Hyvä että pidätte tämän asian pinnalla! Ja pitäkää se riittävän pitkään!
Miettikääpäs miten helposti on "yhteisen salaisuuden" jälkeen on taivuteltu mukaan myös niitä joille yhteistyö ei olisi muutoin maistunut. Tullut vuosien varrella sellainen kuva, että nuo keinot olivat KGB:n ohjekirjasta. Tiitisen lista saattaisi paljastaa ketkä kaikki ovat saaneet opastusta Tehtaankadulta.
Seuraavaksi voisi laatia listan niistä jotka Washingtonista opastusta saavat.
Yhdysvaltojen tiedusteluorganisaatioiden vuosibudjetti on melkein 90 miljardia. Mutta mieti sinä jotain 40 vuotta vanhoja juttuja. Mediapooli ja Hybridikeskus kiittävät.
Lukematon määrä sukupuolija sukupuolettomassa ajassa😵💫
Mielenkiintoinen
Iso kiitos
Itse en ottanut yhtäkään shottia kuten ei pari muuta tuntemaani ”riskiryhmäläistä” ja terveinä oltiin koko kolme vuotta.
Kun yksi uskoo harhoihin sanotaan sitä mielisairaudeksi. Kun monta uskoo harhoihin sanotaan sitä uskonnoksi. LGBTQ on aikamme uusi uskonto.
Kyllä ne itsekkin tajuaa, että ei todellisuus vastaa heidän subjektiivista kokemusta. Muiden ihmisten todellisuuteen vertaamalla päästään lähemmäksi objektiivista todellisuutta. Siksipä vaatimus osallistua harhaan: *"Kaikki joiden kanssa mä puhun kutsuu mua naiseksi, joten kyllä mä sit olen nainen"*
Ei Tiitisen lista oli lista eliitistä vaan stasin tekemä kooste, jossa on poliittisia nimiä... politikot on suomessa niin halpoja "ostaa" ties mihin puuhailuihin. Vakoiluun kuuluu se tiedonvaihto, jossa vuodetaan jotakin ja taas saadaan tietoon toisen maan vuodettuja tietoja. Nui se vaan toimii :)
Tätä ei montaa minuuttia tarvitse katsoa, kun voi jo sanoa, että ollaan saatettu suurin osa ihmisistä hermoromahdukseen 😂 Siksi tämä pitää jakaa myös muille. Niin virkistävää! 🎉
17:42 samankaltaista kuulemma saattaa tapahtua myös lääkäreillä ja heidän luentopalkkioillaan.
Paranemisia ja pitäkää lustraatio tapetilla.
Kiitos!
Pekka Virkki on tutkijaKingi(rohkeus)👍💯
Siispä Rusi taas vieraaksi, pliis!
Huomenta jälleen tänäkin aamuna
Jos paljastetaan historian kätkökset, tulevatko myös nykypäivän kytkökset päivänvaloon?
Kiitokset, hyvää sisältöä taas. 👍
(lainaus Pelttarilta liittyen Tiitisen listaan n.13.40) "Jos meidän kansainväliset kumppanimme eivät voi luottaa, että Suomessa tiedustelutieto ei pysy salassa, saisimme vähemmän kansainvälistä tietoa".
Hyvä vastaus Koskelolta tuohon naurettavaan selitykseen ja tuon listan lisäksi Suomessa voisi perata maailmassakin ainutlaatuista "kotiryssä" systeemiä, joka oli siis lähes julkinen.
Täälläkin vieraana ollut Alpo Rusi on muuten käytännössä paljastanut sen jostain 80-90- luvulta pyörineen "Tiitisen listan", joka nostetaan aina esiin, kun halutaan huomiota pois jostain muista asioista. 🤔🙂
Esimerkiksi HSn päätoimittaja viimeksi kun oli puheenaihe lähetyksessä, niin spekuloi miten huolestuttavaa on kytkökset Venäjään päin.
