Kontenttiisi voisi sopia pitkät "iltasatu" tarinat, fiktiiviset myös, sillä jännitystarinoita kuuntelisi kanavallasi enemmän kuin mielellään. Varmasti isoa hommaa musiikkien ja ääniefetienkin suhteen pidemmillä projekteilla. Silti hieno tämä kanava kaiken kaikkiaan on... Iso arvostus. Mutta hyvin kerrottuja nämä tarinat, jotka imevät sisälleen, joita toki lisää odotellessa. Kiitos!
Tässä positiivista ja iloista päivää viettäneenä, olen päättänyt että olet paholaisen lähettämä anti-nukkumatti joka tuli viemään mielenterveyteni sekä yöuneni.
Nää on kyl mielenkiintoisia. Itselle joskus varhaisteininä tapahtui, tai mitä nyt about 14-15v olin,kun saavuttiin Virosta Suomeen ja tultiin kotiin, ja kun soitan rumpuja harrastuksena, niin menin siinä sitten illemmalla talliin tarkoituksena mennä soittamaan rumpuja, niin rummut oli paskottu totaalisesti, ja heitelty tomit, virveli ja lautaset pitkin lattiaa ja basarin kalvo puhkottu reikiä täyteen ja lattiaTomi oli kirjainmellisesti kahtia puuta myöten. Mutta ei mitään muuta ainakaan tiedettävästi ollu hävinny tai rikottu. eipä koskaan selvinnyt, että kuka oli ja mikä idea juuri rummut oli rikkoa. Eipä kyllä nykyään juuri pahemmin mietitytä koko homma, tosin onhan siitä jo about 10 vuotta aikaa, mutta tuli näistä kertomuksista vaan mieleen. Vaikkei tapaus ollut ihan noin vakava mitä tässä videolla 😄
@@TOJAMUS olisi muuten todellakin mahdollista jos olisi naapureita mutta asuin silloin maaseudulla keskellä peltoa 😆 Epäiltiin jotain mun "kaveria" joka olisi jotenkin ollut ns "kateellinen" mutta en kyllä tosiaan tiiä kuka voisi olla, mutta pelkästään rumpujen rikkominen siihen viittaisi. Se oli kyllä outoa, ettei kukaan sillon tiennyt että edes olemme Virossa. Saatika, kun asuu maaseudulla keskellä peltoa niin kaikin puolin jännä homma. Harmi, ettei koskaan selvinnyt.
Yhtenä iltana katsoin ulos ikkunnasta niin kuin moni muukin normaali ihminen. Ulkona illan hämärässä seisoi hahmo, joka vaan tuijotti ikkunaa kohti. Tottakai säihkähdin helvetisti ja olin aikeissa soittaa poliisit, mutta matkalla puhelimelle tajusin että se onkin vain Fintop5 kiittämässä mua 100 000 tilaajasta.
Tuo toka tarina on edelleen yks kuumottavimmista mitä oon kuullu! Palaan joskus tän videon pariin taas jos haluan itselleni pienet kuumotukset tulille! :D
Kiitos äijä. Sul qlkaa olla suomalaisiaki videoita, mut nää sun videot on vaa niin paljon parempia. Ihan sama mikä aihe äijän videot saa ihon kananlihalle ja aiheuttaa kylmiä väreitä.
