Tämän katsoin viime vuonna ja oli kyllä vastenmielinen elokuva, eli siis onnistunut. Tässä osasi kyllä arvata miten käy ja samalla koko ajan raivostutti kun kukaan ei mahtanut kultille mitään. Mielessäni pohdin tyydyttävää kohtausta, jossa joku Rambo tulisi vetämään kaikkia turpaan ja sanomaan että olette hulluja! Ei se leffa, jonka haluaisi toistamiseen nähdä.
Tosiaan nuo hahmot tässä olivat kyllä aika epämiellyttäviä, joka itseänikin häiritsi etenkin Danin hahmossa. Tässä leffasta puuttuu se pidettävä sankarihahmo, jonka toivoo pelastavansa päivän. Mutta sittenhän leffa olisi ollut aivan erilainen ja alkuperäinen pointti kadonnut.
Aika hyvin asui ajatukset yksiin tämän leffan ja Hereditaryn kanssa. Tää oli itselleni noista kahdesta se parempi, mutta tuskin katson uudestaan koskaan. Hereditaryn kanssa alkoi suorastaan vituttamaan se loppu.
Hyvää juhannusta! Oletko katsonut Jordan Peelen elokuvaa Nope (2022) ? Siitä olisi mukava kuulla mietteitä joskus. Midsommaria kommentoin sen verran että tykkäsin ja tosi hyvät tehosteet.
Tää leffa menee vähän samaan kategoriaan kuin Speak no evil. Kerran katsoo ja enää ei tarvi katsoa uudestaan. Itsestä tosin Speak no evilisissä oli vielä asteen ahdistavampi tunnelma ja enemmän ootti että millon ja mitä tapahtuu👀
Oon kerrankin 100% samaa mieltä Raulin kanssa. Näytti alussa lupaavalta, mutta sitten kun tapahtuu ja kaikki on ihan helvetin outoja jne niin porukka vaan jää sinne.. mutta se ambienssi / tunnelma oli niin ahdistavaa itelle (varmaan soundtracking ja äänisuunnittelun ansiosta) että siitä pääsi ns. yli hetkeksi.
Mä tykkään tästä. Ja arvasin että sä et tykkää koska et diggaillu Hereditaryakään. Oon aina mieltänyt päähenkilöt mulkuiksi ja niiden tarkoitushan on ollakin täysiä mulkkuja 😂 jokainen on melko luotaan työntävä hahmo. Paitsi Dani joka on kokenut aikamoisen tragedian. Jotenkin ajattelen että Dani on edelleen aivan romuna siskonsa teoista ja haluaa vaan miellyttää poikaystäväänsä. Siksi se jää sinne. No mulle tää on 4/5 leffa
Tykkäsin tästä vähän enemmän kuin Hereditarysta. Ne kesäisen pohjoismaiset maisemat tuntui kodikkaalta vaikka leffan aihe olikin ahdistava. Mutta samaa mieltä että sen kalliokohtaus oli vaikuttavin ja sen jälkeen alkoi vähän pakka levitä. Ei ostoslistaan, mutta saatan joskus katsoa uudestaan jostain.
Oli kyllä vastenmielinen elokuva ja uskon että sitä tällä haettiinkin. Mutta pakko antaa krediittiä siitä että Midsommar ei luota mihinkään ikitylsään jumpscare -meininkiin, vaan ennemmin kasvatti jännitettä katsojan ja painostavan tunnelman välille, kunnes se kiristyi tappiin saakka sen toukoneito/seksikohtauksen aikoihin
Alkuun, kiitos videosta. Hauska huomata, että juuri vuonna 2024 Midsommar on alkanut nousemaan esille mm. somekanavissa. Taitaa myös olla Apple Storen top. 5. leffoissa just nyt. Tunnistan joitain samoja ongelmia, kuten miten päähenkilöt päättävät sulautua täysin absurdiin tilanteeseen ja täysin turha pariutumisriittijuoma. Ja noista oikeastaan tulee esille elokuvan yksi mahdollinen tarkoitusperä: esitellä valtavirtajenkeille eksoottisempaa genre-elokuvaa amerikkalaisesta näkökulmasta perusslasherien tai nunnademonien sijaan. Ehkä siksi yksinkertaistaminen ilman syvyyttä on läsnä. Hassua myös se, että mielestäni kaksi folk horrorin parhaimmistoon kuuluvaa elokuvaa tuli hyvin lähellä toisiaan (The VVitch 2015) ja molemmat USA:sta. P.S. Midsommarin Director’s Cut:ssa on pidempi alustus Danin ja Christianin suhteeseen.
