Aika tuhti aamiainen, päivän ensimmäinen ateria. 😉 Itselle sopisi paremmin lounaaksi jos haluaisi länkkäri ruokaa. 🙂 Ja onhan tuo hinnaltaankin kuin täysi ateria. 😉
Toi vasemmanpuoleinen liikenne,moni länkkäri ajaa vaistonvaraisesti oiken puolen säänöillä...vastavirtaan ajaminen vaaran paikka...myös sivuteiltä koukkaajat ja u-kääntöpaikat myös vaaranpaikkoja..
Istuit muutes ihan samalla paikallakin kuin minä vähän aika sitten. Mulle riitti ihan se regular tai mikä lie pienempi aamupala, siinäkin oli syömistä aika lailla. Hinta on suht kova Kungsilla mutta laatu maksaa. Kävin pari päivää myöhemmin testaamassa lounaalla Kungsin makkara - perunamuusi - kastike setin ja täytyy sanoa että teki mieli nuolla lautanen... Kahvi on myös Pattayan kärkitasoa, ihan eri levelillä niiden latte kuin jossain Amazon cafessa. Mut joo nyt riitti Kungsin puffaaminen 😅
Kerkesin pistää tän videon jo kerran väärin editoituna, mutta piti korjata nopiaan ja laittaa uudestaa. Kyllähän tuo loistava oli, makkarat on kyllä juuri oikein tehty. Tarvii joku kerta ihan ajalla käydä selailla loppuun menu, toi aamupala setti iski vaan jo silmää heti alussa ja päätös oli siinä 🤣 kahvi oli kyllä yllättävän hyvä mitä yleensä saa. Toi perunamuussi jossain kohtaa tulee kyllä testiin.
Suomessa kuolee keskimäärin 114 ihmistä vuodessa. 0,53 henkilöä/100 000 asukasta. Vastaavasti Thaimaassa 38/100 000 . Thaimaasa on 72 kertainen riski kuola liikeneessä kun Suomessa.Thaimaan liikenteessä kuolee 50-60 Henkilöä päivässä. Yli kaksi ihmistä tunnissa. Thaimaan tilastoissa lasketaan vain onnetumuspaikkalla kuoleet, ei ne kun menehtyy matkkalla sairaalaan tai sairaalassa.
Toki noissakin on jo myös erona ne varusteet, sitten kun mopot sun muut ympärivuotisessa käytössä, mutta eikös Thaimaa joku top3 vaarallisin liikenne ollut. Moni näitä videoita näkee kun kivasti vuokra peli haettu ja 1h päästä ollaankin jo lekurilla. Ei sillä et eka kolari itselläkin oli noin 2kk sisällä.
@@Hotoks Kyllä aijokultuuri kun ei osata käyttää varusteita, eikä niska taivu on suurin vaikkutus tilastoihin. Eihän sinun onnetumuus olisi vältämättä Suomessa tapahtunut. Toinen on varmaan liikenemäärät.
Taran ravintolan arvostelut ovat tapissa, voi soveltaa annokset mieltymyksen mukaisesti. Siitä vain on ympäristöstä vähän videointeja, koska lähettyvillä on myös saksaa puhuvien ravintoloita, joissa on laadukas ruoka.
@@Hotoks ja siellä kannattaa kyl muitakin ruokia maistaa kuin pizzaa. Maistuvaa ja edullista. Toinen hyvä on siinä missä töistä lähtiessä heität u-käännöksen, se Intialainen ravintola.
@reissunpaalla hyvä pizza pitää aina kokeilla täällä kun se ei kaikkialla ole niin hyvä. Tota intialaista olen katsonut, siel vaan nykyään ei oikein asiakkaita ole ollut niin ei ole tullut käytyä, mutta heitetään korvamerkkiä siihen
Ois se juu helppoa kun ois tollanen, mä otan 50 kuvaa samasta paikasta ja silti jälkeenpäin kun niitä katson niin miettii et tosta ois voinu saada vielä paremman eri kuvakulmasta jne jne 😂😅
Sanoit tuosta ettei nähtävyydet tuo niin paljoa katseluja kuin ruokavideot tai ilta-ajelut. Kamera tekee nähtävyydet latteaksi. Ne pitäisi itse kokea. Ilta ajelu sen sijaan on silti huikeaa.