Mietiskelinkin, minkä videon katsoisin seuraavaksi, ja TH-camn etusivu ehdottikin sinne päästyäni tätä! 😃 Huisin jännä video! 😬 Täytyy toi jäsenyys ottaa asiaksi kunnes saan rahallisen puolen vankemmalle pohjalle, saattaa olla että lähipäivien aikana saadaan ratkaisu asiaan suuntaan tai toiseen. 🤔 Mielelläni olen tällaisen tukena sen verran kuin suinkin pystyn, mielenkiintoisia videoita ehdottomasti! 😊 Kanava on kuitenkin ollut tilauksessa jo jokusen vuoden. 😊👍
Ja taas meni yö unet. Ennustan seuraavan yöni. käperryn peittoon niin että vai silmät ja otsa näkyy ja mietin mikä kolina tuolta ulko ovelta kuuluu? Ja 13:43 tujotin tota tyypiiä silmiin ja siinä lähti viimeistkin unenrippeet. ps ihan super hyvä video
Hei, ihan mahtava video. Ei varmaa nukuta tänä yönä. Yks request löytyy: Shiftaus, tähän liittyy mielen irtautuminen kehosta ja toiseen todellisuuteen (If I'm right?) meneminen. On eri metojeda joilla shiftata ja tää on nyt mun mielestä kiinnostava aihe. Tiedän että teet paljon työtä videoiden eteen ja nyt vaan toivon että huomaat tän kommentin ja otat tän - jos ei ny muuten - niin ainakin video ideaks
Hui kauheeta ja kohta pitäis muuttaa omaan kämppään :). Pitääki ajatella asiaa että mitä tehdä jos joku pyrkii sisään. Ite asutaan Pienessä kunnassa ja meillä on varmaan aina ovi auki. Äiti kertoi että kun he muutti tähän ja mun 1. Tai 2. Sisarus oli syntyny, äiti oli olkkarissa pienten kanssa kun oviaukkoon tulee semmone pieni mies joka myi jotai tauluja tai muuta vastaavaa. Vähän äiti huusi sille että NYT ulos täältä ja sassiin! Ja nopeasti se lähtikin. Että semmosta. Muuten on ollu mustalaisia tai lisää yli-innokkaita kauppiaita jotka ei antais pistää ovee kii... Mutta kantsii varoo. Onneks meillä on pari ikkunaa josta näkee terassille ja koira.
Jos joku tulis mun kotii, ni olisin salaman nopeasti rihvelissä kiinni, ja sanoisin et" mie muotoilen siit örkistä Israelin Jumalalle uuden käyttöastian" näin on kaksi kertaa käyny. Kerran isokokoinen hevosvaras, aiemmin joku koiran näkönen örkki.Se örkki hävis mu olkkaris, ku huomas mun koulutetun vartiokoiran. Jeesus on Herra ja Häntä ne tottelee. Rani😊
Hei te tyypit jotka vitsailette ja heitätte läppää näitten tällasten videoiden kommenteissa, nii kiitos! Xdd Se lievittää ahdistusta jotka nää kuumottavat videot saa aikaan.Te pelastatte mut ja mun yöunet joka kerta, joten thänkss siitä! Jatkakaa ehdottomasti samaan malliin.😂✌🏽
Taas kerran tunnelmallista laatukamaa, Finntop 🥰 Tosta toisesta tarinasta sen verran, että "they"-pronominilla ei aina viitata useampaan henkilöön, vaan joskus sen voi kääntää "häneksi". Todennäköisesti tarinan kertoja puhuu siis yhdestä henkilöstä, jonka sukupuolta ei tiedetä tai haluta tuoda ilmi "he"- tai "she"-pronominilla. Tää oli vaan pikkujuttu, mutta ajattelin vain jatkon kannalta mainita. ❤😊 Nää Let's Not Meet -tarinat on kyllä parhaita.
Olin aluksi pettynyt kahdesta tarinasta mut ku kuuntelin videon kokonaan nii oon tyytyväinen kahteen tarinaan💙 sit ku muutan omaan kämppään alan treenaa heti piiloutumista😅
No nyt on viimenen hetki siivota mun huone, ei täällä mahu minnekkään piiloon. Sängyn alunen täynnä laatikoita, kaappi pullollaan vaatteita ja pöydän alus täynnä viikkaamista odottavia pyykkejä.
Pitäisikö tehdä soittolista jokaiselle omalle aihe kategorialle nii pääsee nopeasti katsomaan mieluisia videoita kun näitä melkein toistuvasti haluaa katsoa esim.. kauhu tai avarasuun jne.. olisi kiva
Niin outoo et nää sun videot ei tullu mul mitenkää etusivulle vaik olin tilaaja alust saakka. Nyt eri käyttäjä. Niin kiva ku oot tehny näit taas ja viel monta täs vuoden sisäl👌
Tossa kohassa missä kerrotaan tästä puukotuksesta, just ku selitettiin et oli puukottanut niin kauan että kaula oli melkein katkennut, nii mulle tuli juuri samalla sekunnilla disney+ mainos jossa Deadpool sanoo et "aa nice"
Siis tää tuli täysin mutta ihanana yllätyksenä. Mä siis avasin puhelimen ja näin ilmotuksen sivusilmällä ja ohitin sen mutta sitte palasin takasin ja tajusin että täähän on oikeesti video ja klikkasin salaman nopeesti😂
"jos en olisi saanut sitä soittoa pomoltani en olisi enää hengissä" FUUDORA 2 KERROSHAMPURILAISTA YHDEN HINNALLA
Lmao😂😂
"ALOITA UUSI TYÖELÄMÄ"!
