Pääministerin tie jäi lyhyeksi ja parin kuukauden jälkeen Jäättemäki erosi pääministerin tehtävistä salaisten Irak asiakirjojen vuotojen seurauksena Uudeksi pääministeriksi nousi Matti Vanhanen
Pehmeät arvot, näillä sanoilla naisten positioita perusteltiin, mutta miksi Anneli koko ajan näki Irak/ Lipposen niin tärkeänä, että sitä piti jatkaa ja jatkaa. Lopulta koko asia oli turha, vaikka Lipponen olikin ehkä miellyttääkseen Bushia ns. myötämielinen, mutta Suomen osallistumista koalition sotaan ei kukaan edes ehdottanut, eikä Suomella olisi ollut mitään annettavaa. Maajoukot näytteli pientä osaa, eikä Suomella ole kalustoa näin isoon operaatioon, olkiukko kaatoi Jäätteenmäen, olkiukko, jonka hän itse kehitti, oliko välit Lipposeen jättänyt niin paljon hampaankoloon. Oli kyllä, molemmin puolin, silti kiinnostaa näin vuosia myöhemmin
Legendaariset toimittajat Eva Polttila ja Tarmo Ropponen.
Itse valtiaat :D
ei ihme jos tollanen huuhkaja saa valtaa
Typerys olet.
Antti Rinne seuraavaksi! >;D
Ja sehän tapahtui :D
mutta kyllä sekin oli arvattavissa kuten oli aikoinaan se että Jäätteenmäki eroaa.
Pehmeät arvot, näillä sanoilla naisten positioita perusteltiin, mutta miksi Anneli koko ajan näki Irak/ Lipposen niin tärkeänä, että sitä piti jatkaa ja jatkaa. Lopulta koko asia oli turha, vaikka Lipponen olikin ehkä miellyttääkseen Bushia ns. myötämielinen, mutta Suomen osallistumista koalition sotaan ei kukaan edes ehdottanut, eikä Suomella olisi ollut mitään annettavaa. Maajoukot näytteli pientä osaa, eikä Suomella ole kalustoa näin isoon operaatioon, olkiukko kaatoi Jäätteenmäen, olkiukko, jonka hän itse kehitti, oliko välit Lipposeen jättänyt niin paljon hampaankoloon. Oli kyllä, molemmin puolin, silti kiinnostaa näin vuosia myöhemmin
Kepu pettää aina
Seuraavaksi Orpo!!👌
Ja Purra!