Room 16:17-18 " Mutta minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet". Halusin toimia Jumalan tahdon mukaan ja jätin ev. lut kirkon jäsenyyden ja siirryin Suomen evankelisluterilaiseen lähetyshiippakuntaan. Nyt on rauha sydämessä.
Mat. 24 12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. 13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. 14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Valtiokirkko on portto jo sukupuolineutraalin seurakunnan kaitsijuuden perusteella. Ei ole olemassa "naispappeutta", vaan epäuskoa.1. Tim. 2: 12 "Mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
Sateenkaarimessun sanoma on juuri se suola joka on menettänyt makunsa. Saarnataan korvasyyhyyn sitä, mikä sattuu olemaan suosituin yleinen mielipide. Vaikea nähdä tämän tuovan ketään lähemmäksi Jeesusta. Ei ihmiset ole niin tyhmiä, ettei näkisi ristiriitaa Raamatun opetuksen ja kirkon toiminnan välillä.
Erosin taannoin kirkosta,kun pojan kevätjuhlassa kirkkosalin seinältä oli risti poistettu ja tilalle oli ripustettu sateenkaarikangas. Lisäksi pappi papatti tuon tuosta muslimien rukoushelmien merkityksestä ja pyöritteli niitä käsissään. Kevätvirttäkään ei olisi laulettu,ellei koulun rehtori olisi kehoittanut yhetislauluun. En halua millään tavalla osallistua suomen islamisaatioon,enkä voketukseen. Eikö edes kerran voitaisi ottaa oppia muiden EU maiden virheistä,eikä toistaa niitä. Yhteiskuntamme perustuu pitkälti kristillisiin arvoihin,miksi niistä pitää pyrkiä näin vahvasti eroon.
niin kyllä yhteiskunann etu on että mennä sekulaariseen suuntaan. Tiede ja humanismi. Yhteiskunta ei perustu kristillisiin arvoihin. Ihan ihmisten biologisiin tarpeisiin, yhteistyöhön ja egoismiin. Konservatiivinen uskonnollisuus on myrkyllinen yhteiskunnallinen ilmiö kun se saavuttaa kriittisen massan ja muokkaa kulttuuria ja lakeja. Vaikka se voi uskovien ihmisten henkilökohtaista elämää parantaakin joka on tietenkin hyvä juttu..
@@Arguments_only Olet osittain oikeassa. En usko,että yksikään alkuperäiskansa olisi koskaan halunnut alistua kristinuskolle. Siksi sitä levitettiin väkivalloin,alistamalla ja murhaamalla. Yrteistä ja energioista tietäviä poltettiin rovioilla,joista he purkavat traumoja vielä tähänkin päivään asti. Ihmiselle luontaiset kyvyt pyrittiin tuhoamaan ja se jatkui täällä pohjolassa viime sotiin asti. Suomessa hukutettiin paljon Shamaaneja järviin Stalinin toimesta. Shamanismi on ikiaikainen "perinne",joka ei tule kuolemaan täältä koskaan,koska siihen jopa synnytään. Se ei ole alistumista,eikä alistamista,vaan siinä toimitaan ihmisten,äitimaan ja henkimaailman hyväksi. On toki mustia shamaaneja,mutta se on aina oma valinta,vaikeampi polku,sekä alistuminen. Vahva kirjasuositus "Ei herran kuvaksi".Viimeistään tämän kirjan lukemalla aukeaa totuus,kuinka syvällä kristilliset arvot ovat ja kuinka paljon kristinuskon levittämisessä tuhottiin arvokasta ihmiskunnan kulttuuriperintöä. MInä käyn läpi yhtä elämääni,jossa olin levittämässä kristinuskoa.. Se ohjasi minut tämän kirjan pariin ja lopulta myös valoshamaanien lukupiiriin tästä aiheesta.
@@Arguments_onlyJumala ei odota uskonnollisuutta vaan syntien tunnustamista ja sen uskomista, että vain Jeesuksen sovitusveri on turva, ettemme joudu Jumalan hirmuisen vihan alle kun armon aika loppuu mikä kaikki on USKOA ei uskontoa!
Minusta vaikuttaa siltä, että jotkut kiskovat naruista kulisseissa ja piispat on pistetty edistämään hartiavoimin YK:n Agenda 2030:tä koska ev.lut. kirkolla on iso jäsenmäärä.
@@jukkafilen5541 no, sinäkään et näköjään ole lukenut Raamattua. Harmi. Ei silloin voi sanoa että "niin oikeassa". Molemmat ette ole lukeneet - huomaa !
@@jukkafilen5541 Niin jos vaikka Hamasin lipuilla koristeltaisiin kirkko seuraavaksi. Mitkään ideologiset merkit eivät kuulu kirkkoon. Kirkoissa ei saa olla muita, kuin uskontoon liittyviä asioita.
@@jukkafilen5541 Kirkon tulisi pysyä ideologioista vapaana. Miten sinusta jotkut ideologiset liput kuuluvat kirkkoon? Täytetäänkö kirkot tästä lähtien kaikkien eri yhdistysten lipuilla? Sellainen EI kuulu kirkkoihin, tietenkään! Kirkkojen täytyy pysytellä eri ideologioista vapaana. Ei sinne mitkään ideologiset liput vain kuulu. Ei pride, ei Hamasin, ei vapaamuurarien....
@@jukkafilen5541Kansa tulee kyllästymään totaalisesti vielä teihin lastenhyväksikäyttäjien puolustajiin sateenkaarilipun varjolla. Konservatiisten vallankumous on todellista tulevaisuutta. Normaalit ihmiset eivät enää jaksa katsoa kun nuoriso korruptoidaan jo päiväkodissa. Ateistitkin laittavat lapsiaan kristillisiin kouluihin.
@@jukkafilen5541 jep kyllä kirkon kannattaa keskittyä jeesukseen ja unohtaa vanhan testamentin vihamielisyys jota jeesuskin korjasi, muutti ja torui fariseuksia niiden noudattamisesta. Jeesus ei sanallakaan tuominnut homoja tai mitään sinne päinkään.
Kyllä Jumala Rakastaa kaikkia ihmisiä mutta ei sitä mitä he TEKEVÄT. Me kaikki olemme syntiä tehneet ja Hän haluaa että kaikki ihmiset pelastuvat ja tuomme syntimme Jeesukselle ja muutamme elämäntapamme. Kuinka selkeä Raamattu on mies miehen ja nainen naisen välisestä seksuaalisuudesta: Room 1:22 eteenpäin. Asiaa ei voi enää selkeämmin sanoa.
Missä niin lukee "Jumala rakastaa KAIKKIA ihmisiä". Ei missään, lue Raamattusi 33/38 ajatuksella. Mutta, Jumala on ANTANUT kaikille mahdollisuuden, uskoa Häneen ja se on ihan eri asia. Älä vaan anna vastaukseksi Joh.3:16 koska se on väärin ymmärretty. Lue Joh 3:14-18 ehkä ymmärrätte. Jumala rakasti maailmaa SAMALLA tavalla KUIN, jotka uskovat Häneen "kepin päässä olevaan vaskikäärmeeseen" = esitäyttymys, Jeesuksen ristin kuolemalle.
@@mauriryno5534 Ei tartuta taas lillukan varsiin ja aleta vääntämään keskenään. Johannes 3:16-17 FB38 Niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään etc. Eiköhän tuo maailma ole myös sen ihmiset vai ?
@@mauriryno5534Jeesuksen uhri on annettu JOKAISEN ihmisen puolesta. Niin kova kärsimys JOKAISEN syntisen puolesta. Eikö tämä kerro Jumalan valtavasta rakkaudesta KAIKKIA kohtaan. Mutta ennenkaikkea Jumala rakastaa Totuutta, Hän EI VOI siunata niitä jotka tietoisesti elävät Raamatun Sanan vastaisesti. Kyllä tulee niin surullinen olo näiden ihmisten puolesta! Kaikkien meidän tulee tehdä parannus synneistämme. Vieköön Herran Henki meidät jokaisen kaikkeen Totuuteen Sanansa ja Henkensä ohjauksessa. ❤
Järkyttävää! Jumalan pilkkaa. Miten tuo on sallittua, että jotain sateenkaarilippuja saa viedä kirkkoon? Eihän kirkkoon saa viedä kirkkoon kuulumattomia tunnuksia! Luterilainen kirkko on mennyt liian pitkälle!
@@malmiarkku Kutut on viety kuitenkin siunattaviksi. Ne ovat Jumalan luomia. Mutta ideologiset tunnukset eivät kuulu kirkkoon. Vain uskonnolliset tunnukset kuuluvat kirkoihin.
@@pikkuli1 kirkkoihin on tullut aurinkosymboleja ja risti poistettu , kolmioita ja yhtä silmää ne on jotakin muuta..Siunata voi missä vain . Siunausta Sinulle
@@malmiarkku Ruotsissa onkin kirkoissa ristitkin heiluneet, kun ovat lainanneet kirkkoja muslimeille. Kirkko täytyy pitää erillään kaikesta sinne kuulumattomasta. Siunausta myös sinulle, ystävä❤
Jeesus oli Öljymäellä ja opetuslapset kyselivät häneltä:"Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämänmaailman lopusta?"Jeesus vastasi:"Varokaa ,ettei kukaan johda teitä harhaan"
On olemassa vain yksi asia mistä pitää kiinni, ja se on rehellisyys ja sekin on suhteellista ,joskus valehteleminen voi olla rehellisempää kuin itse totuus. Mutta jos simulla on omatunto kuuntele sltä se kannattaa.
Olen järkyttynyt. Prideideologia ja - symboolit eivät kuulu kirkkoon !!! Ja vielä hindulaisuuteen perustuvaa joogaa kirkossa. 😢 ( Hindulaisuutta ja joogaa ei voi erottaa toisistaan, on intialainen joogi sanonut) Voi hyvä Jumala auta ja armahda meitä 🙏🙏🙏
Suomessa on useampia luterilaisia kirkkokuntia eli vaihtoehtoja Evankelis-luterilaiselle Kirkolle on. Kirkon irtaantuminen Raamatusta kirkon opetuksessa on ollut nähtävissä jo monta kymmentä vuotta sitten, eikä siihen näytä olevan muutosta näkyvissä. Suurimmalla herätysliikkeellä vanhoillislestadiolaisuudella on halu pysyä kirkossa vaikka kirkon opetuksen raamattullisuus vähenee. Heillä olisi resurssit oman kirkon perustamiseen. Kuitenkin koko Suomen kristikunta on joutumassa Mielestäni selvästi ahtaammalle koko ajan, luterilaisen kirkon tilanne kuitenkin johtuu enemmän sen omista ratkaisuista. Sittenkin taistelu käydään ensisijaisesti henkivalloissa niin kuin aina.
Kristinuskon alas- eli lokaan ajo täydessä vauhdissa. Tilalle markkinoidaan rapakaariulostetta. Jos eivät nämä menojen järkkääjät mitään muuta hallitse, niin sikailu heiltä ainakin käy kuin tyhjää vaan. - Kiitos Pauli S. hyvästä tietoiskusta.
