Se miksi noi tuulettimet on suunniteltu noin johtaa juurensa tuon aikaisten sähkömoottorien rajoituksiin, jos nappula menisi off->low niin tuulettimet eivät välttämättä lähde pyörimään koska magneettikenttä ei saa tarpeeksi vastavoimaa käämien jännitteestä, jolloin moottori stallaa ja ylikuumenee. High asetuksella saadaan enemmän jännitettä käämeihin ja varmistetaan ettei moottori stallaa vaan lähtee liikkeelle.
Hienoa eleganttia filosofiaa Meihemillä. Asia menee aivan näin. Auto vaikuttaa tunne elämään valtavasti. Kehäteillä ihmiset painavat ihan kauheassa kiireessä ohittaen ja samantien käännytään johonkin pois eli stressi on kammottavalla tasolla! Fidel ja muut vanhanliiton diktaattorit katsoisivat ihmeissään.
Nyt puhui Meihemisetä täyttä asiaa tästä liikenteen rytmistä. Olen vuosien varrella työmatkaa ajaessani todennut, että on paljon helpompaa ajaa rajoituksen mukaan, kuin koheltaa 20kmh yli rajoituksen ja saada kokoajan joku rajoituksen mukaan ajava kiinni, josta seuraa sitten ohituksia rattiraivoa yms... Ajan myös paljon 70 luvun autoilla kesäisin ja niillä ajaessa on kyllä paljon rauhallisempi fiilis, vaikka ei mitään luksusmersuja olekkaan. Mitä perässä roikkuviin Audi,Skoda yms kuskeihin tulee, koukkaan usein linja-auto pysäkille senverran, että herra kiireinen pääsee roikkumaan seuraavan uhrin takapuskuriin. Jatka koeajovideoiden tekoa, on viihdyttävää katseltavaa.
Ymmärtääkseni tuo ilmastointilaitteen puhaltimen nopeussäätö on OFF -> HI, sen takia, että se ropeli lähtee VARMASTI liikkeelle ilman, että moottori kärtsää. Jos sattuu laakerit tahmaamaan ja ropeli ottaakin virtaa vähän enemmän. Sama perus halvoissa pöytätuulettimissa usein vieläkin.
HUOMIO! Tässä karkeaa listaa autoista joita minulle saa tarjota koeajoon. Ehdotuksia koeajoista en kaipaa. - Cobra - DeTomaso Pantera - DeLorean - Hummer H1 - Nissan GTR - Tesla Model X (ludicrous) - Porsche Taycan Turbo S - Lancia Delta Integrale - Fefet, Lambot ym urheiluautot (uudet ja vanhat) - Klassikkoautot (britti, saksa, ranska, japani) - Rolls-Roycet, Bentleyt ja vanhat Jaguarit - Harvinaiset autot (Studebaker, Edsel, Bitter, Packard, Mercury, GAZ ym.) - BMW E24, 2002t, 850 - BMW M3 (kaikki mallit) - BMW M5 (E28, E34, F10, F90) - Mercedes-Benz SL (mielellään vanhemmat) - Audi RS-mallit ja vanhat Quattrot - Jenkkiurheiluautot (Viper, Corvette) - Jenkkimuskelit (Cuda, Mustang, Challenger, GTO, Superbird ym.) - Lotus -merkkiset autot - Vanhat Alfa-Romeot - Yli miljoona kilometriä ajetut henkilöautot - Hyväkuntoinen UAZ Älä tarjoa mitään lastutettua diesel bemaria tai perus Mazdoja. Sellaisiin en kuluta aikaani sekuntiakaan.
Mitenkä olisi Alfa Romeo-Nissan sekasikiö Arna Villen automyynnistä? Piti yhdistää japanilainen luotettavuus ja italialainen kauneus ja lopputulos ei ollut se mitä tavoiteltiin.
