Todella hieno leffa, kestää useamman katselu kerran, hieman harmittaa, ettei tullut käytyä katsomassa 80-luvulla isolta kankaalta... 😮 p.s. Bronsonin Väkivallan vihollinen arvosteluun, kiitos 😊
Oon miettinyt että joskus käsittelisin vähän enemmänkin Bronsonia useamman videon sarjana. Mulla on hyllyssä se Garfieldin kirja, niin ekasta leffasta voisi tehdä videon jossa vertaan kirjaa ja elokuvaa (tästähän oon aikoinaan kirjoittanut blogitekstiniin).
Muistan että rehtori näytti tämän leffan meille kun oltiin vitosluokalla ja selvästi oli hänen suosikkielokuviaan. Silloin ja edelleen hämmästelin sitä että oliko Mozard oikeasti tuollainen kikatteleva idiootti, joka paneskeli ja ärsytti muita jatkuvasti. :D En ole kertaakaan nähnyt elokuvaa uudelleen, mutta muistan näin 23 vuotta myöhemmin todella elävästi tästä kohtauksia, kuten sen kun Mozard kuolinvuoteellaan vielä säveltää biisejään ja oma poika vaan nyysii kolikoita siinä sivussa. Kertoo jotakin elokuvasta, kun muistaa paremmin kuin juuri leffateatterista äsken näkemänsä uusimmat leffat.
Näin jälkikäteen Mozartilla on epäilty olleen touretten syndrooma, joka on saattanut näyttäytyä todella erikoisena ja selittämättömänä käytöksenä tuohon aikaan.
Mutta en tosin ole varma onko tiettyyn tai tiettyihin ajankohtiin siettuva elämänkerta elokuva tiivistelmä välttämättä parempi. Sanon vain että 3h -6h elämänkerta saattaa olla likaa useammille. Mutta taas 1.30h - 2h ei tyydytä historia nörttejä.
Pitääkö olla huolissaan, jos elokuvahyllyssä on useita elokuvia, jotka on hommannut joskus sillä asenteella että "Aion kattoa tän kuhan kerkiän" mutta näitä elokuvia ei oo sitte kattonu ollenkaa eikä nyt sit tee mieli kattoa niitä?
Paljon kiitoksia tästä, mukava oli kuulla ajatuksia tästä leffasta, itsellä on blu-ray versiona Amadeus ja juuri ohjaajan versiona, on upea leffa, musiikit, lavastus, puvut. Itse näin leffan ekan kerran koulun musiikkitunnilla, kun Mozartia käsiteltiin, niin katsottiin leffa, se Mozartin kuolinkohtaus ja musikki siinä on aivan mahtava. On pakko sanoa et F Murray Abraham vanhana Salierina on mahtava maski, ei uskoisi et on sama näyttelijä.
Joo, se maskeeraus on top notch. Vähän niin kuin kaikki tässä leffassa. Kiitos toiveesta, koska muuten olisi saattanut mennä tovi että olisin tämän muuten taas katsonut :) Täytyy varmaan toteuttaa enemmänkin tällaisia toivekimaroita.
Mulla olisi tuohon thumbnailiin myös toinen vaihtoehto, jossa Tom Hulce johtaa Mozartina orkesteria. Sopisiko sellainen sun mielestä paremmin thumbnailiksi?
Ai niin mitä mieltä olet ? itse tokaisen usein jos olen pettynyt elokuvaan josta puuttuu jotain merkittää että. Katso dokumentti. tarkoitan tuolla johonkin historian aiheseen siuttuvia leffoja.
Näin tämän ensimmäistä kertaa jo suht nuorella iällä ja tykkäsin heti, vaikkei varsinkaan teini-ikäisenä tämän genren tai tyylin elokuvat normaalisti olleetkaan se omin kuppini teetä. Kuitenkin hyvä ohjaaja ja käsikirjoitus saavat mistä vain tarinasta mielenkiintoisen. Jotain tenhoavaa vetoa tässä oli, räiskyvä, hienosti kestonsa kantava historiallinen fantasia. Vaikkei tällä tosiaan ole todellisen historian kanssa juurikaan tekemistä.
