Puukauppa ensikertalaisena osa2 (+ esimerkki vedätyksestä)

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 10 ก.ย. 2024
  • Tämän videosarjan (2 Videota) tarkoitus on olla hyödyksi vastaavassa tilanteessa oleville puukauppaa suunnitteleville. Elleivät omat rahkeet tai aika tunnu riittävän kaikkien kauppaan liittyvien asioiden hoitamiseen on aina mahdollista käyttää apuna metsäpalveluyrittäjiä. He hoitavat työkseen asiakkaan lukuun myös puukaupan alusta loppuun saakka. Hakkuutyö tukki-valtaisella hakkuulla kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastaa aina ennen kuin puut ovat pinossa. Metsänhoitoyhdistysten metsäasiantuntijat ovat myös sitä varten, että heitä voi vaivata puukauppa-asioilla. Paras keino välttää ikäviä yllätyksiä on kuitenkin omissa käsissä. Kysele, kysele, kysele, vertaa kaikkea ja tee omat johtopäätökset...

ความคิดเห็น • 106

  • @Puutukkuri
    @Puutukkuri 2 ปีที่แล้ว +14

    Mahtava Kajavan Arin porukka. Vaimon serkkuja nämä miehet... Iso peukalo täältä.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +4

      Kiitosta vaan😁 Oikein puhelias ja muutenkin hyvin mukavan olonen kaveri tämä Ari😄 Tuommosella asenteella veikkaisin, että pärjää yrittäjän vastuuta kantaessa👍👍👍

    • @Puutukkuri
      @Puutukkuri 2 ปีที่แล้ว +5

      @@SiivikonSisu Kyllä pärjeevät, tosiaan vaimoni äitee ja Arin isä on sisaruksia..., että vaakkuuveksi jotten puhu pötyä.

    • @Mr.Anonymity
      @Mr.Anonymity 2 ปีที่แล้ว +1

      Olipa hyvä ja mielenkiintoinen video!

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@Mr.Anonymity kiitos😄👍

  • @juhakauhanen6292
    @juhakauhanen6292 2 ปีที่แล้ว +5

    Asian täyteinen video.Kiitos tietopaketista täyttä asiaa.👍

  • @HeJurm
    @HeJurm 9 หลายเดือนก่อน +1

    Hieno video. Metsänhoito ja puukauppajutut kiinnostaa aina!

  • @kimmokoramo9322
    @kimmokoramo9322 2 ปีที่แล้ว +18

    Hyvin tehty video. Hyvä tuoda reippaasti noita epäkohtia esille.

  • @agrikaattori9932
    @agrikaattori9932 2 ปีที่แล้ว +3

    Runkohinnoittelu poistas huolet katkonnasta,saisivat pätkiä vaikka kuitupinoon kaikki jos sillä tekevät paremman tilin.
    Oon joskus kysyny puunostajilta runkohinnoittelusta...aika outoa on kuulemma ollu heille,ei innostuneet asiasta.
    Tukkipuuvaltaset leimikot kannattee myyvä sahafirmoille jos haluaa että tukki tulee tarkkaan talteen.

  • @topituppurainen4010
    @topituppurainen4010 2 ปีที่แล้ว +5

    Metsätilaltasi irtosi mukavasti puulajikkeita ja määriä. On vaan ryökäleen kallista puuhaa tuo motokäsittely ja ajokoneen ajot. Kuljetus myös nielee aimo annoksen puun hinnasta. Oli senverran iso päätehakkuun määrä, ettei savottaa olisi perinteisellä metsurin työllä tehty ennen lumien tuloa. Video oli hyvä kaikilta osin. Kaikkia kusetuksia ei videoila näy :D Omalta metsätilalta parturoiraan 150 kiintoa motolla infan alta, mutta ainuttakaan puukauppaa en tee rovojen kanssa. Hakkeeksi tai klapeiksi/haloiksi menee koko mälli.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +3

      Kiitos😄👍 Parasta lienee, että itse kukin pitää omat silmät ja korvat auki sekä tekee omat johtopäätöksensä🙂👍

