Öö nyt oli kyllä termit kunnossa :D Watti(teho), voltti(jännite) ja ampeeri(virta) ovat eri asijoita. Eli siis pesukoneen takana jossain putkessa oli 230v jännite (ei wattia) elisiis perus suomalaisen verkkovirran jännite (sama kuin pistorasiassa). 230v ei ole suoraan tappava jos siihen ei kiinni jää. Myöskään yksikään ihminen ei ole niin nopea, että kerkeää kiskaista käden irti ennenkö sähkövirta kulkee kehon läpi. Eli käden osussa pintaan jossa on jännite on käsi osunut jonnekin jota pitkin on virtapäässyt kulkemaan pienemmällä vastuksella, jonka seurauksena vikavirtakytkin on huomannut virtaeron ja toiminut. 🤓 Vika on siis todennäköisesti ollut se, että jokin johto on ollut kosketuksissa talon putkistoon ja myös siksi vikavirtakytkin on välillä toiminut (vakava vika). Juu ja ainakun saa tälläisen sähköiskun pitää mennä ottamaan sydän filmi.👍
Onneks oot kunnossa ja kävit päivityksessä❤ ja saatte muutettua pois tuolta talosta ja toivottavasti teidän toisessa talossa ei ole tälläistä, hyvä että teidän lemmikit ei käynyt mitään❤❤❤❤❤
Huhuh tuli ihan kylmät väreet mulle kun tätä kuunteli. Tuli sellanen fiilis että kuinka tärkeetä on se että sähköjutut on oikeasti turvallisia. Varsinkin kun itsekkin muuttamassa tässä lähiaikoina. Kuitenkin.. tsemppiä sulle ja hyvä että pääset tuolta muuttamaan pois. Olet ihana♥♥
Valitettavasti kaikki nykyään tehdään kiireellä ja huolimattomasti koska kaikessa halutaan säästää. 🤷♀️ onneksi sinulle ei käynyt pahemmin ❤ toivottavasti muuttonne sujuu hyvin.
Luojan kiitos oot kunnossa!!!!!!! Mä oon NIIIIIIIIIIN kiitollinen. Sulla oli kyllä suojelusenkelit matkassa💗 Oon niin kiitollinen, että sait kätesi pois heti sieltä pesukoneen takaa, eikä ehtinyt sähkövirta kulkea muun kuin kätesi läpi!!! Oon oikeesti niin onnellinen, että kaikki on sulla nyt hyvin💓 Hirveitä tällaset! Toivottavasti kaikki menee jatkossa hyvin💞 Hyvää juhannusta💗 Ja turvallista jatkoa!
9:30 sait 230 voltin (jännite/V) sähköiskun ja "hengenvaarallinen" Virta (ampeeri/A) 230V järjestelmästä on yli 0.05A. Watti on taas tehon yksikkö W = V x A . Kyllä, olet oikeassa, tilanne on ollut erittäin vaarallinen, kuitenkin kyseessä kostea tila ja vesi + sähkö ei ole hyvä yhdistelmä.
Ihan käsittämätöntä! Onneks ei tällä kertaa käynyt huonommin. Itse kerran sain paimenpojasta märkänä sain sellaisen tällin että kiipes käsivarren mitan leviten rintakehään, ei tuntunut mukavalta varsinkin kun sanottiin ettei virtaa olisi siinä ^^' (leirikaste joten silmät oli vielä sidottuna) Ainakin lääkärin laskun sais vuokranantaja tuollaisessa tapauksessa maksaa ja mahdolliset lääkkeet!! Jos oikein pitkälle menis niin oikeuteen varmaan voi viedä kun on ollut epäturvallinen koti ja olet joutunut kärsimään sekä henkisesti että fyysisesti. Valitettavasti en tiedä noista asioista mitään mutta lähettelen täältä tsemppiä ja pystyn kyllä niin samaistumaan tuollaisiin fiiliksiin :S Kaikkea hyvää muuttoon ja uuteen kotiin!
Jep on kyllä todella käsittämätöntä! Isännöitsijä ei muuten viestiin vastannut, kun asiakaspalvelu sen hänelle välitti. (lähti juhannuksen viettoon varmaan..) Lopussa toivotin hyvät ja turvalliset juhannukset. Heh.... 😂 Ihmettelen vaan kun ei edes pyydä anteeksi tai kysy oonko ok. 😶 Ja kiitos paljon ❤️
Jos talo on rakennettu esim 60-luvulla niin se selittää miten tuollaisia vaaratilanteita syntyy. Sillon turva kriteerit oli erilaiset ja sähkötyöt tehtiin lähinnä mahdollisimman halvasti. Toivottavasti asialle tehään jotaki mahollisimman nopeasti!
Oli kyllä huolimattomasta tehty kyllä sähkötarkaistukset sähkötyöjohtaja joutuu käräjille tai vaihtoehtoisesti saa sakkoa eli Tukes joutuu kaikki käymään läpi mitä tämä sähkötyöjohtajaan tehnyt työt . Näin saadaan kaikki loputkin viet korjattua. Sitten varmaan joutuvat kurssittamataan lisää kaveria. (Työjälki ainakin paranee sitten). Se vaan pakko vaan tehdä sähköalalla tälläisessa tapauksessa,että saadaan huono työjälki kiinni standardit sanovat näin. Mutta Tukes saa selville tämän koko alan turvallisuus sähköön,Ilmanvaihdoin ja putkituspuolella parantuvat 😮
Onhan uusiakin taloja purettu esim homeen takia. Kokonaisia kerrostalojakin purettu kolmen vuoden sisään siitä kun on rakennettu. Uudet talot ne vasta paskasti onki rakennettuja. Ite ollut paljon rakennnustyömailla hommissa ja siellä kuulee jos jonkinnäköstä juttua... Esim: "kaikki hotellin kylpyhuoneet latotettu ennen ku vesieristeitä tehty, ei muuta ku revitään upo-uudet kylppärit uudelleen auki" tai "viemäriputket liian pieniä, tehdään kaikki alusta uusiks". Ellet sit ite rakenna itelles ja saa vapaasti valita miltä firmoilta minkäki työn tilaat..
