Kiitos Jukka,sinä voisit pappina sanoa mielipiteesi minun tekemistäni hengellisistä lauluista jotka tein yöllisen unen inspiroimana ilman musiikkikoulutusta, ovat you tubessa nimelläni.
Paras jakso. Tässä selviää miksi olen pitänyt Jukkaa "valaistuneena". Jokainen jolla on silmät ja korvat auki on havainnut sen jo niistä tietyistä alkuajan lauluista.yhtiön nimestä ja muista selvistä merkeistä miten korkealla tasolla hän vaeltaa. Tästä vanhasta videosta näkee miten hän loistaa valoa jo nuorena th-cam.com/video/bwZ4wfK4kB4/w-d-xo.html
Kuoppamäki ei saa esiintyä evlut kirkoissa ainakaan kaikissa koska: Kuoppamäki ei ole evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Kieltäytymistä perusteltiin yhdessä tapauksessa jopa väitteellä, jonka mukaan muhamettilaisuuskin olisi lähempänä evankelis-luterilaisuutta kuin (Kuoppamäen edustama) kristiyhteisö."
Lämmin kiitos molemmille aivan ihanasta keskustelusta . Paljon mukavia eläkepäiviä Jukalle.❤
Kiitos mielenkiintoisesta haastattelusta, antoi paljon ajateltavaa!
kiitos paljon hyvästä haastattelusta ja Jukan elämän kerrasta. Hyvää Eläkepäiviä Jukka
Kiitokset mielenkiintoisesta keskustelusta. Olen tavannut Jukan Düsseldorfissa monessa konsertissa. Hienoa kuulla hänen elämästä.Kiitos!
Kiitos Jukka avoimesta keskustelusta.🙏
Upea haastattelu,kiitos 🙏
Kiitos Jukka💚 kaikkea hyvää eläkepäivillesi.
Ihana Jukka ja todella mielenkiintoinen haastattelu🙏
Olipa mukava kuulla Jukan elämän henkinen puoli. Todella avoin.
kiitos..hänen henkisyys aina säteillyt vahvana,,niin kauan kuin ollut ..kiitos
Hieno video ja koko haastattelu ! Gott zum Gruss lieber Jukka !!!
Hieno haastattelu🤗☄💜
Mielenkiintoinen juttu. Minä istun yksin ja mietin näitä.
Kiitos Jukka,sinä voisit pappina sanoa mielipiteesi minun tekemistäni hengellisistä lauluista jotka tein yöllisen unen inspiroimana ilman musiikkikoulutusta, ovat you tubessa nimelläni.
Paras jakso. Tässä selviää miksi olen pitänyt Jukkaa "valaistuneena". Jokainen jolla on silmät ja korvat auki on havainnut sen jo niistä tietyistä alkuajan lauluista.yhtiön nimestä ja muista selvistä merkeistä miten korkealla tasolla hän vaeltaa. Tästä vanhasta videosta näkee miten hän loistaa valoa jo nuorena th-cam.com/video/bwZ4wfK4kB4/w-d-xo.html
Ateistina sanon että tässä Hieno käsitys Jukalla henkisyydestä ja uskosta. Upea Mies!
Miksei, jos tuollainen kiinnostaa.
Pieni mies. Sinun kasvanan näin..
* Jukkaa ei enää paljon Suomessa näykään. * Ai niin ja tosiaan Arto Lauri >Yotube on otettava nyt tilaukseen meille kaikille.