Mukava oli kuunnella miten on muuttunut. Muistan 2000-luvulta lähtien parhaiten noi. 1999 muistan hämärästi nähneeni. Olin Yle Turussa 2012 syksyllä, siellä jo jollakin tavalla valmistauduttiin uudistukseen. Siellä odotteli uusi pöytä jo valmiina nurkassa. (alue uutisiin) Ei siitä uudistuksesta paljoon puhuttu, mutta mainittiin jotain. Uudistuksen jälkeen olen käynyt katsomassa muutamankerran, niin paljon viihtyismmäksi on saatu studio lavasteilla mielestäni. Turun radion studio oli remontissa 2012. Paljon tuli nykyaikaisempia laitteita. Yle tekee mielestäni hyvää ohjelmaa :)
Melkoinen sarja alkutunnareita. Suosittelen vain karastuneimmille "rysäyttäjäjille" kertakuulolta. En muistanutkaan, että niitä soi useampia kuin muutamia versioita. Niin se ohjelman merkittävyys korostuu... tai sitten se on tuo 'Tuhannen Markan Seteli'...
1985-90 niiiiiiiiiiin legendaarista settiä ettei paremmasta väliä. Aivan paras
Tuo vuoden 2006 tunnari on outo. Kuka muuten tuossa mäkihypyssä kaatui? Kyseessä vuoden 1990 (?) tunnari
1963 i love this!
YLE URHEILURUUDUSSA 50 VUOTTA 1963 2013
Mun mielestä 2009-2013 välisen ajan tunnari on paras:P
1964
Kiva toi vuoden -64 tunnari. :)
64
tuhannen markan seteli ehdottomasti.
Kyllä. Vaikea kuvitella mitään kovempaa nyt kun tätä on työpäivän yhteydessä kuunnellut suunnilleen luupilla. Aivan jäätävä.
95
Kyllä tuo vuosien 1985-90 tunnarien musiikki on paras.
A77uros Eipäs ku 1993-2003.
the only one!
69
Mitäs hemmettiä piti olla 50 vuotta mutta video kestää vain reilu 3 minuuttia.
Paras kommentti, tarkoitti tietenkin että 50 vuoden ajalta!
95
vuoden 85-90 tunnarit oli kyl parhaat
Mukava oli kuunnella miten on muuttunut. Muistan 2000-luvulta lähtien parhaiten noi. 1999 muistan hämärästi nähneeni.
Olin Yle Turussa 2012 syksyllä, siellä jo jollakin tavalla valmistauduttiin uudistukseen. Siellä odotteli uusi pöytä jo valmiina nurkassa. (alue uutisiin)
Ei siitä uudistuksesta paljoon puhuttu, mutta mainittiin jotain. Uudistuksen jälkeen olen käynyt katsomassa muutamankerran, niin paljon viihtyismmäksi on saatu studio lavasteilla mielestäni. Turun radion studio oli remontissa 2012. Paljon tuli nykyaikaisempia laitteita.
Yle tekee mielestäni hyvää ohjelmaa :)
1985-1990 oli paras tunnari musiikin suhteen
Tuo 2006 tunnari on outo...
Tästä puuttuu "Maantieltä taloon" -kappaleen alku jota käytettiin myös tunnarina, luultavasti joskus 1970-luvulla.
Ei mitään Donna Summer -inspiraatiota tuossa vuoden 1979 tunnarissa... :)
muistan ajalta kun Jorma Kinnunen heitti ,tämä huusi koko heiton ajan 'aaa-a-a-aaa'monta sekuntia keihäs tuli jo maahan,niin tämäkin urheilu ruudussa
olisi mukava tietää, että kuka teki ton vuosina 1993-99 käytetyn tunnarin.
Melkoinen sarja alkutunnareita. Suosittelen vain karastuneimmille "rysäyttäjäjille" kertakuulolta. En muistanutkaan, että niitä soi useampia kuin muutamia versioita. Niin se ohjelman merkittävyys korostuu... tai sitten se on tuo 'Tuhannen Markan Seteli'...
Se rummunrutina ja sitten se Leevi&Leavingsin tonnin seteli ovat jääneet edellisestä elämästä mieleen.
1963-2013
nykyinen, eli 2013- on ihan huono
1985-1990 oli kyllä paras
3:08 BBC News intro ^^
-93 & -99
Enpä muistanutkaan miten tuo 90-luvun tunnari meni.
Tonnin seteli
-85
toi 90 ja 80 luvun
2006 paras!