Näissä tilanteissa puhutaan usein täysin mielikuvituksellisista tai melko vähäisistä esimerkeistä.
Sen takia olisi hyvä käydä läpi nämä oikeat yhteydet. Kovin tarkkoja ei oltu myöskään viime hallituksen yhteydessä.
Tiitiset julki......
Mitä vielä paljastuukaan kun eteenpäin mennään? Eletään hienoa aikaa. Kuten aikaisemminkin sanonut ja nyt niitä salaisuuksia paljastuu.🎉🎉🎉
Ai naisilla ei mene tunteisiin :D Liekö eri kokemukset täällä hahha!
Nähkää tää politiikojen toiminta rahaa tulee lahjukset plus muur etuudet .😂
Niin, sadan vuoden aikana olemme olleet vuorotellen rähmällään aina sinne, mistä kuvitellemme saavamme parhaan hyödyn. Ensiksi mentiin Hitlerin natsisaksan kelkkaan, siitä ei haluta puhua. Sitten tuuli kääntyi ja olimme Neuvostoliiton ja kommunistien kavereita, eikä siitäkään haluta puhua. Nyt olemme tukevasti Natossa ja voi olla ettei siitäkään sadan vuoden päästä haluta puhua.
Se nyt vain taitaa olla niin, että ihminen on sellainen aika rottamainen otus, niin kuin on kansakunnatkin aika ajoin. Jos emme pitäisi itsemme ja muita parempina, vaan tunnustaisimme heikkoutemme, ei asioista ehkä tarvitsisi piilotella.
Varma nimi Tiitisen listalla on Tiitinen.
Hauska koira 😀🐶
Vihapuhe on myös rikos, joka ei vanhene. Olisi tässä oikeusministerillä töitä. Kaikki mahdolliset vihapuheeksi määriteltävät rikokset vanhenemaan 1kk.
Minä se olen kuullut ja todistanut tässä elämässä vähintäänkin rumia ”veljesvoiteluita” nimenomaan taloudellisen ja poliittisen eliittimme taholta, kun aikanaan Anttilan tilan saunassa selkää pestiin yhdeltä jos toiselta nokkamieheltä ja myös siltä ”kaikkein suurimmalta päämestarilta”, vaan enpäs nyt viitsi niitä jakaa, kun korvat punoittavat jo pelkästä muistelosta. -E.K.
Hermoso teki kauniisti kun sormeaan näytti kontallaan ollessa. Hermosohan tarkoittaa komeaa ukkoa.
Yllättäviä tilanteita. Menkat puskee läpi?
Hohhoijaa... suomettumiskeskustelu olisi ollut ajankohtainen vielä 1980-luvulla.
Hyvä harhautus, voidaan taas ajaa jotain muuta läpi. Pässiä narussa jne.
Höpöttelyä 12min. Otsikon asiaa pari min. Taas höpöttelyä thanks.
Tää ongelma on konseptitasolla. Halutaan tarjota "työmatkan mittainen puoliasiaton pläjäys ajankohtaisista aiheista ilman paskaa musiikkia". Sit se tarkottaa, että aika loppuu yleensä kesken ja hyväkin keskustelu kuolee hyvää vihaavaan kelloon.
Isoissa kaupoissa joku saa aina jotain ja pienemmissäkin . Olisitte menneet neuvomaan kuinka suhteita hoidetaan ja ettehän olleet vielä syntynetkään kyllä jälkiviisaus on niin sanotusti MAHTAVAA
Tiedustelutoimintaan kuuluu kaksoisagenttius, eli saman agentin suojelijoita voivat olla niin KGB, kuin CIA. Jos kanttia olisi uhmata molempia firmoja niin Rusi olisi hiljaa.
Kristittyjä mielummin
Ei täällä ketään suojella. Tajuatte sen sitten ku jäätte itse sen bussin alle.
Maanpetokseen voi syyllistyä vaon sodassa tai sodan välittömästi uhatessa. Muuten kysymys on vakoilusta.