Tätä leffaa kuvattiin Prahassa Estates-teatterissa Neuvostoliiton miehityksen aikana, joten teatterissa oli tsekkoslovakialaisia ja amerikkalaista filmiryhmää. Jenkit halus juhlia omaa kansallispäiväänsä tuomalla teatteriin jenkkien lipun ja laulaa oman kansallislaulunsa. Tsekit nousivat kohteliaisuudesta ylös seisomaan ja ne ketkä jäivät istumaan, paljastuivat salaisen poliisin "valvojiksi".
Itse näin ensin teatterissa esityksen ja sen jälkeen piti katsoa tämä leffa. Tuossa Salierissa oli jotain samaa kuin Oppenheimerin RDJ:n hahmossa. Katkeruutta ja ketutusta. Whiplashissa ehkä traagista että J.K Simmonsin hahmo oli koko ajan oikeassa😂
Taas kerran todella hyvä leffa arvostelu. En ole varma mutta miusta on alkanut tuntua että nämä koko henkilön elämää käsittelevät elokuvat ei aina mutta usein yrittää likaa. Koska kun sellaista alkaa tekemään saattaa helposti unohtaa jotain tärkeää.
Tää leffa on kyllä yks omista kaikkien aikojen suosikeista. Mielestäni kaikilta osa-alueilta täydellinen elokuva.
Todella hieno leffa, kestää useamman katselu kerran, hieman harmittaa, ettei tullut käytyä katsomassa 80-luvulla isolta kankaalta... 😮 p.s. Bronsonin Väkivallan vihollinen arvosteluun, kiitos 😊
Oon miettinyt että joskus käsittelisin vähän enemmänkin Bronsonia useamman videon sarjana. Mulla on hyllyssä se Garfieldin kirja, niin ekasta leffasta voisi tehdä videon jossa vertaan kirjaa ja elokuvaa (tästähän oon aikoinaan kirjoittanut blogitekstiniin).
Hyvä elokuva, oon kerran nähny
Pitää uusia tää,edellisestä katsomiskerrasta on liki 20 vuotta 👍
Muistan että rehtori näytti tämän leffan meille kun oltiin vitosluokalla ja selvästi oli hänen suosikkielokuviaan. Silloin ja edelleen hämmästelin sitä että oliko Mozard oikeasti tuollainen kikatteleva idiootti, joka paneskeli ja ärsytti muita jatkuvasti. :D En ole kertaakaan nähnyt elokuvaa uudelleen, mutta muistan näin 23 vuotta myöhemmin todella elävästi tästä kohtauksia, kuten sen kun Mozard kuolinvuoteellaan vielä säveltää biisejään ja oma poika vaan nyysii kolikoita siinä sivussa. Kertoo jotakin elokuvasta, kun muistaa paremmin kuin juuri leffateatterista äsken näkemänsä uusimmat leffat.
Näin jälkikäteen Mozartilla on epäilty olleen touretten syndrooma, joka on saattanut näyttäytyä todella erikoisena ja selittämättömänä käytöksenä tuohon aikaan.
Mutta en tosin ole varma onko tiettyyn tai tiettyihin ajankohtiin siettuva elämänkerta elokuva tiivistelmä välttämättä parempi.
Sanon vain että 3h -6h elämänkerta saattaa olla likaa useammille. Mutta taas 1.30h - 2h ei tyydytä historia nörttejä.
Ja noista Rice and Fall elokuvista puheen ollen oletko nähnyt tuon War Lord ? Siinä tuo Fall osuus ei ole niin dramaattinen.
Onko tilaajilla jäsennumerot kuten Mustanaamiokerhossa??
Kyllä. Kaikkien jäsennumero on #1.