22:17 HEI w123 2.0D ei kiihy 30sek 100kmh kestää vaan ööö vartoos lasken 1, 2, 3, 4,........ 1.32min,........... 3.45min, 3.46min SATA 3.46min se kiihtyy 100kmh
W108 on mun auto, sillä minut merkattiin sellaisella autolla vuonna 1971. Menin elokuussa -71 uimaan pyörällä kuusijärven uimarannalle. Ja tietysti muksuna oli hirvee kiiire rannalle, joten juduin törmäyskursille kukuluttajain kekuskunnan edustusauton kanssa (MB w108) ja tömäsin ko auton keulaan sivusuunassa. Sen jälkeen ko autosta on tullut minulle päähän pittymä.
Tän talven ajan -76 dodge coronet farmarilla. 5.9L kasikoneella. Rento, lämmin ja mukava. Viehän se bensaa, mutta kokemusta ja fiilistä ei voita mikään.
Hieno auto, hyvä video ja ihan naulan kantaan tuo rytmiteoria! Sonderklasset ja muut mukavat lullat vaan alle ja vähän lunkimpi meininki liikenteeseen kiitos. Vai mihin täällä mukamas kaikilla on nykyään niin älytön kiire?? Peace:)
Lapsuuden kesät liuin W108 koppasen 280 SE 3.5 -71 takapenkillä ja kyllä siellä kahdeksan sylinteriä murisi pellin alla. Eli 3.5 litranen pata näissä on V8 eikä R6 👍
tried to translate this but it keeps saying something unintelligent about baboons, weater etc. Nice car tho! Do you drive it only in summer? Has it been reliable?
Translating finnish language with some computer based translator is not the best idea. The outcome is hardly reasonable. Only living person can translate finnish to english with good quality.
Tuttu entisöi tollasen ilma alustaisen paikallinen ei lato vaan autotalli löytö sama 4.5l v8 oli kyllä upea laite noissa on sellanen ominais haju ohjaamossa mitä ei nyky autoista löydy tärkeä osa sitä fiilistä.
Rytmi on tosiaan se tärkein. Jos sinulla on sähköauto jossa 500hv niin siilä pitää koheltaa. Minun ihanin auto oli MB 240d ja 123 eli paras korimalli koskaan. Sillä ei sikailla liikenteessä. Valitettavasti jouduin sen silloin myymään sairauden takia...
kyllä sun pitäs mk1 golf koeajaa. antasin oman mk1 cabrio gti golffin heti koeajoon mutta projekti ihan keske kun tälleen 15vuotiaana vähän hidasta tuo touhu kun mopot häiritsee vapaa aikaa
Juuri leikattu terävästi pätkä pois kun olet näyttämässä kuskin puolen kontin reunaa :D Taisi vähän lahovikaa ja suomipojan räkäpillin liimajälkeä olla?
Liikenteen rytmi on kyllä täysin tosiasia, sen huomaa heti kellä on kiire tai muutenvaan ongelmia, josta päästäänkin siihen kun poliisit sanoo että heille tulee ns "ylimääräinen aisti" tunnistaa epäilyttävät ihmiset liikenteessä nii voin vaikka vannoa että kyse on siitä rytmistä ja rutiinista mihin ollaan totuttu ja heti kun joku tekee jotai poikkeuksellista niin se pistää silmään.
seuraavaksi koeajossa naapurin emäntä
Tulee ihan toiseen tubeen se koeajo sitten...
Mitä vuosimallia ja millä koneella?
@@eyeetu7490 taitaa olla joku vanhan ajan karvalakkimalli
@@meihemi 😂
@@eyeetu7490 2 litrainen ja Saksalainen farmari 🤣
Se miksi noi tuulettimet on suunniteltu noin johtaa juurensa tuon aikaisten sähkömoottorien rajoituksiin, jos nappula menisi off->low niin tuulettimet eivät välttämättä lähde pyörimään koska magneettikenttä ei saa tarpeeksi vastavoimaa käämien jännitteestä, jolloin moottori stallaa ja ylikuumenee. High asetuksella saadaan enemmän jännitettä käämeihin ja varmistetaan ettei moottori stallaa vaan lähtee liikkeelle.