Espanja muutenkin "vähän" outo maa mitä noihin tulee... kaikki sallittua (suvussa) kunhan osapuolet 18v, hyh
Kirkon siunauksella Pam, Tehy ja Martat saman sateenvarjon alla julistamassa käsityön ilosanomaa.
välillä ateisti hyväksyy kaikki muut jumalat ja uskonnot paitsi oikeaa Jumalaa Jahvea
Et kai ole niitä joiden mielestä Jumalan oikean nimen tietäminen on ratkaisevaa?
Entisaikaan kuninkaalliset määräsivät, missä ja miten alamaiset saavat juhlia. Nykyään alamaiset määräävät siitä, missä ja miten kuninkaalliset saavat juhlia. Oi aikoja, oi tapoja!
Jopa on tyhjänpäiväistä lässytystä. Ei jatkoon, seiska päivän tasoa tai ei edes sitäkään.
Sen kokoluokan naapuri tossa idässä, että kyllä yhteistyö ja avunannon on hyvä toimia. Suomihan nyt pienellä porukalla ja ei kuningaskuntana on rähmällään milloin mihinhinkin, vielä ei keksittyynkään ilmansuuntaan.
@@evvk8865no venäjä sitä ei ainakaan ole italian kokoisella taloudella. Neljäsosa ravaa ulkohuusseissa 😂
Eliitiit haluuu empaattei
Jos Ano saa 20 000 nimeä kannatajakorttiin niin sitten minäkin uskon maapallon litteyteen.
Nyt kaikilla vähemmistöillä on mahdollisuus saada oma ehdokas ! Hienoa että vain 20.000 - täytyy ryhdistäytyä ja siten saada omaa agendaansa esille ! Onkohan kukaan ehdokkaista Paasikivi / Kekkosen linjalla ?
@@nomad667Onneksi se sankari ehtikin jo ilmoittaa saavansa todennäköisesti apua Venäjältä vaaleissa. Pääsee sekin roska vielä kunnon syyniin. Maanpetturi.
@@evvk8865Täälä taas anon kullinlutkuttaja selittämässä.. saakko taas illalla pullukalta kyytiä?
Eka mitäs mieltä olette tullaanko me viel näkemään ww3 ???
Taitaa olla käynnissä jo, nykysota vaan ei välttämättä ole veristä poterosotaa.
Ei. Käydään nyt ensin tämä toinen kylmä sota ja sitten katsotaan noita maailman mestaruus-sotia.
Hiroshima, Nagasaki USA järkkäs, nyt ollaan niiden messissä maksumiehinä.
Supo taitaa olla venäjän alla. Niin olen aiemminkin todennut
Kyllä!Pelttarin höpinät on jo niin eriskummallisia,että jotain skeidaa löytynee Supon komeroiden hyllyiltä🤣
Onko teidän pakko kiroilla? En viitsi kuunnella teitä.
Sitä voisi puhua siivomminkin, mutta sitä on vähän itsensä vanki. Sitä kiroilee, ikään kuin se olisi normaali tapa kommunikoida.
Mikäli en ihan väärin muista, niin maanpetoksesta voidaan syyttää ainoastaan poikkeusolojen ollessa voimassa. Tai sitten teon pitää tapahtua poikkeusolojen ollessa voimassa. Eli rauhanaikana ei kaiketi ole mahdollista syyttää. Korjatkoon joku, jos olen väärässä.
Ahura Mazda mainittu
Täytyy sanoa lets hope not jääkööt näkevät touhuksi
Elina Valtonen kertoi ettei tiennyt et kaikki rahat mitä saa vaali työhön pitää ilmoittaa. Luuli että pitää ilmoittaa vaan ne mitä oikeesti käyttää siihen. 40 000 euroa jäi ilmottamatta. Mutta ei hätää . Lisätään se vaan vaalikassaan ni kaikki hyvin. Miksi se lisättiin siihen vaalikassaan jos sitä rahaa ei käytetty siihen, Elina Valtonen yritti pimittää 40000 ohi verottajalta ja ei ole eka kerta. ULKOMINISTERITuliko Heikelälle taskurahoja...ota pois taskusta kun olet tanssimassa ettei vahingossa tipu tuhjo parketille.