@@RLRL23 nojoo nykyään myös tilataan paskaa työtä ulkomailta. sitten niihin tulee aina joku ongelma ja suomalaiset joutuu ne korjaamaan. kallista touhua
Todella hyvä, että olet kunnossa! Sekoitinko minä jotenkin tässä voltit ja milliampeerit, kun minusta verkkovirta 230 volttia ja tuossa tietoiskussa puhuttiin milliampeereista? En viisastele, vaan sillä saattaa olla merkitystä. Itellä tosin menee monesti mittayksiköt sekaisin, jos ei ole tarkkana mietin vain. Jokatapauksessa tuli sellainen ”mitä hittoa” fiilis tästä ”seikkailusta”. Mutta hyvä että oot kunnossa!
Juu sekotin kans ite ku isä silloin linkkas ton mulle. Mut sähkäri sanoi et toi on vaarallinen määrä kuitenkin kun koko ajan oli se jännite siinä välissä 🥲🫣 mut joo onneksi selvisin säikähdyksellä! 🙏🏻
Lapsi ei välttämättä kuole koska mun pikkuveli sai kiinalaises (ku oltiin siä syömäs)niin sai semi ison sähkärin ja meni lanssilla sairaalan ja tsemppii tohon muuttoon ja tappeluu (sitä yhtiöö vastaan)❤
Toi on törkeetä!! Onneksi sulla on kaikki hyvin. Mietin vaan että kuinkahan monta on saanut sähkärin eikä kukaan oo kertonut siitä!! Ihan hullu juttu.. Ja onneksi pääsit niin nopeasti sinne päivystykseen, ettei ihan 10 tuntia tarvinnut ottaa. Tsemppiä teille sinne ja toivotaan, että seuraava asunto on mukava ja turvallisempi..👍❤️
Toivottavasti ei edellisillä asukkailla ollut samaa. 2 vuotta sitten he asuivat tässä. Vika on saattanut olla lievä aluksi ja nyt akuutti. En tiiä, mut onneks ei käynyt pahemmin! ❤️😳
Voi Herranen aika. Johan oli tarina. Toivottavasti siellä on kaikki kunnossa/hyvin. Nykyään sitten ei osata tehdä mitään kunnolla. Nyky tekniikka, kaikki on niin hiivatin hienoa mutta silti mikään ei toimi. Jaksamisia vaan sinne päin. 🙂
Mua stressaa ihan sikana ku meen huomenna kattomaan mun poikaystävän kanssa ihan ekaa kämppää ikinä. Päästään muuttamaan siihen sitte😭. Toivon ettei meille tuu samanlaisia ongelmia kun teille. Ittekki haluisin muuttaa samantien pois jos pitäis valita jos oisin sä🥺❤️
Jep onneksi! Ja jeps kyllä tosta vois ihan oikeuteen lähteä, mut en oikeen tiedä. Vaatii niin paljon vaivaa, että ehkä annan vaan asian olla, mutta kyllä tosta jotain korvausta tai edes anteeksipyynnön haluaisi.. 🫣
Suomessa on täl hetkellä sellanen tilanne sairaaloilla, että hoitajia sekä lääkäreitä on liian vähän, on hankala saada lisää päteviä hoitajia ja lääkäreitä (ala ei houkuttele tarpeeksi suomalaisia ja ulkomaalaisen työvoiman suomenkielen koulutukseen menee aina aikaa sekä rahaa), ja terveydenhuollon työntekijöiden on vaikeempaa pistää lakkoja pystyy joten irtisanoutumiset on suosittu vaihtoehto jos alaa haluu vaihtaa. Mutta on tätä hetkeä ennenkin ollu sairaaloissa ruuhkaa ja itselläkin on kokemusta siitä, että on joutunu odottamaan monia tunteja pidempää ruuhkan takia kuin yleensä. Ruuhka aikaa hoitajat ja lääkärit joutuu aina tekee kompromisseja. Onneksi ei kuitenkaan käynny pahemmin, ja mulla sekä monilla muillakin ihmisillä kautta ihmishistorian on ollu hengenlähtö lähellä usein, joten et ole ainut tän kokemuksen kanssa. Henki kun voi lähtee herkästi, monesta eri syystä, missä vaan, milloin vaan, ja miten vaan (kuolema ei välitä). Mutta ikivä kyllä tuottaa pettymys mutta ihmisarvo on kaupan (lapsitehdastakin on olemassa vaikka joku joskus sano että syntyvyydelle ei voi laittaa hintalappua: th-cam.com/video/dW05xZ51Lb4/w-d-xo.html ), koska meitä ihmisiä on niin paljon maapallolla, joten ihmislajin sukupuutto ei ole vielä ajankohtainen huoli, ja täten ihmiset on kauppatavaraa.
Moi kahen vuoden jälkee... katoin sun videoit koko aja joskus 2v sitte ja nytte youtube ehotti mulle sun videoo mut sit se video on tää. Onneks oot kunnos :) Toi tapahtu mun veljen syntymäpäivän...
Apua ihan kauheeta. Onneks ei käyny pahemmin mut traumatisoivalta kuulosti. Tällee puoles välis videoo ku katon nii siis en vaa ois enää palannu tohon kämppään ollenkaa oisin lähteny hotellii😭❤️
9:13 huoltomies oli luultavasti sanonut 230 volttia sillä 230 wattia ei ole juuri mitään. Tossakin ilmeisesti wikipedia artikkelissa puhutaan 50 milliamperrista, joka on jälleen eri asia kun se todennäköinen 230 volttia. Ymmärrän että olet järkyttynyt, mutta sähköalan käyneenä voin todeta, että hengenvaarallinen tilanne ei kuitenkaan ollut, sillä sähkövirta ei päässyt kulkemaan sydämen läpi. Itse olen saanut muutamat vastaavat tällit kuin sinä ja hengissä yhä ollaan. Ei siis syytä huoleen
En viitsi edes kuvitella et olisi suihkun käynnin aikana tullut sähkäri.. jos ympäri kylppäriä on jännitettä havaittaessa huh! Hyvä että vian alkuperä löytyi ja saadaan korjattua. Tällästä videota on tullu kaipailtuukun.