Pitääkö olla huolissaan, jos elokuvahyllyssä on useita elokuvia, jotka on hommannut joskus sillä asenteella että "Aion kattoa tän kuhan kerkiän" mutta näitä elokuvia ei oo sitte kattonu ollenkaa eikä nyt sit tee mieli kattoa niitä?
Paljon kiitoksia tästä, mukava oli kuulla ajatuksia tästä leffasta, itsellä on blu-ray versiona Amadeus ja juuri ohjaajan versiona, on upea leffa, musiikit, lavastus, puvut. Itse näin leffan ekan kerran koulun musiikkitunnilla, kun Mozartia käsiteltiin, niin katsottiin leffa, se Mozartin kuolinkohtaus ja musikki siinä on aivan mahtava. On pakko sanoa et F Murray Abraham vanhana Salierina on mahtava maski, ei uskoisi et on sama näyttelijä.
Joo, se maskeeraus on top notch. Vähän niin kuin kaikki tässä leffassa. Kiitos toiveesta, koska muuten olisi saattanut mennä tovi että olisin tämän muuten taas katsonut :) Täytyy varmaan toteuttaa enemmänkin tällaisia toivekimaroita.
Mulla olisi tuohon thumbnailiin myös toinen vaihtoehto, jossa Tom Hulce johtaa Mozartina orkesteria. Sopisiko sellainen sun mielestä paremmin thumbnailiksi?
@@TotuusElokuvasta täältä ainakin ääni sille thumbnailille
@@TotuusElokuvasta Sopii mun mielestä jopa paremmin
Ai niin mitä mieltä olet ? itse tokaisen usein jos olen pettynyt elokuvaan josta puuttuu jotain merkittää että.
Katso dokumentti. tarkoitan tuolla johonkin historian aiheseen siuttuvia leffoja.
Näin tämän ensimmäistä kertaa jo suht nuorella iällä ja tykkäsin heti, vaikkei varsinkaan teini-ikäisenä tämän genren tai tyylin elokuvat normaalisti olleetkaan se omin kuppini teetä. Kuitenkin hyvä ohjaaja ja käsikirjoitus saavat mistä vain tarinasta mielenkiintoisen. Jotain tenhoavaa vetoa tässä oli, räiskyvä, hienosti kestonsa kantava historiallinen fantasia. Vaikkei tällä tosiaan ole todellisen historian kanssa juurikaan tekemistä.
Kun katsoo kertojan, eli Salierin vinkkelistä, Amadeus oli sietämätön tyyppi. Varmaan siksi se nauru ja muu käytös on tehty ärsyttäväksi.
Tätä leffaa kuvattiin Prahassa Estates-teatterissa Neuvostoliiton miehityksen aikana, joten teatterissa oli tsekkoslovakialaisia ja amerikkalaista filmiryhmää. Jenkit halus juhlia omaa kansallispäiväänsä tuomalla teatteriin jenkkien lipun ja laulaa oman kansallislaulunsa. Tsekit nousivat kohteliaisuudesta ylös seisomaan ja ne ketkä jäivät istumaan, paljastuivat salaisen poliisin "valvojiksi".
Itse näin ensin teatterissa esityksen ja sen jälkeen piti katsoa tämä leffa. Tuossa Salierissa oli jotain samaa kuin Oppenheimerin RDJ:n hahmossa. Katkeruutta ja ketutusta.
Whiplashissa ehkä traagista että J.K Simmonsin hahmo oli koko ajan oikeassa😂
Mun mielestä Amadeus on Formanin paras elokuva. Aivan upea mestariteos
Ite en ole nähny tota leffaa vielä mistä tuo leffa pystyy kattomaa on varmasti hyvä leffa toi amadeus
Erinomainen arvostelu upeasta elokuvasta.
Taas kerran todella hyvä leffa arvostelu. En ole varma mutta miusta on alkanut tuntua että nämä koko henkilön elämää käsittelevät elokuvat ei aina mutta usein yrittää likaa.
Koska kun sellaista alkaa tekemään saattaa helposti unohtaa jotain tärkeää.
Olen jo tilannu su kanava aikoja sitte