Niin ja islamia tungetaan tilalle. Ruotsissa jopa lainataan tai myydään kirkkoja muslimeille. Heillä on kuitenkin täysin eri jumala. Vanhoissa arkeologissa löydöissä islamin jumalaa on alunperin kutsuttu nimellä " Lucifer". Heidän teoistaan sen voi kyllä myös ymmärtää, ketä he palvelevat.
Galatalaiskirje 1:8 FB38 [8] Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Se että saarnapuheessa otetaan lainoppineiden näkökulma ja lähdetään puhumaan normien muuttamisesta, mutta sivuutetaan täysin Jeesus ja Hänen opetukset. Tätä paha tekee; se pystyy vain jäljittelemään hyvää mutta ei pysty olemaan hyvä.
Koska Jumala on säätänyt pastorin viran vain miehille, onko tämä Raamatun sanaa polkeva "saarna" sittenkään ihme piispan virkaa hoitavalta henkilöltä? Jos virka on jo vastoin Raamattua, niin siinä sivussa voi polkea myös Jumalan säätämän avioliitonkin.
Entä lapsikaste .. ? 🤔👁️⚠️ Näinhän suurin osa kirkon jäsenistä ei ole uskoon tullut kuullen evankeliumin sanan ja sen vastaan ottaen ottanut kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen 😎
@@markusforsberg2491Hei. Kiitos kommentista. Ei lähimmäisenrakkautta tarvitsekaan pelätä eikä hävetä. Onko Sanan julistaminen vastoin Raamatun sanaa lähimmäisenrakkautta?
@@ph8349 En ymmärrä, miten kysymyksesi liittyy videoon tai piispan saarnaan. Luultavasti tulkitsette Raamattua eri tavoin, eri lähtökohdista ja eri vaikuttimien ohjaamina. Jos Raamattua lukee lakikirjana tai sääntökirjana (mitä se ei ole) tai ei ymmärrä, että Vanha Testamentti on suurelta osin vanha juutalaisten maallinen lakikirja, voi päätyä erilaisiin tulkintoihin kuin joku toinen. Raamattu ei ole kristillisen uskon kohde, vaan kolmiyhteinen Jumala. Jeesus tuli aikanaan muuttamaan kaiken ja ravisteli rajusti sen ajan kirjanoppineiden käsitystä Jumalan tahdosta esimerkiksi kumoamalla perinnäissäädökset. Hän toimi jatkuvasti lähimmäisen rakkaudesta käsin, ja meidän tulee ennen kaikkea ymmärtää vaikutin ja henki, joka häntä ajoi. Meidän tulee kristittyinä Jeesuksen seuraajina toimia esimerkin mukaan. Ravistella vanhoja käsityksiä, jotka perustuvat kirjaimeen. Rakastaa ehdoitta, kutsua, hyväksyä ja rakastaa Luojan luomia, sen viisauden jälkeen, minkä Luoja on meille antanut. Me tiedämme tänä päivänä, että jos ihminen on mykkä tai kuuro, hänessä ei asu paha henki, vaan hänellä on jokin vamma tai sairaus. Myös seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden osalta tiedämme tänä päivänä, että ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia eli Jumalan käden jälkeä meissä. Sen vuoksi meidän tulee luopua vanhoista vääristä käsityksistä ja uudistuttava. Jatkuvan reformaation täytyy tapahtua sekä yhteisöissä että yksilöissä. Ei jeesus puhunut esimerkiksi eroamisesta sen vuoksi että hän olisi halunnut luoda tai antaa ihmisille raskaita sääntöjä noudatettaviksi. Hän puhui siitä sen vuoksi että sen ajan yhteiskunnassa hyljätty nainen oli hyvin hauraassa asemassa. Vaikutin oli lähimmäisenrakkaus, jota hän itse suorasanaisesti tähdensi seuraajilleen. Tänä päivänä tuo sama vaikutin saattaa ohjata meitä tekemään hyvin erilaisia asioita kuin tuona aikana. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
@@markusforsberg2491 Jumalaa kunnioittava seksuaalisuus on sitä, että mikäli henkilö ei ole naimisissa, hänen tulisi valita selibaatti. Avioliittoon, joka 0n Jumalan silmissä avioliitto, voi mennä yksi mies ja yksi nainen. Avioliittoon kuuluu uskollisuus puolisoa kohtaan.
On seurakunnissa varmasti käynyt sateenkaari-ihmisiä aiemminkin, muttei siitä ole tehty tällaista numeroa kuin tänä päivänä. Olemme samanarvoisia Jumalalle. Ketään ryhmää ei tule ylikorostaa. Jeesus sanoi: "Tulkaa Minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin Minä annan teille levon".
milloin jeesus sanallakaan tuomitsi Homoseksuaalisuuden? Ei milloinkaan. Mitä Jeesus teki kun väkijoukko vanhan testamentin mukaisesti oli kivittämässä naista joka oli uskoton? Puolusti naista ja kumosi vanhan testamentin teesit ja torui väkijoukkoa ja fariseuksia. Te ette tunnistaisi Jeesusta vaikka hän olisi teitä vastapäätä.
Miksi rahoitatte uskovat ev.lut. kirkkoa ja mahdollistatte sen myötä väärää sanomaa ? Lähtekää pois, niin loppuu rahoitus tälle kirkolle, kun palkanmaksu loppuu. Monia ihmisiä kerkiävät harhaanopettaa. Minun mielestä tässä ei kannata viivytellä vaan toimia.
se on raamatun mukaan samanlaista syntiä kun äyriästen syönti.. (man lying with mankind is an abomination, shellfish is an abomination) Oletko syönyt katkarapuja?
@@Arguments_only Äyriäisten yms. syönti on Vanhassatestamentissa kielletty, mutta Uusitestamentti opettaa toisin mm. Apt. 10:9-20, 1Tim. 4:4-5. Eiväthän Juutalaisetkaan saaneet seurustella ja esim syödä pakanain kanssa, mutta kun Jeesus tuli Vapahtajaksi tämäkin asia muuttui, sillä pelastus on kaikille tarkoitettu, Paavalikin oli pakanain apostoli.
@@leenaharma1258 ja uudessa kovenantissa eli uudessa testamentissa ei myöskään tuomita homoseksuaalisuutta mitenkään kuten ei myöskään äyriäisiä. Kristityt niin sanotusti "cherry pick" mieluisat ohjeet vamhasta testamentista ja ohittavat toiset. Tosiasiassa raamattu on satukirja, enkä sano tätä pahantahtoisesti koska raamatussa on pirun paljon viisautta ja filosofiaa mutta on siellä myös etenkin vanhassa testamentissa juutalaisten tatinoita jotka puettiin yliluonnolliseen kaapuun jolla sitten oikeutettiin väkivaltaa ja itsekkäitä haluja esim. Orjuus, seksiorjuus, kansanmurhat.
Siinä ei paljoa kumarreta eikä puhuta Hänestä josta pitäisi puhua ja Kristus pitäisi olla keskiössä, eikä ihminen. Tässä kumarretaan vain syntiin ja paheisiin vievää lippua ja ihmisiä. Jeesus Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme puolesta ja Hänen verensä meidät myös puhdistaa JOS Hänen eteensä polvistuu ja pyytää Häntä elämänsä Herraksi ja rukoilee syntien anteeksi antamista ja uskoo täydestä sydänmestä Häneen. Jos ruumis viettelee jatkuvasti kohti syntiä, silloin ei voi pelastua iän kaikkiseen elämään vaan joutuu alas tuonelaan ikuiseen tuleen. Amen🙏
Kirkon kannattaisi pitää huolta sanomastaan, tässä on yksi piispa omalla sanomallaan ja kyllähän sitä ihmetteli Teemu Laajasalonkin piikkimääräyksiä ihmisille kun Rockefellereiden myrkkypiikit tuli jakoon....no hautausbusiness kukoistaa josko se oli tarkoitus
"Rokotteet" ovat aiheuttaneet valtavan ylikuolleisuuden, joka yhä jatkuu. (Vale)media ja poliitikot+ lääkärit(!) tietävät tämän aivan hyvin, mutta tästä ei saa puhua, eikä sitä tutkia. Mm. Li Anderson sanoi haadtattelussa, että "voihan se ylikuolleisuus johtua koronastakin", samalla häipyen liukkaasti synkän näköisenä taka-alalle, kun avustaja tulikin äkkiä "paikkaamaan" tilannetta.Ylikuolleisuus ei voi johtua koronasta, ja se kyllä tiedettiin jo ko.haastattelua tehtäessä mm. Uudesta Seelannista, missä ei käytännössä ollut koronaa, mutta suuri ylkuolleisuus heti "rokotteiden" alettua. Nämä asiat kuuluvat nyt kyllä yhteen, sillä raamatullisesti valhe onkin nyt totuus ja päinvastoin paljon laajemminkin. Valheen ja tuhon agendoihin kuuluvat mm. LGBTXYZ, "rokotteet", "pandemiasopimus", "kestävä kehitys", "maahanmuutto", ESG ja DEI, ym. Näiden valheiden avulla aiotaan ottaa valta, eli luodaan tyrannia. Valheen valta ja vauhti kiihtyvät koko ajan. Kansa on tyhmennetty ja manipuloitu, eikä pysty mihinkään omaan kriittiseen ajatteluun. Se ei näe, joka ei haluakaan nähdä, eikä se kuule, joka ei haluakaan kuulla.Tulkootpa siis ihan mitä hyvänsä, niinkö?
Paavalin kirje Roomalaisille 1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, 1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. 1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; 1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. 1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. 1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; 1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, 1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; 1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät. 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset(homoseksuaalisuuden harjoittajat), 6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. 6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä. TÄSSÄ ON RAAMATUN NORMEJA
Etkö tiedä. Jumalalle EI voi tuota temppeliä enää puhdistaa. Jumalan Henki ei voi asua siellä missä saatana on ollut, se olisi Jumalan pilkkaa pahimmillaan. Tuo temppeli on saastutettu ikuisiksi ajoiksi, on jo Jumalan pilkkaa edes ehdottaa tuon kirkon puhdistusta. Hyvät ihmiset, lukekaa Raamattunne 33/38, älkää olko hölmöjä. EVLUT kirkko on jo aikansa elänyt, te jotka uskotte Herraamme Jeesukseen Kristukseen, erotkaa tuosta kirkosta/seurakunnasta. Jeesukseen Kristukseen sydämessään uskovat, kuuluvat Hänen universaaliin seurakuntaan. Helppoa eikö totta.
Toivottavasti piispa Leppänen ei asetu meidän yläpuolellemme olemaan oikeassa, tai aseta normia jota me vanhauskoiset emme täytä... Ei ihminen laista eroon pääse, jos ei ole Jumalan lakia, on piispa Leppäsen laki... Aina joku laki...