Hui, onpa kamalaa, onneksi olet kunnossa Nedde ja en malta odottaa, että olet pian turvassa uudessa kodissasi!😩 Pian ei tarvitse enää pelätä, älä huoli! PS. Olet yksi minun lempi tubettajista!❤️
Jooh ite menin kerran ukkosel suuhkuu… viisas valinta💀Sähköiskuhan sieltä tuli ja se meni ihan päästä varpaisiin🙂 meni valot siinä samal ja voin sanoo et luulin saavani jonku sydärin ja säikähin ihan sikana😀mut hengis viel
Siellä vikavirtakytkin on ihmissuojana se pitäisi reagoida heti mitä minkä se tekikin kyllä niin tuskin olisit jäänyt jännitteseen kiinni. Niitä on tosiaan pakkolliset ainakin pesuhuoneessa ollut 70 luvulta lähtien nykystardardille ne uudistuksena nyt pitää olla joka pistorasiaan takana jo. 😮 (Vikavirtasuojakytkin on sähkötekniikassa käytetty komponentti, jonka tehtävä on suojata laitteiden käyttäjiä vaarallisilta sähköiskuilta ja estää tulipaloja)
Ei kyllä oo normaalia, että menee toi vikavirtakytkin useasti kiinni, vaikka ei minnekkään koskisi. Hirveetä ettei ne oo tutkinut koko asiaa, kun noissa paikoissa ei saisi virtaa mennä 🫣 mut onneks ei tullu sydämeen mitään 🫣🙏🏻
Huhhuh onneks oot kunnossa! Oot paras! Ite meinasin kerran hukkuu serenan villiin virtaan ku lähti ilmat pihalle ja mulla on rytmihäiriöitä usein ku saan mun läppärin näppäimien alta välillä sähköiskuja. Onneks toi pesukone juttu otettiin tosissaan ja hyväjuhannusta!!!
Hei, sun video tuli randomisti vastaan. Olipa karmiva juttu. 😔 Siis mä oon aina pelännyt vanhoja pistorasioita ym. No ihan tavallisiakin, siis kaikkea sähköön liittyvää. Blenderiä ym. Sekin jo inhottaa, kun saa auton ovesta pikku sähkärin. Tässä mun kohdalla on vähän "tragikoomista" se, että en pelkää Yhtään ect eli sähköshokki hoitoja aivoihin. 😅 Nojoo siis Täysin eri asia, mutta rakastan noita hoitoja mitä olen saanut omiin trauma oireisiini vuonna 2020. (Sain terv huollosta post traumaattisen). Nyt pitäis itse asiassa maanantaina mennä taas, otetaan pieni sarja sähköä kun yhä vähän niitä oireita. Eli mun kohdalla masennukseen tuo hoito ei ole, mitä yleensä. Siinä kevyt nukutetaan ja saa sitten epileptis tyyp kohtauksen. En nyt muista tarkkaan, mutta jokin purkaus aivoissa. 😬 No anyways. Tuli kyllä todella jotenkin Niin sympatia sun puolesta ja olisin itsekin ihan kauhuissani. 😭🤍🙏 Toivon, että saat jotain hyvitystä tai edes mielenrauhaa tilanteeseen. Voisiko jossain käydä juttelemassa asiasta? 🤍 Ihana että pääsette pois. Jotenkin Jumala ohjailee näitä tilanteita. Siunausta ihan hirveästi sinne! Muistan rukouksessa. *Halaus*
muistan kun mun kinttu oli murtunu, nii jouduin vartoo varmaa jotai 6h siellä päivystyksessä. siittäkin on aikaa noin 10vuatta. ajat ei varmasti oo parantunu.
Voih, on kyllä nykyään myös todella ruuhkautuneet. Lisää palkkaa hoitajille, arvokasta työtä. Tunnen niin monta tuttua ketkä on lopettaneet lähihoitajan ja sairaanhoitajan työt. Ja ongelmat tietää varmasti moni. 😖 Mun mielestä hän kuka oli siellä 10 tuntia odottanut, oli se keneltä oli myös jalka poikki. Oli vielä vähän vanhempi henkilö. 😣
Onneksi ei sinulle käynyt pahemmin. Minulta on otettu sydänfilmi elämäni aikana useita kertoja. Viimeksi sydänfilmi on otettu 2 kuukautta sitten.Tiedän mitä siellä tapahtuu. Se ei ole mikään outo asia enää.
Meillä oli kaatunut puu sähköjohdon päälle kun oltiin juhannuksena mökillä. Kellekkään ei ilmotettu mitään että se johto ei ollut paikallaan ja sainhan sitten suihkusta sähärin ja sitten kaikki pistorasiat ja kodinkoneet ei toiminu.. no hengissä ollaan vaikka maassa oli 300W
Onneks ei käyny pahemmin. 😥 On kyllä vastuutonta ihmetellä tommosta vikaa VIIS VUOTTA nykyaikaisessa talossa. PS Tais mennä vähän ampeerit, voltit ja watit sekasin. Eikä noi sähkökynät oo mitenkään järin luotettavia, lähinnä kertoo onko pistoke kylmä vai tuleeko virtaa.
Jouduin lataa tän uusiks, mut nyt pitäis toimii kaikilla! 🫠 Hei ihanaa juhannusta ja onneks ei käynyt tässä kuitenkaan pahemmin!
Kiitos samoin
Kiitos samoin ❤
Mä ihmettelin jo et mihin tää video katosi😅❤
@@Pinsku1234sama😂
Voin vaa sanoo sen et meil on nettiki toiminu tääl atm nii huonosti et en ihmettele jos koko talo räjähtää 😂
Onneksi oot kunnossa! Toivotaan, että asia otetaan vakavasti. Hyvää juhannusta ihana nedde!