Tätä ootan. Tallissa odottelee aikaa, rahaa ja motovaatiokärpästä yks w108 280se. 😎
Hienoa eleganttia filosofiaa Meihemillä. Asia menee aivan näin. Auto vaikuttaa tunne elämään valtavasti. Kehäteillä ihmiset painavat ihan kauheassa kiireessä ohittaen ja samantien käännytään johonkin pois eli stressi on kammottavalla tasolla!
Fidel ja muut vanhanliiton diktaattorit katsoisivat ihmeissään.
Nyt puhui Meihemisetä täyttä asiaa tästä liikenteen rytmistä. Olen vuosien varrella työmatkaa ajaessani todennut, että on paljon helpompaa ajaa rajoituksen mukaan, kuin koheltaa 20kmh yli rajoituksen ja saada kokoajan joku rajoituksen mukaan ajava kiinni, josta seuraa sitten ohituksia rattiraivoa yms... Ajan myös paljon 70 luvun autoilla kesäisin ja niillä ajaessa on kyllä paljon rauhallisempi fiilis, vaikka ei mitään luksusmersuja olekkaan. Mitä perässä roikkuviin Audi,Skoda yms kuskeihin tulee, koukkaan usein linja-auto pysäkille senverran, että herra kiireinen pääsee roikkumaan seuraavan uhrin takapuskuriin. Jatka koeajovideoiden tekoa, on viihdyttävää katseltavaa.
Ne Volgan V8 moottoriset KGP mallit olisi mielenkiintoisia.
Huippu video ja loistava kuvaus rytmistä ja siitä joojoo -kiireestä, kun kauppalistat ja Teamsit älylaitteissa vilahtelee. Respect 👍
nyt on kaunis kiesi ja on aina kiva ku painat tosta mun kodin eestä noilla peleillä
Ymmärtääkseni tuo ilmastointilaitteen puhaltimen nopeussäätö on OFF -> HI, sen takia, että se ropeli lähtee VARMASTI liikkeelle ilman, että moottori kärtsää. Jos sattuu laakerit tahmaamaan ja ropeli ottaakin virtaa vähän enemmän. Sama perus halvoissa pöytätuulettimissa usein vieläkin.
Kyllä! Technology Connectionsilla on hyvä video aiheesta.
Nyt on helmeä tiedossa!
HUOMIO! Tässä karkeaa listaa autoista joita minulle saa tarjota koeajoon. Ehdotuksia koeajoista en kaipaa.
- Cobra
- DeTomaso Pantera
- DeLorean
- Hummer H1
- Nissan GTR
- Tesla Model X (ludicrous)
- Porsche Taycan Turbo S
- Lancia Delta Integrale
- Fefet, Lambot ym urheiluautot (uudet ja vanhat)
- Klassikkoautot (britti, saksa, ranska, japani)
- Rolls-Roycet, Bentleyt ja vanhat Jaguarit
- Harvinaiset autot (Studebaker, Edsel, Bitter, Packard, Mercury, GAZ ym.)
- BMW E24, 2002t, 850
- BMW M3 (kaikki mallit)
- BMW M5 (E28, E34, F10, F90)
- Mercedes-Benz SL (mielellään vanhemmat)
- Audi RS-mallit ja vanhat Quattrot
- Jenkkiurheiluautot (Viper, Corvette)
- Jenkkimuskelit (Cuda, Mustang, Challenger, GTO, Superbird ym.)
- Lotus -merkkiset autot
- Vanhat Alfa-Romeot
- Yli miljoona kilometriä ajetut henkilöautot
- Hyväkuntoinen UAZ
Älä tarjoa mitään lastutettua diesel bemaria tai perus Mazdoja. Sellaisiin en kuluta aikaani sekuntiakaan.
