Helteiset viimeiset lomapäivät Tuurissa

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 10 ม.ค. 2025

ความคิดเห็น • 96

  • @leilamakela4102
    @leilamakela4102 3 ปีที่แล้ว +2

    Caravan lehdessähän on hyvät kuvaukset camping alueista. Siitä me aina katottiin kun lasten kanssa vaunulla kuljettiin, mihin seuraavaksi suunnistetaan.
    Nyt kun kahdestaan asuntoautoillaan , enimmäkseen tuttavien pihoilla yövytään, mutta aina pitää muutama yö olla eri alueilla. Ompa joitakin alueita mihin mennään aina uudestaan.
    Lohenpyrstö Raahessa on ihana alue. Vieraspaikat ihan meren äärellä. Hietasaari on kans mahtava paikka keskisuomessa , Jyväskylän pohjoispuolella, aika syrjäinen mahtava paikka. Sielläkin vieraspaikat veden äärellä. Sesonkiaikaan heinäkuussa voi soittaa alueille ja varata paikan etukäteen. Aamulla vaikka soittaa et tullaan illasta.
    Monilla alueilla voi varata perhevuoron saunaan, mikä on luksusta. Mehän oltiin parikin viikkoa lasten kans , niin piti kattoo paikka missä pyykinpesu mahdollisuus. Ai kun mulla tulee ihan ikävä noita aikoja. Ja mainittakoon silloin 1990 luvun lopulla ei ollut edes ilmastointia autossa. Neljän lapsen kans aina kukonlaulun aikaan jo tienpäällä ja puoliltapäivin jo leiriydyttiin.
    Mukavia reissuja teille. Hienoa seurata sun blogeja.

  • @tia-mariaholsa4841
    @tia-mariaholsa4841 3 ปีที่แล้ว +6

    Suosittelen Riihimäen lempivaaraa 🥰 meillä ollu vaunu ja mökki sielä ja on vaunu paikkoja ynnä muuta sielä voi myös telttailla ja varaa mökkei mut mökit kalliita

  • @snaducca
    @snaducca 3 ปีที่แล้ว +2

    Kiva video, kiitos!

  • @73Inkku
    @73Inkku 3 ปีที่แล้ว +2

    Nää lomavideot on tosi kivoi kattoo ❤️

  • @kiiaa2116
    @kiiaa2116 3 ปีที่แล้ว +1

    Hyvä video! 🌺Olet super innokas ja olisi kiva nähdä! 🌺

  • @Its_me_310
    @Its_me_310 3 ปีที่แล้ว +1

    Ihana video ja itekki haluun tonne yöks mut en Saa💓mut mahtavin video tätähän varten tulinkin tänne☺️rakastan sua aina ja IKUISESTI ENKÄ UNOOHA SUA JANITA PLUS. KAIKKI ELÄIMET PLUS. KOKO PERHE JA RASSE JA SEMMOISTA VAAN! :)

  • @inge-britnieminen3552
    @inge-britnieminen3552 3 ปีที่แล้ว

    Nyt vaa hirmu hyvät jäähdytys tuulettimet vaunuun. - No ni, nyt olet lasten kaa ensimmäisen reissuretken tehnyt. ( nyt on ollut todella helteet...varmaan hieman jarruttaa kaikkia tällä hetkellä ) - Hyvää kivaa seuraavaa reissuretkeä !

  • @karoliinakukkane4259
    @karoliinakukkane4259 3 ปีที่แล้ว +1

    Ihana video ehin katsomaa ku oon ollu rannalla koko päivän🤩🤩❤kiitos nää su videot piristää päivää mukavaa loppu kesäää teille!!

  • @maurisarkinen2122
    @maurisarkinen2122 3 ปีที่แล้ว +1

    Kannattaa käydä Papinniemessä se on luonnon läheinen karavaani alue mutta keskeltä luontoa löytyy lapsille leikkipaikka jossa on keinuja sekä trampoliinejä ja paljon muuta sup lautoja pystyy myöskin vuokraamaan sekä saunalautan papinniemeä ympäröi myöskin järvet ja mukavia hiekkarantojakin löytyy

  • @kaisakoo4103
    @kaisakoo4103 3 ปีที่แล้ว +2

    Hyvää kesää Janita

  • @Janina_H
    @Janina_H 3 ปีที่แล้ว +7

    Näytippä kivalta reissulta❤️

  • @spesia3483
    @spesia3483 2 ปีที่แล้ว

    Kiitos

  • @iinapirhonen5963
    @iinapirhonen5963 ปีที่แล้ว

    Rakastan sun videoi ja näit reissu videoi💕❤

  • @milo35474
    @milo35474 3 ปีที่แล้ว +3

    Mahtava toi kemssan tyhjennys 😀 😆

  • @marjaanaruokonen1061
    @marjaanaruokonen1061 3 ปีที่แล้ว +2

    Olipa kiva että kuvasit vielä toisen reissu videon :) muistatko että missä tuo sisä leikkipaikka oli missä oli pallomeri jne. 🥰 ollaan menossa mökille nyt juhannuksena ja todennäköisesti käydään isommilla ostoksilla tuurissa niin ajattelin josko siinä samalla olis käyny 😁👌🏻

