0:34 pilke silmäkulmassa Armin lausumana "ei tarvinnut siellä olla salaa". Mielestäni kertoo siitä, kuinka paljon Armi olisi halunnut tuoda suhteen julki.
Huomaa viilenneet välit kun vertaa joihinkin muihin videoihinsa. Aivan kuin laulaisivat siksi niin nopeasti että pääsisivät äkkiä tilanteesta pois. Nuo toiset pomppijatkin on laitettu tuohon aivan kuin viemään huomiota jäätävistä väleistä. Välttelevät katsomasta toisiinsakin. Kamalaa hosumista tuon laulun kanssa.
Johtuu ehkä siitä, että he on, Armi ja Dany esittäneen nämä laulut paremminkin kumpikin. Nyt oli tunnelma, kuin he olisivat olleet lujaa laukkaavan ratsun selässä molemmat ja yrittäneet siinä laulaa, ennen kuin ratsu heittää heidät selästään.
En oikein pidä niinkään kuin alkuperäisistä lauluista heillä tälläinen potpuri pilaa tunnelman. Hyvä iskelmä ainakin minulla jää soimaan jälkeenkin päin
Armi teki Dannystä kuuluisan? Eiköhän se ollut toisinpäin...... Armin tullessa kuvioihin 70-luvun lopulla, Dannyllä oli ollut musiikkiuraa suurinpiirtein jo toistakymmentä vuotta. Dannyn myötävaikutus Armin kohtaloon, ennenaikaiseen kuolemaan voinee miettiä, olla montaa mieltä. Nuori nainen ihastunut mieheen, jolla samaan aikaan edelleen suhde toiseen naiseen (Seppälä)/ero vaiheessa, tekemättä.
ihana armi😘
On tuolla dannyllä hyvää tuuria ollut laulajauralla ku on näinkin pitkälle päässyt.!!! Rakas Armi päihittää mennen tullen tuon hepun Rip Armi ❤️🌹
Niinpä!
niipä kävi kans
åk0åå000000äåö
ĺöppppppppp
oi niitä aikoja❤ armi niin kaunis😍
Kiitos ihanasta esityksestä 🌹🌹🌹🌹🌹
Какие молодцы;просто зажгли!
Veljeni bändi säesti Dannyä ja Armia viiking isabellala v.92 Armi tässäkin tosi kaunis❤
Olis hieno nähdä Baltic Princessillä vastaava show isolla orkesterilla joskus. Eipä tule.
2人にメロメロ💞あのダサいPVから中毒😂
Valkoiset lakerisaapikkaat ja minihame päällä oli tuon ajan muotivaate myös lavan vieressä kuulijoilla,oi nuoruutta...
БРАВО!!!!!!
Oih, noita aikoja
srh 5204 .Taivas. Eikö he osanneet laulaa ollenkaan.
Taivas, nyt kun kuuntelee, he eivät osanneet laulaa laisinkaan.
Danny tukka ja ihana Armi ja loistavat gogo tytöt.
998
Those where the days my friend!
.. ♥ oi niitä aikoja..joo;( ♥♥....
They're cute like a Finnish Barbie and Ken dolls
silvio santos sem dúvida, " emprestou " essa melodia para os seus programas de domingo
0:34 pilke silmäkulmassa Armin lausumana "ei tarvinnut siellä olla salaa". Mielestäni kertoo siitä, kuinka paljon Armi olisi halunnut tuoda suhteen julki.
Huomaa viilenneet välit kun vertaa joihinkin muihin videoihinsa. Aivan kuin laulaisivat siksi niin nopeasti että pääsisivät äkkiä tilanteesta pois. Nuo toiset pomppijatkin on laitettu tuohon aivan kuin viemään huomiota jäätävistä väleistä. Välttelevät katsomasta toisiinsakin. Kamalaa hosumista tuon laulun kanssa.
Johtuu ehkä siitä, että he on, Armi ja Dany esittäneen nämä laulut paremminkin kumpikin. Nyt oli tunnelma, kuin he olisivat olleet lujaa laukkaavan ratsun selässä molemmat ja yrittäneet siinä laulaa, ennen kuin ratsu heittää heidät selästään.
Kyllä, mutta onhan potpuri-, sikermäesityksissä pidettäväkin vähän joituisampaa tahtia luonnollisesti.
Tää oli saksalaista diskotangoa jolla ei ollut muuta tarkoitusta kuin ottaa nirri pois ❤️🇫🇮🖤
Арни..девочка синдерелла(золушка);красавица.Чувствительная особа,поэтому и,, сгорела.."
En oikein pidä niinkään kuin alkuperäisistä lauluista heillä tälläinen potpuri pilaa tunnelman. Hyvä iskelmä ainakin minulla jää soimaan jälkeenkin päin
Hyvä teatteri
Aivan ihana vielä paree ku ois ollunna kokonaiset kipaleet🥰🥰
This sounds like the "disco dancing" song from Borat, right down to the gyrating vixens.
3.05 takata
Upea❤!
Nuo tanssijat ois saanu jättää pois..
Danny oli syy Armin kohtaloon. Näin väittäisin!
tarkistakaa asia ei tuomita turhaan.
2.36 reetua?
No huh huh!😆
Дорогой длинною
Ехали на тройке с бубенцами
А вдали мелькали огоньки
Такака таката
Попури из песен
is it in Finnish? это по-финнски поют?
Alexander Anichkin да
Upeita esityksiä .
In Finnish, sure...
Tumma tanssityttö on Merja Kuisma ja vaalea taitaa olla Kikka Repka.
Lenin
PETOLLISTA KISSANKULTAA SE OLI VAIN😂❤😂
Heh, heh, heh......
Armi teki dänistä kuuluisan, nyt jatkaa helmi samassa hommassa.
Sitä se " raha" ja "suosiossa tai esillä olo" tekee.
Miksi Armi edes jäi laulamaan Dannyn kanssa?
Armi teki Dannystä kuuluisan?
Eiköhän se ollut toisinpäin......
Armin tullessa kuvioihin 70-luvun lopulla, Dannyllä oli ollut musiikkiuraa suurinpiirtein jo toistakymmentä vuotta.
Dannyn myötävaikutus Armin kohtaloon, ennenaikaiseen kuolemaan voinee miettiä, olla montaa mieltä.
Nuori nainen ihastunut mieheen, jolla samaan aikaan edelleen suhde toiseen naiseen (Seppälä)/ero vaiheessa, tekemättä.
oķ
Uskomaton orkesteri. Ilman potpuria ei kai sais lupaa tanssia..hmm katsojille
Sanat muutettu... "ei tarvinnut siellä olla salaa". Oliko juominen kielletty puheenaihe??
Mari Juutilainen ääliö
Armi on voimissa viel, mut iso D on sama ku nykysikii
What song at 5:44 ?
R-A-K-A-S.
@@Rikitikisiki Thanks, we used to finnish music like that as party music at festivalsa few years ago, none of us knew finnish. :)
jättikö hän armin kun huomasi hänen alkoholi käytön ei danny ollu tietämätön tästä
Armi ei käyttänyt tähän aikaan alkoholia vielä ollenkaan vasta 90-luvulla ja homma lähti käsistä siskonsa kuolema oli liian kova paikka..
eiköhän se viina tullut kuvaan turhautumisen myötä,kaikkes annat ja roikutetaan vaan löyhäs hirres..aika huonosti kävi 🖤