On se hyvää mettää tollanen panna jo kumaraksi. Aika paljon lahoa tyvellä jo isommissa puissa. Siinä on ajokoneet saanu kuorman pieneltä alalta. Kiitokset
Tollasessa alkaa jo keskireys oleen 1.5motin paikkeilla,ja taksa notkahtaa.Mutta kyllä voimaa näkyy ergossa olevan,ajan kanssa voi kemppi liimaa tarvita😀
Pystyykö mettäkoneella kaatamaan puun joka on varmaan 6 kerroksisen kerrostalon korkuinen ja paksuuden en tiedä paitsi sen että jos halaa sitä puuta niin keskisormien päät koskee just ja just toisiin, eli aika iso puu. Meidän mettän reunassa on sellainen, ja on koivu.
Kunnon murkuloita oli osa puista. Hyvin se Ergolla puu kaatuu. Miltäs tuntuisi tuollaisella tehdä aukkoa että tekisitkö mieluummin Ergolla ko Scorpionilla..
Joo jos kokoajan olisi järeää aukkoa niin ehkä voisin ajaakin Ergoa mutta tänä vuonna ollut paljon harvennuksia noin 45% mottimäärästä ja keskijäreyskään puilla ei ole kuin 187 litraa kaikki hakkuumuodot mukaan laskettuna niin ennemmin teen scorpionilla.
Ohitatko noissa pikku lumpin teossa sahakontrollin vai mikä lie kun noin paljon välillä ylisahaa ja ylisahauksen takia taitaa noita kiekkojakin ampua 🤔
Tuo on jännä noiden lahopätkien kanssa toimiminen, hyvinkin tarkasti otat kaiken värivian pois. Ja pystykaupassa se erikoisuus ettei makseta kuin 10€/m3 mutta kuidusta 20€/m3. Pienen väriläiskän takia iso puotos. Miksi lienee niin, että hankintakaupassa lahoa ei tarvitse eritellä kuiduissa?
@@janilaitinen1710 Lähes sama hinta on ollut sellukuuselle ja hiomolle metsänomistajan kantotulona ainakin kaakossa, sama tuote lähes. Hiokkeen käyttö vähentynyt dramaattisesti paperin vähentymisen vuoksi. Mutta hyvä, jos jossain..
Ei ole ei...☹️ Melkoinen voimanpesä näyttäisi kyllä olevan, mitä katsellut, ku keskieuroopassa niillä ryskäävät!💪🏻 Olisin valmis ajamaan vaikka hieman kauemmaksikin kuvailemaan sellaista, jos tietäisi, missä on ja saisi luvan kuvata.😊
Näyttöä ei saa kuvata jos siitä on mahdollista näkyä metsän omistajanan nimi tai tukkien paksuudet ja laadut. (Ja jos siellä nyt sattuu näkymään hetkellisesti paksuuskin niin ei se ole niin vakava asia että siitä kannattaa alkaa täällä muistuttamaan)
Odotellutkin jo videoo ku ei ole näkynyt. Hyvän kokoista puuta. Kiitos taas videosta👍
Kiitos taas hyvästä videosta. T. Pöllipekka Keuruulta.
Perfect forest!
Kyllä käy näpsäkästi! Muutenkin mukava pätkä. Peukkuja!
Hyvä video jälleen kerran! Hyvää viikonloppua!
On se hyvää mettää tollanen panna jo kumaraksi. Aika paljon lahoa tyvellä jo isommissa puissa. Siinä on ajokoneet saanu kuorman pieneltä alalta. Kiitokset
Sitä taidettiin olla loma reissulla lintsillä tiistaina. Ei sitä tohtinut jutulle tulla vaikka mieli olisi tehnyt muutama sana vaihtaa.. :)
Joo käytiin. Olishan sitä kerinnyt varmasti muutaman sanan vaihtamaan.
Tollasessa alkaa jo keskireys oleen 1.5motin paikkeilla,ja taksa notkahtaa.Mutta kyllä voimaa näkyy ergossa olevan,ajan kanssa voi kemppi liimaa tarvita😀
Kyllä jos tälläistä olisi kokoajan niin varmasti saa jostain hitsata. Onneksi minimi taksa on jo 800 litrassa.
@@JanneSeppänen jos tommosta metsää pitäisi koko ajan hakata ottaisin ehkä itse mieluummin c5 nosturilla
Kyllä oli pitkää kuusta ja kuutioita syntyy👍 kivii loman jatkoi 💪🇫🇮
👍👍👍❤
Hyvä video niinkuin aina🤪
Milloin lisää päästä kuvattuja videoita? Näkyvyys on parempi näin
Tiheästä luonnonmetsästä huippulaatu ja paljon kiintoja
Pystyykö mettäkoneella kaatamaan puun joka on varmaan 6 kerroksisen kerrostalon korkuinen ja paksuuden en tiedä paitsi sen että jos halaa sitä puuta niin keskisormien päät koskee just ja just toisiin, eli aika iso puu. Meidän mettän reunassa on sellainen, ja on koivu.
Pystyy kaatamaan tällä videolla olevat suurimmat kuuset on noin samankokoisia tai ehkä vähän suurempiakin.
Perfekt video jättefina bilder Det kan inte bli bättre
olin moottorisahan kanssa metsässä. mutta en pärjää sinulle.
Hyvä video, Tattista vaan.
Menevätkös nuo vastasahaukset kohdilleen? Onko tuossa joku konenäkö mikä asettaa sahan tarkasti vastapuolen sahaukseen vai meneekö arviolta?
