Mun kotivesillä, tuolla tulee kalasteltua paljon ja toisella järvellä, johon samalta rampilta pääsee. Mielenkiintoista nähdä miten ammattilaiset toimii itelle tutulla järvellä.
Tätä on odotettu! Mukava katsoa team garminin voittokautta! Paavolan renkaatkin palkkasivat jonkun puhkomaan varmistukseksi ettei vastaiskut onnistu unisena! :D Liekkö kakkosjaksossa Paataja ajaa merimiinaan? xD
Tämän pelkästään ulos saaminen on niin haasteellista ja työlästä, että epäilen vahvasti, ettei paukut riitä. Yhtä jaksoa editoidaan kuitenkin lähes 100 h. Mutta ymmärrän, että se olisi myös kiinnostavaa.
@@kalastajan joku viikonloppu livelähetyksessä toisaalta voisi käsitellä asiaa. Onhan TKT niin hieno formaatti ja kanavanne suurimpia tuotantoja. Voisitte kertoa taustatyöstä, itse nauhoituspäivästä, sitten editoinnista jne. Ja kansa saisi kysyä.
On odotettu! Mitenkäs toi 10m syvyysraja toimi käytännössä verrattuna edellisiin vuosiin, että oliko tällä kertaa vähemmän vahingoittuneita kaloja kun ei ongita syvemmältä? 🤔
Eipä ole tullut kisassa tähän mennessä kuin yksi käsiin jäänyt kala, joka otettiin eräksi. Sekin liittyi verenvuotoon, ei paineenvaihteluun. Raja toimii ihan kilpailijoiden ja kuvaajan itsevalvonnalla. 😊
Laaserikatse huomasi ramppikartasta, että ei ole kuin yksi mahdollinen ramppi tuossa suunnassa, joka osuu sopivan ajomatkan päähän 😇 Saattoi toki olla, että ajeltiin vesistön pienpuolella tuossa vaiheessa😅 Terveisin Laaserikatse😂😂😂
Hienoo kattoo kun aikuiset ihmiset on onnessaan kun Robertsilla on kova kädenpuristus 😂 innolla odotan seuraavaa jaksoa!
Eikö, samaa hymisteltiin 😄
Kyllä on taas produktio kohillaan ja minttistä laatua💪🏼 Wau!
Kiva kuulla. Vesillä aina sattuu ja tapahtuu, joten studiolaatuun on vaikea päästä 😅
Kyllä Kalle ja Pekko on niin hyväntuulen jätkiä! Mahtava seurata heidän touhuumista ja kiitos että ovat mukana 🤩
Jälleen kerran todella mielenkiintoista seurata, miten ammattimiehet etsii kaloja uudesta vesistöstä. 🤩
Jess tää on viihdettä parhaimmillaa oman kauden aloitusta odottaen. Kiitosta vain!
Mahtava kuulla 😊
Kyllä tulee hyvä mieli näistä ohjelmista 👍
Aivan superjuttu 👍
Komeeta, tätä on taas ooteltu.🫡
IIgorin ja Pekotiinon touhuja jaksais seurailla helposti ihan oman ohjelmasarjan verran.😆
Aijai, tällaista herkkua kun on tarjolla niin lineaarinen tv jää auttamatta tarpeettomaksi. Kiitokset taas loistavan formaatin uudesta kaudesta!
Mahtavaa kuulla 🙏
Mäntyharju 😎 vaikka lähellä asun niin kyseisellä vedellä en ole kalastanut. Rampin kyllä tiedän ja kartasta oon katsellut että tuolla pitäis käydä 👍
hieno että eka jakso oli juurikin taktiikan miettimistä ja kalapaikan spekulointia.kovia joukkueita mukana ja nyt vaan odotellaan kilpailun alkua😊
Ny o mielenkiintone ukkolauma 😊 ..saas kattoo 👍
Eikös. Jännää on tiedossa 👍
Mun kotivesillä, tuolla tulee kalasteltua paljon ja toisella järvellä, johon samalta rampilta pääsee. Mielenkiintoista nähdä miten ammattilaiset toimii itelle tutulla järvellä.
Kesä ja seuraava jakso, tule jo 🙏
Tätä on odotettu! Mukava katsoa team garminin voittokautta! Paavolan renkaatkin palkkasivat jonkun puhkomaan varmistukseksi ettei vastaiskut onnistu unisena! :D Liekkö kakkosjaksossa Paataja ajaa merimiinaan? xD
😅
Mahtavaa mahtavaa 😊
Tosi hyvä video😎😎😎👍👍👍
Tämä on hyvä formaatti katsojan kannalta, kun on tuo live-kielto alkuun. Viihdyttävämpää katsoa, kuin että olisi ihan pelkkää täsmäheittoa.
Ollaan aivan samaa mieltä 👍
Riippunee katsojasta. Itse katson mieluummin täsmähommia, kun kalaa tulee enemmän, mutta meitä on moneen lähtöön ja formaatti toimii hyvin näin!
7:32 - Eikös se ollutkaan kalastuksen suola, s̶i̶p̶u̶n̶i̶ sipuli ja granaattiomena? 😄
Tehkäähän joku behind the scenes jakso myös kilpailun järjestämisestä🙌🏽
Loistava idea!
Tämän pelkästään ulos saaminen on niin haasteellista ja työlästä, että epäilen vahvasti, ettei paukut riitä. Yhtä jaksoa editoidaan kuitenkin lähes 100 h. Mutta ymmärrän, että se olisi myös kiinnostavaa.
@@kalastajan joku viikonloppu livelähetyksessä toisaalta voisi käsitellä asiaa. Onhan TKT niin hieno formaatti ja kanavanne suurimpia tuotantoja. Voisitte kertoa taustatyöstä, itse nauhoituspäivästä, sitten editoinnista jne. Ja kansa saisi kysyä.
Mikäs oli kisan ajankohta? Ollaanko vielä kesän puolella vai meneekö syksymmälle
Elokuussa 2023 kuvattiin. 👍
On odotettu!
Mitenkäs toi 10m syvyysraja toimi käytännössä verrattuna edellisiin vuosiin, että oliko tällä kertaa vähemmän vahingoittuneita kaloja kun ei ongita syvemmältä? 🤔
Eipä ole tullut kisassa tähän mennessä kuin yksi käsiin jäänyt kala, joka otettiin eräksi. Sekin liittyi verenvuotoon, ei paineenvaihteluun. Raja toimii ihan kilpailijoiden ja kuvaajan itsevalvonnalla. 😊
Millon seuraava jakso ?
Viikon välein, eli ylihuomenna lauantaina klo 21.00.
Laaserikatse huomasi ramppikartasta, että ei ole kuin yksi mahdollinen ramppi tuossa suunnassa, joka osuu sopivan ajomatkan päähän 😇 Saattoi toki olla, että ajeltiin vesistön pienpuolella tuossa vaiheessa😅 Terveisin Laaserikatse😂😂😂
Supervoimia on miehessä! ❤️ kyseiseltä rampilta pääsi kahdelle eri vesistölle 😉
Kyllä on pakko olla supervoimia, jos tossa porukassa meinaa pärjätä😂
@@MrMikkoR se on kyllä totta 👍