@@askoruotsalainen2235 mutta vanhan testamentin lait joita ei uudessa testamentissa mainittu eivät koske kristinuskoisia jotka ovat uuden kovenantin alla. Ainoat lait mikä sieltä tulee on 10 käskyä joihin jeesus viittasi. Vai uhraatko eläimiä? Ovatko äyriäiset kuvotus? Pidätkö orjia? Entäpä seksiorjia? Onko naimisiin meno raiskaajan kanssa sopiva rangaistus? Entäpä kivitys hengiltä tempeliaukiolla huorinteosta? Muistatko kun jeesus torui väkijoukkoja kun he vanhan testamentin mukaan yrittivät kivittää uskottoman naisen. Niin miksi homous olisi eri asia. Se tuomittiin samassa kirjassa missä äyriäisten syönti. Jeesus ei koskaan sanallakaan maininnut tai tuominnut homoseksuaalisuutta. Lisää tasa arvoa kirkkoon sitä jeesuskin olisi halunnut.
Kirkon ovet ovat aina olleet avoimet,kaikkien tulla,ei ole ovivahtia,joka karsii tulijat.Kirkkoon tullaan kuulemaan Jumalan sanaa. Järkyttävää kuinka Piispa uskaltaa asettaa ihmisen ymmärryksen Jumalan ,kaiken luojan yläpuolelle!
Seitsemän vielä pahempaa henkeä menee raamatun mukaan siihen, joka luopumalla luopuu uskosta. Seitsemän on raamatussa täydellisen määrän vertauskuva, ja seitsemän pahaa henkeä tarkoittaa raamatun tässä ilmoituksessa, että luopunut eksyy Jumalasta kokonaan ja asettuu Häntä vastaan kaikessa.
Kyllä on sairasta Jumalan pilkkaa,tällääset joutuu helevettiin jos ei parannusta tee,ei viitti eres kuunnella tuollaasta järkyttävää täysin Raamatun ja Jumalan vastaasta sontaa.tähän on tultu ja pahenoo kiihtyvällä vauhrilla,kuten Wilkerson näky kirjas kirjoottaa,este kirkko ja valtio ei hyväksy tälläästä mutta tuloo aika kun ne hyväksyy ja jopa kannustaa ja saastan tulvaportit on auki,,nyt eletään sitä aikaa,kauanko Jumala katteloo tälläästä touhua enää ! tämä ei hyvähän lopu.
"tällääset joutuu helevettiin jos ei parannusta tee" Jos kristinuskon jumala nyt olisi totta jota se ei ole 99,999% todennäköisyydellä niin kyllä ihan kristillisen teologian mukaan jos uskoo jeesukseen niin synnit on annettu anteeksi ja pääsee taivaaseen. Kukaan ei omilla töillään pääse taivaaseen vaikka olisi kuinka hyvä. Usko jeesukseen on ainoa tie ja Uskon kautta KAIKKI synnit on anteeksi annettu. eikö tämä ole nyt ihan kristinuskon peruspilari?
@@harrivierikko @harrivierikko agnostikko mutta käytännössä ateisti. Kiinnostunut kristinuskosta. Tämä nyt ei ole se pää pointti vaan kristinuskon teologia. Eikö se niin ole että uskon kautta taivaaseen? Se kukaa uskoo jeesukseen elää ikuisesti joka ei usko menee kadotukseen. Näin ainakin luukkaan. Markuksen, johanneksen, matteuksen evankeliumissa sanotaan. Joten sinun helvettiin tuomitsemiset tuntuvat evankeliumin vastaiselta.
Piispa taitaa nyt ojentaa Jumalaa? Kuka on sanonut että kaikki eivät olisi tervetulleita kirkkoon? Kaikki ovat syntiä tehneet. Mutta Jumala on asettanut meille käskynsä, joiden mukaan meidän tulee elää. Jumala Henkensä kautta vaikuttaa tahtomista ja tekemistä kun sitä Häneltä pyydämme. Ei Jumalan lain tarvitse muuttua, vaan ihmisen tulee muuttua Sanan mukaan. Koska Jumala on Pyhä, tuo synti kuoleman. Sen vuoksi Jeesuksen oli annettava henkensä syntiuhrina, että me voimme saada ikuisen elämän. Jokainen synti minkä teemme on ruoskanisku, sylkeminen, herjaus, naulan lyönti Jeesukselle. On palattava kerta toisensa jälkeen sinne ristin juurelle. Sieltä lähtee Jumalan muuttava voima. Ei niin, että Jumala muuttuisi, vaan että Jumala muuttaisi ihmisen, ja ihminen näkisi oman tilansa, ja mihin synti johtaa.
Tuossa naisessa asuu itse saatanan henki, samoin kirkko on saatanan vallassa ja ihmiset jotka siellä käyvät kuuntelemassa paholaisen saarnaa. Kyseinen kirkko, on meidän kansallispyhäkkömme ja häpäisty noilla rekvisiitoilla. " JOTKA HYVÄKSYVÄT TÄMÄN OVAT ITSEKIN SYYLLISIÄ" Lukekaa Raamattunne. Nainen ei voi olla edes pappi, Jumala on määrännyt miehet seurakunnan päämiehiksi/papeiksi, vain mies voi olla seurakunnan auktoriteetti, samoin kuin Kristus (mies) on seurakunnan pää. Hyvin ikävää, todella ikävää, mihin maailmamme on mennyt/menossa.
@@tremies Islamissa nainen on miehen orja. "Vaimoa voi lyödä aina, kun hänen käytöksensä suututtaa aviomiestä tai toiminta ei ole aviomiehen mieleen." (al-Qurtubi 6:286).
@@aaltoskaorkaniseeraa49 Jesaja 3:12 selvää tekstiä. 38 vuotta naispappeuspäätöksestä ja kirkko on hajoamispisteessä....ja tulee hajoamaan. Hedelmistään puu tunnetaan.
Kiitos Pauli rohkeasta raamattuun perustavasta opetuksesta. Hämmentyneenä seuraan tätä touhua, mitä kirkossa tehdään. Lainaus: "Vuosikymmeniä sitten eräs lähetyssaarnaaja näki näyn, missä käärmeitä kiemurteli laumana portaita pitkin Turun Tuomiokirkkoon. Oli näyssä paljon muutakin. Vuosikymmeniin henkilö ei kertonut julkisesti näystään - ennenkuin näky myöhemmin toteutuessaan alkoi tulla ymmärrettäväksi.."
Marilla on varmaan jotain traumoja 🤔, kun on niin kova tarve olla mieliksi. Ja taas sama juttu toistuu, nätit kasvot, mutta suusta tulee ihan tolkutonta juttua.
Jos ei pysytä terveessä opissa kuljemme ihmisten mielenmukaisessa evankeliumissa. Päätämme silloin vain itse miten haluamme uskoa ja millainen on ihmismielen mukainen Jumala. Sellainen joka hyväksyy kaiken ja synnin ja antaa luvan lihallisille nautinnoille eli lihan himoille😮 Jos te lihan mukaan elätte pitää teidän kuoleman mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot niin te saatte elää. Room.8:13 Pyhä pyhittyköön saastainen saastukoon on Jeesuksen omat sanat lopunajan ihmisille ilmestyskirjassa.. Vain totuus voi vapauttaa ja jos ihminen elää tietoisessa synnissä ja on synnin orja ei ole mitään asiaa Jumalan valtakuntaan! Vain parannus ja täyskäännös pimeydestä valkeuteen ja ihmisopeista ja hengestä ja lihan saastutuksessa ristinjuurelle Jumalalta anteeksiantoa ja pelastusta rukoilemaan Jeesuksen suuressa nimessä😢❤
Uskon että Herra johdatti tänä aamuna tän Tv7 ohjelman rohkaisuksi sinulle pastori Pauli Selkee ,ehkä olet jo aiemmin nähnyt.( tietenkin kaikille 🙏)Siinä on i so paketti asiaa.Siunausta sinulle pastori Pauli🙏🕊✝️ Joosua1:9
Nämä asiat ovat täysin luonnottomia. Luonnollista on lisääntymisen mahdollisuus. Meidän Jumalamme on luonnollisuuden Jumala, kaikkivaltias, kaiken luoja. Miksi Jumala alkaisi sotimaan omaa luomaansa lakia vastaan täysin luonnottomalla? Ihmisten hulluutta tämä on ja kovin surullista nähdä, että tälläistä häpäisyä tehdään Jumalan pyhällä paikalla.
Mielenkiintoista. Koskee varmasti kaikkia yhteisöjä, että kirkkotilan saa haluttaessa vuorata lipuilla ja symboleilla alttaria myöten kohdeyleisön mukaan. Vai onko näin aina ollut? Ilman muuta hyvää näkyvyyttä muillekin poliittisille toimijoille. Aito avioliitto - yhdistys voisi heti alkaa varailemaan vapaita aikoja ja miettiä kivoja yksityiskohtia pappien kanssa.
Minkälaista lisääntynyttä tietoa ja ymmärrystä piispalla mahtaa olla sukupuolten moninaisuudesta? Sukupuoli kun edelleen on biologinen, kaksijakoinen, ominaisuus.
Piispan "saarna" on jopa julkea ja häpeämätön. Luulen, että piispa ei ymmärrä kuinka "ulalla" hän on tässä tehtävässään. Valitettavasti hän on kovin lapsellinen, siis naivi. Voi miten surullista, kun näin korkeassa kirkon virassa olevalla ihmisellä olisi mahdollisuus kertoa ihmisen elämän tärkeimmästä asiasta tai oikeastaan se kuuluisi olla piispan velvollisuus! Tärkein tehtävä papeilla ja piispoilla on kertoa miten ihminen pelastuu!!! Mitä ihmisen tulee tehdä, että hän perii iankaikkisen elämän: Hänen tulee tehdä "parannus" eli ottaa Jeesus vastaan omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan elämänsä herraksi, pyytää anteeksi syntejään. Silloin Jumala ottaa ihmisen omakseen ja ihminen saa syntinsä anteeksi ja ihminen saa Pyhän Hengen lahjan. Se on Jumalan rakkauden osoitus ihmiselle, eikä se maksa mitään. Tähän armoon on kaikilla mahdollisuus, jotka etsivät elävää Jumalaa. Hän avaa ovensa kaikille etsiville ja kolkuttaville. Elämä on ihanaa Jeesuksen seuraajana!!
Todella hyvä ja valaiseva esitys siitä, mikä sateenkaarimessujen taustalla oikein on! 🙏 Kiitos Pauli tästä, ja suuri kiitos Jumalalle, että sinunlaisia pappeja löytyy vielä kirkon piiristä, johon itsekin ainakin toistaiseksi kuulun. 😊
Piispa Mari Leppänen sanoo,että ihmisen tieto ja ymmärrys on lisääntynyt.Siksi ihmettelen,miksi hän harrastaa joogaa,minkä perusta on Hindulaisuudessa!