  • @pelksi8578
    @pelksi8578 2 ปีที่แล้ว +4

    Ei tule jatkossakaan hyvää tukkiprosenttia, jos ainut tyyli mikä isännille kelpaa on tuo jatkuvan kasvatuksen menetelmä, sillä konstin ei ikinä saada laatupuustoa jäljelle jääväksi puustoksi, kun päätehakkuun aika on. Miehille työrauha hakkuulle, eikä koko ajan kameran kanssa naamassa kiinni, jos kaikki isännät noin toimisi, niin tulisi täys kielto mennä kilometriä lähemmäksi savottaa, mutta se on mahdottomuus, kun on niin paljon ihmisiä, jotka luulee et aina on kaikessa vilppiä ja vilunkia.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +6

      Itse kukin hoitaa metsiänsä jos muitakin asioitaan makunsa mukaisesti. Kuvaukset tehtiin kaikki sovitulla tavalla ja kaikki osapuolet olivat loppu tulokseen erittäin tyytyväisiä. Vain katsojissa löytyy aina joku mielensä pahoittanut. Minun maille ei vieraat tule sanelemaan mitä tehdään ja miten😁👍👍👍

    • @pelksi8578
      @pelksi8578 2 ปีที่แล้ว +5

      @@SiivikonSisu En mieltäni ole pahoittanut, mutta tiedän miten se metsä oikein kasvatetaan/paras hyöty(tukki & on kohdillaan, eikä kuitupinossa kahden tukin jälkeen. Ja vaikka kaikki luulee, siis ne jotka penniä pihistäen menee tuolla jatkuvan kasvatuksen hömpällä, niin se on noin 30% kalliimpaa metsänomistajalle loppujen lopuksi, kun katsotaan hyötysuhde lopuksi ja sekös mielen pahoittaa vasta pennin venyttäjältä, joka on koko ikänsä kuvitellut tekevänsä oikein, mut ei.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +6

      @@pelksi8578 mikä on metsän hoidossa hömppää kenenki mielestä? Metsästään voi haluta muutakin iloa kuin maksimaalisen taloudellisen tuoton. Ja joka itse metsiään hoitaa oman näkemyksen mukaan ei siihen ole kellään mitään aihetta sanallakaan puuttua🙂👍

  • @nissanman7402
    @nissanman7402 2 ปีที่แล้ว +3

    Itse en lähtisi nimeltä mainitsemaan ja syyttämään yritystä joka kertoman mukaan oli toiminut epärehellisesti. Itse et ole ollut kuitenkaan asianosainen. Kuten itsekkin sanot -kertoman mukaan-.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      Se on oikein 😃👍Tässäkään jutussani ei syytellä ketään. Suomessa asioista keskustellessa ja epäkohtia esille ottaessa toimitaan avoimuuden periaatteella... toisin kuin Venäjällä👍Yritykset ovat julkisia toimijoita. Mitään sellaista mitä en pidä luotettavana en julkaise.

  • @jariolavilaitila5600
    @jariolavilaitila5600 2 ปีที่แล้ว +6

    Viisaasti teit ku taimettuneet kohdat jäivät hakkuun ulkopuolelle vielä ku keräät parhaiden mäntyjen kävyt kypsymään ja niiden siemenillä kylvät aukon

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +5

      Jeps😁👍 Luonto on hyvä hoitamaan metsän uudistamisen🙂

  • @mattivatanen9523
    @mattivatanen9523 2 ปีที่แล้ว +4

    Kyllä hyvän kaupan sait väänettyä tähän markkinatilanteeseen,koska myrskypuut eivät kerinneet sinistymään

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      No juu🙂👍

    • @reijokasanen7562
      @reijokasanen7562 2 ปีที่แล้ว +1

      @@SiivikonSisu tehdäänkö siellä aukkojen uudistaminen enempi kylväen vai istuttaen tuhoalueet kun on suuria. Ei taida siemenpuitakaan olla mitä jättää. Kiitos hyvistä videoista.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@reijokasanen7562 kiitos!😄Äestyksen yhteydessä tehtävä kylvö kuulostaa olevan aika yleinen menetelmä. Tuho alueita ruvettanee toden teolla uudistamaan vasta ens keväästä alkaen?

