Mielenkiintoinen pätkä, en muista nähneeni aikaisemmin. Aloin seuraamaan noita Speden peliohjelmia vasta 1989 kun alkoi Spedestroika. Olisiko julkaisijalla tästä koko jaksoa tänne laittaa?
Simo ei vaikuta vakuuttuneelta että olisi välit kovin lämpimässä kunnossa. Se ei oikeasti tainnut pitää Spedestä ei sitten yhtään. Töitä joutui vaan tekemään sen kanssa, eikä saanut ideoistaan mitään kiitosta Pertiltä. Ilmankos kuoli vanhainkodissa yksin ja pennittömänä Simo. To-de-lla iso harmi.
Siviilissä olivat ylimmät ystävykset ja Spede kyllä Simosta välitti. Se kuva kyllä välittynyt kun kummankin miehen elämäkerrat lukenut. Töissä heillä kuitenkin oli vahvasti se pomo ja duunari-asetelma. Senkin Simo kyllä hyväksyi. Vaikkakin välillä sitä harmitteli, että Spede kylmästi omi hänen ideansa sketseissään.
@@kanervatie on ainoa kusipää täällä. Koko aiheeseen kun ei jaksa tutustua niin lukisi edes dok jyrsaan kommentin joka pitää paikkansa. Spedeä olivat kaikki vapaamatkustajat härnäämässä elinaikanaan koska oli oman tiensä kulkija ja sitähän ei hyväksytä. Eikö riitä että on elinaikanaan saanut aikaiseksi muutakin kuin vaan vittuilua nettiin vaan vielä samaa paskaa tulee haudan levossakin.
@@kanervatie Jos olisit tuntenut henkilökohtaisesti niin tuskin olisit käyttänyt sanoja huokuu ja tietynlainen. Tässä ylidramatisoidussa kusetuksessasi rakennetaan hirviö Spedeä ja kilttiä ja kiusattua Simoa. Jos Spede olisi ollut kusipää niin miksi kiltti Simo (ja kymmenet muut) teki hänen kanssaan töitä elämänsä loppuun asti?
Mahtava video👏👏 Kiitos tästä kulttuuriteosta!
Ok.Hyvä!@
Ei suutuTA! :D
Mielenkiintoinen pätkä, en muista nähneeni aikaisemmin. Aloin seuraamaan noita Speden peliohjelmia vasta 1989 kun alkoi Spedestroika. Olisiko julkaisijalla tästä koko jaksoa tänne laittaa?
😊😊
😂😂😂😂😂
Simo ei vaikuta vakuuttuneelta että olisi välit kovin lämpimässä kunnossa. Se ei oikeasti tainnut pitää Spedestä ei sitten yhtään. Töitä joutui vaan tekemään sen kanssa, eikä saanut ideoistaan mitään kiitosta Pertiltä. Ilmankos kuoli vanhainkodissa yksin ja pennittömänä Simo. To-de-lla iso harmi.
Siviilissä olivat ylimmät ystävykset ja Spede kyllä Simosta välitti. Se kuva kyllä välittynyt kun kummankin miehen elämäkerrat lukenut. Töissä heillä kuitenkin oli vahvasti se pomo ja duunari-asetelma. Senkin Simo kyllä hyväksyi. Vaikkakin välillä sitä harmitteli, että Spede kylmästi omi hänen ideansa sketseissään.
Spedestä huokuu tietynläinen kusipäisyys. Simo on sellainen hiljainen kansantaitelija, Spede laskelmoiva ja itserakas.
@@kanervatie on ainoa kusipää täällä. Koko aiheeseen kun ei jaksa tutustua niin lukisi edes dok jyrsaan kommentin joka pitää paikkansa. Spedeä olivat kaikki vapaamatkustajat härnäämässä elinaikanaan koska oli oman tiensä kulkija ja sitähän ei hyväksytä. Eikö riitä että on elinaikanaan saanut aikaiseksi muutakin kuin vaan vittuilua nettiin vaan vielä samaa paskaa tulee haudan levossakin.
@@marjutrajala254 Ai ihanko luit kirjasta. Henkilökohtaisesti tunsin, valitettavasti.
@@kanervatie Jos olisit tuntenut henkilökohtaisesti niin tuskin olisit käyttänyt sanoja huokuu ja tietynlainen. Tässä ylidramatisoidussa kusetuksessasi rakennetaan hirviö Spedeä ja kilttiä ja kiusattua Simoa. Jos Spede olisi ollut kusipää niin miksi kiltti Simo (ja kymmenet muut) teki hänen kanssaan töitä elämänsä loppuun asti?
Oliko tuossa lähetyksessä kahta muuta kilpailijaa Loirin ja Salmisen lisäksi?
😂😂🤣🤣!
😎✌😎🤣🤣🤣
Loiri ei tykkänyt spedes sen näkyy
Spete oli alfauros.
Lapsena tuli spedeä katottua...vanhempana huomannu että varmasti ollu täys mulkku koko ukko🤣