Kirkon pyhin paikka on alttari ja sen sielunvihollinen haluaa tuhota , siellä lepää Jeesuksen lupaus ” joka syö minun ruumiini ja juo minun vereni pysyy minussa …” Kuitenkin hyökkäys alttaria kohtaan ei alkanut tästä vaan jo vuosikymmeniä sitten kun alttarille suvaittiin Jumalan sanan vastaisesti nainen . Kristikunta ei ole pitänyt pyhänä Herran alttaria ! Kuusivärinen lippu on kuin varastettu yksi väri sateenkaaren väristä (7) ja kuudes käsky on 6 värisen lipun päällä . Jumalan sana ja se kehottaa erkanevaan niistä jotka eivät seuraa Jumalan sanaa. Mari Leppänen on monen seurakuntalaisen piispa ja monella on paimen joka ei johdata laumaa oikeaan suuntaa ja on perin ihmeellinen ajatus että ollaan tämän lauman jäseniä vaikka paimen johtaa harhaan . Sitten sanotaan että taistellaan , joka on hyvin absurdi ajatus raamatun valossa . Jumala ei tarvitse puolustajaa , Jeesuksen on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä . Ja Jumalan lapselle jää osa pysyä hänessä . Jumalan sanan tehtävä on puolustaa meitä syntisiä . Vastuuta pitäs löytyä niiltä paimenilta jotka tahtovat pitäytyä Jumalan sanassa .Ei se ole kristillinen perintö jälkikasvulle että taistellaan luopiokirkkossa , vaan pitää johdattaa lapsia sinne missä alttari on pyhä . Paimenen tärkein tehtävä on johdattaa lauma perille , eikä keskittyä muihin asioihin .Osallisuus Kristuksen ruumiin jäsenenä on se paikka johon Jumala tahtoo ja siinä saa omistaa Jumalan armoteot ja jäädä hänen verensä suojaan . Jokaisen paimenen tulisi kysyä pappisvihkimyksen hengessä että missä on lauma ja mihin minun pitää sitä johdattaa , antakaa Jumalan tehdä se työ hänelle jolla on annettu kaikki valta myös maan päällä kuten taivaassa !
Kyllä jo kirkon alusta on vpm. Muurannut merkkinsä kirkkorakennuksiin ja lapsikasteessa tulee NS. Kirkkoväki. TV 7 TH-cam löytyy videot Juhana Julin kertoo missä vikaa ja siitä 2 VK jäi mönkijänsä alle kuoli
Piispa on ottanut asiakseen muuttaa uskontoamme ja arvomaailmaamme. Tällainen ei ole mitenkään tarpeellista eli ihmisten seksuaalisten perversioiden edistämistä.
9:00 Miten saarnastuolista voidaan saarnata ja samalla olla kunnioittamatta Jumalaa? Ensimmäinen käsky hylätty selvästi. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Lähimmäisen rakastaminen on ihan ok, mutta se, ettei rakasteta Jumalaa.
Matteus 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka TEKEE taivaallisen Isäni tahdon. 1. Korinttilaisille 6:9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet.
En ymmärrä, että miksi naisia päästetään tälläisiin virkoihin. Kaikki me tiedämme, että he laittavat tunteet järjen edelle. Silloin tulee tälläisiä järjettömyyksiä. Raamattukin sen sanoo.
Rukoilkaamme, etta KOKO kristikunnassa ja KOKO ihmiskunnassa viela naissa lopunajan vaiheissa mahdollisimman paljon ihmisia a) tekee parannuksen ja ottaa Jeesuksen vastaan Vapahtajanaan, b) pysyy Jeesuksen seurassa, c) todistaa Jeesuksesta - teoillaan ja sanoillaan, d) rukoilee ja siunaa KAIKKIA Jumalan lapsia, e) rukoilee myos muiden ihmisten puolesta ja f) muuttuu vahitellen yha enemman Jeesuksen kaltaisiksi (siis: kasvaa uskossaan).
Room 16:17-18
" Mutta minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet".
Halusin toimia Jumalan tahdon mukaan ja jätin ev. lut kirkon jäsenyyden ja siirryin Suomen evankelisluterilaiseen lähetyshiippakuntaan. Nyt on rauha sydämessä.
Samoin tein.
Kirkon rappio on vakava asia, mutta en kuitenkaan lähtisi tiukkapipojen porukkaan.
@@seppolaitela814 Ihan normaalia luterilaista porukkaa. Raamattu tärkeimpänä ohjeena.
Jeesus on vakaa ja Hänen sanansa pysyy. Siinä seurassa on hyvä olla❤
❤@@TuijaHakala
Jeesus sanoi ,kun laittomuus pääsee valtaan niin silloin tulee loppu elikä Jeesus tulee takaisin ja noutaa omansa 🙏✝️❤🌹
❤❤❤
Aamen🙏
Mat. 24
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Ei ole sukupuolen moninaisuutta, vaan mies ja nainen, Jumalan luomistyötä ei voi piispakaan muuttaa. 😢
Aika ei ole täysi. Tulee vielä kauheammat olot. Kolmas maailman sota ja 3,5vuoden vaivan aika jne. Mutta joo Jeesus tulee👍
Totuutta noudattaen rakkaudessa, Jumalan Sanan mukaan! Tämä piispa on eksynyt totuudesta!
Valtiokirkko on portto jo sukupuolineutraalin seurakunnan kaitsijuuden perusteella. Ei ole olemassa "naispappeutta", vaan epäuskoa.1. Tim. 2: 12 "Mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
@@naturelover4579 Piispa on oikeilla jäljillä,Jumalan siunausra hänelle suojaksi tiukkapipohihhuleilta.
9 piispaa kymmenestä ovat eksyttäjiä ja haureuteen yllyttäjiä. Voi heitä elleivät käänny!
Kiitos Pauli tästä videosta ja siitä, että tuot esiin Jumalan Sanaa siten kuin se on kirjoitettu!
@@Samuel0809 ja käännetty ja tulkittu milloin mitenkin 😂😂😂😂
Sateenkaarimessun sanoma on juuri se suola joka on menettänyt makunsa. Saarnataan korvasyyhyyn sitä, mikä sattuu olemaan suosituin yleinen mielipide. Vaikea nähdä tämän tuovan ketään lähemmäksi Jeesusta. Ei ihmiset ole niin tyhmiä, ettei näkisi ristiriitaa Raamatun opetuksen ja kirkon toiminnan välillä.
"Ei ihmiset ole niin tyhmiä"
On ne.
Erosin taannoin kirkosta,kun pojan kevätjuhlassa kirkkosalin seinältä oli risti poistettu ja tilalle
oli ripustettu sateenkaarikangas.
Lisäksi pappi papatti tuon tuosta muslimien rukoushelmien merkityksestä ja pyöritteli niitä käsissään.
Kevätvirttäkään ei olisi laulettu,ellei koulun rehtori olisi kehoittanut yhetislauluun.
En halua millään tavalla osallistua suomen islamisaatioon,enkä voketukseen.
Eikö edes kerran voitaisi ottaa oppia muiden EU maiden virheistä,eikä toistaa niitä.
Yhteiskuntamme perustuu pitkälti kristillisiin arvoihin,miksi niistä pitää pyrkiä näin vahvasti eroon.
niin kyllä yhteiskunann etu on että mennä sekulaariseen suuntaan.
Tiede ja humanismi.
Yhteiskunta ei perustu kristillisiin arvoihin. Ihan ihmisten biologisiin tarpeisiin, yhteistyöhön ja egoismiin.
Konservatiivinen uskonnollisuus on myrkyllinen yhteiskunnallinen ilmiö kun se saavuttaa kriittisen massan ja muokkaa kulttuuria ja lakeja.
Vaikka se voi uskovien ihmisten henkilökohtaista elämää parantaakin joka on tietenkin hyvä juttu..
Mihinhän arvoihin sitten länsimainen kulttuuri ja yhteiskunnat perustuvat, jos ei kristillisiin arvoihin?
@@Arguments_only
Olet osittain oikeassa.
En usko,että yksikään alkuperäiskansa olisi koskaan halunnut alistua kristinuskolle.
Siksi sitä levitettiin väkivalloin,alistamalla ja murhaamalla.
Yrteistä ja energioista tietäviä poltettiin rovioilla,joista he purkavat traumoja vielä tähänkin päivään asti.
Ihmiselle luontaiset kyvyt pyrittiin tuhoamaan ja se jatkui täällä pohjolassa viime sotiin asti.
Suomessa hukutettiin paljon Shamaaneja järviin Stalinin toimesta.
Shamanismi on ikiaikainen "perinne",joka ei tule kuolemaan täältä koskaan,koska siihen jopa synnytään.
Se ei ole alistumista,eikä alistamista,vaan siinä toimitaan ihmisten,äitimaan ja henkimaailman hyväksi.
On toki mustia shamaaneja,mutta se on aina oma valinta,vaikeampi polku,sekä alistuminen.
Vahva kirjasuositus "Ei herran kuvaksi".Viimeistään tämän kirjan lukemalla aukeaa totuus,kuinka syvällä kristilliset arvot ovat ja kuinka paljon kristinuskon levittämisessä tuhottiin arvokasta ihmiskunnan kulttuuriperintöä.
MInä käyn läpi yhtä elämääni,jossa olin levittämässä kristinuskoa..
Se ohjasi minut tämän kirjan pariin ja lopulta myös valoshamaanien lukupiiriin tästä aiheesta.
@@Arguments_onlyJumala ei odota uskonnollisuutta vaan syntien tunnustamista ja sen uskomista, että vain Jeesuksen sovitusveri on turva, ettemme joudu Jumalan hirmuisen vihan alle kun armon aika loppuu mikä kaikki on USKOA ei uskontoa!
Kauheaa kuultavaa. Lapsiparat. 😢
Piispa on eksyssissä. Raamattu on lukematta häneltä joten ihmetellä pitää että on piispa.
Minusta vaikuttaa siltä, että jotkut kiskovat naruista kulisseissa ja piispat on pistetty edistämään hartiavoimin YK:n Agenda 2030:tä koska ev.lut. kirkolla on iso jäsenmäärä.
@@perttihartikainen8618 kyllä piispa on NIIN oikeassa.
@@jukkafilen5541 no, sinäkään et näköjään ole lukenut Raamattua. Harmi. Ei silloin voi sanoa että "niin oikeassa". Molemmat ette ole lukeneet - huomaa !
@@jukkafilen5541
Niin jos vaikka Hamasin lipuilla koristeltaisiin kirkko seuraavaksi.
Mitkään ideologiset merkit eivät kuulu kirkkoon. Kirkoissa ei saa olla muita, kuin uskontoon liittyviä asioita.
Halosen opeilla mennään.
Ortodoksinen kirkko ei tälläistä katselisi kertaakaan! Tuo sateenkaarilippujen tuominen kirkkoon on pöyristyttävää ja väärin.
@@pikkuli1 ei ole ollenkaan väärin,paitsi tiukkapipohihhulien mielestä.
@@jukkafilen5541
Kirkon tulisi pysyä ideologioista vapaana. Miten sinusta jotkut ideologiset liput kuuluvat kirkkoon?
