Jos joku aikoisi tubettajaksi tai yleensä someuralle, niin yksi yleinen neuvo on tietyllä tapaa, että ole oma itsesi. Silti jos tämän henkilön omaan persoonaan kuuluu tällaiset ärräpäät (vaikka sitten ihan tyylikkäästi ja mielikuvituksekkaasti eikä vain pelkkää v-sanaa joka väliin), niin hän ei saa olla niin oma itsensä kuin ne, joiden persoonassa tällaista piirrettä ei ole. Tulee mieleen kun BBC joutui sensuroimaan Rage Against the Machinen keikan radiossa: eka oli sovittu, ettei saa kiroilla, mut bandi ei lopulta, kesken biisin, tätä halunnut noudattaa.
Minä luulen että kirosanat ovat sen takia hävinneet internetistä että kaikilla olisi kiva olla netin puolella, eihän kaikki tykkää kiroilusta. Olen itsekin yrittänyt välttää kiroilua ja aggressiivista käytöstä ja siinä olen melkein onnistunut vaikka välillä on tunteet pinnassa
Tämä on varmaan totta englanninkielissä maissa. Jenkeissä ja englannissa kirosanat vaikuttavat elokuvien ikärajoihinkin. Muuta yksittäinen F vielä menee PG-13 ikään, mutta sitten jo paukkuu R tai 18 ikäraja ja yleisömäärät rajoittuu. Suomessahan kiroilu ei vaikuta ikärajaan. Joten en ihan ymmärrä miten se vaikuttaisi mainostamiseen. Tosin algoritmien on helppo määritellä V sanat.
Englanninkielisissä maissa kiroilu on muutenkin paljon isompi punainen vaate kun täälläpäin.
หลายเดือนก่อน
Mielenkiintoinen havainto joka kyllä pitää paikkansa ja jota ei tule ajatelleeksi. Kyllä se kirosanojen kielto tietenkin hieman kaventaa ilmaisun voimaa. Kirosanoja tulisi kuitenkin voida käyttää harkitusti. Jos oikeasti lyä vasaralla sormeen pitäisi suustaan voida sanoa per….ei kuitenkaan ihan pienistä asioista passaa kiroilla.
Toki, kiroaminen kuuluu monipuoliseen ilmaisuun ja sen ehkäisy on mielestäni aika turhaa. Siistitään asioiden ulkokuorta, tarttumatta siihen sotkuiseen ytimeen.
Huono juttu, joka vaan loppupeleissä johtaa uusien kirosanojen käyttöön. Siirtymäajan sisällä voi hetken näyttää, että kirosanat vähenevät koska kiroiluun ei käytetäkään niitä perinteisiä kirosanoja.
Sanojen evoluutio kulttuurin paineessa on mielenkiintoinen. Esimerkiksi sana "retarded" oli jossain vaiheessa käytännössä tieteellinen luokittelu, sitten haukkumasana. Se korvattiin pehmeämmällä sanalla, josta siitäkin on tullut haukkumasana.
Ei Google sitä päättänyt huvikseen, ne ovat nimenomaan toimenpiteitä millä mainostajia pidetään tyytyväisenä. Monet ovat unohtaneet sen kalabaliikin mikä TH-camlle kävi aikanaan ns. adpocalypsen seurauksena. Silloin Google kiristi mainosruuvia ja onnistui pitämään mainostajat alustalla. Tämähän on päinvastoin mitä Twitterin kanssa kävi. Siellä taas ei lähdetty lepyttelemään mainostajia ja nyt ne ovat kaikonneet alustalta. Täältä voi lukea lisää näistä mainosapokalypseistä: youtube.fandom.com/wiki/TH-cam_Adpocalypse
@@WebOpettaja Ei Googlella ole täydellistä tietoa markkinoista. Tarvisi olla jokin merkittävä kilpailija, jotta oikeasti nähdään, mitä mieltä mainostajat ovat. Toki on ollut joitain tapauksia, että vasemmistolainen media on masinoinut kampanjoita, joissa väitetään mainostajien häviävän, jos säännöt ovat liian löysät. Mutta, jos ei olis ollut niitä kampanjoita, niin ei välttämättä olisi mainostajat kaikonneet.
