Hellou veliseni❤. Mielenkiintoinen reissu oli hakea jätkänkynttilöitä,ne onkin komeita😊. Meillä on roihuja ja kynttilöitä jäälyhdyissä pihalla. Raketit paukkuu ympärillä,me ei ole ostettu yhtään. Ei ole enää pitkää aikaa tätä vuotta,klo.on 22.25. Hyvää uutta vuotta teille meiltä❤🥳🎊🌟✨️💫💥
Oliko kuivaamo muuten öljy vai halkolämmitteinen? Puulämmitteinen lavakuivuri oli ollut meilläkin, se koki kohtalonsa tulipalossa 80 luvun alkupuolella.
Terve taas 😊 Hyvin tuli mieleen 60-70 luvun vaide. Maamieseuralla oli kuivaamona jota isäni hoiti. Mutta kun isä kuoli jäi homma minulle ja vuotta vanhemmalle kaverille. Oli seuralla puimuri jolla puitiin säkkiin. Tuli kahvisäkit tutuksi ja se pöly kun niitä jyviä kuivatti ja säkitti. Kuukausi siinä meni kun valvottiin ja nukuttiin milloin sattui. Tuntupalkka oli ruhtinaalliset 1,50mk tunti mutta tunteja tuli aika paljon. Tiloja oli silloin tällä kylällä yli 20kpl ja jokapaikassa oli karjaa. Nyt on kaksi karjapaikkaa ja kuivuri on ollut jo 30v varastona. Niin se maalilma on muutunut. Tuo koiravaljakko homma on ihan uutta missä ja milloinka te sitä olette harrastaneet. Ei kai taksina varmaankaan ollut. Hyvää uuttavuotta sinne kaikille TURROOJILLE.😊
Kyseistä juttua koira valjakon kyytiä saanut Ilomantsin Möhkössä 2014 mielenkiiintoisaa touhua ja ovat innok kaita menijöitä, kun ohjaaja antaa käskyn. Hyvää uutta Vuotta molemmille.🎉
Turaukon kanssa käytiin tuolla joku kerta.Nuo kynttilät näkyi niin muistu heti mieleen.Siis porukalla täällä käytiin,en vain mie,ettei joku sitäki ymmärrä väärin 😁😄
Kiitos kyydistä oli mukavaa olla henkivartijana siellä jätkänkynttilä hakureissulla ei päässeet sinua sudet yllättämään eikä muutkaan menninkäiset hyvää vuoden vaihdetta perheellesi 😊🎉
Tuo koira valjakko homma on itsellekkin tuttua puuhaa. Tuttavilla oli yritys ja heillä oli useita omia koiravaljakoita. Turistija kävi ympäri maailmaa. He järjesti kilpailuja ja ne kilpailut järjestetään vieläkin. Olimme hoitamassa koiria useinkin, ja niitä riitti. Kerrankin oli kilpailujen jälkeen hoieettavana noin 100 koiraa. Mukavia muistoja kertyi paljon.
Mukava kuulla sinun muistoja kuivaamon ajoilta ja sinun kotisi historiasta.Niin ne ajat muuttuu .Hyviä jätkänkynttilöitä.Mukavaa lauantain jatkoa Turamummille ja Turaukille😊.
👍Mukava katsella vanhoja juttuja. Oikein❤ mukavaa vuoden loppua ja Onnellista ja Hyvää tulevaa vuotta 2024 teille molemmille💕, iloa🎉😊, terveyttä 🙏 sekä rennosta yhteisolosta nauttien🌞🚜🚙
Hellou veliseni❤. Mielenkiintoinen reissu oli hakea jätkänkynttilöitä,ne onkin komeita😊. Meillä on roihuja ja kynttilöitä jäälyhdyissä pihalla. Raketit paukkuu ympärillä,me ei ole ostettu yhtään. Ei ole enää pitkää aikaa tätä vuotta,klo.on 22.25. Hyvää uutta vuotta teille meiltä❤🥳🎊🌟✨️💫💥
Mielenkiintoista ☺️
Kiitos Olli🤗
Oliko kuivaamo muuten öljy vai halkolämmitteinen? Puulämmitteinen lavakuivuri oli ollut meilläkin, se koki kohtalonsa tulipalossa 80 luvun alkupuolella.
Kiitos Teemu. Öljylämmitteinen oli tuo meidän. Niinhän niitä kuivuripaloja uutisista silloin luettiin.
Muistoja menneiltä ajoilta. Pientä puuhaa turaukilla piisaa. Hyvää uutta vuotta turamummille ja turaukille. ❤❤❤
Kiitos samoin Tarja❤️ Niinhän sitä sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu🤗
Minäkin olin 1970
13 vuotias. Riihi ja mylly
ovat tuttuja, kuivaamo
naapurissa.
Kiitos Eira, hyvää vuosikertaa siis🤗
Hyvää Uutta-Vuotta
Kiitos samoin🤗
Moi siellä ollut koirareki matkailua jätkänkynttilät on niin hienoja Missä näkee niitä onnekasta uutta vuotta🥂👍🏻👍🏻
Kiitos samoin Minna🤗
kuivuri ja koira valjakon reki näkyi jos oikein näin
Kiitos Jenna, oikein näit🤗
@@Turaukki 💗💗💗
Eipä menny turaukon peräkärry tuonne säilytykseen niin kuin suunnitteli.