En olisi kovin huolissani Valtosen 40k€ ilmoittamattomasta vaalirahasta, koska ko. nainen ajaa kuitenkin suurinpiirtein tolkun asioita. Olisin enemmän huolissani jos vasemmisto mädättäjälle tulisi kiloeuroja tukea.
sillon kun asia sopii omaan kuvaan ni ei ole väliä mitä tehdään vaikka rikotaan lakeja. Sinulaistesi takia tämä maa on korruption kyllästämä@@kansalliskonservatiivi
Enemmän huolissaan kehuista Euroopan korruptointimalle maalle jossa ei ole vapaata mediaa ja 11 puoluetta kiellettiin ja maatkin myytiin!
Ehkä odottelee, että Suomi saisi rakennusprojekteja ?
Jouluna tulee uudestaan lock downit
Ei kai kukaan ole niin tyhmä, että suostuu toistamiseen moiseen kyykytysoperaatioon.
@@BrigitteRich Katohan vaan niin muumit menee tasan niin syvään kyykkyyn kuin käsketään.
Kai se on pakko taas lyödä Mannerheimintie tukkoon eduskuntatalon kohdalta. 🤬
@@anttiniskanen382 Muumeilta puuttuu pakoputki, he eivät tavallaan pyllistä kovin pahasti kenellekään.
Vähän ehkä oli väärä otsikko tälle videolle, lähemmäs 10 minuuttia mennyt ja itse videon aiheesta ei vielä puhuttu sanaakaan… 👎🏻
Jalkis ei sovi naisille mun mielestä. Kukin tavallaan. Naiseus häviää.
KLF in filosofia ei sulle Jussi aukene ni anna olla . Täälä on kiva larpata vähä kapinnalista, ni on kiva mennä sen poliitikko vaimon luo .
Täysin maskitettuja katsomoja alkanut näkymään YLEn viihdeohjelmissa taas. Huhupuheiden mukaan lokakuussa tulee taas maskivaatimukset ym. touhut.
2 miljardia katto muka naisten futiskisoja. Propagandaosasto pistää taas parastaan. Yhtä luotettavaa tilastoa ku presidenttigallupit Suomessa.
Niinpä, Haavistoa äänesti joku 6600 ihmistä eduskunta vaaleisssa Helsingin vaalipiiristä missä varmasti on se hänen suosion huippunsa ja nyt muka olisi presidentti kisassa gallup kärjessä, ei yhtään haiskahda että media tässä yrittää ISIS-Pekasta väkisin löeipoa presidenttiä.
Tietty, vaikka mitä matikkaa käytettäisiin ei riitä luvut, puhutaan kumminkin kisoista joissa oli lähellä ettei edes myyty televisio oikeuksia kun yhtiöt eivät suostuneet maksamaan
summia, joku kompromissi taas tehtiin ja tietysti kustannukset vieritetään sitten meille kaikille.
Gallupit ovat vielä maltillisia ja hyvin tasaisia ! Kukaan ei ole sanonut vielä mitään - että otsikot huutaisi... Nyt lisää löylyä... 20.000 mukaan !
@@evvk8865 Jos olisi tehty Viipurissa - niin tulos olisi varmasti ollut ihan toisenlainen !
Tiedä sit ootteko ite ateisteja, mut halpaa yleistystä väittää, et naisten penikset tai sit muu herkkä kohta löytyis aina ateisteille. Jos "ateisti" kannattaa jotain uutta uskonnon kaltaista näkemystä, niin kyseessä ei ole oikea ateisti.
