Motossa tai vastaavassa kikottimessa on se hyvä puoli että kuski voi tietää moneenko puuhun saa kerralla ylettyä. Näin ollen tulee hakattua riittävän harvaan. Vielä kun ohjeistus ymmärtäisi että puun koolla ei ole merkitystä runkolukuun vaan kun kone tulee ekan, toisen ja kolmannen kerran paikalle niin runkoluku pitäisi ottaa tiettyyn määrään jotta selvitään seuraavaan kertaan.
Nättiä metsää. Sekametsä tulee siihen ja hyvä semmonen. Kemera kelpoinen paikka näkyy olovan. Nyt on vielä muuan kuukausi aikaa toteutta viimeiset haetut tuet
Onko tämä lähempänä nuoren metsän hoitoa kuin ensiharvennusta? Kuinka pian on seuraava hakkuu tällaiselle kohteelle? Ja pitääkö tehdä tiheämpään metsänhoitosuositusten mukaan tuollainen nuori metsä?
@@danilehti täällä itäisessä Suomessa laittavat usein yksittäiset sellukuuset mäntykuidun sekaan ja isommatkin määrät kuulema päätyy samaan sellukattilaan männyn kanssa, mutta mittaavat erikseen.
Mites toi urea, sehän on siis samaa kamaa kuin adblue, siis värjättynä varmaan..kumpi edukkaamppi ostaa pikkumetsän omistajan kun vähän haluiso raivata kuusikkoa jo kesällä.
Nosturi nosti kameraa vähän ylemmäksi mutta taitaahan siitä jotain vielä näkyä 😅
Häiritsee kyllä vähän, ku yleensä näkyy telat pikkusen..
Hyvää torstai iltaa ja loppu viikkoa. Kiitos hyvästä videosta jälleen kerran
Kiitos videosta paljon hyvä video taas mielen kiintoisia
Hyvän näköinen sekametsä jää kasvamaan. 👌
Hyvältä näyttää työskentely ja etenkin jälki.
Motossa tai vastaavassa kikottimessa on se hyvä puoli että kuski voi tietää moneenko puuhun saa kerralla ylettyä. Näin ollen tulee hakattua riittävän harvaan.
Vielä kun ohjeistus ymmärtäisi että puun koolla ei ole merkitystä runkolukuun vaan kun kone tulee ekan, toisen ja kolmannen kerran paikalle niin runkoluku pitäisi ottaa tiettyyn määrään jotta selvitään seuraavaan kertaan.
Kiitos videosta 👍
Tiiheetä oli purkaa nätin näköseksi. Saa kouralla pujotella jatkuvasti. Siitä huolimatta hyvältä näytti, ei kolhuja.
Nyt on puilla tilaa kasvaa.👍
Hyvä sekametsä siihen jää kasvamaan 👍
Nättiä metsää. Sekametsä tulee siihen ja hyvä semmonen. Kemera kelpoinen paikka näkyy olovan. Nyt on vielä muuan kuukausi aikaa toteutta viimeiset haetut tuet
Onko tämä lähempänä nuoren metsän hoitoa kuin ensiharvennusta?
Kuinka pian on seuraava hakkuu tällaiselle kohteelle? Ja pitääkö tehdä tiheämpään metsänhoitosuositusten mukaan tuollainen nuori metsä?
👍
💪💪💪
Moro. Miten lie, voiko urealaipan kääntää vai meneekö liemi sitten pöllin tyveen?
Voi kääntää toisinpäin. Toisella puolella on myös oma kanava urealle.
Onko tuollaisia keppejä kannattavaa korjata Isolla koneella?
@@rajatila1554 ihan yhtä hyvän tilin saa näistä kun avohakkuun teosta ja kone pääsee paljon helpommalla.
täällä lapissa on ollut jo pakkasia, jopa -10 astetta, ja luntakin on ollut.
Se olisikin kun ajomiehen uhkaus kävisi toteen.😅 Juu pakkas aamuja on jo ollut.
Seiskan kanssa näyttää entistä pienemmältä enska puut. Pikku kuuset männyn kanssa samaan aika hauska. En ole ennen nähnytkään ko. Lajittelua
Pienet kuuset saa laittaa mäntykuiduksi😊
Aijaa. Nevö hööd 😅 meillä pienet metsät menee sellukuusena 5 senttiin
@@danilehti täällä itäisessä Suomessa laittavat usein yksittäiset sellukuuset mäntykuidun sekaan ja isommatkin määrät kuulema päätyy samaan sellukattilaan männyn kanssa, mutta mittaavat erikseen.
On siinä puuta kyllä kelpaa puida👍
Nuot kemera kohteet jätetään ihan aika rajalle joka puolella suomea!😅
Ootko ajatellut tiktokin liveä?
Joss bro👍
Jääny taimikon hoito tekemättä tai liian tiheäksi.
Hyvin näkee vaikka kamera onkin ylempänä😊👍
Mites toi urea, sehän on siis samaa kamaa kuin adblue, siis värjättynä varmaan..kumpi edukkaamppi ostaa pikkumetsän omistajan kun vähän haluiso raivata kuusikkoa jo kesällä.
Ite olen adblueta käyttäny ja elintarvikeväriä siihen. Jos siis tosiaan pienistä määristä kyse.
Monta hehtaaria teet päivässä harvennusta
1-3 ha riippuu miten paljon on poistettavia runkoja.
Hienoa nähdä että joku uskaltaa harventaa reilummin... Alkaa kohta puut lihoa..