Kyllä ne mainostajat hermostuttaneet kampanjat tulivat ihan mainstream-mediasta, eikä mistään vasemmasta ääripäästä. Brändit eivät halua sisältöään natsipropagandan, piraattisisällön, pornon tai väkivaltaan yllytyksen yhteyteen. Se on vaan miten brändit toimivat. Jos teet alustastasi sellaisen, missä mainokset ja fasismi menevät käsi kädessä, mainostajat lähtevät ja ainoat jotka jäävät jäljelle ovat erinäisiä huijareita, kuten Twitterissä on käynyt.
Mun mielestä tuossa oli joku aikaraja ennenkuin ärräpäitä sai sanoa, ennenkuin tuben sensuuri iskee. Oisko ollut 30 sekuntia alusta. Tuona aikana jos ärräpäitä tulee niin videosta ei saa rahaa. En ole testannut itse, jtn en pysty vahvistaa.
Joo, se vaikuttaa eniten ensimmäisen 30sek aikana nyt. Mutta sisällöntuottajat pelkäävät että tätä muutetaan taas myöhemmin, joten valtaosa välttää kiroilua kokonaan, ettei videokirjastoa jälkikäteen muuteta rajoitetuksi.
Nää on kyllä hyviä videoita, oikeesti ekoja videoita jotka meikää kiinnostaa, kiitos Esa!
Mukava kuulla, yritän välillä tehdä myös näitä eri aiheiden käsittelyjä kanavalle!
Eihän tästä voi sanoa muuta kuin että voi perkele!
Sanotaan voi torstai!
Jos joku aikoisi tubettajaksi tai yleensä someuralle, niin yksi yleinen neuvo on tietyllä tapaa, että ole oma itsesi. Silti jos tämän henkilön omaan persoonaan kuuluu tällaiset ärräpäät (vaikka sitten ihan tyylikkäästi ja mielikuvituksekkaasti eikä vain pelkkää v-sanaa joka väliin), niin hän ei saa olla niin oma itsensä kuin ne, joiden persoonassa tällaista piirrettä ei ole. Tulee mieleen kun BBC joutui sensuroimaan Rage Against the Machinen keikan radiossa: eka oli sovittu, ettei saa kiroilla, mut bandi ei lopulta, kesken biisin, tätä halunnut noudattaa.
Voi sitä edelleen kiroilla, mutta silloin vaan mainostulojen määrä jää pieneksi ja yleisön kokoa voidaan rajoittaa.
Minä luulen että kirosanat ovat sen takia hävinneet internetistä että kaikilla olisi kiva olla netin puolella, eihän kaikki tykkää kiroilusta. Olen itsekin yrittänyt välttää kiroilua ja aggressiivista käytöstä ja siinä olen melkein onnistunut vaikka välillä on tunteet pinnassa
Se voi olla pieni vaikuttaja taustalla, pääasiallisesti kyse on sisällöntuottajien huolesta mainosrahojen menetyksessä.
Samalla muodostuu hyvin laaja ja sekava kiertosanamuotojen määrä, jota on vaikea ymmärtää.
No niinpä, sitä on tultu kuultua aikuisten halimiselle niin monta termiä jo...
Tämä on varmaan totta englanninkielissä maissa. Jenkeissä ja englannissa kirosanat vaikuttavat elokuvien ikärajoihinkin. Muuta yksittäinen F vielä menee PG-13 ikään, mutta sitten jo paukkuu R tai 18 ikäraja ja yleisömäärät rajoittuu. Suomessahan kiroilu ei vaikuta ikärajaan. Joten en ihan ymmärrä miten se vaikuttaisi mainostamiseen. Tosin algoritmien on helppo määritellä V sanat.
Englanninkielisissä maissa kiroilu on muutenkin paljon isompi punainen vaate kun täälläpäin.