Joo se varmaan siinä on, kummastellut tuota vaan mikä siinä on, mutta ehkäpä juuri aina näin.... Se on varmasti juuri näin et nähtävyydet pitäisi aina kokea itse.... pyörällä ajelut iltasella varmaan yksi mukavuus aina, voishan noitakin koittaa tehdä enemmän.
@@Hotoks Teet mikä mieleiseltä tuntuu. Itse tykkään nähdä miten ihmiset asuu, joten talot ulkoa ja sisältä kiinnostaa Toisaalta olisi jännä nähdä joku kunnon sadepäiväkin siellä.
@etanaposti mielipiteet otetaan huomioon kyllä jos niitä varsinkin usealta tulee, sadepäiviä täytyy nyt hieman varmaan odotella kun sadekausi päättynyt. 3päivää pitänyt sataa mutta ei ole mustia pilviä näkynyt nyt 🤣
😀👍
🤘🙏🤘
tosi hyvä laatu kuva videossa sekä ääni, ja auringo paistaa täälä paskat kelit, tosi hyvä setti syödä jää kateeksi,
Tuolla aamupalalla pärjää pitkään ettei tarvii heti olla syömäs uudestaan. Mitä enemmän aurinkoa sitä parempaa oikeuksiin pääsee toi kamera silloin.
Aika tuhti aamiainen, päivän ensimmäinen ateria. 😉 Itselle sopisi paremmin lounaaksi jos haluaisi länkkäri ruokaa. 🙂
Ja onhan tuo hinnaltaankin kuin täysi ateria. 😉
Itsellä sopii kyllä kun päivällä en sit syö yleensä juurikaan. Mut voihan tän vaikka lounaaks vetää juurikin kun haluaa länkkäri ruokaa.
@@HotoksJuu, jokaisella meillä on omat ruokailutottumukset. Mitä syö ja mihin aikaan.
@jounikainulainen7625 näinhän se menee 🙏 joskus söin vaan kerran päivässä 🤣
Toi vasemmanpuoleinen liikenne,moni länkkäri ajaa vaistonvaraisesti oiken puolen säänöillä...vastavirtaan ajaminen vaaran paikka...myös sivuteiltä koukkaajat ja u-kääntöpaikat myös vaaranpaikkoja..
Tää oli alkuun itelläkin, kyl se totuttelua vaati että sai esim kattomisen oikeelle eikä vasemmal ensin 🤣 nykyään menee hyvin kyllä.
Istuit muutes ihan samalla paikallakin kuin minä vähän aika sitten. Mulle riitti ihan se regular tai mikä lie pienempi aamupala, siinäkin oli syömistä aika lailla. Hinta on suht kova Kungsilla mutta laatu maksaa. Kävin pari päivää myöhemmin testaamassa lounaalla Kungsin makkara - perunamuusi - kastike setin ja täytyy sanoa että teki mieli nuolla lautanen... Kahvi on myös Pattayan kärkitasoa, ihan eri levelillä niiden latte kuin jossain Amazon cafessa. Mut joo nyt riitti Kungsin puffaaminen 😅
Kerkesin pistää tän videon jo kerran väärin editoituna, mutta piti korjata nopiaan ja laittaa uudestaa. Kyllähän tuo loistava oli, makkarat on kyllä juuri oikein tehty. Tarvii joku kerta ihan ajalla käydä selailla loppuun menu, toi aamupala setti iski vaan jo silmää heti alussa ja päätös oli siinä 🤣 kahvi oli kyllä yllättävän hyvä mitä yleensä saa. Toi perunamuussi jossain kohtaa tulee kyllä testiin.