    • @reijokasanen7562
      @reijokasanen7562 2 ปีที่แล้ว +1

      @@SiivikonSisu pari-kolme koneketjua lienee siellä myrskytuhoja korjaamassa meidänkin seudun yrittäjiä.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@reijokasanen7562 kyllä koneita näkyy häärivän tässäkin puolangantien maisemissa. Lumi ei vielä haittaa mutta satanut vesi vissiin paikoin siitäkin edestä

  • @jarironkko4176
    @jarironkko4176 2 ปีที่แล้ว +5

    On hyvän näköistä tukkia

  • @ormobjornholm1878
    @ormobjornholm1878 2 ปีที่แล้ว +4

    Hyvä video! Hyvää viikonloppua!

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      Kiitos samoin vkn loppua😄👍

    • @ossikeinanen1242
      @ossikeinanen1242 2 ปีที่แล้ว +2

      @@SiivikonSisu Hyvä juontaja sinusta tulisi.Kyselyt ja sattuu oikeeseen lovveen.Ei kannata kysellä liikaa vaan pitää antaa rauhassa myös vastailla myös.😁

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@ossikeinanen1242 jepulis😁👍

  • @Finnlander2
    @Finnlander2 2 ปีที่แล้ว +2

    Hyvä että menit ihan asian ytimeen ja seuraamaan moton toimintaa. Varmaan olis monilla kaupunkilais metsänomistajilla syytä tehdä samoin.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      Kiitos! Ei ole mitään syytä ujostella eikä kursailla tämmösissä tilanteissa. Omia etuja saa ja pitää valvoa😄👍

  • @KaitsuMaitsu
    @KaitsuMaitsu 2 ปีที่แล้ว +3

    👍👍👍

  • @mtmkursu1045
    @mtmkursu1045 2 ปีที่แล้ว +4

    Kajavan auto tullu monesti täällä Rovaniemi kemijärvi akselilla vastaan. Varmaan ainaki tukkia vievät keiteleelle

  • @pekkovainio6543
    @pekkovainio6543 2 ปีที่แล้ว +3

    Loistava juttu, jotta ei tullu pahemmin takkihin. Ammattimiehet oli moton puikoos, näki heti rauhallisesta koneen käsittelystä. Avohakkuultahan puukaupan summasta pidätetään uuden taimikon perustamiskustannukset, miten tuon taimikoituneen alueen kohdalla? Sitä ei kait pidätetty?

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +4

      Jeps👍Koskaan ei sata varmasti tiedä jäikö jotain huomiotta, kerrottiinko kaikki mitä pitää?? Vaan parhaansa on tuas yritetty ja mukava oli jutella ammattimiesten kans ja katella/videoida heidän työtään. 😊👍👍👍Käsittääkseni jälkihoitotöihin ei pidätetä mitään.

    • @esaheikkila1974
      @esaheikkila1974 2 ปีที่แล้ว +7

      Ei ole pidätetty enää kolmeenkymmeneen vuoteen

  • @mikaylikoski8862
    @mikaylikoski8862 2 ปีที่แล้ว +2

    tuo pitää justiii paikkansa et toine firma sahaa puuta kuituun ja kuitukasa iha järkky iso ja sen huomaa jo metässä kasoissa koko eron

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +2

      Näin se välillä menee hassusti🤔 Hake voi sahalle olla kannattavamp myyntii tuote kuin saha- ja höylätavara??🤔

  • @markkukemppainen4837
    @markkukemppainen4837 2 ปีที่แล้ว +4

    Eihän nykyään saa mennä moton hyttiin tuli semmosta tietoa sutuuraensolta kun hakkasivat minulle

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      Jaa? No jos se ei enso halua ketään kahtelemaan hakkuuta koneesta käsin?🤔

    • @tuomasvilen8943
      @tuomasvilen8943 2 ปีที่แล้ว +2

      @@SiivikonSisu vai olisko kuule ollut koranasta johtuvia rajoituksia?

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@tuomasvilen8943 no ehkä näin?🙂

  • @mampe8898
    @mampe8898 2 ปีที่แล้ว +1

    Hyvä video. 👍👍

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      Kiitos😄👍

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @TäSä ole hyvä!👍ja kiitos kommentista😃

  • @turmionpuuhakanava119
    @turmionpuuhakanava119 2 ปีที่แล้ว +2

    kyllä nostan hattua nuille mehtäkone yrittäjille,ei tule leipä istumalla heillekään...

