Kummalliset paikat - osa 9. Suomen kuuluisin graffiti! Mestauspatsas. Puolangan Pessimistit.
ฝัง
- เผยแพร่เมื่อ 6 ต.ค. 2024
- Mestauspatsas Teerikangas on Muhoksen Teerikankaalla sijaitseva muistomerkki. Se on noin 10 kilometrin päässä Muhoksen kirkonkylältä Utajärven suuntaan valtatie 22:n varrella entisessä teloitusmaastossa. Patsas paljastettiin kansanjoukon läsnä ollessa 25. heinäkuuta 2020. Se on asianajaja Antero Kassisen suunnittelema ja Kassisen Asianajotoimisto Oy:n toteuttama oikeushistoriallinen muistomerkki ajalta, jolloin syytetyillä ei ollut asianajajaa, vaikka heitä uhkasi kuolemanrangaistus. Teerikankaalla toimeenpantiin täytäntöön neljän ihmisen kuolemantuomiot vuosien 1766 ja 1802 välisenä aikana. Täytäntöönpanon päivämäärä ja kellonaika kuulutettiin kirkossa, jotta kansa tulisi sankkana joukkona katsomaan toimitusta. Papit olivat kirkkokäsikirjan mukaisesti valmistelleet tuomittua päivien ajan ”autuaaliseen kuolemaan”. Toimituksessa oli uskonnollisen rituaalin piirteet. Tuomittua rääkättiin teilinpyörässä tai kehonosat jätettiin siihen ihmisille pelotukseksi ja varoitukseksi tai linnuille. Teloituspaikat olivat vilkkaiden teiden varsilla kuten tämäkin oli Kainuuseen johtavan tien varrella. Mestaus-patsas Teerikangas on nyt Suomen ainoa teilipyörällinen muistomerkki, vieläpä historiallisesti tutkitulla paikalla, ja kaikista tuomituista löytyvät oikeuden pöytäkirjat. Muistomerkin pääkalloon kiinnitetty kirves on tarkka replika Kuopion lääninpyövelin kirveestä. Muistomerkin viereisessä infotaulussa on selostettu kukin oikeustapaus.
Pas#a kaupunni
Graffiti ilmestyi Oulussa Uusikatu 22 seinään jossain vaiheessa 1980-lukua ja se lienee syntynyt Kauko Röyhkän Pas#a kaupunki (1986) -laulun innoittamana. Graffiti on tämän jälkeen poistettu lukuisia kertoja, mutta se on aina ilmestynyt uudelleen samalle paikalle. Seinän omistava taloyhtiö on jopa harkinnut graffitin kehystämistä tai suojelemista muilla keinoilla.
Puolanganpessimistit.fi
Puolangan pessimismipäivät Joka vuosi 1.1.-31.12.
KARAVARAANI
Ole mukana Karavaraanin matkassa jatkossakin ja tue #karavaraani TH-cam -kanavaa maksuttomilla tavoilla:
Tilaa kanava, ei maksa mitään.
Zekkaa myös Instagram @karavaraani
Tykkää videosta.
Ja jos tykkäät niin jaa video omalla somekanavallasi.
Hyviä matkakohdevinkkejä ja koordinaatteja kummallisiin paikkoihin otetaan erittäin mielellään vastaan.
Kommentoi videota, vastaamme kaikkiin kommentteihin.
#paskakaupunni #paskakaupunki #oulu #Muhos #mestaus #mestauspaikka #mestauspatsas #puolanka #puolanganpessimistit #pessimismi #kummallisetpaikat #karavaraani
Kyllä nyt alkoi huolestuttaa. Ensiviikolla pitää mennä käymään Puolangalla.
Tuskin kannattaa mennä 😁
Marraskuu on Puolangalla vuoden parasta aikaa🌑
Ei Puolangalla ole edes parasta aikaa 😁
@@Karavaraani korjaan; parasta mahdollista...
@@lamppilaine3155 😅
Puolanka on paras 🤣
on!