Täytetäänkö kirkot tästä lähtien kaikkien eri yhdistysten lipuilla?
Sellainen EI kuulu kirkkoihin, tietenkään!
Kirkkojen täytyy pysytellä eri ideologioista vapaana.
Ei sinne mitkään ideologiset liput vain kuulu. Ei pride, ei Hamasin, ei vapaamuurarien....
@@jukkafilen5541
Niin jos seuraavan kerran koristeltaisiin kirkko Hamasin lipuilla?
@@jukkafilen5541Kansa tulee kyllästymään totaalisesti vielä teihin lastenhyväksikäyttäjien puolustajiin sateenkaarilipun varjolla. Konservatiisten vallankumous on todellista tulevaisuutta. Normaalit ihmiset eivät enää jaksa katsoa kun nuoriso korruptoidaan jo päiväkodissa. Ateistitkin laittavat lapsiaan kristillisiin kouluihin.
@@jukkafilen5541 jep kyllä kirkon kannattaa keskittyä jeesukseen ja unohtaa vanhan testamentin vihamielisyys jota jeesuskin korjasi, muutti ja torui fariseuksia niiden noudattamisesta.
Jeesus ei sanallakaan tuominnut homoja tai mitään sinne päinkään.
Kyllä Jumala Rakastaa kaikkia ihmisiä mutta ei sitä mitä he TEKEVÄT. Me kaikki olemme syntiä tehneet ja Hän haluaa että kaikki ihmiset pelastuvat ja tuomme syntimme Jeesukselle ja muutamme elämäntapamme. Kuinka selkeä Raamattu on mies miehen ja nainen naisen välisestä seksuaalisuudesta: Room 1:22 eteenpäin. Asiaa ei voi enää selkeämmin sanoa.
Missä niin lukee "Jumala rakastaa KAIKKIA ihmisiä". Ei missään, lue Raamattusi 33/38 ajatuksella. Mutta, Jumala on ANTANUT kaikille mahdollisuuden, uskoa Häneen ja se on ihan eri asia. Älä vaan anna vastaukseksi Joh.3:16 koska se on väärin ymmärretty. Lue Joh 3:14-18 ehkä ymmärrätte. Jumala rakasti maailmaa SAMALLA tavalla KUIN, jotka uskovat Häneen "kepin päässä olevaan vaskikäärmeeseen" = esitäyttymys, Jeesuksen ristin kuolemalle.
@@mauriryno5534 sekavia satukirjan höpinöitä sekopäisine selittäjineen.
@@mauriryno5534 Ei tartuta taas lillukan varsiin ja aleta vääntämään keskenään. Johannes 3:16-17 FB38 Niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään etc. Eiköhän tuo maailma ole myös sen ihmiset vai ?
Totta.
@@mauriryno5534Jeesuksen uhri on annettu JOKAISEN
ihmisen puolesta. Niin kova
kärsimys JOKAISEN syntisen puolesta.
Eikö tämä kerro Jumalan
valtavasta rakkaudesta
KAIKKIA kohtaan.
Mutta ennenkaikkea Jumala
rakastaa Totuutta, Hän EI VOI siunata niitä jotka tietoisesti elävät Raamatun
Sanan vastaisesti.
Kyllä tulee niin surullinen
olo näiden ihmisten puolesta!
Kaikkien meidän tulee tehdä parannus synneistämme.
Vieköön Herran Henki
meidät jokaisen kaikkeen
Totuuteen Sanansa ja Henkensä ohjauksessa. ❤
Järkyttävää! Jumalan pilkkaa. Miten tuo on sallittua, että jotain sateenkaarilippuja saa viedä kirkkoon?
Eihän kirkkoon saa viedä kirkkoon kuulumattomia tunnuksia! Luterilainen kirkko on mennyt liian pitkälle!
Pyhän Hengen pilkkaa ei JUMALA anna koskahan anteeksi.Kaiken mun synnin saa anteeksi
Englannin Anglikaanikirkkoon vietiin kuttuja siunattavaksi ..
@@malmiarkku
Kutut on viety kuitenkin siunattaviksi. Ne ovat Jumalan luomia.
Mutta ideologiset tunnukset eivät kuulu kirkkoon. Vain uskonnolliset tunnukset kuuluvat kirkoihin.
@@pikkuli1 kirkkoihin on tullut aurinkosymboleja ja risti poistettu , kolmioita ja yhtä silmää ne on jotakin muuta..Siunata voi missä vain . Siunausta Sinulle
@@malmiarkku
Ruotsissa onkin kirkoissa ristitkin heiluneet, kun ovat lainanneet kirkkoja muslimeille.
Kirkko täytyy pitää erillään kaikesta sinne kuulumattomasta.
Siunausta myös sinulle, ystävä❤
Järkyttävää kuunneltavaa, mutta kiitos kun otatte kantaa Jumalan Sanan Totuuteen, Voi! SUOMEN NUORIA TALLAISESTA EKSYTYKSESTÄ.
Jeesus oli Öljymäellä ja opetuslapset kyselivät häneltä:"Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämänmaailman lopusta?"Jeesus vastasi:"Varokaa ,ettei kukaan johda teitä harhaan"
Kiitos Pauli, olen täysin samaa mieltä. Terveisin Tatu Tyni, Raaseporin kaupunginvaltuutettu, Vapauden liitto.
@@tatutyni8146 pauli on NIIN väärässä,ei ymmärrä asioita,olisi hiljaa.
ON SIINÄ PIISPA MARILLA + KUMPPANEILLA POKKAA!!!
MUTTA RAAMATUSTA LÖYTYY MUUTTUMATON TOTUUS 🎚❤️🙏
@@tuijasaarela-orava3962 paitsi että muunneltu lukemattomilla eri käännöksillä ja tulkinnoilla miten milloinkin 😂😂😂😂😂
@@jukkafilen5541 Tutkippa tarkemmin tätä asiaa ennen kun meet väittämään :)
Lentää ku leppäkeihäs... ARMOLLA ON RAJANSA!!!
- L.A.W -
@@jukkafilen5541 kerroppa ne käännökset ja tulkinnat kun oot noin viisas. Sitä oo muuteltu kertaakaan.
On olemassa vain yksi asia mistä pitää kiinni, ja se on rehellisyys ja sekin on suhteellista ,joskus valehteleminen voi olla rehellisempää kuin itse totuus. Mutta jos simulla on omatunto kuuntele sltä se kannattaa.
Olen järkyttynyt. Prideideologia ja - symboolit eivät kuulu kirkkoon !!! Ja vielä hindulaisuuteen perustuvaa joogaa kirkossa. 😢 ( Hindulaisuutta ja joogaa ei voi erottaa toisistaan, on intialainen joogi sanonut) Voi hyvä Jumala auta ja armahda meitä 🙏🙏🙏
Tulee ihan outo energia, jopa pahuuden voima läpi... Uskomatonta. Olen sanaton. Sydän itkee. Jumala meitä armahtakoon!
Hyvin kuvasit myös omat tuntemukseni tästä .
Tehkää parannus
ja uskokaa evankeliumi, synnit saa anteeksi se, joka katuu pahoja tekojaan.
Ja joidenkin Jumalan luomien ihmisten rakkaus tai parisuhde on paha teko ja joidenkin toisten taas hyvä?
Suomessa on useampia luterilaisia kirkkokuntia eli vaihtoehtoja Evankelis-luterilaiselle Kirkolle on.
Kirkon irtaantuminen Raamatusta kirkon opetuksessa on ollut nähtävissä jo monta kymmentä vuotta sitten, eikä siihen näytä olevan muutosta näkyvissä.
Suurimmalla herätysliikkeellä vanhoillislestadiolaisuudella on halu pysyä kirkossa vaikka kirkon opetuksen raamattullisuus vähenee. Heillä olisi resurssit oman kirkon perustamiseen.
Kuitenkin koko Suomen kristikunta on joutumassa Mielestäni selvästi ahtaammalle koko ajan, luterilaisen kirkon tilanne kuitenkin johtuu enemmän sen omista ratkaisuista.
Sittenkin taistelu käydään ensisijaisesti henkivalloissa niin kuin aina.
Kristinuskon alas- eli lokaan ajo täydessä vauhdissa. Tilalle markkinoidaan rapakaariulostetta. Jos eivät nämä menojen järkkääjät mitään muuta hallitse, niin sikailu heiltä ainakin käy kuin tyhjää vaan. - Kiitos Pauli S. hyvästä tietoiskusta.
@@tapaniturtia pauli ei ymmärrä mitään.
Niin ja islamia tungetaan tilalle. Ruotsissa jopa lainataan tai myydään kirkkoja muslimeille.
Heillä on kuitenkin täysin eri jumala. Vanhoissa arkeologissa löydöissä islamin jumalaa on alunperin kutsuttu nimellä " Lucifer".
Heidän teoistaan sen voi kyllä myös ymmärtää, ketä he palvelevat.
Galatalaiskirje 1:8 FB38
[8] Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Kiitos 🙏
Se että saarnapuheessa otetaan lainoppineiden näkökulma ja lähdetään puhumaan normien muuttamisesta, mutta sivuutetaan täysin Jeesus ja Hänen opetukset. Tätä paha tekee; se pystyy vain jäljittelemään hyvää mutta ei pysty olemaan hyvä.
Koska Jumala on säätänyt pastorin viran vain miehille, onko tämä Raamatun sanaa polkeva "saarna" sittenkään ihme piispan virkaa hoitavalta henkilöltä? Jos virka on jo vastoin Raamattua, niin siinä sivussa voi polkea myös Jumalan säätämän avioliitonkin.
@@mattisaarisalo8228 hyvin sanottu
Entä lapsikaste .. ? 🤔👁️⚠️
Näinhän suurin osa kirkon jäsenistä ei ole uskoon tullut kuullen evankeliumin sanan ja sen vastaan ottaen ottanut kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen 😎
@@malmiarkku ei kasteessa "tulla uskoon"
@@mattisaarisalo8228 sovinisti sikailua tuo viestisi mitä iljettävimmästä ja alhaisimmasta päästä.🤮
On ikävä, kun piispa johtaa ihmisiä harhateille!
Iljettävää touhua, yök!
Puistattavaa.....Miten tähän on voitu tulla? Oikeat paimenetko ovat nukkuneet?
Karseeta kuraa. Kyllä on Leppänen alas vajonnut
@@okole41 kyllä pauli on alas vajonnut😩
Sitä en lakkaa ihmettelemästä, kuinka esim. tämä Mari tai Tapio eivät ollenkaan pelkää mitä mieltä Jumala tästä on?
Lähimmäisenrakkautta tai armon sanojen julistamista ei tarvitse Jumalan edessä pelätä.
@@markusforsberg2491Hei. Kiitos kommentista. Ei lähimmäisenrakkautta tarvitsekaan pelätä eikä hävetä. Onko Sanan julistaminen vastoin Raamatun sanaa lähimmäisenrakkautta?
