Kiitos taas tulkinnastasi, tuntui resonoivalta jälleen ja kaikkea hyvää niin tulevaan syntymäpäivään kuin muutoinkin! Viime aikoina on ollut upeaa johdatusta havaittavissa. Olen saanut paljon vahvistusta siitä, että suunta on oikea ❤ jonkin aikaa tosin tuntui, että intuitio oli ikään kuin "unitilassa", mutta nyt muutamien viikkojen aikana se on taas alkanut voimistua. Väsymystäkin on ollut havaittavissa, mutta olo silti pääosin toiveikas. Kamppailen kovasti luovuuden teemojen parissa, joiden parissa olen kamppaillut keväästä lähtien. Olen vaatinut itseltäni todella paljon luovuuden suhteen ja huomaan hakevani hyväksyntää kyvyilleni ulkopuolelta. Oppiläksynä vaikuttaisi olevan nyt vahvasti luottamus omaan tekemiseen. Mutta ai, että se tekee välillä kipeää! Nyt on kyllä vaikea oppiläksy meneillään, mutta kyllä tästä selvitään ✨
Kyllä resonoi, viime keväänä vaihdoin työpaikkaa ja nyt jälleen uusi työ alkamassa ❤ intuitio vahvistunut ja unet palanneet ♥️ Oikein ihanaa sybtymäpäivää🎉
Kiitos kiitos kiitos. Niin paljon tuli taas tärkeitä asioita. Auttaa jälleen eteenpäin❤. Hyvää syntymäpäivää. Minulla on yksi tosirakas vaakatytär kotona 💕🙏.
Kiitos onnittelusta. Synttärit tulossa minullakin pian. Onnea myös sinulle! 🎉❤ Tulkinta resonoi ja olen kokenut jo jonkin verran näitä teemoja mun elämässä. Jokin mystinen osa itsessä on aktivoitumassa. Sisäisen turvan etsintää. Sielu kutsuu omalle polulle, mutta taloudellisen tilanteen takia on hankala lähteä liikkeelle. Eli luottamusta todella tarvitaan joka elämänalueella.
Hyvää Syntymäpäivää!🎉❤ Haluan kertoa olen herkistynyt paljon ja tarot kortit kiehtovat ja kutsuvat, unessa isä toi viestiä, kuoli kun olin17v. Olen eläkkeellä, ärtynyt vatsani opastaa tällä hetkellä. ❤😂
Kiitos 🙏 Olin jo tosi epätoivoinen, nyt sain taas vahvistusta. Unet ja intuitio on vähän olleet epäselviä, mut nyt ne varmaan selkenee. Rakkautta ja valoa siulle myös!🥰 Hyvää synttäriä! ❤🫶
Kiitos! Ja Hyvää Syntymäpäivää! ❤
❤hyvää syntymäpäivää🎉🎉🎉
Hyvää synttäriä❤
Kiitos taas tulkinnastasi, tuntui resonoivalta jälleen ja kaikkea hyvää niin tulevaan syntymäpäivään kuin muutoinkin! Viime aikoina on ollut upeaa johdatusta havaittavissa. Olen saanut paljon vahvistusta siitä, että suunta on oikea ❤ jonkin aikaa tosin tuntui, että intuitio oli ikään kuin "unitilassa", mutta nyt muutamien viikkojen aikana se on taas alkanut voimistua. Väsymystäkin on ollut havaittavissa, mutta olo silti pääosin toiveikas. Kamppailen kovasti luovuuden teemojen parissa, joiden parissa olen kamppaillut keväästä lähtien. Olen vaatinut itseltäni todella paljon luovuuden suhteen ja huomaan hakevani hyväksyntää kyvyilleni ulkopuolelta. Oppiläksynä vaikuttaisi olevan nyt vahvasti luottamus omaan tekemiseen. Mutta ai, että se tekee välillä kipeää! Nyt on kyllä vaikea oppiläksy meneillään, mutta kyllä tästä selvitään ✨
Onnea syntymäpäiväsi johdosta 🌹
Kiitos hyvin vahvasti resonoi nämä tuntemukset 💞Hyvää syntymäpäivää kaikille sankareille 🥰🎉💫
❤Kiitos ja lämmin syntymäpäiväonnittelu🌹❤
Kiitos ja ihanaa tulevaa syntymäpäivää 😇🥳🥳🥳😇
Kiitos ja hyvää syntymäpäivää❤
Hyvää syntymäpäivää sinulle!
Kiitos kiitos kiitos ❤
Kiitos tästä! Hyvää syntymäpäivää! ❤❤❤
14 pvä on mun syntymäpäivä. Kiitos tulkinnasta ❤
Kiitos,ja hyvää tulevaa syntymäpäivää.kiinnostava tulkinta.😊🎉🎉❤
Lämmin kiitos ❤❤❤
Kyllä resonoi, viime keväänä vaihdoin työpaikkaa ja nyt jälleen uusi työ alkamassa ❤ intuitio vahvistunut ja unet palanneet ♥️
Oikein ihanaa sybtymäpäivää🎉
Monesko päivä synttärisi? Hyvää syntyäriä❤
🦋💙 Kiitos! 💙🦋 💖Onnea syntymäpäivääsi!🌹🌿💖
Kiitos ❤
Kiitos❤
Hyvää syntymäpäivää sinulle ja kiitos tulkinnasta❣️
Kovin paljon sekavia unia, joista en muista puoliakan. ✨️🤍💜🩵💚🤍✨️🙏
Kiitos,❤❤❤
Kiitos kiitos kauniista tulkinnasta 🙏 syntymäpäivä onnittelut sinulle 💕
Onnea ja suurta iloa syntymäpäivääsi ❤🎉. Kiitos paljon näistä, niin osuvista tulkinnoistasi 🤗
Kiitos kiitos kiitos. Niin paljon tuli taas tärkeitä asioita. Auttaa jälleen eteenpäin❤. Hyvää syntymäpäivää. Minulla on yksi tosirakas vaakatytär kotona 💕🙏.
Osui ja upposi, kiitos paljon🙏❤️ intuitioni on vahvistunut ja näen paljon unia nykyään! Hyvää syntymäpäivää🌺🎉
Kiitos onnittelusta. Synttärit tulossa minullakin pian. Onnea myös sinulle! 🎉❤ Tulkinta resonoi ja olen kokenut jo jonkin verran näitä teemoja mun elämässä. Jokin mystinen osa itsessä on aktivoitumassa. Sisäisen turvan etsintää. Sielu kutsuu omalle polulle, mutta taloudellisen tilanteen takia on hankala lähteä liikkeelle. Eli luottamusta todella tarvitaan joka elämänalueella.
Onnea tulevalle syntymäpäiväsankarille
Hyvää Syntymäpäivää!🎉❤ Haluan kertoa olen herkistynyt paljon ja tarot kortit kiehtovat ja kutsuvat, unessa isä toi viestiä, kuoli kun olin17v. Olen eläkkeellä, ärtynyt vatsani opastaa tällä hetkellä. ❤😂
Kiitos 🙏 Olin jo tosi epätoivoinen, nyt sain taas vahvistusta. Unet ja intuitio on vähän olleet epäselviä, mut nyt ne varmaan selkenee. Rakkautta ja valoa siulle myös!🥰
Hyvää synttäriä! ❤🫶