vastaan tullut moista. 🤔
Kyseistä sovellusta ei enää play-kaupasta edes löydy...
Hyvä video jälleen
Mutes kun oo löytäny tota ns. yövaloa sonystä
Tuo on muistaakseni tullut ensimmäisenä Android 7.1 ja Pixeliin, joten sitä ei välttämättä kaikissa käyttiksissä ole olemassakaan. Play-kaupasta löytyy esim. Twilight, mikä tekee saman homman. Se on sitten vain erillinen app.
Huawein (ainakin joissain) puhelimissa voi ottaa screenshotin myös vetämällä kolmea sormella alaspäin näytöllä
joo mulla on se
APUA! ⚠️On sinisen valon suodatin ja tumma tila sekä night screen joka ilta päällä MUTTA MIKSI OI MIKSI se ei toimi kun puhelin lukossa?! Vähän ehkä vaikeaa selitystä nyt mutta siis laitan noi kaikki päälle ja hyvin toimii mutta kun näyttö sammuu ja painat virtanappia niin näytön valot on kirkkaimmillaan mitä voi olla kunnes pyyhkäiset näyttöä kerran ja se ihan vähän himmenee ja sitten kun saat näyttölukon auki niin näyttö on taas yhtä himmeä kuin sen kuuluukin olla.
Eikö tähän ole mitään konstia?
Vai pitääkö aina yösin silmät palaa siitä näytön kirkkaudesta ennen kuin saat lukituksen auki?
Shazam on myös rakennettu snäpin sisää, ku pitää näyttöö pohjas
Ok, hyvä tietää. Itsellä jäänyt snäpin käyttö tosi vähälle.
Pidän tota silmäystävällist tilaa koko ajan pääl:D
Se vika juttu niin voit myös tehdä se snäpchatillä silee et ku musiikki soi niin painat sitä näyttöä silleen et se on siin kamera tilassa pohjaa niin siihen tulee sen musan nimi😁😁
Jos kukaa tajus😂😂
Ei tainnu tajuu
Kiitos videosta ja vinkeistä, mulle tarpeen ollut.
Oho,!!!🎉🎉
Toi huawein koputus toiminto ei toimi mun huaweissa
Tiesin ton sinisen valon suodatin Juhanan mulla se alkaa jo 20.00 ja loppuu 8.00 mut VAsta uudes puhelimes tajusin sen.. xd
Oho tää on mun vanha TH-cam käyttis jota kyl käytän vielki🤣🤣mut niin öö nykyisin mulla alkaa se jo 19.00 ja loppuu JOSKUS ööö 7.00 tai 6.00
Tekniiikkaluola laita sydän tai et saa kesällä mansikoita
Hyvä video :)
Siinä sulle sydän. Mansikat mielessä. 😂
Onks tää sami heedberg?
lisää tälläsii
Tulee varmasti! 👍🏻
@@tekniikkaluola Ja näistä on paljon hyötyä otin heti ton ekan ku siit on hyötyy
Jes
🙂
Tiesin kaikk.i jippii!
Paitsi vikan :(
Eli melkein viiden suora. 😃
Hyvä video, mutta tiesin jo kaikki🙁
Kiitti
Ole hyvä! 😃
Tiesin kaikki
👍🏻🏆
Tekniikkaluola oot paras
Mulla on aina silmäystävällinen tila päällä
Dna
Kiitos!
Ole hyvä! 😃
Tiesin kaikki