Mielenkiintoinen havainto joka kyllä pitää paikkansa ja jota ei tule ajatelleeksi. Kyllä se kirosanojen kielto tietenkin hieman kaventaa ilmaisun voimaa. Kirosanoja tulisi kuitenkin voida käyttää harkitusti. Jos oikeasti lyä vasaralla sormeen pitäisi suustaan voida sanoa per….ei kuitenkaan ihan pienistä asioista passaa kiroilla.
Toki, kiroaminen kuuluu monipuoliseen ilmaisuun ja sen ehkäisy on mielestäni aika turhaa. Siistitään asioiden ulkokuorta, tarttumatta siihen sotkuiseen ytimeen.
Huono juttu, joka vaan loppupeleissä johtaa uusien kirosanojen käyttöön. Siirtymäajan sisällä voi hetken näyttää, että kirosanat vähenevät koska kiroiluun ei käytetäkään niitä perinteisiä kirosanoja.
Sanojen evoluutio kulttuurin paineessa on mielenkiintoinen. Esimerkiksi sana "retarded" oli jossain vaiheessa käytännössä tieteellinen luokittelu, sitten haukkumasana. Se korvattiin pehmeämmällä sanalla, josta siitäkin on tullut haukkumasana.
Arvelisin että mainosrahat sekä nykyään ihmiset ovat niin "herkkiä"
Ja mainostajat ovat voimakkaammassa asemassa Tubettajiin kun telkkarin tähtiin.
Google on ihan itse päättänyt, että kiroilua sisältävät videot eivät saa niin paljon näkyvyyttä. Ei se ole välttämättä mainostajien haluama asia
Ei Google sitä päättänyt huvikseen, ne ovat nimenomaan toimenpiteitä millä mainostajia pidetään tyytyväisenä. Monet ovat unohtaneet sen kalabaliikin mikä TH-camlle kävi aikanaan ns. adpocalypsen seurauksena. Silloin Google kiristi mainosruuvia ja onnistui pitämään mainostajat alustalla. Tämähän on päinvastoin mitä Twitterin kanssa kävi. Siellä taas ei lähdetty lepyttelemään mainostajia ja nyt ne ovat kaikonneet alustalta.
Täältä voi lukea lisää näistä mainosapokalypseistä:
youtube.fandom.com/wiki/TH-cam_Adpocalypse
@@WebOpettaja Ei Googlella ole täydellistä tietoa markkinoista. Tarvisi olla jokin merkittävä kilpailija, jotta oikeasti nähdään, mitä mieltä mainostajat ovat. Toki on ollut joitain tapauksia, että vasemmistolainen media on masinoinut kampanjoita, joissa väitetään mainostajien häviävän, jos säännöt ovat liian löysät. Mutta, jos ei olis ollut niitä kampanjoita, niin ei välttämättä olisi mainostajat kaikonneet.
Kyllä ne mainostajat hermostuttaneet kampanjat tulivat ihan mainstream-mediasta, eikä mistään vasemmasta ääripäästä. Brändit eivät halua sisältöään natsipropagandan, piraattisisällön, pornon tai väkivaltaan yllytyksen yhteyteen. Se on vaan miten brändit toimivat. Jos teet alustastasi sellaisen, missä mainokset ja fasismi menevät käsi kädessä, mainostajat lähtevät ja ainoat jotka jäävät jäljelle ovat erinäisiä huijareita, kuten Twitterissä on käynyt.
@@WebOpettaja Mainstream media on läpeensä vasemmistolaista. Toimittajilta on kyselty, mitä puoluetta kannattavat ja tilastot ovat selkeät
Se on kaikki vasemmistolaista jos sitä katsoo äärioikealta.
Mun mielestä tuossa oli joku aikaraja ennenkuin ärräpäitä sai sanoa, ennenkuin tuben sensuuri iskee. Oisko ollut 30 sekuntia alusta. Tuona aikana jos ärräpäitä tulee niin videosta ei saa rahaa. En ole testannut itse, jtn en pysty vahvistaa.
Perusidis tuossa kai oli se, että tuben esikatselu on se 30 sek, joten tästä se tulisi