Jep ja sitä samaa sinne ❤️
Hyvää juhannusta😍😍☺️
Voitteko tykätä tosta kukaan ei tykkää mun kommenteista
@@Nedde moikka oot ihanan kiva😍☺️
Öö nyt oli kyllä termit kunnossa :D
Watti(teho), voltti(jännite) ja ampeeri(virta) ovat eri asijoita. Eli siis pesukoneen takana jossain putkessa oli 230v jännite (ei wattia) elisiis perus suomalaisen verkkovirran jännite (sama kuin pistorasiassa). 230v ei ole suoraan tappava jos siihen ei kiinni jää. Myöskään yksikään ihminen ei ole niin nopea, että kerkeää kiskaista käden irti ennenkö sähkövirta kulkee kehon läpi. Eli käden osussa pintaan jossa on jännite on käsi osunut jonnekin jota pitkin on virtapäässyt kulkemaan pienemmällä vastuksella, jonka seurauksena vikavirtakytkin on huomannut virtaeron ja toiminut. 🤓
Vika on siis todennäköisesti ollut se, että jokin johto on ollut kosketuksissa talon putkistoon ja myös siksi vikavirtakytkin on välillä toiminut (vakava vika).
Juu ja ainakun saa tälläisen sähköiskun pitää mennä ottamaan sydän filmi.👍
My bad 😂 olin niin vihaisella päällä kun tätä kuvasin etten edes tajunnut, että sanoin watti 😂 mut joohh onneks ei käynyt pahemmin 😬
Onneks oot kunnossa ja kävit päivityksessä❤ ja saatte muutettua pois tuolta talosta ja toivottavasti teidän toisessa talossa ei ole tälläistä, hyvä että teidän lemmikit ei käynyt mitään❤❤❤❤❤
Niin 😪❤️❤️
Huhuh tuli ihan kylmät väreet mulle kun tätä kuunteli. Tuli sellanen fiilis että kuinka tärkeetä on se että sähköjutut on oikeasti turvallisia. Varsinkin kun itsekkin muuttamassa tässä lähiaikoina. Kuitenkin.. tsemppiä sulle ja hyvä että pääset tuolta muuttamaan pois. Olet ihana♥♥
Valitettavasti kaikki nykyään tehdään kiireellä ja huolimattomasti koska kaikessa halutaan säästää. 🤷♀️ onneksi sinulle ei käynyt pahemmin ❤ toivottavasti muuttonne sujuu hyvin.
Onneksi oot kunnossa! Hyvää juhannusta ihana nedde
Niimpä! 🤗 Hyvää juhannusta! ❤️
Onneks oot kunnossa!❤ Toivottavasti juhannus menee hyvin teillä siellä!😊
Jep! ❤️ Lähetään onneks mökille karkuun tätä asuntoa 😂❤️ Hyvää juhannusta sinne myös!
@@Nedde Kiitos, ja onneks!😂
Kiitos!
Voi kiitos paljon! ❤️
@@Nedde ihana on auttaa 😊❤️
Luojan kiitos oot kunnossa!!!!!!! Mä oon NIIIIIIIIIIN kiitollinen. Sulla oli kyllä suojelusenkelit matkassa💗 Oon niin kiitollinen, että sait kätesi pois heti sieltä pesukoneen takaa, eikä ehtinyt sähkövirta kulkea muun kuin kätesi läpi!!! Oon oikeesti niin onnellinen, että kaikki on sulla nyt hyvin💓
Hirveitä tällaset! Toivottavasti kaikki menee jatkossa hyvin💞
Hyvää juhannusta💗 Ja turvallista jatkoa!
Ihana ❤️ ja hyvää juhannusta!
tsemppiä paljon, onneks oot kunnossa!
pitäs valittaa ja ja sun pitäs saada korvaus tuohon koska ootte joutunut olla varaalisesti omassa kodissa :( hyää juhannusta
Jepp 😬 ne alkaa korjaa tota kun muutetaan pois mut varmasti juorut levii taloyhtiön sisällä
Voi Nedde! 😭❤️❤️🫂Toi oli kyl ihan kauheeta ja tsemppii! 🤕❤️❤️🫂Onneks et kuollut ja ei käynyt pahemmin! 🥲❤️❤️🫂Ihanaa juhannysta muuten! 🥰❤️❤️🫂
Nii 😬❤️ ihanaa juhannusta!
Hui kamala!! 😮 Onneks oot kunnossa! ❤ Toivon, että tolle asialle oikeesti tehdään jotain!!
9:30 sait 230 voltin (jännite/V) sähköiskun ja "hengenvaarallinen" Virta (ampeeri/A) 230V järjestelmästä on yli 0.05A. Watti on taas tehon yksikkö W = V x A . Kyllä, olet oikeassa, tilanne on ollut erittäin vaarallinen, kuitenkin kyseessä kostea tila ja vesi + sähkö ei ole hyvä yhdistelmä.
Joo hupsista 😁🙏🏻
Kopiotko Wikipediasta :D
@@Eeheli Asioita jotka sattuvat olemaan läsnä jokapäiväisessä elämässä...
Oot ihan hirveen hyvä tubettaja❤
Ihan käsittämätöntä! Onneks ei tällä kertaa käynyt huonommin. Itse kerran sain paimenpojasta märkänä sain sellaisen tällin että kiipes käsivarren mitan leviten rintakehään, ei tuntunut mukavalta varsinkin kun sanottiin ettei virtaa olisi siinä ^^' (leirikaste joten silmät oli vielä sidottuna) Ainakin lääkärin laskun sais vuokranantaja tuollaisessa tapauksessa maksaa ja mahdolliset lääkkeet!! Jos oikein pitkälle menis niin oikeuteen varmaan voi viedä kun on ollut epäturvallinen koti ja olet joutunut kärsimään sekä henkisesti että fyysisesti. Valitettavasti en tiedä noista asioista mitään mutta lähettelen täältä tsemppiä ja pystyn kyllä niin samaistumaan tuollaisiin fiiliksiin :S Kaikkea hyvää muuttoon ja uuteen kotiin!