  • @ilukilu82
    @ilukilu82 2 ปีที่แล้ว +2

    Hyvää asiaa 👍

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      Kiitos😃👍

    • @ilukilu82
      @ilukilu82 2 ปีที่แล้ว

      Tuli vain mieleen tässä "ostajien ylimielisyydestä" että olisko niin että osa metsänomistajista ollut riittävän vi**maisia aikaisemmin ja sitten kun myrsky lyö kankaat sileäksi niin pitäisikin saada puille pikaisesti ostaja 🤔 en tiedä onko näin mutta tuppaa metsä vastaamaan niin kuin sinne huutaa 😂

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@ilukilu82 No sanotaanko, että aika kaukaa haetulta kuulostaa arvelusi😅 Puuta tulee myyntiin aina eikä v-mäisiltä myyjiltä ole ollut koskaan mikään pakko ostaa. Nyt vaan on tällä seudulla ostajan markkina johtuen hurjasta tarjonnasts ja osa ostajista käyttää sumeilematta tilannetta hyväkseen koska se ei vaikuta heidän puun saantiin jatkossakaan. Taustalla on niin isoja puun osto- ja myyntisopimuksia, että yksittäisillä puun myyjillä ei siinä touhussa ole kummoista roolia🤔🙄😶

  • @motozeta50
    @motozeta50 2 ปีที่แล้ว +2

    Hyvä video ja selkeä ! Sellu firmoille ei pidä myydä muuta,kun harvennusta korkeintaan! Kyllä nämä saha firmat ottaa tukin tarkempaan,kun kuitu heille menee vaihtoon! Pahoittelut verojen määrästä!😉

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +9

      Kiitos😄👍 Ja mitä suotta? Onhan täällä veroparatiisissa totuttu siihen, että oman maan (rehelliset) kansalaiset kynitään veroilla puhtaaksi eikä muut täällä pärjää ku thaimaalainen marjanpoimija😅😆👍

    • @joonasvoutilainen7363
      @joonasvoutilainen7363 2 ปีที่แล้ว +5

      @@SiivikonSisu kyllä juuri näin ja ulkomaan elävä joka saa kaikki mahdollisen tuen ja avun mutta ei suomalainen rahat vaan pois.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +2

      @@joonasvoutilainen7363 Näin meillä😶👍

    • @torstivuorma2905
      @torstivuorma2905 2 ปีที่แล้ว +2

      @@SiivikonSisu.. Taikka sitte ne sliipatun näköset "pakolaiset", jotka kulukee hienoimmissa vaatteissa, aika hienot iPhonet käsissä, ja tuoksu on ihan muuta, kun vois pakolaiselta eli marjanpoimijalta olettaa..
      .. Nehän tekkee oikeesti kovvaa työtä, marjanpoimijat.. Kotimaiset samallaan kun ne Taimaalaiset.. 👍🙂
      .. Hyvä viteo, jälleen.. Ja asiaa täynnä, kiitos.. 👍👋
      .. Enso lupas vähä alle 50€/kiinto, kuusi- ja mäntytukki.. Nuo siis tuulenkaatoja, suurin osa..
      .. Ja pari aukkoa, joitten kunnostamiseen menis n. 10% tulosta.. Kun verottaja ottaa omansa, nii tilille näyttäis jäävän karkiasti 50% myyntitulosta.. 😏

  • @mokkilainen4082
    @mokkilainen4082 2 ปีที่แล้ว +2

    Asiaa,,,kyllä metänomistajan kannattaa käydä kattomassa hakkuutyömaataan ja kertomassa toiveensa kuskille,,esim säästää taimikkopuskia. Kuskilta kannattaa vaatia listat,,,tiedän useita tapauksia että yhtiön ilmoituksen ja motolistojen ero on ollut iso,,kymmeniä kiintoja. Puut oli löytyny. tiukan kyselyn jälkeen,,,ois jääny rahat saamatta jos uskoi ostavaa firmaa.
    Puukauppaa suunnitellessa kannattaa kiinnittää myös huomiota siihen kuka ostaa kuidun metänmittasena,,,ei kolmosena. Siinä saa puun myytyä metästä pois tarkempaan,,,varsinkin jos mettä riukuuntunutta,,,,