Mitenkä olisi Alfa Romeo-Nissan sekasikiö Arna Villen automyynnistä? Piti yhdistää japanilainen luotettavuus ja italialainen kauneus ja lopputulos ei ollut se mitä tavoiteltiin.
@@justme7364 Jos kiltisti odotatte niin ehkäpä sellaisen video saattaa ennen joulua vielä tipahdella linjoille.
toi delorean on kona
Mites Volvot ja Saabit?
Näetkö niitä listalla?
22:17 HEI w123 2.0D ei kiihy 30sek 100kmh kestää vaan ööö vartoos lasken
1, 2, 3, 4,........
1.32min,...........
3.45min, 3.46min SATA 3.46min se kiihtyy 100kmh
Tossa rytmissä on pointtia ja moni asia pitää paikkaansa!
nyt puhuu paljon ja asiaa meihimi teiden filosofi ja kyllä isoa peukkua täältä :)
W108 on mun auto, sillä minut merkattiin sellaisella autolla vuonna 1971. Menin elokuussa -71 uimaan pyörällä kuusijärven uimarannalle. Ja tietysti muksuna oli hirvee kiiire rannalle, joten juduin törmäyskursille kukuluttajain kekuskunnan edustusauton kanssa (MB w108) ja tömäsin ko auton keulaan sivusuunassa. Sen jälkeen ko autosta on tullut minulle päähän pittymä.
Taas jälleen kerran meihemiltä täyttä asiaa,kyllä vanhoissa autoissa on sitä jotakin 👍😎😎
Tän talven ajan -76 dodge coronet farmarilla. 5.9L kasikoneella. Rento, lämmin ja mukava. Viehän se bensaa, mutta kokemusta ja fiilistä ei voita mikään.
Auttaako jos sanon että se kuluttaa sen minkä ottaa
Hieno auto, hyvä video ja ihan naulan kantaan tuo rytmiteoria! Sonderklasset ja muut mukavat lullat vaan alle ja vähän lunkimpi meininki liikenteeseen kiitos. Vai mihin täällä mukamas kaikilla on nykyään niin älytön kiire?? Peace:)
RAID MERSSU!!!!💪💪💪💪
Sama joka oli ollut Kulosaarelaisella pankkiirilla.
raid mersu on mun muistaakseni 280 sel 3.5
Näin se oli mutta aina puhutaan raid merssusta kun on sama koppa💪💪💪
Avoautolla kun ajelee, niin kiire ei ole mihinkään ja se on todella rentouttavaa.
Kerrassaan hieno pirssi! On huomioitu jopa ihminen.
Iranin shaahilla (kuninkaalla 1941-1979) oli tarinan mukaan jopa yhdeksän tämmöstä autoa. Ja siis henkilökohtaiseen ajeluun.
11:00 -> Tuossa ei ole neliösenttiäkään nahkaa, vaan nuo istuimet ja ovet on vinyyliä, Mercedes-kielellä MB-Texiä.
Rankkaa rainaa jälleen kerran! Tämän rainan erikoisuutena lienee rakkaus elämää kohtaan.
Upea Auto!
69 syntyneenä on joku haju näihin.
Tuo avautuminen liikenteen rytmistä oli niin totta, samaa olen itsekin miettinyt. Mihin meillä on kiire???
On se hyvä olla ajoissa jos on jotain ohjelmaa
Mahtaako olla yhtään Volvo Amazon koeajoa tällä kanavalla? Nopealla silmäyksellä en löytänyt mutta olis kyllä kova jos sellanen saatais!
Paras takaoven sulkemisen kuvaus ikinä, repesin :D
Repesin kanssa ja siitä automaailman BETA-salpaajasta.
W116 mersu 6.9 koneella löytyy lähipiiristä. Se on hyvä ajaa ja kulkupuolta löytyy myös.