Jep on kyllä todella käsittämätöntä! Isännöitsijä ei muuten viestiin vastannut, kun asiakaspalvelu sen hänelle välitti. (lähti juhannuksen viettoon varmaan..) Lopussa toivotin hyvät ja turvalliset juhannukset. Heh.... 😂 Ihmettelen vaan kun ei edes pyydä anteeksi tai kysy oonko ok. 😶 Ja kiitos paljon ❤️
Kyllä varmasti ilmotat jonnekin tosta!! Someen vaikka firman nimen kanssa niin siellä levii tieto hyvin ja ihmiset tulee tietoiseksi tosta!
Onneks kaikki on hyvin eikä sulle käynyt kuinkaan❤❤ hyvää juhannusta Nedde ja muut❤❤
Jep, hyvää juhannusta ❤️
Jos talo on rakennettu esim 60-luvulla niin se selittää miten tuollaisia vaaratilanteita syntyy. Sillon turva kriteerit oli erilaiset ja sähkötyöt tehtiin lähinnä mahdollisimman halvasti. Toivottavasti asialle tehään jotaki mahollisimman nopeasti!
Talo on rakennettu 2018... 🥲 Ja toivotaan..
@@Nedde huhhuh 😵💫😵💫
Oli kyllä huolimattomasta tehty kyllä sähkötarkaistukset sähkötyöjohtaja joutuu käräjille tai vaihtoehtoisesti saa sakkoa eli Tukes joutuu kaikki käymään läpi mitä tämä sähkötyöjohtajaan tehnyt työt . Näin saadaan kaikki loputkin viet korjattua. Sitten varmaan joutuvat kurssittamataan lisää kaveria. (Työjälki ainakin paranee sitten). Se vaan pakko vaan tehdä sähköalalla tälläisessa tapauksessa,että saadaan huono työjälki kiinni standardit sanovat näin. Mutta Tukes saa selville tämän koko alan turvallisuus sähköön,Ilmanvaihdoin ja putkituspuolella parantuvat 😮
Onhan uusiakin taloja purettu esim homeen takia. Kokonaisia kerrostalojakin purettu kolmen vuoden sisään siitä kun on rakennettu. Uudet talot ne vasta paskasti onki rakennettuja. Ite ollut paljon rakennnustyömailla hommissa ja siellä kuulee jos jonkinnäköstä juttua... Esim: "kaikki hotellin kylpyhuoneet latotettu ennen ku vesieristeitä tehty, ei muuta ku revitään upo-uudet kylppärit uudelleen auki" tai "viemäriputket liian pieniä, tehdään kaikki alusta uusiks". Ellet sit ite rakenna itelles ja saa vapaasti valita miltä firmoilta minkäki työn tilaat..
@@RLRL23 nojoo nykyään myös tilataan paskaa työtä ulkomailta. sitten niihin tulee aina joku ongelma ja suomalaiset joutuu ne korjaamaan. kallista touhua
holy shit, hyvä että selvisit. ite oon saanu päiväkodin valokatkasimesta PÄIVÄKODIN mut joo tosi hyvä että oot ok
Huh päiväkodin?! 😖 Kammoon kyl nyt kaikkee mis menee sähkö 😭😂😂
ihan uskomatonta! onneks tosiaan oot kunnossa🧡
Todella hyvä, että olet kunnossa! Sekoitinko minä jotenkin tässä voltit ja milliampeerit, kun minusta verkkovirta 230 volttia ja tuossa tietoiskussa puhuttiin milliampeereista? En viisastele, vaan sillä saattaa olla merkitystä. Itellä tosin menee monesti mittayksiköt sekaisin, jos ei ole tarkkana mietin vain. Jokatapauksessa tuli sellainen ”mitä hittoa” fiilis tästä ”seikkailusta”. Mutta hyvä että oot kunnossa!
Juu sekotin kans ite ku isä silloin linkkas ton mulle. Mut sähkäri sanoi et toi on vaarallinen määrä kuitenkin kun koko ajan oli se jännite siinä välissä 🥲🫣 mut joo onneksi selvisin säikähdyksellä! 🙏🏻
Ihan hullu tilanne kyl oli, onneks ei pahempaa käyny! Olen ite lukenu, et 30 astetta kun menee rikki, saattaa saada alennusta vuokrasta. =)
Hyvä et oot kunnossa ja pääsette muuttamaan! ❤
Jep! ❤️
En olis oikeesti selvinnyt jos olisit kuollut😭tsemppiä jatkoon❤
Hirveetä. Onneks oot kunnosssa. Rakastan sun videoita
Omg!!! oon nii onnelline ku oot kunnos♥️!!