Ei ole automatiikkaa vaan kuljettajan silmän mukaan ne tehdään ja ei ne aina ihan kohdalleen satu mutta se ei haittaa jos ne ei ihan kohdillaan ole.
Hyviä videoita teet
Kunnon murkuloita oli osa puista. Hyvin se Ergolla puu kaatuu. Miltäs tuntuisi tuollaisella tehdä aukkoa että tekisitkö mieluummin Ergolla ko Scorpionilla..
Joo jos kokoajan olisi järeää aukkoa niin ehkä voisin ajaakin Ergoa mutta tänä vuonna ollut paljon harvennuksia noin 45% mottimäärästä ja keskijäreyskään puilla ei ole kuin 187 litraa kaikki hakkuumuodot mukaan laskettuna niin ennemmin teen scorpionilla.
Joo. Scorpioni hyvä sinne harvennuksille. Sillä myös tekee sitten aukkoa kans.
@@Ville-M Kyllä sillä tekee kaiken kokokoista metsää mielellään.
Onko ergossa nopeampi katkaisu, kun scorpionissa, vai näyttääkö se vain videolla?
Saattaa vähän olla ja siinä on juuri vaihdettu uusi sahanmoottori.
@@JanneSeppänen OK ja hyvää loman jatkoa sulle!
Pitäs sen syyskuussa tulla.
Mitä on nuo ”sellut”? Miks ne tehdään kuidusta erilleen? Eikö ne menekkään samaan kattilaan, jossa tehdään paperia tai kartonkia?
Ei ne menee mänty kuitujen kanssa samalle tehtaalle. Kuusi hiomokuitu parempaa tavaraa kuin lahot/sellut ja se ei saa olla yli 38cm paksua.
Oletko kasvanut haluavasi tehdä tämän lapsena?
Ohitatko noissa pikku lumpin teossa sahakontrollin vai mikä lie kun noin paljon välillä ylisahaa ja ylisahauksen takia taitaa noita kiekkojakin ampua 🤔
Tai saatoitpa tieten peruuttaa terät aukikin niin siksi sahaa vähä yli, ei tullut niin tarkkaan katsottua. Kivasti nuo kiekot kyllä aina säikäyttää 😅
Onko skorppiooni eläke lomilla jo vai missä
Se on kesälomalla 😂.
Tuo on jännä noiden lahopätkien kanssa toimiminen, hyvinkin tarkasti otat kaiken värivian pois. Ja pystykaupassa se erikoisuus ettei makseta kuin 10€/m3 mutta kuidusta 20€/m3. Pienen väriläiskän takia iso puotos. Miksi lienee niin, että hankintakaupassa lahoa ei tarvitse eritellä kuiduissa?
No iha varmasti pitää erotella jos teet hioketta. Jos kaikki menee selluksi ni sitte se on se ja sama mutta sellussa hinta pienempi ku hiokkeella
@@janilaitinen1710 Lähes sama hinta on ollut sellukuuselle ja hiomolle metsänomistajan kantotulona ainakin kaakossa, sama tuote lähes. Hiokkeen käyttö vähentynyt dramaattisesti paperin vähentymisen vuoksi. Mutta hyvä, jos jossain..
Vieläkö se loma jatkuu? Eikö sitä vois jo tulla omaa konetta ajelemaan. Helteetkin meni jo.
Vielä jatkuu ensiviikonkin. 4 viikkoa pidän putkeen.
Neljässä viikossa ehtii varmaan jo ihan hyvin palautua 👍
Aika huippuhyvää aukkoa hakata.
Vaihtuks nyt scorpiooni ergoon pysyvästi vai?
Ei loman jälkeen hakkaan taas omalla ajokilla.
Ei taida karhuja suomessa olla montaa käytössä
Ei ole ei...☹️ Melkoinen voimanpesä näyttäisi kyllä olevan, mitä katsellut, ku keskieuroopassa niillä ryskäävät!💪🏻
Olisin valmis ajamaan vaikka hieman kauemmaksikin kuvailemaan sellaista, jos tietäisi, missä on ja saisi luvan kuvata.😊
Ei niitä ainakaan kovin montaa ole.
Norsuja taitaa jokunen olla
@@kimmopainokallio3799 Niitä on juu, muutaman nähny itekkin. Harmi, ku ei tullu silloin kuvailtua...
Tervetuloa lomilta. Kuukauden on pitänyt katsella varjuksen jontikkaa.Ihan asiallinen kaveri ei siinä mitään.
Lomallahan se on vieläkin...
Vielä on ensiviikko lomaa minulla.
Ok tajusin kyllä mutta liian myöhään.Hyvää loman jatjoa vaan.
Ootko muuten ikinä päässy karhua ajamaan?
En ole päässyt.
Paljon tuli motteja hehtaarille?
Noin 500
Osta toknen goproo laita se kuvamaan sitä.näyttöä
Näyttöä ei saa kuvata jos siitä on mahdollista näkyä metsän omistajanan nimi tai tukkien paksuudet ja laadut. (Ja jos siellä nyt sattuu näkymään hetkellisesti paksuuskin niin ei se ole niin vakava asia että siitä kannattaa alkaa täällä muistuttamaan)
Joko ens viikolla jatkuu työt
Kyllä.
Taitaa tuo pitkä laippa herkemmin laippakotelon laitoihin lepsua
Samalla lailla kuin lyhyetkin ei mitään eroa
👍😊👍🇫🇮🇸🇪🇺🇦
Kerkesin sanoa "s#€@ana" sekuntia ennen sua 😂
🤣
Ethän saanu sanoa noita mittoja
Mittoja saa kyllä sanoa.