  • @hetahaaranen5755
    @hetahaaranen5755 3 ปีที่แล้ว +1

    Aivan ihana video ❤️☺️

  • @bingoillallinen364
    @bingoillallinen364 3 ปีที่แล้ว

    Mä suosittelen karavaanareille Ähtäriä ja Ähtärin karavaanialuetta! Onkohan se nyt sitten se Ähtäri Zoo:n leirintäalue. Siinä vieressä siis esimerkiksi eläinpuisto, kylpylä, uimaranta, golf-ratoja yms. :)

  • @emmiiivari730
    @emmiiivari730 3 ปีที่แล้ว

    Ihanaa kesää ihanat silmät rasella

  • @millapasanen2045
    @millapasanen2045 3 ปีที่แล้ว +3

    Hyvä video ❤

  • @kiiahannula7286
    @kiiahannula7286 3 ปีที่แล้ว +1

    Kiva video☺️

  • @vahvavirkku
    @vahvavirkku 3 ปีที่แล้ว

    Karavaanariperheessä kasvaneena suosittelen hankkimaan ilmastointilaitteen, niin matkailu on entistä mukavampaa ja nukkuminenkin helpottuu 😊 Tervetuloa muuten Visulahteen, jos Saimaan seutu houkuttelee ☀️

  • @kasperkoliseva1368
    @kasperkoliseva1368 3 ปีที่แล้ว

    Suosittelen teille leirintäalueita nimeltä Tilkunpelto ja Kallionokka camping.

  • @jakekeisala1409
    @jakekeisala1409 3 ปีที่แล้ว +1

    TODELLA IHANA VIEDO TUDETTAJA MAALIMAN JANITA

  • @jennivuorinen7759
    @jennivuorinen7759 3 ปีที่แล้ว +1

    Karavaani elämä on mukavaa 😇😊

  • @tiinamaarittikkanen4835
    @tiinamaarittikkanen4835 3 ปีที่แล้ว

    Todella kiva tämä teidän reissu video💗
    Mukava kun teidän reissu onnistui hyvin😊
    Nyt odotetaan innolla teidän uutta reissua😊

  • @keksimuru123
    @keksimuru123 3 ปีที่แล้ว +1

    Oli niiin kivaaa seurata teiän reissuu❤️❤️❤️😍😍

  • @minjatepponen9332
    @minjatepponen9332 3 ปีที่แล้ว +1

    Pliiss tehkää jatkossakin näitä matkustus videoita!!

  • @Lsummergirl199
    @Lsummergirl199 3 ปีที่แล้ว +23

    NYT SE 50K TÄYTEEN!!

  • @veepav5890
    @veepav5890 3 ปีที่แล้ว +6

    Tosi hyvä video

  • @ritaholst-fagerroos1848
    @ritaholst-fagerroos1848 3 ปีที่แล้ว

    Olipa kiva katsoa. Voi olla että Rassella oli kotiikävä. Ja kuumuus varmaan oli osasyy 😊pikkuinen.

  • @jimi1764
    @jimi1764 3 ปีที่แล้ว +1

    Hyvä video

  • @aada7646
    @aada7646 3 ปีที่แล้ว +1

    Me just tultiin reissusta ja kiva kun uus videoki samalla😊👍🏻 me oltiin 2 yötä sexsjö nimisellä leirintäalueella suosittelen lämpimästi käymään siellä😊 Se paikka on aika korvessa mut siin on "järvi" vieressä nii voi mennä uimaa ja soutaan vaikka veneellä🙃

  • @aadakoivisto7031
    @aadakoivisto7031 3 ปีที่แล้ว

    Suosittelen Raumalla Poroholmaa, lähellä myös just kunnostettu maauimala ja kaupunkijunalla helppo mennä myös keskustaan Vanha Raumaan😇🥰

  • @--._.--.
    @--._.--. 3 ปีที่แล้ว +2

    Kiva kun teet tällisiä videoita kun oun perhe voi oikein matkustaa kun mun äitin selkä on kipee ja ma kaaduin eilen sähköpotkulaudalla ja piti mennä lääkäriin

    • @minja6942
      @minja6942 3 ปีที่แล้ว

      Voi ei paranemisia😭❤️

    • @--._.--.
      @--._.--. 3 ปีที่แล้ว +1

      @@minja6942 kiitos

  • @clarissasaari
    @clarissasaari 3 ปีที่แล้ว +1

    Tosi kiva video milloin tulee uusi May Day video ja tosi ihanaa kesää kaikille ja meillä on 30 astetta lämmintä ja aurinko paistaa ja huomenna on sama lämpötila kun tänään ja tiistaina on 32 astetta lämmintä ja aurinko paistaa ja nousee varmaan vielä.