Helvetin hieno vehje!
Kahta autokanavaa jaksan seurata kun muistan. Meihemiä ja Curious Carsin Billiä (ex AutoEuropa Naples).
Älä rämppää, höpötä ja räppää. Auton arvokkuus kärsii lääppimisestä, nykimisestä ja selittämisestä.
Nyt puhut asiaa, toiset on hätä housuja toiset ei......taas hyvä video....
Sit seuraavaksi vuoden 1963 Mercedes-Benz 600.
Arvostan ❤❤❤
Näyttää että on otettu mallia Autotopnl kanavasta mutta tästä tyylistä justiin tykkään lisää tälläsiä!
Lapsuuden kesät liuin W108 koppasen 280 SE 3.5 -71 takapenkillä ja kyllä siellä kahdeksan sylinteriä murisi pellin alla. Eli 3.5 litranen pata näissä on V8 eikä R6 👍
mutta tässä se oli 4.5litrainen.
Joko sitä kunkkukoppaa (E34) koeajoon?
Edit: Eikä mitään jonnejen räpläämiä vaan ihan siisti kuntonen alle. Siinä on sitä jotakin!
Jos mistään näytä löytyis nii ui juku merce e55 amg, jaguar vanha xj8,12,xjr, bmw x5m , saab 9-5 aero wagon 2006-
Upea kello!
Mikä kello sulla on? Tosi pähee!
Jos jostain löydät käsiis W100 koppasen mersun niin ehdottomasti siitä koeajo! Tosin Suomessa ei kovin helposti sellaista mahdollisuutta tule..
Ei mussolinillä ollut 70luvun s mersua
Kun se eli silloin 40 luvulla
Muuten mahtava video 👍
Millo testissä venturi atlantique?
3:03 itseasiassa se 3.5 on V8, kun sattuu tuollainen W108 3.5 V8 olemaan tallissa..
tried to translate this but it keeps saying something unintelligent about baboons, weater etc. Nice car tho! Do you drive it only in summer? Has it been reliable?
Its not his car. Meihemi test drives different cars.
Translating finnish language with some computer based translator is not the best idea. The outcome is hardly reasonable. Only living person can translate finnish to english with good quality.
Tuttu entisöi tollasen ilma alustaisen paikallinen ei lato vaan autotalli löytö sama 4.5l v8 oli kyllä upea laite noissa on sellanen ominais haju ohjaamossa mitä ei nyky autoista löydy tärkeä osa sitä fiilistä.
Rytmi on tosiaan se tärkein. Jos sinulla on sähköauto jossa 500hv niin siilä pitää koheltaa. Minun ihanin auto oli MB 240d ja 123 eli paras korimalli koskaan. Sillä ei sikailla liikenteessä. Valitettavasti jouduin sen silloin myymään sairauden takia...
Oi oi Toi On kyl tosi nätti Mersu😱😱😱😱
Kattoverhoilu on samanlainen kuin
Pollessa, reikäistä muovia. Mutta ilmeisesti kun se on mursussa, niin se lasketaan hienoksi.
16:26 tuolta tulee joku vanha auto
Tuli rytmi kohdassa mieleen kun raktorin mainitsit, niin kuinka monella raktorilla oot ajanu?
Melkein unelma auto 🤩 ois vielä 8 tilalla 9 eli 109 niin 🥰
Nyt kun vielä jostain se Mersun ikiaikainen lippulaiva 600 grosser.
Voisit ajaa jotakin W210 ("Väyrystä").
Kellosulla kunnos👍👍💪🤪
Tutulla on mersun 300 sel 6.3 vuosimallia en tiedä mutta vanha samoiten jaguarin double six harvinaisempia käsittääkseni
semmonen uus w222 kiinnostais mitä sanoisit siitä
Joku omega testiin🤔
No nyt on huono auto yökastelijoille!!