Kiitos Haninen, juu ei männy ei. Taitanee olla kärrille käyttöä talven aikana.
Tää paikka on ollut Turaukon videolla. Aika pian tunnistin.😂
@teijarasanen3771 niinpä onkin ollut🤗
Olipa mukavaa tarinaa teidän historiasta. Oikein hyvää uutta vuotta
Kiitos samoin Tuomo🤗
Terve taas 😊
Hyvin tuli mieleen 60-70 luvun vaide.
Maamieseuralla oli kuivaamona jota isäni hoiti. Mutta kun isä kuoli jäi homma minulle ja vuotta vanhemmalle kaverille.
Oli seuralla puimuri jolla puitiin säkkiin. Tuli kahvisäkit tutuksi ja se pöly kun niitä jyviä kuivatti ja säkitti.
Kuukausi siinä meni kun valvottiin ja nukuttiin milloin sattui. Tuntupalkka oli ruhtinaalliset 1,50mk tunti mutta tunteja tuli aika paljon. Tiloja oli silloin tällä kylällä yli 20kpl ja jokapaikassa oli karjaa.
Nyt on kaksi karjapaikkaa ja kuivuri on ollut jo 30v varastona.
Niin se maalilma on muutunut.
Tuo koiravaljakko homma on ihan uutta missä ja milloinka te sitä olette harrastaneet. Ei kai taksina varmaankaan ollut.
Hyvää uuttavuotta sinne kaikille TURROOJILLE.😊
Kiitos samoin🤗 Koiravaljakolla ajeltiin 80-luvulla, kun asuttiin siinä maatilalla
Kyseistä juttua koira
valjakon kyytiä saanut
Ilomantsin Möhkössä
2014 mielenkiiintoisaa
touhua ja ovat innok
kaita menijöitä, kun
ohjaaja antaa käskyn.
Hyvää uutta Vuotta
molemmille.🎉
Kiitos Arvi🤗
Turaukon kanssa käytiin tuolla joku kerta.Nuo kynttilät näkyi niin muistu heti mieleen.Siis porukalla täällä käytiin,en vain mie,ettei joku sitäki ymmärrä väärin 😁😄
Kiitos Sirkka🤗
Kiitos kyydistä oli mukavaa olla henkivartijana siellä jätkänkynttilä hakureissulla ei päässeet sinua sudet yllättämään eikä muutkaan menninkäiset hyvää vuoden vaihdetta perheellesi 😊🎉
Kiitos Tuire🤗 Ilmankos oli niin turvallinen olo❤️
Siinä ois tullu Hiacelle hyvä umpisen lumen testi, kun oisit ovelle peruuttanut 😊
Juu kiitos🤣 Vähän liikoo, vaikka nelikko onkin🤔
Hyvää Uutta Vuotta koko perheelle🎉❤ kiitos videoistanne.
Kiitos Lilja🤗❤️
Hyvää viikonloppua ja hyvää uutta vuotta 2024😊
Kiitos Pirjo🤗
Tuo koira valjakko homma on itsellekkin tuttua puuhaa. Tuttavilla oli yritys ja heillä oli useita omia koiravaljakoita. Turistija kävi ympäri maailmaa. He järjesti kilpailuja ja ne kilpailut järjestetään vieläkin. Olimme hoitamassa koiria useinkin, ja niitä riitti. Kerrankin oli kilpailujen jälkeen hoieettavana noin 100 koiraa. Mukavia muistoja kertyi paljon.
Kiitos Teija, kiva kuulla🤗
Hyvää perjantai iltaa ja loppu vuotta. Hyvä video
Kiitos Ormo!
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2024❤
Kiitos samoin Pirjo🤗❤️
On siisti verstas.
Kiitos Leena🤗
Mukava kuulla sinun muistoja kuivaamon ajoilta ja sinun kotisi historiasta.Niin ne ajat muuttuu .Hyviä jätkänkynttilöitä.Mukavaa lauantain jatkoa Turamummille ja Turaukille😊.
Hyvää uutta vuotta 🎉
Kiitos samoin🤗
Se on helppoo kun osoo 😂 🙂🎄
Kiitos Maija, silti se välillä vastustaa🤔🙏
👍Mukava katsella vanhoja juttuja. Oikein❤ mukavaa vuoden loppua ja Onnellista ja Hyvää tulevaa vuotta 2024 teille molemmille💕, iloa🎉😊, terveyttä 🙏 sekä rennosta yhteisolosta nauttien🌞🚜🚙
Kiitos❤️ Sitä samaa sinullekin Aino🙏🤗
Tunnistin paikan pian kun näytit rakennuksen tieltä
Kiitos Teija🤗
Tais olla Turrekin vielä kopissa😮
Voe kuule Vote, turret on maannu turpeen alla jo pitkät ajat❤️
Hyvää Uutta Vuotta teidän perheelle! Mielenkiintoinen kuivurivideo! 💕
Kiitos samoin Arja🤗❤️
Hyvää uutta vuotta.❤
Kiitos samoin❤️🤗