Lapsi ei välttämättä kuole koska mun pikkuveli sai kiinalaises (ku oltiin siä syömäs)niin sai semi ison sähkärin ja meni lanssilla sairaalan ja tsemppii tohon muuttoon ja tappeluu (sitä yhtiöö vastaan)❤
Onneks selvisitte säikähdyksellä myös! ❤️
Huhhuh, aika hurja kokemus, onneks oot kunnossa!🥺 Tsemppiä ja hyvää juhannusta!❤️
Jep! 😖 Hyvää juhannusta! ❤️
Onneks oot kunnossa 😭♥️ Olet niin hyvä tubettaja ♥️🫶
🫶🏻
Tee niikunite tutkitte mikä vika tos on paremmin ku sähkö miehet. Pitäs ottaa todellaki paremmin huomioo! Onneks ooy kunnos❤️
Toi on törkeetä!! Onneksi sulla on kaikki hyvin. Mietin vaan että kuinkahan monta on saanut sähkärin eikä kukaan oo kertonut siitä!! Ihan hullu juttu.. Ja onneksi pääsit niin nopeasti sinne päivystykseen, ettei ihan 10 tuntia tarvinnut ottaa. Tsemppiä teille sinne ja toivotaan, että seuraava asunto on mukava ja turvallisempi..👍❤️
Toivottavasti ei edellisillä asukkailla ollut samaa. 2 vuotta sitten he asuivat tässä. Vika on saattanut olla lievä aluksi ja nyt akuutti. En tiiä, mut onneks ei käynyt pahemmin! ❤️😳
Huh huh kamalaa että tommostakin voi tapahtua vielä nykypäivänä 😢. Oikein hyvää juhannusta teille onneksi pahemmin ei käynyt!❤
No jep! Vielä semi uus asunto, uskomatonta. 😶 Ja hyvää juhannusta sinne myös! ❤️
Hyvään aikaan tuli muutto. Onneks ei pahemmin käyny. Oli suojelusenkeli mukana 😊
Jep, onneks muutetaan 😅
Hui apua,onneks oot kunnossa ja toivottavasti asia selviää!🤞🏻mutta hyvää juhannusta!🎉😊🥶
Siis mitä ihmettä 0:31 0:34 😮😮😮 TOIVOTTAVASTI KAIKKI ON NYT HYVIN❤❤❤😊
Joo on kaikki nyt onneks hyvin! ❤️
@@Nedde hyvä☺️😘🥰🙃☺️
Onneksi selvisit säikähdyksellä ja koko ongelmakin ratkesi lopulta. Mielenkiintoinen video.☺️
Jep! 🫣
Onneks oot kunnossa!!❤ aika hirveetä et se vuokra firma välittää vaan rahasta eikä siitä että oikeesti joltain ois henki pahimmassa tapauksessa lähtee
Pääasia että sulla on nyt kaikki hyvin, vaikka tuossa tilanteessa olisi voinut todella pahasti käydä. Hyvää juhannusta❣
Onneks kaikki on hyvin! Hyvää juhannusta! 🫶
Niimpä, sitä samaa! ❤️
Onneksi ei käynyt pahemmin oot kaunis❤❤
Voi Herranen aika. Johan oli tarina. Toivottavasti siellä on kaikki kunnossa/hyvin. Nykyään sitten ei osata tehdä mitään kunnolla. Nyky tekniikka, kaikki on niin hiivatin hienoa mutta silti mikään ei toimi. Jaksamisia vaan sinne päin. 🙂
No jep 😱😬
Onneks oot kuitenki kunnossa!❤ se on pääasia ja onneks pääsette muuttaa kohta pois tuolta
Jepp! ❤️
Hyvä ku oot kunnossa! Nyt jollee tehtävä laske kuinka monta kertaa nedde sanoo tän videon aikana säkäri tai sähkäri😭
Mua stressaa ihan sikana ku meen huomenna kattomaan mun poikaystävän kanssa ihan ekaa kämppää ikinä. Päästään muuttamaan siihen sitte😭. Toivon ettei meille tuu samanlaisia ongelmia kun teille. Ittekki haluisin muuttaa samantien pois jos pitäis valita jos oisin sä🥺❤️
Tuskin teillä mitään tälläsiä ongelmia tulee ❤️ tsemppiä muuttoon! 🥰
Apua, onneksi ootte kunnossa! Kuulostaa mun mielestä oikeusjutulta ja aivan käsittämätöntä toimintaa 😳
Jep onneksi! Ja jeps kyllä tosta vois ihan oikeuteen lähteä, mut en oikeen tiedä. Vaatii niin paljon vaivaa, että ehkä annan vaan asian olla, mutta kyllä tosta jotain korvausta tai edes anteeksipyynnön haluaisi.. 🫣
Saakeli mun synttärit oli sillon😂🎉
Herran jestas onneks oot kunnossa! Tää asia ois pitänyt ottaa vakavemmin miten he otti ansaitset parempaa!
Suomessa on täl hetkellä sellanen tilanne sairaaloilla, että hoitajia sekä lääkäreitä on liian vähän, on hankala saada lisää päteviä hoitajia ja lääkäreitä (ala ei houkuttele tarpeeksi suomalaisia ja ulkomaalaisen työvoiman suomenkielen koulutukseen menee aina aikaa sekä rahaa), ja terveydenhuollon työntekijöiden on vaikeempaa pistää lakkoja pystyy joten irtisanoutumiset on suosittu vaihtoehto jos alaa haluu vaihtaa.
Mutta on tätä hetkeä ennenkin ollu sairaaloissa ruuhkaa ja itselläkin on kokemusta siitä, että on joutunu odottamaan monia tunteja pidempää ruuhkan takia kuin yleensä. Ruuhka aikaa hoitajat ja lääkärit joutuu aina tekee kompromisseja.
Onneksi ei kuitenkaan käynny pahemmin, ja mulla sekä monilla muillakin ihmisillä kautta ihmishistorian on ollu hengenlähtö lähellä usein, joten et ole ainut tän kokemuksen kanssa. Henki kun voi lähtee herkästi, monesta eri syystä, missä vaan, milloin vaan, ja miten vaan (kuolema ei välitä).
Mutta ikivä kyllä tuottaa pettymys mutta ihmisarvo on kaupan (lapsitehdastakin on olemassa vaikka joku joskus sano että syntyvyydelle ei voi laittaa hintalappua: th-cam.com/video/dW05xZ51Lb4/w-d-xo.html ), koska meitä ihmisiä on niin paljon maapallolla, joten ihmislajin sukupuutto ei ole vielä ajankohtainen huoli, ja täten ihmiset on kauppatavaraa.