😁
"exät tulevat taas" ex on The beach
Mul tuli sama mainos ._.
Mul on niin pieni yksiö, että jos meen piiloon täällä niin murhaaja ei mahdu tulee sisälle.
ei huono suunnitelma tuokaan XD
😂
😂😂
Haha😂
uus meta perkele!
Luulin aluksi että tää on joku vitun tutoriaalivideo että miten piiloudut jos joku murtautuu kotiisi :DD
Sama 😅
Sama :D
Lol sama
😂
sama ja oon vast 0:38 menos nii taidan kahtoo vklp nii vois valvookki
Lauantain pelastus, menee yön valvominen helpommin.
Itekki
nössö
&pelkotilojen
Jep, ja viel ku kello on 0:00
@@hempaa7063 1:18 😎
Olin lähdössä saunomaan ja rentoutumaan, mutta ahdistun kanssasi mielummin :)
Katso saunassa
@@miahinenmias2641 niin voi ahdistua😱 samaan aikaan kun rentoutuu🤗
heh, tämä on kyllä hyvä sellaiseen,
666 tykkäystä
Päivällä: Ei ole pelottava
Illalla: vähän spooky
Yöllä: miksi joku on ovella?
Perus
tää
Keskiyöllä: miks joku on mun huoneessa
Kolmelta aamuyöllä: Miks joku tuijottaa mua?!
@@suliskingmc5192 5 aamu yöllä miksi joku on selän takanani puuko mun kaulalla
Kontenttiisi voisi sopia pitkät "iltasatu" tarinat, fiktiiviset myös, sillä jännitystarinoita kuuntelisi kanavallasi enemmän kuin mielellään. Varmasti isoa hommaa musiikkien ja ääniefetienkin suhteen pidemmillä projekteilla.
Silti hieno tämä kanava kaiken kaikkiaan on... Iso arvostus.
Mutta hyvin kerrottuja nämä tarinat, jotka imevät sisälleen, joita toki lisää odotellessa. Kiitos!
Toi "iltasatu" homma ois kova! Ite joskus iltasin kuuntelen Tubesta Redditin nosleep tarinoita, jos englannin kieli taittuu niin suosittelen
@@Veijo33 Joo ja myös mrcreepypasta
Siksi tää on yksi parhaimmista tube kanava jo monen vuoden ajan.
Mikäs siellä juoksee? Aa ne onvaan mun yöunet
@@theturquoiseball1255 ite ainaki suurinpiirtein kusen housuun jo intron aikana....
@@jaskala5225 sama mullakin
Mä sain ideat yöniin tästä
Haluutko että postitan sun yöunet näkyy jouksevan tuolla ulkona?
@@Joorits juu ois kiva😅
Miks mä aina teen tän itelleni....
Mietin samaa :D
Tää
Erittäin maaginen nimi lajitoveri.
Yö unet kusasee :D
Mäki mietin
Pussillinen irttareita, lauantai ja saunan jälkeen finntopilta uus video... MITÄ MUUTA SINKKU MIESLAPSI VOIS TOIVOO
Naista
@@muttaptvatanen8895 5/5👌
Weeb sinkkumieslapsi 😐😐
@@KolliOde ehkä peräkamari jonne. Juo energia juomaa ja roikkuu netissä🤣
@@KolliOde mikä tässä yhdistelmässä oli nyt sitten niin yllättävää?
Kello on 0.33 ja olen yksi pimeässä talossa ja kuulokkeet korvilla.
Paskat on housussa mutta jotenkin nautin näiden katsomisesta.
Ookko näää hengissä?
Perus
Ai että tässä käsipaketissa pimeessä huoneessa on ihana katsoa. Kiitos respect äijälle! 🥀❤️
Hullu mies olet!
