Omasta mielestäni paras ja mielenkiintoisin teidän matkakuumepodi tähän mennessä. Vieras oli todella hyvä. Siinä vaiheessa meni todella mielenkiintoiseksi kun tuli puheeksi moottoripyöräily ja Honda CRF 250-300 L mallit.
Tommia olen seurannut pitkään ja aikomus tavata tuo kyseinen sir hehe ja tavata muitakin suomalaisia,,,, kuten Timoa sekä Arvon herra 2wheelsfin,,että näin.
Tommin videoita olen kattonut. Perheellisenä ja lapsieni hyvin voinnista kiinnostuneena sanoisin että tommi ei isommin perheensä kanssa aikaa vietä. Videoiden perusteella lapsetkaan ei hääviin Suomea osaa
Samaa kuuntelin, herää puolilta päivin kuin keskenkasvuinen teini, syö avokin tekemän aamupalan ja lähtee kavereiden kanssa kaljalle. Eiku vähän opiskelua kuitenkin johonkin väliin. Oliko niitä lapsia ja pitikö heillekin uhrata hetki kallista aikaansa, ei vissiin. No jos tuo on hänen arvojensa mukaista elämää niin antaa palaa.
Mitähän vittua se kellekään kuuluu miten kukanenkin elämänsä elää. Täytyy olla tyhjiö omassa elämässä kun muiden vastaava niin paljon kiinnostaa. Nykypäivän meininki Suomessa. 😂😂 Helsinki on hyvä esimerkki siitä miten vanhemmat lapsensa kasvattaa. Jengit jyllää puukot heiluu ja onhan siellä jo ammuttukin kuoliaaksi. Hienoa Helsingin vanhemmat.
@@leenakivela548Kun päätä eli äo:ta on kuin muille jakaa, niin pärjää täälläkin. Ainakaan en ole Kelarottana kuten todennäköisesti sinä ja muut wannabe trollit
Mitä pidit Tommin tarinoista? Tuliko joku asia Filippiineiltä yllätyksenä?
Oli mukava olla vieraana. 👍
Kiitos vierailusta 🫡
Mielenkiintoinen video, Kiitos!
Kiitos kivasta videosta kiva kuunella 2 matkamiehen juttuja 😂
Kiitos 🫡
Ihan hyvä haasttelu, Hyvää jatkoa teille molemmille :) Itse olen hengaillut tääl Asia 16 vuotta.
Siistiä, kiitos kattelemisesta. Missäs oot ny?
@@tommi_in_afar olen Surat Thani. Thailand.
Tommin videoita seurattu jo pidempäänkin.Suosittelen...😊
Hyviä videoita Tommilla, suosittelen.
Kyllä 💪
Omasta mielestäni paras ja mielenkiintoisin teidän matkakuumepodi tähän mennessä. Vieras oli todella hyvä. Siinä vaiheessa meni todella mielenkiintoiseksi kun tuli puheeksi moottoripyöräily ja Honda CRF 250-300 L mallit.
Kiitoksia 🫡
43:43 Tresher shark paikka on Cebun pohjoispuolella pieni saari nimeltään Malapascua.
Kiitos tarkennuksesta 🫡
Tommia olen seurannut pitkään ja aikomus tavata tuo kyseinen sir hehe ja tavata muitakin suomalaisia,,,, kuten Timoa sekä Arvon herra 2wheelsfin,,että näin.
Hienoa kuulla! Tykkäsitkö jaksosta? 🫡
@@MatkakuumePodcast kyllä pidin,,,respektiä.
Voisitko saada tudetaijaa "Elämää Filippiineillä"Timoa haastatteluun.
Voidaan ehdottomasti olla yhteydessä, Timon puolesta ei toki pystytä lupaamaan mitään!
Nyyt oli osuva vieras,,,,
Kiitoksia 🫡 Kiva että viihdyit jakson parissa.
Eiksö se tunnu tuolla PH vähä olla että rahalla siitä selviää 💰ja oikeilla kontakteilla
Näin se taitaa mennä!
Olemus ja ääni ihan Vesku Loiri 😊
😅
Kiitti 😊
Täällä sitä vaan kerosiinia vedellään pitkin taivaita.
Missäpäin vetelet?
👍
Tommin videoita olen kattonut. Perheellisenä ja lapsieni hyvin voinnista kiinnostuneena sanoisin että tommi ei isommin perheensä kanssa aikaa vietä. Videoiden perusteella lapsetkaan ei hääviin Suomea osaa
Samaa kuuntelin, herää puolilta päivin kuin keskenkasvuinen teini, syö avokin tekemän aamupalan ja lähtee kavereiden kanssa kaljalle. Eiku vähän opiskelua kuitenkin johonkin väliin. Oliko niitä lapsia ja pitikö heillekin uhrata hetki kallista aikaansa, ei vissiin. No jos tuo on hänen arvojensa mukaista elämää niin antaa palaa.
Mitähän vittua se kellekään kuuluu miten kukanenkin elämänsä elää. Täytyy olla tyhjiö omassa elämässä kun muiden vastaava niin paljon kiinnostaa. Nykypäivän meininki Suomessa. 😂😂 Helsinki on hyvä esimerkki siitä miten vanhemmat lapsensa kasvattaa. Jengit jyllää puukot heiluu ja onhan siellä jo ammuttukin kuoliaaksi. Hienoa Helsingin vanhemmat.
@@leenakivela548Kun päätä eli äo:ta on kuin muille jakaa, niin pärjää täälläkin. Ainakaan en ole Kelarottana kuten todennäköisesti sinä ja muut wannabe trollit
Ainoa ihmistyyppi joka kommentoi näin, on tuilla elävä, vassari, nutturatukka kateellisuudestaan.
miksi sheivaat kulmakarvoja vai onko sulla syöpä sattumoisin ?
Googlaa Alopecia Universalis 🫣
Googlaa Alopecia Universalis 🫣
Oikea asenne...
🫡
Tämä äijä ei työllä tunnu ressaavan eikä päiväohjelmaan tuntunut perhe ja lapset kuuluvan, outo tyyppi.
Marika olet jo bännätty kahdella kanavalla, pitääkö vielä?