Suomessa kuolee keskimäärin 114 ihmistä vuodessa. 0,53 henkilöä/100 000 asukasta. Vastaavasti Thaimaassa 38/100 000 . Thaimaasa on 72 kertainen riski kuola liikeneessä kun Suomessa.Thaimaan liikenteessä kuolee 50-60 Henkilöä päivässä. Yli kaksi ihmistä tunnissa. Thaimaan tilastoissa lasketaan vain onnetumuspaikkalla kuoleet, ei ne kun menehtyy matkkalla sairaalaan tai sairaalassa.
Toki noissakin on jo myös erona ne varusteet, sitten kun mopot sun muut ympärivuotisessa käytössä, mutta eikös Thaimaa joku top3 vaarallisin liikenne ollut. Moni näitä videoita näkee kun kivasti vuokra peli haettu ja 1h päästä ollaankin jo lekurilla. Ei sillä et eka kolari itselläkin oli noin 2kk sisällä.
Järkyttävä tilasto...huh,huh,,,😮
@@Hotoks Kyllä aijokultuuri kun ei osata käyttää varusteita, eikä niska taivu on suurin vaikkutus tilastoihin. Eihän sinun onnetumuus olisi vältämättä Suomessa tapahtunut. Toinen on varmaan liikenemäärät.
Oispa siellä hienoo istua baariin tiskillä 😎mutta eipä tuo lotto onni osu kohalleen 🤔
No eiköhän se onnistu jossain kohtaa kumminkin 🙏
Mää ainakin suosittelin Romphon pizza paikkaa (Restaurant Pizzeria Oregano)
Taran ravintolan arvostelut ovat tapissa, voi soveltaa annokset mieltymyksen mukaisesti. Siitä vain on ympäristöstä vähän videointeja, koska lähettyvillä on myös saksaa puhuvien ravintoloita, joissa on laadukas ruoka.
Niin olikin juu. Pistetään sekin toteutukseen näillä näppäimil, oli vaan huono muistiinpano tehty tuosta 🤣 kun olin kirjottanut vaan Rombo pizzeria 🤣
@@Hotoks ja siellä kannattaa kyl muitakin ruokia maistaa kuin pizzaa. Maistuvaa ja edullista.
Toinen hyvä on siinä missä töistä lähtiessä heität u-käännöksen, se Intialainen ravintola.
@Hotoks Masala Twist By Chef Sunny oli sen nimi.
@reissunpaalla hyvä pizza pitää aina kokeilla täällä kun se ei kaikkialla ole niin hyvä. Tota intialaista olen katsonut, siel vaan nykyään ei oikein asiakkaita ole ollut niin ei ole tullut käytyä, mutta heitetään korvamerkkiä siihen
Kuulin vesipeli,ihmettelin mikä se semmoinen on...olikin desibeli..😅
Joo mielyttävämpi aiaa kun ei kuulu pärinä koko ajan 🤭
Ois se juu helppoa kun ois tollanen, mä otan 50 kuvaa samasta paikasta ja silti jälkeenpäin kun niitä katson niin miettii et tosta ois voinu saada vielä paremman eri kuvakulmasta jne jne 😂😅
Pystyyhän siihen kato ku tekee vaan niin eihän se sen kummalisempaa 🤣🤣 yksi ja täydellinen kuva aina 🤣
Sanoit tuosta ettei nähtävyydet tuo niin paljoa katseluja kuin ruokavideot tai ilta-ajelut.
Kamera tekee nähtävyydet latteaksi. Ne pitäisi itse kokea. Ilta ajelu sen sijaan on silti huikeaa.
Joo se varmaan siinä on, kummastellut tuota vaan mikä siinä on, mutta ehkäpä juuri aina näin.... Se on varmasti juuri näin et nähtävyydet pitäisi aina kokea itse.... pyörällä ajelut iltasella varmaan yksi mukavuus aina, voishan noitakin koittaa tehdä enemmän.
@@Hotoks Teet mikä mieleiseltä tuntuu. Itse tykkään nähdä miten ihmiset asuu, joten talot ulkoa ja sisältä kiinnostaa
Toisaalta olisi jännä nähdä joku kunnon sadepäiväkin siellä.