Siis arvaa ikähdinkö et et olis kunnossa❤ onneks oot❤❤
Hurja juttu😟 Onneksi oot kunnossa ja pääsette muuttaan tuolta pois ❤ Mukavaa juhannusta nedde! ☀️
Onneks oot kunnossa ja hyvää juhannusta❤❤❤😊
Voi eiiii😢onneksi oot kuitenki kunnossa 🎉 hyvä video koska tykkään kuunnella ku joku kertoo jotain juttuu😅oot paras tekee videoita😊
Niimpä 😬 kiitos 🥰🥰
Moi kahen vuoden jälkee... katoin sun videoit koko aja joskus 2v sitte ja nytte youtube ehotti mulle sun videoo mut sit se video on tää. Onneks oot kunnos :)
Toi tapahtu mun veljen syntymäpäivän...
olipa tarina en ois ikinä uskonu että tommosta vikaa ei tutkittais heti.mutta tärkeintä on se että oot kunnossa❤❤❤
Onneks ei käyny pahemmin ihana nedde. Hyvää Juhannusta sulle ja Jerelle
Niimpä ja hyvää juhannusta ❤️
Omg😮 siis onneks selvisit❤❤ 😭😭
No jep 😬😬💕
Mä ymmärrän Nedde oot ihana ja onneks et kuollu tai mitään paljon vakavanpaa❤
Mun pikku-veli on saanut 5 sähkäriä mut mikään niistä ei oo ollu näin hullu😮 onneks sulle ei käynyt pahemmin❤
Voi ei, sähköiskut on kyllä aina hurjia 😬💕
Onneks selvittiin vaa säikähyksellä! ❤️ Ja teet tuosta ehottomasti ilmotuksen! Ko mitö jos josai muisa asunnoisa on sama ja jollekin käy pahemmin 😔
Jep onneks! 😖❤️ Ne kävi mittaa ainaki kahen naapurin jännitteet, heil ei ollu mitään. Aikamoinen tuuri et just meil..
@@Nedde Höh! Just joo 😬
Onneksi ei käynyt kuinkaan ja sinulla oli suojelus enkeli mukana kun ei käynyt mitenkään.
Hyvä olet edelleen hengissä.
Onneks oot kunnossa 💙 kamalaa jos ne ei ota tätä vakavasti siellä ollenkaan 💀
Niimpä ❤️😬😬
Ihanku näille firmoille jne ois tärkeempää se että niitte maine pysyy ku ihmisen henki ja terveys🙄
Jep.. 😬😬
Kuulostaa kamalalta. Onneks ei käynyt pahemmin 👏
Apua ihan kauheeta. Onneks ei käyny pahemmin mut traumatisoivalta kuulosti. Tällee puoles välis videoo ku katon nii siis en vaa ois enää palannu tohon kämppään ollenkaa oisin lähteny hotellii😭❤️
Oh no! Onneks oot kunnossa! Hyvää juhannusta ja toivottavasti seuraavassa asunnossa ei samaa ongelmaa😊
Toivotaan parasta! Ja hyvää juhannusta! ❤️
Kiitos!!!! Vietä juhannus turvassa❤
9:13 huoltomies oli luultavasti sanonut 230 volttia sillä 230 wattia ei ole juuri mitään. Tossakin ilmeisesti wikipedia artikkelissa puhutaan 50 milliamperrista, joka on jälleen eri asia kun se todennäköinen 230 volttia. Ymmärrän että olet järkyttynyt, mutta sähköalan käyneenä voin todeta, että hengenvaarallinen tilanne ei kuitenkaan ollut, sillä sähkövirta ei päässyt kulkemaan sydämen läpi. Itse olen saanut muutamat vastaavat tällit kuin sinä ja hengissä yhä ollaan. Ei siis syytä huoleen
Tätä oli kiva kuunnella ku opiskelen sähköalalla amiksessa
Onneks oot kunnossa ja hyvää juhannusta❤️☺️
Jep, kiitos samoin ❤️
En viitsi edes kuvitella et olisi suihkun käynnin aikana tullut sähkäri.. jos ympäri kylppäriä on jännitettä havaittaessa huh! Hyvä että vian alkuperä löytyi ja saadaan korjattua. Tällästä videota on tullu kaipailtuukun.
No jep! Olis kyl ollut paha 😬🫡
Hui, onpa kamalaa, onneksi olet kunnossa Nedde ja en malta odottaa, että olet pian turvassa uudessa kodissasi!😩 Pian ei tarvitse enää pelätä, älä huoli! PS. Olet yksi minun lempi tubettajista!❤️
No huhhuh, onneks selvisit!
hyvä et ei käyny pahenmin!☺️
Huhhuh, onneks oot kunnossa! Turvallista juhannusta ♥
Jep, sitä samaa sinne ❤️
Toivon että tämä otettan vakavasti. Oneksi sulle ei käyny vakavaapa. Oneksi te muutatte. Tovotavasti saate turvallisen kotin😊
Jooh ite menin kerran ukkosel suuhkuu… viisas valinta💀Sähköiskuhan sieltä tuli ja se meni ihan päästä varpaisiin🙂 meni valot siinä samal ja voin sanoo et luulin saavani jonku sydärin ja säikähin ihan sikana😀mut hengis viel
Jännä katsoa neddeä kun viimeksi katsoin kun teit mastermcpvp kanssa videoo ;D
Oho 😁
Mä oon (onneks) ainoastaan saanu vaan hevosten tarhasta sähköiskun päähän mutta sekään ei tuntunu yhtään kivalta
Joo sekin varmasti tuntuu! 🫣
Onneks oot kunnossa❤ ja kyl kannattaa ilmoittaa jonnekin
Jeps 😬❤️
Iha uskomaton isännöitsijä. Onneks muutatte sieltä pois, tollasselle firmalle, mille ihmisarvo on tommonen en maksais penniäkään.
