Olen täyttänyt lomakkeen ja lähettänyt lomakkeen liitetiedostona tekstiviestillä ilmoitettuun numeroon, muttei ole valitettavasti kuulunut mitään. Laitanko uuden hakemuksen tulee vai kuinka? Kysyn ihan siksi, koska haluaisin ehdottomasti VENÄJÄN MYÖNTEISENÄ ja VENÄJÄN SUKUJUURTEN omaavana ihmisenä liittyä.
@@TurtiainenAno Olen muutamia kertoja yrittänyt lähettää nettisivun kautta, muttei ole mitään tapahtunut, vaikka olen painannut, että lähetä. Ei kuittausta, eikä tyhjentynyt lomake, josta tiedän, että on mennyt. Onko joku viive lomakkeen menossa, minkä täytyy odottaa?
4:26 Iran ei ole satanistinen? Islamofasistinen maa. Eikä tätä kommenttia välttämättä edes nähdä: Klikatkaa videon alta "lajittelu" ja sieltä "uusin ensin", muuten TH-camn järjestelmä piilottaa kommentteja.
"Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston, hän pesee jalkansa jumalattoman veressä. Silloin ihmiset sanovat: "Totisesti, vanhurskaalla on hedelmä; totisesti, on Jumala, joka tuomitsee maan päällä."- Psalmit 58:11,12 - Raamattu 1933/1938
Minulle ei voi soittaa aamulla, päivällä ja iltaan kello 20.00 asti, jos ei minulla ole numeroa rekisteröity puhelimessani. Eli tuntemattomat numerot ja soitot salaisista numeroista ei näy minulla. Mutta laittakaa yhteys numeronne minun gmailiin niin rekisteröin sen puhelimeeni, niin silloin tiedän että olette te kuka soittaa. Soittakaa ainakin minuutti koska en pidä mini mikroaalto säteilijää kehoni lähellä. Yleinen tapani tänä päivänä on kommunikoida Gmailin avulla tai ihan postin kirjeitse. Tietty voimme sopia gmailin kautta aika ikkuna jolloin soitatte. Mutta numero pitää olla talletettu puhelimeeni. Kuullaan 👍🎩
Kyllä taas tuli niin oikeaa asiaa kaikesta. Näin asiat on mallillaan, toivotaan että asiat kehittyy parempaan suuntaan. On selvää että joku notkahdus tulee Meillekkin, mutta hyvä tästä vielä tulee...👍♥️♥️ Kiitos Ano
Keskiviikkoillan "pulttibois"
Ja katsoit silti ja täällä kitiset kuin pikku neiti 😂
Ei Ukraina-intoilijat osaa kommentoida muutoin kuin haukkumalla.
mä näen jo paholaisia suomessa paljaalla silmillä.
Olen täyttänyt lomakkeen ja lähettänyt lomakkeen liitetiedostona tekstiviestillä ilmoitettuun numeroon, muttei ole valitettavasti kuulunut mitään. Laitanko uuden hakemuksen tulee vai kuinka? Kysyn ihan siksi, koska haluaisin ehdottomasti VENÄJÄN MYÖNTEISENÄ ja VENÄJÄN SUKUJUURTEN omaavana ihmisenä liittyä.
Välttämättä ei tekstiviestillä tule liitteet perille. Parhaiten tulee perille kun täyttää Finlandia sivuilla oleva sähköisen lomakkeen.
@@TurtiainenAno Olen muutamia kertoja yrittänyt lähettää nettisivun kautta, muttei ole mitään tapahtunut, vaikka olen painannut, että lähetä. Ei kuittausta, eikä tyhjentynyt lomake, josta tiedän, että on mennyt. Onko joku viive lomakkeen menossa, minkä täytyy odottaa?
7:45 En löydä tuota uutista, vaikka rämpytin tuon tekstin Googleen.
6:00 6:21
4:26 Iran ei ole satanistinen? Islamofasistinen maa. Eikä tätä kommenttia välttämättä edes nähdä: Klikatkaa videon alta "lajittelu" ja sieltä "uusin ensin", muuten TH-camn järjestelmä piilottaa kommentteja.
Taivaan Isä olkoon armollinen 🙏
"Vanhurskas iloitsee, kun hän näkee koston, hän pesee jalkansa jumalattoman veressä. Silloin ihmiset sanovat: "Totisesti, vanhurskaalla on hedelmä; totisesti, on Jumala, joka tuomitsee maan päällä."- Psalmit 58:11,12 - Raamattu 1933/1938
kiitos Ano
Minulle ei voi soittaa aamulla, päivällä ja iltaan kello 20.00 asti, jos ei minulla ole numeroa rekisteröity puhelimessani. Eli tuntemattomat numerot ja soitot salaisista numeroista ei näy minulla. Mutta laittakaa yhteys numeronne minun gmailiin niin rekisteröin sen puhelimeeni, niin silloin tiedän että olette te kuka soittaa. Soittakaa ainakin minuutti koska en pidä mini mikroaalto säteilijää kehoni lähellä. Yleinen tapani tänä päivänä on kommunikoida Gmailin avulla tai ihan postin kirjeitse. Tietty voimme sopia gmailin kautta aika ikkuna jolloin soitatte. Mutta numero pitää olla talletettu puhelimeeni. Kuullaan 👍🎩
Paljonko on jäsenmaksu?
0 euroa finlandia.me/#/etusivu
Maailma on mullistusten edessä.
Kyllä taas tuli niin oikeaa asiaa kaikesta. Näin asiat on mallillaan, toivotaan että asiat kehittyy parempaan suuntaan. On selvää että joku notkahdus tulee Meillekkin, mutta hyvä tästä vielä tulee...👍♥️♥️ Kiitos Ano
Kiitos Ano jälleen kerran totuudesta🇫🇮
yritin tolle sivustolle ilmoitti vain että hyökänyt joku taho
Kokeile uudestaan: finlandia.me/
Hyvä video taas kerran.
Keep on rocking Ano ! 🤩👍