    • @maritatahtinen6381
      @maritatahtinen6381 3 ปีที่แล้ว

      Clarissa saari moi leona on nukkumassa oliver on nukkumassa me ohdetetan tuloksia kävikö Sofia oliver kanssa korona testissä

    • @clarissasaari
      @clarissasaari 3 ปีที่แล้ว

      @@maritatahtinen6381 toivottavasti ei ole koronaa leonalla ja oliverilla ja oliver ja Sofia kävi korona testissä ja me odotetaan tuloksia ja minä toivon että oliverilla ja Sofialla ei ole koronaa ja oliverilla ja Sofialla on myös kurkkukipeä ja minä annoin oliverille ja Sofialle särky lääkkeen oliverilla ja Sofialla tuli ulos ja Sanni ja oliver ja Väinö ja Sofia nukkuu.

    • @maritatahtinen6381
      @maritatahtinen6381 3 ปีที่แล้ว

      @@clarissasaari toivottavasti meillä ei ole korona leona satuu myös kurkun anoin särkylääke siten oliver anoin särkylääke

    • @clarissasaari
      @clarissasaari 3 ปีที่แล้ว

      @@maritatahtinen6381 tuliko tulokset ja oliverilla ja Sofialla ei ole koronaa ja Väinö ja Sanni ja mun äiti ja minä ollaan terveitä.

    • @maritatahtinen6381
      @maritatahtinen6381 3 ปีที่แล้ว

      @@clarissasaari ei vielä tullu oliver nukkui huonosti leona koska sattuu kurkun minä anoin särkylääke mehua emmi leo luca Leevi Amanda Ronja voi hyvin paitsi Leona oliver kurkku kipeä

  • @ellak5452
    @ellak5452 3 ปีที่แล้ว

    Voiteko tehä vaunun esittelyn

  • @mindalatvanen8578
    @mindalatvanen8578 3 ปีที่แล้ว +1

    ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

  • @siirijylha7920
    @siirijylha7920 3 ปีที่แล้ว +8

    Mitä te kaikki meinaatte tehdä kesällä??🌻🌴

  • @veera5634
    @veera5634 3 ปีที่แล้ว +1

    Teidän ensimmäistä vaunureissua oli mukava katsoa! Uusia reissuja odotellessa! 😄😆

  • @minnatuikka83
    @minnatuikka83 3 ปีที่แล้ว

    Ihana reissu. Muistuu mieleen ajat kun lapset pieniä. Sai viikon palautua äiti reissusta. 😅

  • @entiiayhtaa
    @entiiayhtaa 3 ปีที่แล้ว

    Oletteko vielä siellä? Voisin tulla moikkaamaan!
    Ps. En oo viel kattonu loppuun

  • @joannataskinen2750
    @joannataskinen2750 3 ปีที่แล้ว +2

    ❤😊

  • @oonahamalainen9418
    @oonahamalainen9418 3 ปีที่แล้ว

    Suosittelen menemään sinne kokemäen pitkälle järvelle, se on vähän pinempi ja se on luonnossa

  • @ella12b
    @ella12b 3 ปีที่แล้ว

    Uus vidimä teen jus teille fani postiii

  • @eliisatalikka2992
    @eliisatalikka2992 3 ปีที่แล้ว +1

    Koska tuutte pois me tullaan sinne torstaina ps OOTE parhaita❤

  • @ilonaveijo8702
    @ilonaveijo8702 3 ปีที่แล้ว

    Jos olette lähtemässä juhannukseksi reissuun ja ette tiedä vielä minne kannattaa mennä kuninkaanlähteelle siellä on lapsille ja aikuisille ohjelmaa kaikkea kivaa tekemistä

  • @Emilialassil4aa
    @Emilialassil4aa 3 ปีที่แล้ว +1

    Oi💗🤩

  • @jenniklemetti590
    @jenniklemetti590 3 ปีที่แล้ว

    Vaunun pohjassa putkessa mistä se vesi tulee on hana minkä saa suljettua ☺️

  • @sonjariikonen128
    @sonjariikonen128 3 ปีที่แล้ว +5

    💖💖💖

  • @eiainakaaalisahynynen877
    @eiainakaaalisahynynen877 3 ปีที่แล้ว

    Masalan lomakylä Halsualla on ihanan rauhallinen paikka, erittäin maanläheinen, mutta ei liikaa eikä ole väen tungosta!😀