Siellä vikavirtakytkin on ihmissuojana se pitäisi reagoida heti mitä minkä se tekikin kyllä niin tuskin olisit jäänyt jännitteseen kiinni. Niitä on tosiaan pakkolliset ainakin pesuhuoneessa ollut 70 luvulta lähtien nykystardardille ne uudistuksena nyt pitää olla joka pistorasiaan takana jo. 😮 (Vikavirtasuojakytkin on sähkötekniikassa käytetty komponentti, jonka tehtävä on suojata laitteiden käyttäjiä vaarallisilta sähköiskuilta ja estää tulipaloja)
Ei kyllä oo normaalia, että menee toi vikavirtakytkin useasti kiinni, vaikka ei minnekkään koskisi. Hirveetä ettei ne oo tutkinut koko asiaa, kun noissa paikoissa ei saisi virtaa mennä 🫣 mut onneks ei tullu sydämeen mitään 🫣🙏🏻
Hyvää juhannusta nedde
Huhhuh onneks oot kunnossa! Oot paras! Ite meinasin kerran hukkuu serenan villiin virtaan ku lähti ilmat pihalle ja mulla on rytmihäiriöitä usein ku saan mun läppärin näppäimien alta välillä sähköiskuja. Onneks toi pesukone juttu otettiin tosissaan ja hyväjuhannusta!!!
Hyvä ettei kuitenkaan käyny pahemmin. Hyvää juhannusta kaikille tän lukeneille❤
Niimpä! 😖 Hyvää juhannusta! ❤️
Oot paras tubaaja ja kaunis ja positiivinen onneks ei käyny pahemmin❤
Kiitos ihana ❤️
Onneks ei käyny pahemmin😬 ja hyvää juhannusta kaikille!
Jep! Hyvää juhannusta ❤️
Apua😦 onneks oot kunnossa❤❤
Niimpä 😬❤️
Hei, sun video tuli randomisti vastaan. Olipa karmiva juttu. 😔 Siis mä oon aina pelännyt vanhoja pistorasioita ym. No ihan tavallisiakin, siis kaikkea sähköön liittyvää. Blenderiä ym. Sekin jo inhottaa, kun saa auton ovesta pikku sähkärin. Tässä mun kohdalla on vähän "tragikoomista" se, että en pelkää Yhtään ect eli sähköshokki hoitoja aivoihin. 😅 Nojoo siis Täysin eri asia, mutta rakastan noita hoitoja mitä olen saanut omiin trauma oireisiini vuonna 2020. (Sain terv huollosta post traumaattisen). Nyt pitäis itse asiassa maanantaina mennä taas, otetaan pieni sarja sähköä kun yhä vähän niitä oireita. Eli mun kohdalla masennukseen tuo hoito ei ole, mitä yleensä. Siinä kevyt nukutetaan ja saa sitten epileptis tyyp kohtauksen. En nyt muista tarkkaan, mutta jokin purkaus aivoissa. 😬 No anyways. Tuli kyllä todella jotenkin Niin sympatia sun puolesta ja olisin itsekin ihan kauhuissani. 😭🤍🙏 Toivon, että saat jotain hyvitystä tai edes mielenrauhaa tilanteeseen. Voisiko jossain käydä juttelemassa asiasta? 🤍 Ihana että pääsette pois. Jotenkin Jumala ohjailee näitä tilanteita. Siunausta ihan hirveästi sinne! Muistan rukouksessa. *Halaus*
Jep oli kyllä hirveä kokemus, onneksi selvittiin säikähdyksellä 🫡❤️ kiitos sulle 💕
Mikä sun oikee nimi on? Ei oo pakko kertoo(: Oot paras(: Hyvä et ton sähkö jutut kaa ei käynyt mitään KUOLEMAA hyvä!
muistan kun mun kinttu oli murtunu, nii jouduin vartoo varmaa jotai 6h siellä päivystyksessä. siittäkin on aikaa noin 10vuatta. ajat ei varmasti oo parantunu.
Voih, on kyllä nykyään myös todella ruuhkautuneet. Lisää palkkaa hoitajille, arvokasta työtä. Tunnen niin monta tuttua ketkä on lopettaneet lähihoitajan ja sairaanhoitajan työt. Ja ongelmat tietää varmasti moni. 😖 Mun mielestä hän kuka oli siellä 10 tuntia odottanut, oli se keneltä oli myös jalka poikki. Oli vielä vähän vanhempi henkilö. 😣
Kannattaa pistää asia oikeasti eteenpäin ei oo ok ja estät mahollisesti tulevien ongelmat! Iso asia!😮
Onneks kaikki On nyt hyvin❤️
Niimpä! Vaikka kammoon atm meidän yläkerran vessaa. 😅 Haluun vaa muuttaa jo pois täältä!
Onneksi ei sinulle käynyt pahemmin. Minulta on otettu sydänfilmi elämäni aikana useita kertoja. Viimeksi sydänfilmi on otettu 2 kuukautta sitten.Tiedän mitä siellä tapahtuu. Se ei ole mikään outo asia enää.
Hui kamala 😰
Jepp 🫣
Meillä oli kaatunut puu sähköjohdon päälle kun oltiin juhannuksena mökillä. Kellekkään ei ilmotettu mitään että se johto ei ollut paikallaan ja sainhan sitten suihkusta sähärin ja sitten kaikki pistorasiat ja kodinkoneet ei toiminu.. no hengissä ollaan vaikka maassa oli 300W
Mutta onneks oot kunnossa!❤️🩹
Apuuaa 😱 onneksi oot myös kunnossa ❤️
hui kauheeta😱hyvä että kävit päivystyksessä eikä mitään pahempaa käynyt😟👍
Jep! 🫣
Onko Jere sun poika ystävä? Oon uus katsoja mut rakastan sun videoita😍
Joo on mun kihlattu 🥰
@@Nedde voi miten ihanaa☺️
onneksi olet kunnossa❤❤❤🤕🤕🤕hyvää juhannusta☺
Onneks ei käyny pahemmin. 😥 On kyllä vastuutonta ihmetellä tommosta vikaa VIIS VUOTTA nykyaikaisessa talossa. PS Tais mennä vähän ampeerit, voltit ja watit sekasin. Eikä noi sähkökynät oo mitenkään järin luotettavia, lähinnä kertoo onko pistoke kylmä vai tuleeko virtaa.
Juu sekasin meni kaikki 😂 Ja jep on kyllä vastuutonta. 😶