Tuhkalannoitus on parasta mitä voi käyttää turvepohjaisilla metsäpaikoilla. Meillä ojittiin suota 40 vuotta takaperin. Muutama vuosi annettiin olla, tietysti kaivumaat levitettiin. Alettiin tuhkata. Tuhkausta kesti 5 vuotta. Jona aikana alkoi taimettumaan. Nyt on jarjestelmällisesti Tukkeja jotka on 35 - 45 cm. Silloi kun se suo ojittiin ja alkoi olla 3 metrin pituista taimikkoa ja vuosikasvut lähes 50 cm vuosi. Monet jotka sen näki sanoivat että mitä tuolle on tehty kun naapurinpuollelle kattelee niin siellä on vain nevamantyjä. Silloinen isäntä vain sanoi että olen vain katsellu kun puut kasvaa.
Tällainen selväsanainen asiantuntija on ihan parasta antia. Täyttä asiaa silleen että sen ymmärtää tällainen hiukan tyhmempikin metänomistaja. Tällaista lisää ehdottomasta👍
Osittain outoja kasvupaikkatyyppinimityksiä. Ymmärrän jotta maailma muuttuu kun olen opiskellut metsäasioita 1960-1970-luvuilla. Oudointa oli kuitenkin se, että metsän lannoitus voi muuttaa kasvupaikkatyyppiä.
Kasvupaikkatyypin ajatuksena on kuvata kasvualustan ravinteisuutta, mille puulle ravinteisuus on sopiva kasvatettavaksi ja tapahtuu käytännössä opaskasvien avulla. Kasvi viihtyy tietyn ravinteisuuden vallitessa. Kun lannoitetaan, ravinteisuus lisääntyy, jolloin myös kasvupaikkatyyppi voi vaihtua.
Turve tietenkin maatuu, eli hajoaa, samalla "maanpinta" laskee eli nyt puhuttiiin jo turvekankaasta, ei enää muuttumasta, se muuttaa kasviilisuutta jo sinänsä ja lannoituksen myötä tulee ravinteisemman kasvupaikan kasveja, puulajeista koivun ja kuusen määrä kasvaa.
Tuhkalannoitus on parasta mitä voi käyttää turvepohjaisilla metsäpaikoilla. Meillä ojittiin suota 40 vuotta takaperin. Muutama vuosi annettiin olla, tietysti kaivumaat levitettiin. Alettiin tuhkata. Tuhkausta kesti 5 vuotta. Jona aikana alkoi taimettumaan. Nyt on jarjestelmällisesti Tukkeja jotka on 35 - 45 cm. Silloi kun se suo ojittiin ja alkoi olla 3 metrin pituista taimikkoa ja vuosikasvut lähes 50 cm vuosi. Monet jotka sen näki sanoivat että mitä tuolle on tehty kun naapurinpuollelle kattelee niin siellä on vain nevamantyjä. Silloinen isäntä vain sanoi että olen vain katsellu kun puut kasvaa.
Eikö tuu vääriä puita ku liian nopeesti kasvaa? Pehmeetä se puu on ainaki mutta kai se liimapuupalkissa menee höttöinenkin puu.
Tällainen selväsanainen asiantuntija on ihan parasta antia. Täyttä asiaa silleen että sen ymmärtää tällainen hiukan tyhmempikin metänomistaja.
Tällaista lisää ehdottomasta👍
Tulee vielä pari jaksoo
Kauniissa talvimaisemissa.😊 Näin se tietämys kasvaa kun Metsolan videoita katselee.
Tää oli kyllä todella mielenkiintoinen video tää oli täydellistä tietoa
Antto jaksaa aina olla positiivinen! Kiitoksia!
Tuhka on turvemaalla huippu aine. Suosittelen lämpimästi kokemusteni pohjalta.
Itekko tullu tuossa 2000-luvun alussa käytettyä tuhkaa ja kyllähän sillä kasvu hyppää
@@kiuruvedenmetsola3978 Mistä se tuhkamuna-nimitys sitten tulee 🥴
Turvemaakin voi kasvaa kovasti puuta ja se koivun poisto harvennuksilla järkevää, muuten laahoovat pystyyn..
Osittain outoja kasvupaikkatyyppinimityksiä. Ymmärrän jotta maailma muuttuu kun olen opiskellut metsäasioita 1960-1970-luvuilla. Oudointa oli kuitenkin se, että metsän lannoitus voi muuttaa kasvupaikkatyyppiä.
Kasvupaikkatyypin ajatuksena on kuvata kasvualustan ravinteisuutta, mille puulle ravinteisuus on sopiva kasvatettavaksi ja tapahtuu käytännössä opaskasvien avulla. Kasvi viihtyy tietyn ravinteisuuden vallitessa. Kun lannoitetaan, ravinteisuus lisääntyy, jolloin myös kasvupaikkatyyppi voi vaihtua.
Jouni eduskuntaan!
Normative Vaikuttaako se puun kasvuun? 😀
Turhaa hukata viisautta eduskuntaan.
Mielenkiintoista, paljon tietämystä tuntuu teillä olevan.
Markku on metsäkeskuksella johtava metsänhoidon asiantuntija! Ja osaa puhua aika selväsanaisesti vielä.
@@kiuruvedenmetsola3978 Nimenomaan, selväsanaisesti ja ymmärrettävästi kaikin puolin. Mielenkiintoista asiaa👍
@@kiuruvedenmetsola3978 Totta puhut, minäkin tajuun, vaikka ole edes omaa mehtää, mutta ihan parasta hyötyliikuntaa on.
Tee lentolannoituksesta video vai onko jo tehty varmaan kiinnostaakatsojia ,ainakin minua, Terveisin kulmänraavanseppä
Miten lannoitus ja puuston voimakas kasvu muuttaa ajansaatossa tällaisen kohteen maapohjaa? Olettaen tietenkin, että vesitalous pysyy hyvällä mallilla