Noi valkokylki renkaat kruunaa ton komeuden
nyt oli kyllä todella hyvä koeajo video pakko myöntää, paras oikeastaan.
puhut vähän,mutta asiaa.👍
Kuski ymmärtää autoa, ei välttämättä paha.
Meihemistä filosofi
kyllä sun pitäs mk1 golf koeajaa. antasin oman mk1 cabrio gti golffin heti koeajoon mutta projekti ihan keske kun tälleen 15vuotiaana vähän hidasta tuo touhu kun mopot häiritsee vapaa aikaa
Stop using synthetic fertilizer. Stop using lumentekokone.
Juuri leikattu terävästi pätkä pois kun olet näyttämässä kuskin puolen kontin reunaa :D Taisi vähän lahovikaa ja suomipojan räkäpillin liimajälkeä olla?
Mielestäni toi keula ja kojelauta on aivan hiton upeet. Onko minusta tullu boomeri? 😉
Mikä on paras, hienoin ja mukavin auto millä oot *ikinä* ajanut
W124 200d
getz
tietenkin Octavia RS :XD
W201 250d
A4 B9
Diktaattoreilla ei ole kiire.
Eihän tuo oo diktaattori malli
Liikenteen rytmi on kyllä täysin tosiasia, sen huomaa heti kellä on kiire tai muutenvaan ongelmia, josta päästäänkin siihen kun poliisit sanoo että heille tulee ns "ylimääräinen aisti" tunnistaa epäilyttävät ihmiset liikenteessä nii voin vaikka vannoa että kyse on siitä rytmistä ja rutiinista mihin ollaan totuttu ja heti kun joku tekee jotai poikkeuksellista niin se pistää silmään.
Nyt on niin sekavaa että kusin kenkäkaappiin
@yuoop noke varmaan persuja
@yuoop noke en mitää ku suomen oikeuslaitos on muutenki perseestä ja arkadianmäki joutas räjäyttää helvettiin.
Olisko mahollista tehä koe ajoa 401 pikku mossesta? Olidi kiinnosyava nähä
mun isälläon S600
vi**u kun on siisti peli.
Onko tässä yksilössä rattivaihteet?
on
tää o kiva tää kulutus;)
Pystyispä itsekkin olemaan noin innoissaan kun laittaa auton oven kiinni, saati kun laittaa vilkun päälle.
tai pyyhkijät päälle
Tuo kuulostaa erillaiselle mihin o totuttu koska euro 8 on kampi akseli sivuprofiililtaan l ja ameriikalaiset +
Ei taida Fidel-setä enää paljoa sikkejä sauhutella, tahi autoja ostella.
On muuten komia peli
Vai ei ole vasemmalle jalalle virkaa? :D Pitäiskö automaattivaihteisessa sitten olla?
M3 tai -5
OIS UPEETA OMISTAA 4 W108SATASTA 2 PUNAISTA JA 2 VIHREÄTÄ
Jos Castrolla olis tuomone nii siinä olis Ladan moottori
Urpo Lahtisen Waxenberger
Mitä puoluetta kannatat?
Mikäs se raid malli mersu oli. Joku 6.3l v8 muistaakseni
Se on 280 SEL 3.5 V8 ja vieläpä manuaali vaihteinen
@@villeraisanen2023aika herkku
UPEA
komea rolex
santander-claasse
sl500 ois nätti nähä
Olen tarjonnut omaani Meihemille keväällä. Mutta ei ollut kiinnostunut :) - Tosin oma on R230 eli uudempaa. Uskoisin että Meihemi hakee R129 koppasta.
@@Jami2007 nice, mut joo ite oisin enemmän kiinnostunut just r129 kopasta
vaikka en tykkää mersuista niin täytyy sanua etä on komia
C=sästö e = ei oo rahasta kii s = santander
Sästö?
saman laiset kahvat ku kuplassa
Mercedes-benz perseelle lens