Loisto pätkä 😂👍. Samanlaista tarinan iskentää on harrastettu ja harrastetaan edelleen niin meillä päin kuin näköjään muuallakin👍. Siitähän pitäis jonku kirjottaa kirja tai tehä tutkimus🤔. Siinä kun kirjaviisaat saapuisivat metsä mäniä haastattelemaan nii saisivat kuulla korviinsa niitä totuuven siämeniä! 😂
Muistaako arvoisa MetsäMan naapurinsa, postinkantajat Otto Ketun, Jussi Ketun ja Elna Ketun ( Kettusia ja sisaruksia) olivat, on muuten vielä heidän vaatimaton asuinmökki pystyssä. Posti kulki kävellen, pyörällä, potkurilla ja tuli perille.
postin haun perinteet on ainakin yhtä pitkät kun mämmin syönnin. Molemmissa tullee lopulta paskat housuun, mutta eri syystä. Postin haussa, jos tulloo liian iso lasku sieltä ja mämmin syönnistä, jos syö liikoo, eikä kerkee vessaan.
Kokon poltosta tuli mieleen tarina. Isännällä oli Kokko niminen renki. Juhannusviikolla isäntä sanoi rengille:Kokko! koko kokko kokoon kokkoo! Tähän renki, koko kokkoko? Isäntä vastasi, koko Kokko! 😊
Mistähän kirjallisuudesta Metsa man on lukenut noin viisaita historiallisia tietoja. Pokeri naamalla kerrottuna voi joku vielä uskoakin raflaavat jutut. No omissa videoissa voi kertoa ihan mitä vaan. Hymyssä suin tätäkin katseli ja kuunteli mitä mies latelee. Hyvää loppuvuotta Metsa manille.
Armeijassa ollessani varusmies/postinkantaja kulki kapiaisten asuinalueella, kaksi 4-6v poikaa kysyi -tuliko Aku Ankka? Postimies vastasi että ei ,pojat heti siihen -haista sitten ..ttu!
Onneksemme kyseessä ei kuitenkaan ole "kuoliaaksinaurattaja" kuten Veikko Huovisen Havukka-ahon Ajattelijassa! 😊 Kyseisellä miehellä sanottiin olevan useampi hengenlähtö omallatunnollaan. 😁
Tämä pelasti päivän 😂😂
Olipa kiva, hassu tarina, heheheee. Mukava kahtella metsa mania matkallla pääkaupunkiin..... mukavoo viikonloppua!!!!
Kiitoksia ja samaten
ON mahtava mielikuvitus!!!
toihan posti anttilankuvastonkin.oli poikamiesten katsotuin kuvasto.nättejä tyttöjen kuvia.hyvä tarina metsämainlta
Siinäpä onnii nuoremmille ihmettelemistä. !!!
Teille saisi joulupukki tuoda isomman postilaatikon! Katsojapostivideota innolla ootellaan!
Ja loppujen lopuksi se Ylimmäinen Postinhakija noutaa sen viimeisen postin.
lämmititkö postisaunan illalla?
Hyvä tarina taas 😂
Loisto pätkä 😂👍. Samanlaista tarinan iskentää on harrastettu ja harrastetaan edelleen niin meillä päin kuin näköjään muuallakin👍. Siitähän pitäis jonku kirjottaa kirja tai tehä tutkimus🤔. Siinä kun kirjaviisaat saapuisivat metsä mäniä haastattelemaan nii saisivat kuulla korviinsa niitä totuuven siämeniä! 😂
Nythän oli iltasatu, ou jee.
Tämä tarina on tosi. 🎅
Paikkaasa hakkoo Kosulan satusetä.😉👍
postinhakuhistoriaa yksinkertaisille osa 1. unohit mainita nuorisolle että postihavun aekaa pittää olla kilttinä ku postimiehet kyttee ikkunoista.
Mukavoo viikonvaihtoo! Eli viikonloppua!
Muistaako arvoisa MetsäMan naapurinsa, postinkantajat Otto Ketun, Jussi Ketun ja Elna Ketun ( Kettusia ja sisaruksia) olivat, on muuten vielä heidän vaatimaton asuinmökki pystyssä.
Posti kulki kävellen, pyörällä, potkurilla ja tuli perille.