Aivan pimeetä touhua!
tsemppiä kädelle👹🦆
Tässä positiivista ja iloista päivää viettäneenä, olen päättänyt että olet paholaisen lähettämä anti-nukkumatti joka tuli viemään mielenterveyteni sekä yöuneni.
yö uni
tää
@@Faijas_Painajainen toi
Ainakin perinteisesti kertoo videon teeman et itse halusit katsoa tän😆
Nää on kyl mielenkiintoisia. Itselle joskus varhaisteininä tapahtui, tai mitä nyt about 14-15v olin,kun saavuttiin Virosta Suomeen ja tultiin kotiin, ja kun soitan rumpuja harrastuksena, niin menin siinä sitten illemmalla talliin tarkoituksena mennä soittamaan rumpuja, niin rummut oli paskottu totaalisesti, ja heitelty tomit, virveli ja lautaset pitkin lattiaa ja basarin kalvo puhkottu reikiä täyteen ja lattiaTomi oli kirjainmellisesti kahtia puuta myöten. Mutta ei mitään muuta ainakaan tiedettävästi ollu hävinny tai rikottu.
eipä koskaan selvinnyt, että kuka oli ja mikä idea juuri rummut oli rikkoa. Eipä kyllä nykyään juuri pahemmin mietitytä koko homma, tosin onhan siitä jo about 10 vuotta aikaa, mutta tuli näistä kertomuksista vaan mieleen. Vaikkei tapaus ollut ihan noin vakava mitä tässä videolla 😄
Jollain naapurilla meni hermot sun rumpujen soittoon😂
@@TOJAMUS olisi muuten todellakin mahdollista jos olisi naapureita mutta asuin silloin maaseudulla keskellä peltoa 😆
Epäiltiin jotain mun "kaveria" joka olisi jotenkin ollut ns "kateellinen" mutta en kyllä tosiaan tiiä kuka voisi olla, mutta pelkästään rumpujen rikkominen siihen viittaisi. Se oli kyllä outoa, ettei kukaan sillon tiennyt että edes olemme Virossa. Saatika, kun asuu maaseudulla keskellä peltoa niin kaikin puolin jännä homma. Harmi, ettei koskaan selvinnyt.
@@rivality100 joku kateellinen joka asasi soittaa vaan nokkahuilulla "ostakaa makkaraa"-viisun😂 aika idioottia tuhota mitään toisen omaa🙈
@@TOJAMUS jep. Kertoo kyllä paljon ihmisestä joka rikkoo toisten omaisuutta.
Yhtään hauskaa😨😨
Toi toinen tarina oli kyllä mun mielestä pelottavin mitä oon kuullu. Mahtava video!
Ai että itse tehty pizza lautasella nenän edessä, limua lasissa ja Finntop5:sen video näytöllä. Voiko lauantai enää paremmin mennä.
En usko söin itekki itsetehtyä pitsaa ja join limuu😂
No bisse
Pimeässä huoneessa valona pelkästään tietokoneen näytöt. Perfect situation.
Yhtenä iltana katsoin ulos ikkunnasta niin kuin moni muukin normaali ihminen. Ulkona illan hämärässä seisoi hahmo, joka vaan tuijotti ikkunaa kohti. Tottakai säihkähdin helvetisti ja olin aikeissa soittaa poliisit, mutta matkalla puhelimelle tajusin että se onkin vain Fintop5 kiittämässä mua 100 000 tilaajasta.
Hieno profiilikuva
Vau
En kyl oikeesti ymmärrä kuka jäis tonne asuntoon enää ton jälkeen. Mä lähtisin niin kauas mut kuitenkin semmoseen paikkaan mis on paljon ihmisiä.
Tuo toka tarina on edelleen yks kuumottavimmista mitä oon kuullu! Palaan joskus tän videon pariin taas jos haluan itselleni pienet kuumotukset tulille! :D
Mietin just et millonkohan Fintopilta uutta videota tämä on kyllä lauantain pelastus!
Outo aatella, että oon kattonut sun videoita ala-asteelta asti.. Eli 4 vuotta :D hyviä videoita teet!!
Arvostan ettet sentään ladannut tätä TH-camen keskellä yötä :D ois voinu unet jäädä siihen.
Elite, as always! Sun ääni ja musiikit tekee näistä oikeesti uniikkeja!!