Siis en tykänny jotenkin ei lähteny tämä. Tossa mietin yks päivä et milloin olen kattonu oikeasti hyvän/erinomaisen leffan siis uuden 🤔 en kyllä muista ja se on kyllä sääli ja kertoo tästä nyky menosta 😐 no tälle vuodelle on kaks lupaavaa pätkää mitä odotan niin joker 2 ja Horizon: An American Saga - Chapter 1
Hyvää juhannusta jälkijunassa! Minä pidin Hereditarysta paljonkin ja siinä mielestäni ohjaajan tyyli ja vinkeä kerronta toimi oikein kivasti. Tämän suhteen olen sitä vastoin varsin samoilla linjoilla kanssasi, mainituista syistä. Itse näin leffan teatterissa jossa visuaalisena kokemuksena oli kyllä oikein kiva.
Pitäisi katsoa itse toisen kerran koska en juonen etenemistä muista ihan täysin. Tietyt kohtaukset ja otokset ovat jääneet mieleen hyvällä tavalla kyllä ja mielelläni katsoisin uudestaan. Hereditary on myös ihan mieleeni mutta Beau is afraid, eli Asterin uusin elokuva oli pettymys.
Hyvin selitetty näkemys leffasta! Ymmärrän täysin sun näkökulman juurikin noista sisäisistä konflikteista, tai niiden puutteista. Kävi myös mielessäni vaikka se ei juuri häirinnyt.
Tämän katsoin viime vuonna ja oli kyllä vastenmielinen elokuva, eli siis onnistunut. Tässä osasi kyllä arvata miten käy ja samalla koko ajan raivostutti kun kukaan ei mahtanut kultille mitään. Mielessäni pohdin tyydyttävää kohtausta, jossa joku Rambo tulisi vetämään kaikkia turpaan ja sanomaan että olette hulluja!
Ei se leffa, jonka haluaisi toistamiseen nähdä.
Tosiaan nuo hahmot tässä olivat kyllä aika epämiellyttäviä, joka itseänikin häiritsi etenkin Danin hahmossa. Tässä leffasta puuttuu se pidettävä sankarihahmo, jonka toivoo pelastavansa päivän. Mutta sittenhän leffa olisi ollut aivan erilainen ja alkuperäinen pointti kadonnut.
Aika hyvin asui ajatukset yksiin tämän leffan ja Hereditaryn kanssa. Tää oli itselleni noista kahdesta se parempi, mutta tuskin katson uudestaan koskaan. Hereditaryn kanssa alkoi suorastaan vituttamaan se loppu.
Hyvää juhannusta! Oletko katsonut Jordan Peelen elokuvaa Nope (2022) ? Siitä olisi mukava kuulla mietteitä joskus. Midsommaria kommentoin sen verran että tykkäsin ja tosi hyvät tehosteet.
Tää leffa menee vähän samaan kategoriaan kuin Speak no evil. Kerran katsoo ja enää ei tarvi katsoa uudestaan. Itsestä tosin Speak no evilisissä oli vielä asteen ahdistavampi tunnelma ja enemmän ootti että millon ja mitä tapahtuu👀
Ite En Oo nähny Tätä Tai kattonu Leffaa
Oon kerrankin 100% samaa mieltä Raulin kanssa. Näytti alussa lupaavalta, mutta sitten kun tapahtuu ja kaikki on ihan helvetin outoja jne niin porukka vaan jää sinne.. mutta se ambienssi / tunnelma oli niin ahdistavaa itelle (varmaan soundtracking ja äänisuunnittelun ansiosta) että siitä pääsi ns. yli hetkeksi.