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      Jeps😄 Moninaiset ovat kommervenkin paikat kaupoissa jos ei ole tarkkana😶👍

    • @mokkilainen4082
      @mokkilainen4082 2 ปีที่แล้ว +3

      @@SiivikonSisu Kuinkahan paljon metänomistajia kusetetaan,,kun esim joku perikunta mettää eikä kukaan käy kattomassa homman perrään,,,,,sitä passaa vaan arvata,,🤔. Ja nuo aptithan saattaa muuttua tietääkseni kesken leimikonkin,,riippuu millaista puuta ostaja milloinkin tarvii,,,ei siinä mietitä miten puu olis edullisinta metänomistajan kannalta katkoa,,,,,😖

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      @@mokkilainen4082 ka niimpä??? Perikuntien myötä kaupunkilais mettän omistajat on lissäyny aika tavalla. Ostaja voi helposti laskea sen varaan, että metsä ammattilaisiin kyllä luotetaan😶 Ja sitten on näitä kartelleja ym hyväveli- sukulaissuhteita. Ostajalla ja hakkuu-urakoitsijalla voi olla niin läheinen sukulaisuus, että on suuri kiusaus toimia em suhteen suomin mahdollisuuksin😶🤔🤨

    • @artsimannisto5659
      @artsimannisto5659 2 ปีที่แล้ว +2

      @@SiivikonSisu Siihenpäälle valtuustoLesta pönöttää luciferina arinakähmäri kepulina kytyköksineen kääräisemässä mettätuohta ärrseeseensä hyvänäveljenä.Mettähommissa olisi kirveelle työtä.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@artsimannisto5659 juu,u😆👍

  • @muljula4589
    @muljula4589 2 ปีที่แล้ว +4

    Savotat paketissa, hyviä petäjiä oli tuossa leimikossa. Meijän korkeuksilla puut paljo pitempiä rehevillä kasvupaikoilla.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +1

      Jep👍 niihän se tuo kasvu paranee sinne etelään päin aika reippaasti😶😃👍

    • @muljula4589
      @muljula4589 2 ปีที่แล้ว +1

      @@SiivikonSisuPuuston kasvu nopeutuu ja puun laatu huononee, kuitupuu pinot kasvavat.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +3

      @@muljula4589 minkähän takia pohjoisen tiukempi syistä puuta ei arvosteta paremmin, sitä aina välillä täällä ihmetellään?🤔😶

    • @pekkovainio6543
      @pekkovainio6543 2 ปีที่แล้ว +2

      @@SiivikonSisu Noo, täälä e-p:n rannikolla metsän kasvu jää yhtä tukinmittaa lyhyemmäksi verrattuna suomenselän puustoon. Toki myrskyherkkyys ei niin paha , kuin em. alueilla.

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      @@pekkovainio6543 👍👍

  • @penttiraiha3647
    @penttiraiha3647 2 ปีที่แล้ว +1

    Komia lippis! Ei antanee mulle kun leipoivat Taavetin pajalla kuntoon, osaavia poikia. Taidat olla kanta-asiakkaita

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว

      Kiitos😄 Juu ainahan sinne nyt jotain pientä asian tynkää on😀👍

  • @digidildo5372
    @digidildo5372 2 ปีที่แล้ว +7

    Olisit antanu puiden vaan kasvaa. Jos rahea tarvit niin sitä saa kelasta hakemalla

    • @SiivikonSisu
      @SiivikonSisu  2 ปีที่แล้ว +6

      No kukin taaplaa tyylillään😆👍

    • @tapanikom
      @tapanikom 2 ปีที่แล้ว +6

      Kyllä metsiä pitää hoitaa.

    • @esaheikkila1974
      @esaheikkila1974 2 ปีที่แล้ว +7

      Ei saa kelasta jos on mehtäomaisuutta

    • @digidildo5372
      @digidildo5372 2 ปีที่แล้ว +1

      Kyllä muuten saa. Metsänomistajat ne on kaikista köyhimpiä

    • @MrHOYRY
      @MrHOYRY 2 ปีที่แล้ว +2

      Suojaväri puuttuu 🤭