@@ph8349 En ymmärrä, miten kysymyksesi liittyy videoon tai piispan saarnaan. Luultavasti tulkitsette Raamattua eri tavoin, eri lähtökohdista ja eri vaikuttimien ohjaamina. Jos Raamattua lukee lakikirjana tai sääntökirjana (mitä se ei ole) tai ei ymmärrä, että Vanha Testamentti on suurelta osin vanha juutalaisten maallinen lakikirja, voi päätyä erilaisiin tulkintoihin kuin joku toinen.
Raamattu ei ole kristillisen uskon kohde, vaan kolmiyhteinen Jumala.
Jeesus tuli aikanaan muuttamaan kaiken ja ravisteli rajusti sen ajan kirjanoppineiden käsitystä Jumalan tahdosta esimerkiksi kumoamalla perinnäissäädökset. Hän toimi jatkuvasti lähimmäisen rakkaudesta käsin, ja meidän tulee ennen kaikkea ymmärtää vaikutin ja henki, joka häntä ajoi.
Meidän tulee kristittyinä Jeesuksen seuraajina toimia esimerkin mukaan. Ravistella vanhoja käsityksiä, jotka perustuvat kirjaimeen. Rakastaa ehdoitta, kutsua, hyväksyä ja rakastaa Luojan luomia, sen viisauden jälkeen, minkä Luoja on meille antanut. Me tiedämme tänä päivänä, että jos ihminen on mykkä tai kuuro, hänessä ei asu paha henki, vaan hänellä on jokin vamma tai sairaus. Myös seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden osalta tiedämme tänä päivänä, että ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia eli Jumalan käden jälkeä meissä.
Sen vuoksi meidän tulee luopua vanhoista vääristä käsityksistä ja uudistuttava. Jatkuvan reformaation täytyy tapahtua sekä yhteisöissä että yksilöissä.
Ei jeesus puhunut esimerkiksi eroamisesta sen vuoksi että hän olisi halunnut luoda tai antaa ihmisille raskaita sääntöjä noudatettaviksi. Hän puhui siitä sen vuoksi että sen ajan yhteiskunnassa hyljätty nainen oli hyvin hauraassa asemassa. Vaikutin oli lähimmäisenrakkaus, jota hän itse suorasanaisesti tähdensi seuraajilleen. Tänä päivänä tuo sama vaikutin saattaa ohjata meitä tekemään hyvin erilaisia asioita kuin tuona aikana. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
@@markusforsberg2491 Jumalaa kunnioittava seksuaalisuus on sitä, että mikäli henkilö ei ole naimisissa, hänen tulisi valita selibaatti. Avioliittoon, joka 0n Jumalan silmissä avioliitto, voi mennä yksi mies ja yksi nainen. Avioliittoon kuuluu uskollisuus puolisoa kohtaan.
@@markusforsberg2491Henki ei toimi vastoin Sanan opetuksia. Jos luet Raamattua, ihmiset muuttuivat, kun olivat tekemisissä Jeesuksen kanssa.
Mari Leppäsen Jeesus ei ole minun Jeesus.
Ei minunkaan
Eikä myös minun@@hannahaggman9323
Sen siitä saa kun päästää naisen saarnaamaan. Naispappeus oli kuolemantuomio evankelisluterilaiselle kirkolle.
On seurakunnissa varmasti käynyt sateenkaari-ihmisiä aiemminkin, muttei siitä ole tehty tällaista numeroa kuin tänä päivänä. Olemme samanarvoisia Jumalalle. Ketään ryhmää ei tule ylikorostaa.
Jeesus sanoi: "Tulkaa Minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin Minä annan teille levon".
milloin jeesus sanallakaan tuomitsi Homoseksuaalisuuden? Ei milloinkaan.
Mitä Jeesus teki kun väkijoukko vanhan testamentin mukaisesti oli kivittämässä naista joka oli uskoton?
Puolusti naista ja kumosi vanhan testamentin teesit ja torui väkijoukkoa ja fariseuksia.
Te ette tunnistaisi Jeesusta vaikka hän olisi teitä vastapäätä.
Jumala on vaativa veren niiden käsistä jotka johtavat ihmisiä harhaan, voi sitä ihmistä jonka kautta pahennukset tulevat jne. On kirjaan kirjoitettu.
Aivan järkyttävää😔
Ei oikein enää mikään " jytkäytä " 😡
@@aijasalste3582 kyllä Mari on oikeassa,siunausta hänelle.
@@aijasalste3582 niin,kyllä paulin sekoilu on tosiaan järkyttävää.
Miksi rahoitatte uskovat ev.lut. kirkkoa ja mahdollistatte sen myötä väärää sanomaa ? Lähtekää pois, niin loppuu rahoitus tälle kirkolle, kun palkanmaksu loppuu. Monia ihmisiä kerkiävät harhaanopettaa. Minun mielestä tässä ei kannata viivytellä vaan toimia.
Mari Leppäsen näkemykset eivät kuulu kirkkoon vaan aivan johonkin muualle.
Olddfellov - vpm ,ruusuristiä, teosofia yms. kuuluu kai valtaosa pappi- piispoista ja näin on ollut odotettavissakin tästä syystä 🤔⚠️👁️
Kylläpä Mari on kaukaisille maille mennyt
MENNY 😏🙄🙄
Kyllä lestadiolaisuudestakin voi eksyä täydelliseen pimeyteen Raamatun Totuudesta!!! Omaksi kadotuksekseenhan he sen ovat tehneet ja tekevät.
Ei saata edes kuunnella tuota Leppäsen puhetta, miten evlut.kirkko voi noin alas vajota.
Hyvin surullista. Politiikka ei kuulu kirkkoon.
Eräs vedenjakaja historiassa on v.1986, kun naispappeus ajettiin läpi ev.lut.kirkossa.
Nyt naisjohtajuus antaa satoaan....
Silloin meni koulut puolustusvoimat vakeinhoito,demariaate tartui moneen puolueeseen.
Mari Leppäsen jumala on Mari Leppänen
Sateenkaari eli lgbtqia+ on synnissä elämistä. Tehkää parannus synneistä. Leppänen sinun tulee varoittaa syntielämästä. Vai etkö uskalla?
Eihän sokea voi sokeaa taluttaa
se on raamatun mukaan samanlaista syntiä kun äyriästen syönti.. (man lying with mankind is an abomination, shellfish is an abomination)
Oletko syönyt katkarapuja?
@@TimoTeus-er9qsEi voi. Leppäsellä on tällaisen opetuksen jälkeen kova vastuu rajan takana Jumalan edessä, kun hyväksyy synti elämän.
@@Arguments_only Äyriäisten yms. syönti on Vanhassatestamentissa kielletty, mutta Uusitestamentti opettaa toisin mm. Apt. 10:9-20, 1Tim. 4:4-5. Eiväthän Juutalaisetkaan saaneet seurustella ja esim syödä pakanain kanssa, mutta kun Jeesus tuli Vapahtajaksi tämäkin asia muuttui, sillä pelastus on kaikille tarkoitettu, Paavalikin oli pakanain apostoli.
@@leenaharma1258 ja uudessa kovenantissa eli uudessa testamentissa ei myöskään tuomita homoseksuaalisuutta mitenkään kuten ei myöskään äyriäisiä.
Kristityt niin sanotusti "cherry pick" mieluisat ohjeet vamhasta testamentista ja ohittavat toiset.
Tosiasiassa raamattu on satukirja, enkä sano tätä pahantahtoisesti koska raamatussa on pirun paljon viisautta ja filosofiaa mutta on siellä myös etenkin vanhassa testamentissa juutalaisten tatinoita jotka puettiin yliluonnolliseen kaapuun jolla sitten oikeutettiin väkivaltaa ja itsekkäitä haluja esim. Orjuus, seksiorjuus, kansanmurhat.
Kiitän Selkeetä rohkeudesta omien esimiehien kritisoinnista. Kumma että ei olla jo savustettu ulos.
Mitä muutakaan voi nyky kirkolta odottaa.
Jollei ihminen uudestisynny ylhäältä Jumalan sanan ja PH. n kautta, niin hän ei voi ymmärtää Raamattua oikein.
Optimaalinen PH on 7.4... Mitkä ovat seitsemäs ja neljäs kirjain?
Juuri niin! Siunausta, Jumalan voimaa ja rohkeutta kaikille uskovaisille - ympari KOKO maapallon!
Siinä ei paljoa kumarreta eikä puhuta Hänestä josta pitäisi puhua ja Kristus pitäisi olla keskiössä, eikä ihminen. Tässä kumarretaan vain syntiin ja paheisiin vievää lippua ja ihmisiä. Jeesus Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme puolesta ja Hänen verensä meidät myös puhdistaa JOS Hänen eteensä polvistuu ja pyytää Häntä elämänsä Herraksi ja rukoilee syntien anteeksi antamista ja uskoo täydestä sydänmestä Häneen. Jos ruumis viettelee jatkuvasti kohti syntiä, silloin ei voi pelastua iän kaikkiseen elämään vaan joutuu alas tuonelaan ikuiseen tuleen. Amen🙏
Kirkon kannattaisi pitää huolta sanomastaan, tässä on yksi piispa omalla sanomallaan ja kyllähän sitä ihmetteli Teemu Laajasalonkin piikkimääräyksiä ihmisille kun Rockefellereiden myrkkypiikit tuli jakoon....no hautausbusiness kukoistaa josko se oli tarkoitus
Rokotteilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Seppo,Seppo! On paljonkin.. Kirjoita hakusanaksi: Esa Kokko, Uusi maailman järjestys@@seppokulonen937
OLI 🤔👁️⚠️ ?
Aivosairaudet lisääntyneet. Nuoria kuolee epänormaalin paljon. Kuolleisuus normaalia suurempaa.
Nyt tarvitaan rohkeutta julistaa Jeesusta😊
"Rokotteet" ovat aiheuttaneet valtavan ylikuolleisuuden, joka yhä jatkuu. (Vale)media ja poliitikot+ lääkärit(!) tietävät tämän aivan hyvin, mutta tästä ei saa puhua, eikä sitä tutkia. Mm. Li Anderson sanoi haadtattelussa, että "voihan se ylikuolleisuus johtua koronastakin", samalla häipyen liukkaasti synkän näköisenä taka-alalle, kun avustaja tulikin äkkiä "paikkaamaan" tilannetta.Ylikuolleisuus ei voi johtua koronasta, ja se kyllä tiedettiin jo ko.haastattelua tehtäessä mm. Uudesta Seelannista, missä ei käytännössä ollut koronaa, mutta suuri ylkuolleisuus heti "rokotteiden" alettua. Nämä asiat kuuluvat nyt kyllä yhteen, sillä raamatullisesti valhe onkin nyt totuus ja päinvastoin paljon laajemminkin.
Valheen ja tuhon agendoihin kuuluvat mm. LGBTXYZ, "rokotteet", "pandemiasopimus", "kestävä kehitys", "maahanmuutto", ESG ja DEI, ym. Näiden valheiden avulla aiotaan ottaa valta, eli luodaan tyrannia.
