Kiitos! Oma fiilikseni on, että olin jetlag-koomassa, mutta Risto Siilasmaa on onneksi erinomainen esiintyjä, joka kannetteli show'ta, vaikka grillimestari oli kesäterässä.
Voi miten kiinnostavaa ja samalla myös viihdyttävää oli kuunnella Ristoa. Ehti jo viikkoja vierähtää, ennen kuin ehdin syventyä tähän. Nämä bisnes-konkareiden muistelot ja elämänkokemuksen jakamiset ovat kyllä parasta. ❤ Tuhannet kiitokset hienosta juonnosta. Pakko myöntää, että loppuosan ohjelmointiosuus viiletti yli pään. 🤭 Kiinnostavaa silti.
Risto Siilasmaalla on arvot kohdallaan. Tälläisiä ihmisiä on todella harvassa, jotka myös haluavat aidosti kehittää yhteiskuntaa ja yrityksiä joissa he vaikuttavat.
Kiitos haastattelusta. Whitsecuren Q3 raportti tuli ulos tänään. Yhtö etenee ja mielelläni kannan pääomistajariskin. Riston filosofia Eurooppalaisesta tietoturvatalosta kantanee hedelmää jatkossa.
Kiitos! Harmillisen paljon tuntuu olevan trimmattavaa WithSecuressa ennen kuin kova ydin saadaan kaavittua esiin. Konsultoinnin liikearvon kova alaskirjaus kielinee siitä että kaupat ovat viimein lähellä. Jäihän tuota liikearvoa silti melkoisesti. Toivottavasti WithSecure saa kasvun päälle. Tuskallinen hidasta on ollut, mutta jaksan odottaa!
@@Karongrilli Kasvu voi olla vaikeaa erityisesti softan puolella, koska yksi suurimmista kilpailijoista on nykyään ekosysteemin omistava Microsoft. Tämän lisäksi on iso liuta ykköstierin toimijoita kuten Crowdstrike, Trend ja muita samaan markkinaan puskevia sekatavarataloja kuten Palo Alto, Cisco ja jne. Lisäksi on monta tusinaa muuta vastaavaa pienempää kuitenkin kooltaan paljon WS:ää isompaa toimijaa. Erityisesti Microsoft kykenee lisenssibundlauksellaan tekemään monien toimijoiden elämän vaikeaksi, eli käytännössä tälläisen pikkupelurin pitää keskittyä johonkin omaan nicheensä jotta se voi ylipäätään selvitä markkinalla, ja sen suhteen en paljon laskisi minkä pk-sektorin varaan sillä jos MS päättää panostaa sinne jollain nykyisestä yksinkertaistetulla ratkaisulla niin se markkina on muilta nopeasti kuollut sen jälkeen. Olisikin mielenkiintoista tietää miten WithSecure käytännössä aikoo erottautua markkinalla, jossa on kuitenkin monta tusinaa EDR/XDR toimijaa ja aika hataralta kuulostavat nämä yritykset spinnata Eurooppalaisuutta. Sitten taas cloud-turvallisuuden puolella on vastassa alustojen omat ratkaisut ja monien isojen toimijoiden ratkaisut, joiden lisäksi on monta tusinaa lafkaa jotka tuottavat palvelunsa tasan samoihin cloud-alustojen API-rajapintoihin nojautuen mitä WS käyttää.
Olipas hyvä jakso! Mahtava vieras jolla on ihailtavat arvot 😊
Hyvä ohjelma ja huippu vieras. Kiitos.
Kiitos! Oma fiilikseni on, että olin jetlag-koomassa, mutta Risto Siilasmaa on onneksi erinomainen esiintyjä, joka kannetteli show'ta, vaikka grillimestari oli kesäterässä.
Oli mielenkiintoinen vieras Huippu👍
Voi miten kiinnostavaa ja samalla myös viihdyttävää oli kuunnella Ristoa. Ehti jo viikkoja vierähtää, ennen kuin ehdin syventyä tähän. Nämä bisnes-konkareiden muistelot ja elämänkokemuksen jakamiset ovat kyllä parasta. ❤ Tuhannet kiitokset hienosta juonnosta.
Pakko myöntää, että loppuosan ohjelmointiosuus viiletti yli pään. 🤭 Kiinnostavaa silti.
Risto Siilasmaalla on arvot kohdallaan. Tälläisiä ihmisiä on todella harvassa, jotka myös haluavat aidosti kehittää yhteiskuntaa ja yrityksiä joissa he vaikuttavat.
Kiitos haastattelusta. Whitsecuren Q3 raportti tuli ulos tänään. Yhtö etenee ja mielelläni kannan pääomistajariskin. Riston filosofia Eurooppalaisesta tietoturvatalosta kantanee hedelmää jatkossa.
Kiitos! Harmillisen paljon tuntuu olevan trimmattavaa WithSecuressa ennen kuin kova ydin saadaan kaavittua esiin. Konsultoinnin liikearvon kova alaskirjaus kielinee siitä että kaupat ovat viimein lähellä. Jäihän tuota liikearvoa silti melkoisesti. Toivottavasti WithSecure saa kasvun päälle. Tuskallinen hidasta on ollut, mutta jaksan odottaa!
@@Karongrilli Kasvu voi olla vaikeaa erityisesti softan puolella, koska yksi suurimmista kilpailijoista on nykyään ekosysteemin omistava Microsoft. Tämän lisäksi on iso liuta ykköstierin toimijoita kuten Crowdstrike, Trend ja muita samaan markkinaan puskevia sekatavarataloja kuten Palo Alto, Cisco ja jne. Lisäksi on monta tusinaa muuta vastaavaa pienempää kuitenkin kooltaan paljon WS:ää isompaa toimijaa. Erityisesti Microsoft kykenee lisenssibundlauksellaan tekemään monien toimijoiden elämän vaikeaksi, eli käytännössä tälläisen pikkupelurin pitää keskittyä johonkin omaan nicheensä jotta se voi ylipäätään selvitä markkinalla, ja sen suhteen en paljon laskisi minkä pk-sektorin varaan sillä jos MS päättää panostaa sinne jollain nykyisestä yksinkertaistetulla ratkaisulla niin se markkina on muilta nopeasti kuollut sen jälkeen. Olisikin mielenkiintoista tietää miten WithSecure käytännössä aikoo erottautua markkinalla, jossa on kuitenkin monta tusinaa EDR/XDR toimijaa ja aika hataralta kuulostavat nämä yritykset spinnata Eurooppalaisuutta. Sitten taas cloud-turvallisuuden puolella on vastassa alustojen omat ratkaisut ja monien isojen toimijoiden ratkaisut, joiden lisäksi on monta tusinaa lafkaa jotka tuottavat palvelunsa tasan samoihin cloud-alustojen API-rajapintoihin nojautuen mitä WS käyttää.
Mä kuuntelen näitä rentoutumismielessä:s
Defiance Large Cap Ex-Magnificent Seven ETF (XMAG)