Mä tykkään tästä. Ja arvasin että sä et tykkää koska et diggaillu Hereditaryakään. Oon aina mieltänyt päähenkilöt mulkuiksi ja niiden tarkoitushan on ollakin täysiä mulkkuja 😂 jokainen on melko luotaan työntävä hahmo. Paitsi Dani joka on kokenut aikamoisen tragedian. Jotenkin ajattelen että Dani on edelleen aivan romuna siskonsa teoista ja haluaa vaan miellyttää poikaystäväänsä. Siksi se jää sinne. No mulle tää on 4/5 leffa
Tykkäsin tästä vähän enemmän kuin Hereditarysta. Ne kesäisen pohjoismaiset maisemat tuntui kodikkaalta vaikka leffan aihe olikin ahdistava. Mutta samaa mieltä että sen kalliokohtaus oli vaikuttavin ja sen jälkeen alkoi vähän pakka levitä. Ei ostoslistaan, mutta saatan joskus katsoa uudestaan jostain.
Oli kyllä vastenmielinen elokuva ja uskon että sitä tällä haettiinkin. Mutta pakko antaa krediittiä siitä että Midsommar ei luota mihinkään ikitylsään jumpscare -meininkiin, vaan ennemmin kasvatti jännitettä katsojan ja painostavan tunnelman välille, kunnes se kiristyi tappiin saakka sen toukoneito/seksikohtauksen aikoihin
Nauratti ku sanoit et ruotsalainen pelle, siis nimi ei jätkä :D
Alkuun, kiitos videosta. Hauska huomata, että juuri vuonna 2024 Midsommar on alkanut nousemaan esille mm. somekanavissa. Taitaa myös olla Apple Storen top. 5. leffoissa just nyt. Tunnistan joitain samoja ongelmia, kuten miten päähenkilöt päättävät sulautua täysin absurdiin tilanteeseen ja täysin turha pariutumisriittijuoma. Ja noista oikeastaan tulee esille elokuvan yksi mahdollinen tarkoitusperä: esitellä valtavirtajenkeille eksoottisempaa genre-elokuvaa amerikkalaisesta näkökulmasta perusslasherien tai nunnademonien sijaan. Ehkä siksi yksinkertaistaminen ilman syvyyttä on läsnä. Hassua myös se, että mielestäni kaksi folk horrorin parhaimmistoon kuuluvaa elokuvaa tuli hyvin lähellä toisiaan (The VVitch 2015) ja molemmat USA:sta. P.S. Midsommarin Director’s Cut:ssa on pidempi alustus Danin ja Christianin suhteeseen.
Happy Good Midsummer back Lauri pystyykö tätä leffa kattomaa mistää yle areenasta ta imuista suoratoisto palveluista
Hyvää juhannusta! Minkälaisia suunnitelmia sulla on kesäksi?
Siis en tykänny jotenkin ei lähteny tämä. Tossa mietin yks päivä et milloin olen kattonu oikeasti hyvän/erinomaisen leffan siis uuden 🤔 en kyllä muista ja se on kyllä sääli ja kertoo tästä nyky menosta 😐 no tälle vuodelle on kaks lupaavaa pätkää mitä odotan niin joker 2 ja Horizon: An American Saga - Chapter 1
Hyvää juhannusta jälkijunassa! Minä pidin Hereditarysta paljonkin ja siinä mielestäni ohjaajan tyyli ja vinkeä kerronta toimi oikein kivasti. Tämän suhteen olen sitä vastoin varsin samoilla linjoilla kanssasi, mainituista syistä. Itse näin leffan teatterissa jossa visuaalisena kokemuksena oli kyllä oikein kiva.
Pitäisi katsoa itse toisen kerran koska en juonen etenemistä muista ihan täysin. Tietyt kohtaukset ja otokset ovat jääneet mieleen hyvällä tavalla kyllä ja mielelläni katsoisin uudestaan. Hereditary on myös ihan mieleeni mutta Beau is afraid, eli Asterin uusin elokuva oli pettymys.
Hyvin selitetty näkemys leffasta! Ymmärrän täysin sun näkökulman juurikin noista sisäisistä konflikteista, tai niiden puutteista. Kävi myös mielessäni vaikka se ei juuri häirinnyt.
Hyvää juhannusta. Taas semmoinen leffa kota en ole nähnyt. Ihan katsottavasta leffasta kyllä vaikuttaa.