Niin, Junnu Vainio rakasti tätä maata ja sen ihmisiä, niin kuin leskensä tuossa sanoi. Kuinkahan monta kertaa hän on kääntynyt haudassaan, kun maaseudun elämä tapettiin kokonaan ja me suomalaiset alamme olla toisen luokan kansalaisia omassa maassamme. Junnun laulut kuvaavat Suomea kauan ennen tätä 2000-luvun rappiota.
Alun perin olin pitänyt "Junnua" M.A Nummisen kaltaisena sketsihahmon maineessa olevana muusikkona, mutta neljä vuotta sitten aloitin kuuntelemaan "Junnun" tuotantoa. Biisien kuuntelujen ja Wikipediasta löytyvän artikkelin lukemisen jälkeen tuli ajatus lukea elämänkerta, joka jätti positiivisen jättämättömän jäljen Juha Vainiosta. Tähän teki lisäkuorrutteen kyseessä oleva dokumentti, jonka olen katsonut viisi kertaa. Näiden tekojen yhteistuloksesta oma henkilökohtainen arvostus Juha Vainiota kohtaan nousi erittäin korkealle ja arvostan häntä kaikista suomalaisista muusikoista eniten. Täytän elokuussa 25 ja olen hyvä esimerkki siitä, ettei "Junnun" biisit ole tarkoitettu vain elämään katkeroituneille vanhuutta läheneville ihmisille, vaan ikää katsomatta niille, jotka uppoutuvat kuuntelemaan kappaleita, joissa on sanomaa.
+Kallermo "ettei "Junnun" biisit ole tarkoitettu vain elämään katkeroituneille vanhuutta läheneville ihmisille, vaan ikää katsomatta niille, jotka uppoutuvat kuuntelemaan kappaleita, joissa on sanomaa." Anteeksi vaan, tuo kyllä sai nauramaan...terv. vanheneva, ei katkeroitunut Junnu-fani. :)
Tosiaan itsekin 18 vuotias ja mielestäni Juha Vainion sanoitukset ovat parhaimmistoa. Luin pari viikkoa taaksepäin itsekin Junnu - Täyttä elämää kirjan. Albatrossin sanoitus ja musiikki on todella koskettavaa ja kaunista kuunneltavaa!
Hei vaan, mika oli taman elamankerran nimi ja kirjoittaja? Junnu on meidan kulmilta ja nyt elan Australiassa. Juicen ja Vepan biographyt on luettu jo. Kiitos!
Niin, Junnu Vainio rakasti tätä maata ja sen ihmisiä, niin kuin leskensä tuossa sanoi. Kuinkahan monta kertaa hän on kääntynyt haudassaan, kun maaseudun elämä tapettiin kokonaan ja me suomalaiset alamme olla toisen luokan kansalaisia omassa maassamme. Junnun laulut kuvaavat Suomea kauan ennen tätä 2000-luvun rappiota.
Hyvää Muisto Junnu Vainio kiitos
Hyvä dokumentti . Junnun Muistolle .
Alun perin olin pitänyt "Junnua" M.A Nummisen kaltaisena sketsihahmon maineessa olevana muusikkona, mutta neljä vuotta sitten aloitin kuuntelemaan "Junnun" tuotantoa. Biisien kuuntelujen ja Wikipediasta löytyvän artikkelin lukemisen jälkeen tuli ajatus lukea elämänkerta, joka jätti positiivisen jättämättömän jäljen Juha Vainiosta. Tähän teki lisäkuorrutteen kyseessä oleva dokumentti, jonka olen katsonut viisi kertaa. Näiden tekojen yhteistuloksesta oma henkilökohtainen arvostus Juha Vainiota kohtaan nousi erittäin korkealle ja arvostan häntä kaikista suomalaisista muusikoista eniten. Täytän elokuussa 25 ja olen hyvä esimerkki siitä, ettei "Junnun" biisit ole tarkoitettu vain elämään katkeroituneille vanhuutta läheneville ihmisille, vaan ikää katsomatta niille, jotka uppoutuvat kuuntelemaan kappaleita, joissa on sanomaa.
+Kallermo "ettei "Junnun" biisit ole tarkoitettu vain elämään katkeroituneille
vanhuutta läheneville ihmisille, vaan ikää katsomatta niille, jotka
uppoutuvat kuuntelemaan kappaleita, joissa on sanomaa." Anteeksi vaan, tuo kyllä sai nauramaan...terv. vanheneva, ei katkeroitunut Junnu-fani. :)
irwin goodman tokumentti
Kallermo Juu niin kuuntelen minäkin vaikka 15 olen.
Tosiaan itsekin 18 vuotias ja mielestäni Juha Vainion sanoitukset ovat parhaimmistoa. Luin pari viikkoa taaksepäin itsekin Junnu - Täyttä elämää kirjan. Albatrossin sanoitus ja musiikki on todella koskettavaa ja kaunista kuunneltavaa!
Hei vaan, mika oli taman elamankerran nimi ja kirjoittaja? Junnu on meidan kulmilta ja nyt elan Australiassa. Juicen ja Vepan biographyt on luettu jo. Kiitos!
Taisi Junnu jättää Jälkeensä repullisen tekstejä, että jälkipolvi voi hyödyntää niitä🙏. Hieno perintö!
Juha fantástico... Saúdo os Finlandeses desde o Brazil.
Hektor
How Do You know Juha ? Are You able to Listen HIM on Radio at Rio ? - or in General Brazil ?
Remu sanoi jossain haastattelussa että"Me olitiin Julius Gaesarin kanssa heti samalla aaltopituudella,se ei ollu marmelaadipöydän poikia"
IHAN HIENO DOKKARI. MUT VEXI ON MUN IDOLI
minä paatunut ganes ja klamydia fani rakastan junnun tuotantoa ja varsinkin albatrossia joka saa mut niiin usein kyyneliin kun kuuntelen sitä
Hieno ystävä
junnua kaivaten
Suomalaisena tekstintekijänä kyllä ensin tulee Junnu ja sitten kaukana, kaukana perässä muut...
Janne Käpylä Makuasioita, itse pidän Helismaata ykkösenä. Sitten tulee Juice, Junnu ja Vexi
Näinhän se toki on, hyviä ovat kaikki...
mut eipä enään ole elossa sanottaja mestareita kuin vexi enkä usko et enään uusia tulee jotka elättää itsensä sanoittamalla
On göstäkin aika kova😁
Arja Saijonmaa että sitä runkkaria ihanaa laulaja lisää anteeksi
😊😊😊
Aikaa on mennyt, mutta siltikin, näitä on kiva katsella. Sinun ei tarvitse katsella eikä ymmärtää
Olen väärä kommentoimaan koska Juhan näin ihan koti oloissa, ja pojat kavereita
On kyllä pikkusen aikaisemmin tehty kuin -98
Nalle Wahlroos matkii Junnu Vainiota ulkonäöltään.
Miks, man Turku, and kotka, näin se menee vaan. 😮😮😮