Nyt popparit viereen ja jättämään yöunet viikonlopuksi😎
Olin kyl menossa pelaamaan perheen kanssa lautapelejä mut meenki ny omaan huoneeseen, valot pois, kuulokkeet päähän ja nauttimaan videosta :)
kiitos nyt voin nukkua yöni hyvin :)
Eli suomeksi ei yöunia
@@finmara7974 haha
Kiitos äijä. Sul qlkaa olla suomalaisiaki videoita, mut nää sun videot on vaa niin paljon parempia. Ihan sama mikä aihe äijän videot saa ihon kananlihalle ja aiheuttaa kylmiä väreitä.
Ei sitten alkanut mielikuvitus laukkaamaan ollenkaan tän videon ohella, varsinkin tälleen yksin mökillä ollessani💀😰
Mietiskelinkin, minkä videon katsoisin seuraavaksi, ja TH-camn etusivu ehdottikin sinne päästyäni tätä! 😃
Huisin jännä video! 😬
Täytyy toi jäsenyys ottaa asiaksi kunnes saan rahallisen puolen vankemmalle pohjalle, saattaa olla että lähipäivien aikana saadaan ratkaisu asiaan suuntaan tai toiseen. 🤔 Mielelläni olen tällaisen tukena sen verran kuin suinkin pystyn, mielenkiintoisia videoita ehdottomasti! 😊 Kanava on kuitenkin ollut tilauksessa jo jokusen vuoden. 😊👍
Kenen pomo?
0:11 lasketaanko jos on valoisassa apukeittiössä ja pikkusisko katsoo ryhmä hauta isolta näytöltä vieressä?
Ei
@@soros9106 hmm
Mr. Pearson ja Hermione Jean Granger kemiat kohtaa💋
@@SiskosBroidi öö
@@SiskosBroidi Lmao
Ja taas meni yö unet. Ennustan seuraavan yöni. käperryn peittoon niin että vai silmät ja otsa näkyy ja mietin mikä kolina tuolta ulko ovelta kuuluu? Ja 13:43 tujotin tota tyypiiä silmiin ja siinä lähti viimeistkin unenrippeet. ps ihan super hyvä video
joo
Hei, ihan mahtava video. Ei varmaa nukuta tänä yönä. Yks request löytyy: Shiftaus, tähän liittyy mielen irtautuminen kehosta ja toiseen todellisuuteen (If I'm right?) meneminen. On eri metojeda joilla shiftata ja tää on nyt mun mielestä kiinnostava aihe. Tiedän että teet paljon työtä videoiden eteen ja nyt vaan toivon että huomaat tän kommentin ja otat tän - jos ei ny muuten - niin ainakin video ideaks
Vitut mitää piiloudun! Turpaa tulee jos meille murtautuu!
Totta😂😂
@@Ratte0 niin tai aseluvat niille tykeille
Hakkaisin sen mun karate skilsseillä.....No en oikeesti.
Ottaisin haulikon.Ratte mul on kalastusluvat
@@Ratte0 lmao😂
Kiitos tästäkin loistavasta videosta!
Ihan liian kuumottavaa! Seuraavaksi 911 eli WTC iskuista video! Siinä paljon epämääräistä juttua kerrottavaksi!
Talomme on sen verran pieni, ettei täällä ole tilaa piiloutua.. Tsemppiä näiden videoiden tekemiseen. Olen jäänyt koukkuun videoihisi.Kiitos!
mestari ajotti hyvään aikaan videon:
just saunasta tulleena ja pizza naaman eessä 🦦
mukavaa iltaa ja viikonloppua kaikille! ☺️
Tää on aivan jäätävän kuumottavaa... Istuin keittiössä valot päällä syömässä kun kuuntelin mut silti meinas tulla paskahalvauksia vähän väliä :DDD
Hui kauheeta ja kohta pitäis muuttaa omaan kämppään :). Pitääki ajatella asiaa että mitä tehdä jos joku pyrkii sisään.
Ite asutaan Pienessä kunnassa ja meillä on varmaan aina ovi auki. Äiti kertoi että kun he muutti tähän ja mun 1. Tai 2. Sisarus oli syntyny, äiti oli olkkarissa pienten kanssa kun oviaukkoon tulee semmone pieni mies joka myi jotai tauluja tai muuta vastaavaa. Vähän äiti huusi sille että NYT ulos täältä ja sassiin! Ja nopeasti se lähtikin.