Valheen valta ja vauhti kiihtyvät koko ajan.
Kansa on tyhmennetty ja manipuloitu, eikä pysty mihinkään omaan kriittiseen ajatteluun.
Se ei näe, joka ei haluakaan nähdä, eikä se kuule, joka ei haluakaan kuulla.Tulkootpa siis ihan mitä hyvänsä, niinkö?
Tervetuloa Luther -kirkkoon messuun. Ei naispappeja, eikä tarvitse katsella sateenkaarilippuja. Tervettä opetusta. ❤
@@samppaankka2197 kierrän kaukaa.
ei naispappeutta mutta kyllä naispiispuudelle.
Oikein!
@@delta6378 Millä perusteella muka?
@@viljo21 ainakin turun luther kirkon papit on piispa mari leppäsen kaitsennassa.
Paavalin kirje Roomalaisille 1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset(homoseksuaalisuuden harjoittajat),
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
TÄSSÄ ON RAAMATUN NORMEJA
Kyllä tämä on aivan järkyttävää😢 Kyllä tarvitaan rukousta Suomen puolesta: AUTA HERRA PUHDISTAMAAN TEMPPELISI🙏🙏
Etkö tiedä. Jumalalle EI voi tuota temppeliä enää puhdistaa. Jumalan Henki ei voi asua siellä missä saatana on ollut, se olisi Jumalan pilkkaa pahimmillaan. Tuo temppeli on saastutettu ikuisiksi ajoiksi, on jo Jumalan pilkkaa edes ehdottaa tuon kirkon puhdistusta. Hyvät ihmiset, lukekaa Raamattunne 33/38, älkää olko hölmöjä. EVLUT kirkko on jo aikansa elänyt, te jotka uskotte Herraamme Jeesukseen Kristukseen, erotkaa tuosta kirkosta/seurakunnasta. Jeesukseen Kristukseen sydämessään uskovat, kuuluvat Hänen universaaliin seurakuntaan. Helppoa eikö totta.
Mark 14:58 We heard Him say, ‘I will destroy this man-made temple, and in three days I will build another that is made without hands.’
Juu,hyvä video.Suomen ev.lut. kirkko on jo pitkään luisunut pakanalliseen suuntaan.
Toivottavasti piispa Leppänen ei asetu meidän yläpuolellemme olemaan oikeassa, tai aseta normia jota me vanhauskoiset emme täytä...
Ei ihminen laista eroon pääse, jos ei ole Jumalan lakia, on piispa Leppäsen laki...
Aina joku laki...
@@askoruotsalainen2235 mutta vanhan testamentin lait joita ei uudessa testamentissa mainittu eivät koske kristinuskoisia jotka ovat uuden kovenantin alla. Ainoat lait mikä sieltä tulee on 10 käskyä joihin jeesus viittasi.
Vai uhraatko eläimiä?
Ovatko äyriäiset kuvotus?
Pidätkö orjia? Entäpä seksiorjia?
Onko naimisiin meno raiskaajan kanssa sopiva rangaistus?
Entäpä kivitys hengiltä tempeliaukiolla huorinteosta? Muistatko kun jeesus torui väkijoukkoja kun he vanhan testamentin mukaan yrittivät kivittää uskottoman naisen.
Niin miksi homous olisi eri asia. Se tuomittiin samassa kirjassa missä äyriäisten syönti.
Jeesus ei koskaan sanallakaan maininnut tai tuominnut homoseksuaalisuutta.
Lisää tasa arvoa kirkkoon sitä jeesuskin olisi halunnut.
Kirkon ovet ovat aina olleet avoimet,kaikkien tulla,ei ole ovivahtia,joka karsii tulijat.Kirkkoon tullaan kuulemaan Jumalan sanaa.
Järkyttävää kuinka Piispa uskaltaa asettaa ihmisen ymmärryksen Jumalan ,kaiken luojan yläpuolelle!
Jumala on rakkauden jumala, mutta myös tuomion Jumala...!
Kummeli - Tuomiopäivä
th-cam.com/video/J4lki6GsUUc/w-d-xo.html
Seitsemän vielä pahempaa henkeä menee raamatun mukaan siihen, joka luopumalla luopuu uskosta. Seitsemän on raamatussa täydellisen määrän vertauskuva, ja seitsemän pahaa henkeä tarkoittaa raamatun tässä ilmoituksessa, että luopunut eksyy Jumalasta kokonaan ja asettuu Häntä vastaan kaikessa.
Ai siellä on Pride lippu krusifiksin juurella 😂 Sillä lailla. Islamin uskonnossa ei ihan äkkiä Pridea varmasti näy 😅
Pro Palestiina - mielenosoituksiin mentiin heiluttelemaan Pride-lippuja. Revittiin nopeasti alas.
Vetää hiljaiseksi.
Kyllä on sairasta Jumalan pilkkaa,tällääset joutuu helevettiin jos ei parannusta tee,ei viitti eres kuunnella tuollaasta järkyttävää täysin Raamatun ja Jumalan vastaasta sontaa.tähän on tultu ja pahenoo kiihtyvällä vauhrilla,kuten Wilkerson näky kirjas kirjoottaa,este kirkko ja valtio ei hyväksy tälläästä mutta tuloo aika kun ne hyväksyy ja jopa kannustaa ja saastan tulvaportit on auki,,nyt eletään sitä aikaa,kauanko Jumala katteloo tälläästä touhua enää ! tämä ei hyvähän lopu.
"tällääset joutuu helevettiin jos ei parannusta tee"
Jos kristinuskon jumala nyt olisi totta jota se ei ole 99,999% todennäköisyydellä niin kyllä ihan kristillisen teologian mukaan jos uskoo jeesukseen niin synnit on annettu anteeksi ja pääsee taivaaseen.
Kukaan ei omilla töillään pääse taivaaseen vaikka olisi kuinka hyvä.
Usko jeesukseen on ainoa tie ja Uskon kautta KAIKKI synnit on anteeksi annettu.
eikö tämä ole nyt ihan kristinuskon peruspilari?
Luinko oikeen jotta sä kiellät Jumalan ja oot ateisti ?
@@harrivierikko @harrivierikko agnostikko mutta käytännössä ateisti. Kiinnostunut kristinuskosta.
Tämä nyt ei ole se pää pointti vaan kristinuskon teologia.
Eikö se niin ole että uskon kautta taivaaseen? Se kukaa uskoo jeesukseen elää ikuisesti joka ei usko menee kadotukseen.
Näin ainakin luukkaan. Markuksen, johanneksen, matteuksen evankeliumissa sanotaan.
Joten sinun helvettiin tuomitsemiset tuntuvat evankeliumin vastaiselta.
Rukoilen puolestasi. Teet hyvää työtä.
Piispa taitaa nyt ojentaa Jumalaa?
Kuka on sanonut että kaikki eivät olisi tervetulleita kirkkoon? Kaikki ovat syntiä tehneet. Mutta Jumala on asettanut meille käskynsä, joiden mukaan meidän tulee elää. Jumala Henkensä kautta vaikuttaa tahtomista ja tekemistä kun sitä Häneltä pyydämme. Ei Jumalan lain tarvitse muuttua, vaan ihmisen tulee muuttua Sanan mukaan. Koska Jumala on Pyhä, tuo synti kuoleman. Sen vuoksi Jeesuksen oli annettava henkensä syntiuhrina, että me voimme saada ikuisen elämän. Jokainen synti minkä teemme on ruoskanisku, sylkeminen, herjaus, naulan lyönti Jeesukselle. On palattava kerta toisensa jälkeen sinne ristin juurelle. Sieltä lähtee Jumalan muuttava voima. Ei niin, että Jumala muuttuisi, vaan että Jumala muuttaisi ihmisen, ja ihminen näkisi oman tilansa, ja mihin synti johtaa.
Järkyttävää😢. Vastuu on kerran kova Herran edessä. Syntiä Jeesus kielsi tekemästä. Mene, äläkä enää syntiä tee sanoi naiselle Sykarin kaivolla.
Ei näy miespappeja, mutta ainakin 5 Iisebeliä kyllä. Tulee mieleen Ilmestyskirjan Tiatyran seurakunta
Kiitos Jeesus että ilmestyt Marille ja muille eksyksissä oleville piispoille niin että he tulevat ymmärtämään että Raamattu on oikeasti Jumalan Sanaa.
Kyllä juuri näin. Herra, avaa sokeiden silmät. Anna meille viisautta tässä tilanteessa.
Setankaarimessu on järkyttävää. Kuka nämä maksaa
Minun käsittääkseni tuon maksavat veronmaksajat. Kirkollisveron maksajat.
Jokainen kirkollisveroa maksava maksaa kustatantaa myöskin näitä piispa Leppäsen opetuksia.
mm..sinä ym....
Tuossa naisessa asuu itse saatanan henki, samoin kirkko on saatanan vallassa ja ihmiset jotka siellä käyvät kuuntelemassa paholaisen saarnaa. Kyseinen kirkko, on meidän kansallispyhäkkömme ja häpäisty noilla rekvisiitoilla. " JOTKA HYVÄKSYVÄT TÄMÄN OVAT ITSEKIN SYYLLISIÄ" Lukekaa Raamattunne. Nainen ei voi olla edes pappi, Jumala on määrännyt miehet seurakunnan päämiehiksi/papeiksi, vain mies voi olla seurakunnan auktoriteetti, samoin kuin Kristus (mies) on seurakunnan pää. Hyvin ikävää, todella ikävää, mihin maailmamme on mennyt/menossa.
Kiitos Pauli Selkee,että olet niin asiallinen puheissasi.Herra sinua siunatkoon,antakoon voimia ja viisautta.
Naisjohtajuuden hedelmää....
@@Yaas_ok123 sovinisti
Välillä tulee ymmärrys jopa islamin naiskäsitystä kohtaan.
@@tremies Islamissa nainen on miehen orja. "Vaimoa voi lyödä aina, kun hänen käytöksensä suututtaa aviomiestä tai toiminta ei ole aviomiehen mieleen." (al-Qurtubi 6:286).
Aivan kuin miehet eivät saarnaisi samanlailla. Eivätpä tietenkään.
@@aaltoskaorkaniseeraa49 Jesaja 3:12 selvää tekstiä. 38 vuotta naispappeuspäätöksestä ja kirkko on hajoamispisteessä....ja tulee hajoamaan. Hedelmistään puu tunnetaan.
Kiitos Pauli rohkeasta raamattuun perustavasta opetuksesta. Hämmentyneenä seuraan tätä touhua, mitä kirkossa tehdään.
Lainaus: "Vuosikymmeniä sitten eräs lähetyssaarnaaja näki näyn, missä käärmeitä kiemurteli laumana portaita pitkin Turun Tuomiokirkkoon. Oli näyssä paljon muutakin. Vuosikymmeniin henkilö ei kertonut julkisesti näystään - ennenkuin näky myöhemmin toteutuessaan alkoi tulla ymmärrettäväksi.."