Hämärästi muistan Jussin ja Elnan, lapsena kävivät meillä ja varmaan teilläkin..
postin haun perinteet on ainakin yhtä pitkät kun mämmin syönnin. Molemmissa tullee lopulta paskat housuun, mutta eri syystä. Postin haussa, jos tulloo liian iso lasku sieltä ja mämmin syönnistä, jos syö liikoo, eikä kerkee vessaan.
Isoja riskejä molemmissa sinänsä perinteikkäissä tapahtumissa..
@@MetsaMan kyllä, todella harmillista jos alakaa juiluttaa kesken kaiken🤪🙈
Sullahan on jo Ior Bockin tarinoita, hänhän sai uskomaan että Sipoon peruskalliosta löytyisi Lemminkäisen muinaistemppeli. Mukavaa tarinointia.
Totta joka sana...
Kokon poltosta tuli mieleen tarina. Isännällä oli Kokko niminen renki. Juhannusviikolla isäntä sanoi rengille:Kokko! koko kokko kokoon kokkoo! Tähän renki, koko kokkoko? Isäntä vastasi, koko Kokko! 😊
Ihan selkokieltä kun tarkkaan lukee😊
marlinhjk450 Tuosta Kokko-lorusta(kin) on MM:llä videojuttu!
@@pirjohannele Sitä videota en muistanut. Taivaan tulet tv. sarjasta jäi mieleeni😊👍
Jännä että muistat, on monen vuoden takaa se.
th-cam.com/video/4VxwpO6V9oE/w-d-xo.html Tässä tämä Metsa Manin "Kokkokeissi"
Mistähän kirjallisuudesta Metsa man on lukenut noin viisaita historiallisia tietoja. Pokeri naamalla kerrottuna voi joku vielä uskoakin raflaavat jutut. No omissa videoissa voi kertoa ihan mitä vaan. Hymyssä suin tätäkin katseli ja kuunteli mitä mies latelee. Hyvää loppuvuotta Metsa manille.
Totta joka sana!
SINÄhän ennustit siätä tälle talavelle ja paljon povasit lunta tulevan, nyt tulee riittävästi että kuusten latvat lähtee postinhakuun
Vilahtiko siellä maakunta rajalinja n.6 min. kohdalla ?
V.Vekaman Sähkölinja
Metsämanin valtakunnanraja.
Terve vuoan. Innolla ootan itsenäisyyspäivän marssia....!!!! Onko ihan koko kalusto esittelyssä???
Nyt oli kyl huippu tarina 👍😂 Millonkas tullee Metsa Manin tarinat kirja?
Miten kävi liveriimin metsästä?
4 g ei toiminut, ei onnistunut alkua pitemmälle koko riimi.. : (
Eipä näkynyt liveriimi, olisikko ollut lähetyksessä vika...👍😅
@@veke6022 4 g ei toiminut metässä.. pätkäs heti poikki.
@@MetsaMan Kiitos ok. 👍
😂😂
Roviossa voes postihakureissulla polttee laskut.
Juu niin on sais kunnon kokon.
Ainahan joku saa postin takia potkut, mutta palijonko on matkaa laatikolle, meillä on 1850 metriä.
160 metriä
Millon linko kiinni tavettiin ?
Kohtapuoliin se on laitettava
Kunhan ensin lunta sattaa, puoli metriä, eihän linkoa👍😅 ennen toinna laittaa...
....eipä tullunna Aku Ankkaaaa
Jos ei ole tilanna...Niin eihän se silloin...👍😅
Armeijassa ollessani varusmies/postinkantaja kulki kapiaisten asuinalueella, kaksi 4-6v poikaa kysyi -tuliko Aku Ankka? Postimies vastasi että ei ,pojat heti siihen -haista sitten ..ttu!
Metsa man osaa nää videoitten teot👍
Mä en kestä.
Onneksemme kyseessä ei kuitenkaan ole "kuoliaaksinaurattaja" kuten Veikko Huovisen Havukka-ahon Ajattelijassa! 😊 Kyseisellä miehellä sanottiin olevan useampi hengenlähtö omallatunnollaan. 😁
Eka,
Luuleeks tää käppänä olevansa hauska??🤔
En todellakaan
Hitto miksei. Rakastan sinua.
No mitä itse luulet?
Mukavaa juttua ukolla!
@@joonasvoutilainen7363 Eipä ihmekään, kun 25000 tilloojookii kohta on...👍👍👌