Mikä ihme ihmisillä on maskeja vastaan? Esim. Japanissa on varmaan jo vuosikymmeniä käytetty maskia aina kun itsellä on jokin röhä. Se ei ole keneltäkään pois, jos ruuhkaisessa bussissa pitää maskia.
Ehkä kyseessä on jokin sisäsyntyinen tarve vastustaa auktoriteetteja, mennä vastavirtaan, olla oman elämänsä Camel- mies ja kuolla keuhkosyöpään.
Rokotukset, parhaat yksinajattelija kertoivat, että rokotteen mukana kehoon asennetaan 5g tukiasema, josta viekkaat liskoihmiset käskyttävät äänestämään SDP:tä. Toki ihmisellä saa ja pitää olla oikeus omaan kehoon, mutta joskus ne jotka ajattelevat olevansa ajattelussaan muiden yläpuolella, ovat eniten niitä joita pitäisi suojella itseltään.
Yksinkertaisesti siitä syystä, että hengitys on unen ohella tärkein terveyttä edistävä tekijä. Sekä syystä, että se ei toimi. Sen vaikutus myös aivojen tiedostamattoman osan reaktiivisuuteen on myös merkittävä. Mikä tarkoittaa aina myös kehon järjestelmän reagointia. Joten haitat ovat suuremmat kuin hyöty.
Se että omaa uloshengitysmyrkkyä itseensä takaisin hengittää on huomattavasti vaarallisempaa kuin joku pikkuflunssa.
@@riittak Aivan. Joten tuolla logiikalla kaikki jotka työssään käyttävät kasvomaskeja pölyn, haitallisten kaasujen, aerosolien jne. kuten lääkärit, raksamiehet, maalarit, teollisuuden työntekijät jne. käytännössä tuhoavat aivokapasiteettiaan vuodesta toiseen.
Koska koronan lisäksi myös lintulentsu tekee tuloaan, kehotan kaikkia omilla aivoillaan ajattelevia perustamaan minkkitarhoja estämään lintulentsun leviämistä...
Jos joku ei vielä tiennyt niin ne koronapiikit olivat täyttä paskaa.
@@evvk8865 Koronapiikitysten aloittamisen jälkeen ylikuolleisuus nousi korkean piikitysasteen maissa ja on edelleen samalla tasolla kuin pahimman pandemian aikaan. Missään mediassa ei puhuta tästä mitään.
@@bballchart8398Niinpä ja ne maat jotka eivät lähteneet mukaan kansan piikityksiin on niissä alikuolleisuutta,miten kansa ei vaadi päitävadille näistä piikeistä länsimaissa
Media ei enää päivittäin (kumma kyllä) julkaise kuolleiden määrää, kuten hömppäaikaan
Evoluutio on hauska uskonto. kaikki tämä tullut ilman älyllistä Suunnittelijaa Jumalaa ..itsestään tullut😂 älyvapaa uskonto
Todisteiden puute ei ole todiste itsessään, eikä evoluutiosta saa uskontoa, vaikka kuinka vääntelisi. Evoluutio ei muuten ota mitään kantaa uskonnollisiin kysymyksiin teoriana. Osa evoluutiobiologeista uskoo jumalaan ja käy kirkossa.
Olen tällä hetkellä täysin varusteltu mies. Jos kokisin olevani nainen, leikkauksellahan hoituisi tuo varusteluongelma. Mutta minkälainen leikkaus tarvitaan, että minusta tulisi muun sukupuolinen. Kuinka esimerkiksi leikataan ropellit selkään, jos koen olevani taisteluhelikopteri 🤔
fi.wikipedia.org/wiki/Edward_Snowden
Mihinkään nuhapakotteisiin ei lähdetä enään ikinä. Ne toimi viimeksikin niin hyvin eli ei.
Ei valtamediaa ei pandemiaa.
Uusi pandemia uusine pakotteineen tulee syksyllä. Ja ohjeet ja käskyt tulee WHO:lta, joita Suomi THL:n ohjeistuksella noudattaa.