Että semmosta. Muuten on ollu mustalaisia tai lisää yli-innokkaita kauppiaita jotka ei antais pistää ovee kii...
Mutta kantsii varoo. Onneks meillä on pari ikkunaa josta näkee terassille ja koira.
Näit on kiva kuunnella ilta lenkillä pimeillä poluilla :D
kun huomasin finntopilta uuden videon, vanha jäi melko nopeasti kesken :DDD
Jos joku tulis mun kotii, ni olisin salaman nopeasti rihvelissä kiinni, ja sanoisin et" mie muotoilen siit örkistä Israelin Jumalalle uuden käyttöastian" näin on kaksi kertaa käyny. Kerran isokokoinen hevosvaras, aiemmin joku koiran näkönen örkki.Se örkki hävis mu olkkaris, ku huomas mun koulutetun vartiokoiran. Jeesus on Herra ja Häntä ne tottelee. Rani😊
Monet reddit tarina on todella karmivia ja mielenkiintoisia. Täytyy sanoa että kaikkee sitä voi sattua. Hyvä video👍
Ah, säästin tämän juuri ennen nukkumaan menoa :)
Hei te tyypit jotka vitsailette ja heitätte läppää näitten tällasten videoiden kommenteissa, nii kiitos! Xdd Se lievittää ahdistusta jotka nää kuumottavat videot saa aikaan.Te pelastatte mut ja mun yöunet joka kerta, joten thänkss siitä!
Jatkakaa ehdottomasti samaan malliin.😂✌🏽
No täää
Täällä ollaan turvassa😂✊🏼
Tasoi Nojep😄✌🏽🔥
Vittu sun videot on saatanan hyviä! Tee ny helvetti aina näitä tai mä en jumalauta jaksa.
Kävin vessassa ennen videon katsomista jotten vaan kuse housuun tän aikana. Let's ahdistutaan yhdessä tänä iltana, eikö niin
Kattokaa tuolla ne menee!
Mitkä?
Yöunet!
Nää on tosi mielenkiintoisia juttuja. Kuuntelen näitä aina bussissa matkalla kouluun ja välillä koulussakin... Lisää tämmlsiä
kannattaa kuunnella illalla kun olet lenkillä jossain. mukava jännitys matkassa ja välillä saattaa tulla hyvä juoksulenkki
Kiitos 16min kultaista contenttia
Nyt nukkumisesta tulee haaste
Hui saakeli et säikähdin kun palo lamppu huoneesta kesken videon :D
Kiitosta vaan, just yksin kotona ja kello melkeen 3am :D
Taas kerran tunnelmallista laatukamaa, Finntop 🥰 Tosta toisesta tarinasta sen verran, että "they"-pronominilla ei aina viitata useampaan henkilöön, vaan joskus sen voi kääntää "häneksi". Todennäköisesti tarinan kertoja puhuu siis yhdestä henkilöstä, jonka sukupuolta ei tiedetä tai haluta tuoda ilmi "he"- tai "she"-pronominilla. Tää oli vaan pikkujuttu, mutta ajattelin vain jatkon kannalta mainita. ❤😊 Nää Let's Not Meet -tarinat on kyllä parhaita.
Ahhhh taas Suomituben kuninkaalta tullut uutta videoo, kiitoksia! 🤩🙏🏼
Olipa kiva kun sulta tuli video.Odotellutkin.
Olin aluksi pettynyt kahdesta tarinasta mut ku kuuntelin videon kokonaan nii oon tyytyväinen kahteen tarinaan💙 sit ku muutan omaan kämppään alan treenaa heti piiloutumista😅
just katoin 10 kappaletta vanhoja ft5 videoita kunnes tulee ilmoitus uudesta :D
ai jumalauta tätä tuntuu hyvältä kuunnella ku tätä on niin kauan odotettu. KIITOS
Velhokalalle ei vittuilla!
Jonnet ei muista :D
Kopioit mun kommentin :D
@@anettehanhilammi mutta jonnet sitä vieläkin laittaa. ;)
@@anettehanhilammi ei se ny niin vanha oo : D
@@kerosiima no ei mut xd
tämmösii lisää!! yhtii sun parhait videoit ja tottakai kaikkiha su videot on iha pelkkää positiivist👍👍
Ny on salee mielenkiintosin title mitä oon ikin tubes nähny
Lets go!!! Suomen parhaalta uutta videota. No tietän nyt ainakin mitä katon yöllä👍👑👑👑
No nyt on viimenen hetki siivota mun huone, ei täällä mahu minnekkään piiloon. Sängyn alunen täynnä laatikoita, kaappi pullollaan vaatteita ja pöydän alus täynnä viikkaamista odottavia pyykkejä.