  • @maritatahtinen6381
    @maritatahtinen6381 3 ปีที่แล้ว

    Ihana video ihana hiukset sinulla on Janita k oot hyvä äiti nellalle kiialle Rasmukselle ihana paita sinulla on ihana Rasmus on kasvanut paljon ootte ihania ootte kiva teet videoita tuleko huomenna videoita oot kaunis pirteä Janita oot ihana tykkää sun videoista tuleko huomenna videoita hienosti Rasmus kiipee portaita

  • @niinaperlinen5142
    @niinaperlinen5142 3 ปีที่แล้ว +1

    kiina nella ovat kiltija kun autaa rmusta olet kaikki ihnia hyvä viedo

  • @Sigmaaskipidii
    @Sigmaaskipidii 3 ปีที่แล้ว +5

    Jees

  • @rikuolkkola6044
    @rikuolkkola6044 3 ปีที่แล้ว

    Tuleeko seuraavasta reissusta videoo kun sun mies lähtee mukaan

  • @paiviheinanen6701
    @paiviheinanen6701 3 ปีที่แล้ว

    Meillä pojat kävi 1v.lähti uimassa joka pe melkein 6v. Asti uimahallissa + järvessä toinen oppi uimaan 4v. Ja vanhin 6v.

    • @maritatahtinen6381
      @maritatahtinen6381 3 ปีที่แล้ว

      Moi päivi Heinänen minä olen sun kanavalla uusi voiko tehdä videoita minä tilasin sun kanava

  • @piiayli-hannuksela4186
    @piiayli-hannuksela4186 3 ปีที่แล้ว +3

    Mistä tiskikori ostettu? 🤔

  • @ilonak3570
    @ilonak3570 3 ปีที่แล้ว

    Olisisin halunu nätä teidät kävin saman aikaan tivollissa kun te

  • @Jimipelaa_715
    @Jimipelaa_715 3 ปีที่แล้ว

    Moi. Meijänki perhe on suunnitelltu että me ostetaan asuntovaunun tai asuntoauton

  • @hennay3682
    @hennay3682 3 ปีที่แล้ว

    Kastelukannuja on siellä Pihamyymälässä huoltsikan vieressä 😊

  • @sofiah5137
    @sofiah5137 3 ปีที่แล้ว +1

    me mennään torstaina kuninkaanlähteeseen asuntovaunulla

  • @vauhtitiikeri7800
    @vauhtitiikeri7800 3 ปีที่แล้ว

    Sun iltapalan nimi on oi nam nam

  • @ainoloikkanen4174
    @ainoloikkanen4174 3 ปีที่แล้ว

    Suosittelen käymään Vankkurimännikössä vaunulla

  • @Annimyös
    @Annimyös 3 ปีที่แล้ว

    Käykää seuraavaksi Lapissa.

  • @kaislalyytikainen7820
    @kaislalyytikainen7820 3 ปีที่แล้ว +1

    Mitä kaikkea ajattelitte vielä tehdä kesälomalla?🥰❤️✨

  • @tk8500
    @tk8500 3 ปีที่แล้ว

    Menkää seuraavalla kerralla vailla Lappajärvelle

  • @Chrisu11Official
    @Chrisu11Official 3 ปีที่แล้ว +2

    6:54 aivan ku oisit sanonu titanic paikalla

  • @josekoskinen4658
    @josekoskinen4658 2 ปีที่แล้ว

    Paqpa, 😂🤳❣️

  • @millapasanen2045
    @millapasanen2045 3 ปีที่แล้ว +2

    ❤😀

  • @oliviajeskanen3374
    @oliviajeskanen3374 3 ปีที่แล้ว +1

    Me mennään tuurin ollaan menossa miljoona tivoliin ootte parhaita

  • @eeva-leenahautala9253
    @eeva-leenahautala9253 3 ปีที่แล้ว +1

    Jurvan Salli Camping lista Täälläki on myöskin

  • @pinjaylonen8581
    @pinjaylonen8581 10 หลายเดือนก่อน

    Se z isket is'eb sm'ye s ku s'e s i''m š e' s ym. ''rytäs is'eb ky😊😊

  • @pinjaylonen8581
    @pinjaylonen8581 10 หลายเดือนก่อน

    Helsky teen is'eb k'ss'e. ''ry. TOISI T m' S Ye f ku SE AF EI T TA KATI SMS. NYT. F KU B S BNY'I😊😊