Enkeli näky ja varoitus myös Tv7 28.4-24 ohjelmassa
Marilla on varmaan jotain traumoja 🤔, kun on niin kova tarve olla mieliksi.
Ja taas sama juttu toistuu, nätit kasvot, mutta suusta tulee ihan tolkutonta juttua.
Jos ei pysytä terveessä opissa kuljemme ihmisten mielenmukaisessa evankeliumissa. Päätämme silloin vain itse miten haluamme uskoa ja millainen on ihmismielen mukainen Jumala. Sellainen joka hyväksyy kaiken ja synnin ja antaa luvan lihallisille nautinnoille eli lihan himoille😮 Jos te lihan mukaan elätte pitää teidän kuoleman mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot niin te saatte elää. Room.8:13 Pyhä pyhittyköön saastainen saastukoon on Jeesuksen omat sanat lopunajan ihmisille ilmestyskirjassa.. Vain totuus voi vapauttaa ja jos ihminen elää tietoisessa synnissä ja on synnin orja ei ole mitään asiaa Jumalan valtakuntaan! Vain parannus ja täyskäännös pimeydestä valkeuteen ja ihmisopeista ja hengestä ja lihan saastutuksessa ristinjuurelle Jumalalta anteeksiantoa ja pelastusta rukoilemaan Jeesuksen suuressa nimessä😢❤
Sillä perusteella voisi erään toisen uskon edustajatkin tulla kirkkoon. Musta lippu liehumaan tietyllä symbolilla.
Pappi saatanasta
Kohtapuoliin lienee tunnustuskirjat heitetään vanhentuneina romukoppaan ja kirjoitetaan uusi, tai ainakin haluttaisiin niin tehdä.
Totuuden puolesta, kiitos Pauli Selkee 🙏🏼✝️
Ps 127 "jos herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa"
Huonetta ...huom.
@@malmiarkku ei se tulkinta muutu, vaikka eri käännös
Täysin harhateillä on piispa
Uskon että Herra johdatti tänä aamuna tän Tv7 ohjelman rohkaisuksi sinulle pastori Pauli Selkee ,ehkä olet jo aiemmin nähnyt.( tietenkin kaikille 🙏)Siinä on i so paketti asiaa.Siunausta sinulle pastori Pauli🙏🕊✝️ Joosua1:9
Hyvä Pauli! Vieläkö pystyt olemaan kirkossa töissä?
Näytän peukaloa alas Mari Leppäselle, en Pauli Selkeelle, jota kiitän tästä selostuksesta.
Kirkon rappio alkoi silloin kun naispapit tulivat.
Sateenkaariliikkeen/ideologian leviäminen yhteiskunnan eri instituutioihin, jopa kirkkoon, ja lainsäädäntöön on hyvin huolestuttavaa.
Nämä asiat ovat täysin luonnottomia. Luonnollista on lisääntymisen mahdollisuus.
Meidän Jumalamme on luonnollisuuden Jumala, kaikkivaltias, kaiken luoja. Miksi Jumala alkaisi sotimaan omaa luomaansa lakia vastaan täysin luonnottomalla? Ihmisten hulluutta tämä on ja kovin surullista nähdä, että tälläistä häpäisyä tehdään Jumalan pyhällä paikalla.
He eivät voi muuttaa Raamatun sanomaa
Sellaisia on jo englannin kielellä. Otettu pois kohtia.
Ei niitä estä mikään ,perustuslaki mutettiin 2000 sinäkin on annetu vapaudet tälle.
Sateenkaari julistaja.😢Ei Jumalan .
Mielenkiintoista. Koskee varmasti kaikkia yhteisöjä, että kirkkotilan saa haluttaessa vuorata lipuilla ja symboleilla alttaria myöten kohdeyleisön mukaan. Vai onko näin aina ollut? Ilman muuta hyvää näkyvyyttä muillekin poliittisille toimijoille. Aito avioliitto - yhdistys voisi heti alkaa varailemaan vapaita aikoja ja miettiä kivoja yksityiskohtia pappien kanssa.
Hyvä ehdotus!
Minkälaista lisääntynyttä tietoa ja ymmärrystä piispalla mahtaa olla sukupuolten moninaisuudesta? Sukupuoli kun edelleen on biologinen, kaksijakoinen, ominaisuus.
Piispan "saarna" on jopa julkea ja häpeämätön. Luulen, että piispa ei ymmärrä kuinka "ulalla" hän on tässä tehtävässään. Valitettavasti hän on kovin lapsellinen, siis naivi. Voi miten surullista, kun näin korkeassa kirkon virassa olevalla ihmisellä olisi mahdollisuus kertoa ihmisen elämän tärkeimmästä asiasta tai oikeastaan se kuuluisi olla piispan velvollisuus! Tärkein tehtävä papeilla ja piispoilla on kertoa miten ihminen pelastuu!!! Mitä ihmisen tulee tehdä, että hän perii iankaikkisen elämän: Hänen tulee tehdä "parannus" eli ottaa Jeesus vastaan omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan elämänsä herraksi, pyytää anteeksi syntejään. Silloin Jumala ottaa ihmisen omakseen ja ihminen saa syntinsä anteeksi ja ihminen saa Pyhän Hengen lahjan. Se on Jumalan rakkauden osoitus ihmiselle, eikä se maksa mitään. Tähän armoon on kaikilla mahdollisuus, jotka etsivät elävää Jumalaa. Hän avaa ovensa kaikille etsiville ja kolkuttaville. Elämä on ihanaa Jeesuksen seuraajana!!
Yhdyn pitkälti... Rakkaus ei tosiaan kysy ladin latia!
Mitä tällä on tekemistä on enää kristinuskon kanssa, kysyn vaan! En kannata.
Todella hyvä ja valaiseva esitys siitä, mikä sateenkaarimessujen taustalla oikein on! 🙏 Kiitos Pauli tästä, ja suuri kiitos Jumalalle, että sinunlaisia pappeja löytyy vielä kirkon piiristä, johon itsekin ainakin toistaiseksi kuulun. 😊
Tuollaista helvetin akan kuvatusta ei pitäisi päästää edes kirkkojen sisäpuolelle.
eli kääntäisit selän ihmiselle joka etsii jumalaa?
Fariseus. Toimisit päinvastoin Jeesuksen oppeja..
Piispa Mari Leppänen sanoo,että ihmisen tieto ja ymmärrys on lisääntynyt.Siksi ihmettelen,miksi hän harrastaa joogaa,minkä perusta on Hindulaisuudessa!
Kirkon pyhin paikka on alttari ja sen sielunvihollinen haluaa tuhota , siellä lepää Jeesuksen lupaus ” joka syö minun ruumiini ja juo minun vereni pysyy minussa …” Kuitenkin hyökkäys alttaria kohtaan ei alkanut tästä vaan jo vuosikymmeniä sitten kun alttarille suvaittiin Jumalan sanan vastaisesti nainen . Kristikunta ei ole pitänyt pyhänä Herran alttaria ! Kuusivärinen lippu on kuin varastettu yksi väri sateenkaaren väristä (7) ja kuudes käsky on 6 värisen lipun päällä . Jumalan sana ja se kehottaa erkanevaan niistä jotka eivät seuraa Jumalan sanaa. Mari Leppänen on monen seurakuntalaisen piispa ja monella on paimen joka ei johdata laumaa oikeaan suuntaa ja on perin ihmeellinen ajatus että ollaan tämän lauman jäseniä vaikka paimen johtaa harhaan . Sitten sanotaan että taistellaan , joka on hyvin absurdi ajatus raamatun valossa . Jumala ei tarvitse puolustajaa , Jeesuksen on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä . Ja Jumalan lapselle jää osa pysyä hänessä . Jumalan sanan tehtävä on puolustaa meitä syntisiä . Vastuuta pitäs löytyä niiltä paimenilta jotka tahtovat pitäytyä Jumalan sanassa .Ei se ole kristillinen perintö jälkikasvulle että taistellaan luopiokirkkossa , vaan pitää johdattaa lapsia sinne missä alttari on pyhä . Paimenen tärkein tehtävä on johdattaa lauma perille , eikä keskittyä muihin asioihin .Osallisuus Kristuksen ruumiin jäsenenä on se paikka johon Jumala tahtoo ja siinä saa omistaa Jumalan armoteot ja jäädä hänen verensä suojaan . Jokaisen paimenen tulisi kysyä pappisvihkimyksen hengessä että missä on lauma ja mihin minun pitää sitä johdattaa , antakaa Jumalan tehdä se työ hänelle jolla on annettu kaikki valta myös maan päällä kuten taivaassa !
Kyllä jo kirkon alusta on vpm. Muurannut merkkinsä kirkkorakennuksiin ja lapsikasteessa tulee NS. Kirkkoväki. TV 7 TH-cam löytyy videot Juhana Julin kertoo missä vikaa ja siitä 2 VK jäi mönkijänsä alle kuoli
@@kauppakaverifin6554 sovinistisikailua typerä viestisi.
En ole kuulunut kirkkoon enää vuosiin , koska kirkko on niin mennyt huuhaahan….. en halua maksaa penniäkään .
Piispa on ottanut asiakseen muuttaa uskontoamme ja arvomaailmaamme.
Tällainen ei ole mitenkään tarpeellista eli ihmisten seksuaalisten perversioiden edistämistä.
Vieläkö joku viihtyy näiden käsien alla?
Ääriliberaalisella Mari Leppäsellä näyttää olevan vahva vaikutus myös arkkipiispaan. Molemmat Turusta.
9:00 Miten saarnastuolista voidaan saarnata ja samalla olla kunnioittamatta Jumalaa? Ensimmäinen käsky hylätty selvästi. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Lähimmäisen rakastaminen on ihan ok, mutta se, ettei rakasteta Jumalaa.
Matteus 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka TEKEE taivaallisen Isäni tahdon.
1. Korinttilaisille 6:9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet.
En ymmärrä, että miksi naisia päästetään tälläisiin virkoihin. Kaikki me tiedämme, että he laittavat tunteet järjen edelle. Silloin tulee tälläisiä järjettömyyksiä. Raamattukin sen sanoo.
Saatanan kirkko on Vatikaani. Sieltä kumpuaa woket ja muut valheet.
Jumala ole minulle syntiselle armollinen😔
(1 RAAMATTU ) "KERTOKAA KAIKKI TARPEENNE JUMALALLE. PYYTÄKÄÄ HÄNELTÄ, RUKOILKAA ja KIITTÄKÄÄ HÄNELTÄ,RUKOILKAA ja KIITTÄKÄÄ HÄNTÄ. (FIL.4:6)
Saatana puhuu pöntössä.
Joka kodissa oma koti pönttö 🚽
Ei siellä ainakaan pyhähenki ole. KAMMOTTAVAA MUTTA SANAN JULISTAJALLA ON SUURI VASTUU
"meidän normaalien ihmisten" - Oletteko te "normaalit" sitä setankaarisakkia?