Fintopilta video=päivän pelastus
Täähä on hyvä kattoa puolkolmelta yöllä 👍🏻 yöunet tervemenoa
Swappien mainos youtube videon jälkeen ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä
Tiedän jo nyt että video tulee olemaan hyvä.
Miks en voi olla kattomatta sun videoita. Mun on vaikee saada unta, mut mikäs siinä ku on hyvää kontenttia, ei uni oo niin tärkeetä ku finntop5 👌🏻
Nää mitään unia vie. Loistavaa viihdettä :) Kiitos!
Nyt takaisin kokonäytölle ei olla täällä kommenteissa turvassa. PS. laita se valo pois myös
Hyvää kuunneltavaa auto matkalla.
Hyvään malliin tulee videoita👍
Pitäisikö tehdä soittolista jokaiselle omalle aihe kategorialle nii pääsee nopeasti katsomaan mieluisia videoita kun näitä melkein toistuvasti haluaa katsoa esim.. kauhu tai avarasuun jne.. olisi kiva
Ny oli nii hyvä! Nii pakko kattoo uudestaan :D
Sitte kun viikonloppua vihdoin saa mahdollisuuden nukkua niin Finntop5 tekee uuden videon 😂 Ei haittaa
Mahtavaa kontenttia näin puolen yön lähettyvillä :D
Mahtava video jälleen! ✌🤗
Jos tekisit vaikka 5 karmivaa spiritismi tarinaa minä ainaki tykkäisin🐕👍🕯️
Niin outoo et nää sun videot ei tullu mul mitenkää etusivulle vaik olin tilaaja alust saakka. Nyt eri käyttäjä. Niin kiva ku oot tehny näit taas ja viel monta täs vuoden sisäl👌
Vihdoin tälläistä old school contenttia
ai että launtai ja finntopin uus video 👍
Katson näitä perunakellaris,😁😬😨 teen samal töitä
Lauantai illan parannus kiitos fintop5
Oli taas kyllä mahtava kauhuvideo, yöunet meni mutta laatukontentti tärkeempää
Päätin noin 5 minuutin kohdalla, että säästän tän ehkä sittenkin jollekin toiselle ajankohdalle, kiitos kuitenkin.
Hyvää videoo videon jälkeen. Jatka Samaan tahtiin!
Tossa kohassa missä kerrotaan tästä puukotuksesta, just ku selitettiin et oli puukottanut niin kauan että kaula oli melkein katkennut, nii mulle tuli juuri samalla sekunnilla disney+ mainos jossa Deadpool sanoo et "aa nice"
Tästä ois ollu kiva tulla se ilmotus sillon ku se tuli
+tän toisen tarinan muistan MrBallen kanavalta :D
Siis tää tuli täysin mutta ihanana yllätyksenä. Mä siis avasin puhelimen ja näin ilmotuksen sivusilmällä ja ohitin sen mutta sitte palasin takasin ja tajusin että täähän on oikeesti video ja klikkasin salaman nopeesti😂
*minä, joka nukkuu 4 metrin pääs ulko-ovesta* : :)
Sama
Sama
Laatu video taas niinkuin aiemminkin.
Toisen tarinan olikin kertonut corpse husband videollaan aikoja sitten, ei ihme että tuntui tutulta
Tulin kommentteihin turvaan :)
No NYT on asiallinen viikonloppu!
Oli sitten pakko jättää tämän(kin) videon katsominen yöhön, etten varmasti saa nukuttua😎
Ihan sairaan hyvä video mut voitko tehä katsojien kokemuksia lisää
LISÄÄ TÄLLASIA!!!!! NÄÄ ON IHA PARHAITA EI HEMMETTI😭🥰, OOT PARAS FINNTOP5!!!!
Hyvää settiä taas. Kiiiitos 😃
😳😳😳 Mahtava video taas!!
Voitko tehdä toisen osan että joku murtautui kotiisi