Meillä ei saa olla kaverin kanssa tai käydä isovanhemmilla. Tai ainakin sitä vähennetään vain varoiksi. Olet ihana, pirteä, positiivinen ja kaikkea ihanaa ❤️💗❣️
Oi että piristätte mun päivää ihan kauheesti❤️ aikaisemmin mulla oli tosi huono päivä. ja sittekö katoin teidän videon. niin piristyin ja tuntu paljo paremmalta. kiitti todella paljo ihana Janita ❤️💗🥰
paljon tsemppiii teille myös sinne mäkin oon kotona töistä ettei tuu kipeeksi :)kyllä kia tottuu tohon ettei kouluun pääse ihana alma paljon haleja ja jaksamista sulle janita
Tsemppiä sinne myös 😊 Täällä eskarilainen, 1lk, 2lk ja 4lk nyt kotikoulussa ollut tämän vkon ja 4 pienempää kotona muutenkin. Ihan jees on sujunut, tarkat rytmit vaan ni kai se tästä. Toisaalta oikeen nautin tästä 💕
Hirveästi tsemppiä sinne, kuten kaikille lapsiperheille! Uskon, että kun tästä selvitään niin myös jotain hyvää tää erikoistilanne tuo tullessaan. Lapset varmasti osaa arvostaa paljon enemmän opettajiaan ja koulua sekä koulunkäyntiä ja ihan varmasti myös vanhempiaan. Paljon tsemppihaleja sinne!❤️
Meillä 2lk ope on laittanut joka ilta niin hyvät päiväsuunnitelmat ettei oo tarvinnut aikuisten tehdä lisäsuunnutelmia. Vapaa aika käytetään fiiliksen mukaan esim. leipoen, lautapelejä pelaten. Itsellä viikko on kulunut selvittäen omaa mahdollisuutta jäädä riskiryhmäläisenä kotiin. Ja sitä myöten stressin hallinta on ollut myös viikon sana... Kiitos taas ihanasta videosta! ❤️
Joku Tyyppi Ei toimi kaikille mä saan tehtävät tehtyä 2 tunnissa enkä pidä taukoja koska ei mulla sitten olisi motivaatiota alkaa sen 15 min jälkee tekee enää mitään
Oon amiksen ekalla ja meillä mennään lukujärjestyksen mukaan, josta oon kyl onnellinen koska se vähentää stressiä ja autaa rytmissä pysymisessä. Ainut joka örsyttää on se että hoitotyön harjotustunnit on peruttu ja yks vanhainkoti projekti :( Eli kun tunti alkaa nii silloin ollaan teamsissä puhelussa. yleensä mun koulu alkaa 8.15 paitsi maanantaina 10.15 ja loppuu n.klo 15-15.45 (eli samaan aikaan kun normaalistikkin) Ruokatunnin aikana käyn kävelyllä, jotta jaksaa keskittyä ja otan jotain ruokaa. Sun videot on tosi kivoja! Tsemppiä Kiialle kouluun ja Nellalle eskariin :)
Tosi kiva toi teidän lukujärjestyssysteemi👍🏻 Ite oon kans tehny pitkän listan, jossa lukee kaikki tehtävät, mitä opettajilta ollaan saatu. Suosittelen ehdottomasti tekemään tehtävät niin, että tekee samojen aineiden tehtäviä tiettynä päivänä, mitä oikeassakin lukkarissa olisi sinä päivänä ollut😊 Ja toinen vinkki on se, että ei ala himmailemaan vaan tekee aloittamansa tehtävät reippaasti loppuun, koska sen jälkeen on voittajafiilis😄 Meinasi juuri tänään käydä köpelösti kemian tehtävien kanssa, kun en huomannut rajallista palautusaikaa ja alotin tekemään tehtäviä paniikissa puolessa tunnissa, jotka käsitteli vähän haastavampia aiheita kuten ioniyhdisteitä😂 Onneksi sain juuri ja juuri kuvat lähetettyä tehdyistä tehtävistä ennen kuin palautusaika olisi mennyt. Tätä virhettä ei kannata sortua tekemään. Tsemppiä teille opiskeluun❣️
Janita K Kiva kuulla, että koulutehtävät itsessään sujuvat hyvin☺️ Varmasti aika kuluu päivisin nopeammin, kun teilläkin lukujärjestyksissä muutakin kivaa tekemistä👍🏻
seuraava päälle viikko pitäis kotona olla ja ei yhtään jaksais :') kaikki tapaamiset etänä tai peruttu enkä oo edes koulussa. harmittaa lievästi sanottuna muttei nyt voi mitään. pitää keksii jotain tekemistä etten tuu hulluks täällä :D kiva nähdä teien arkea 💞
Meillä on sillee et ope laittaa 8.00 läksyt ja päivän jutut ja 9.30 pitää laittaa et on hereillä ja ope laittaa aina päivän tehtävän esim siivoa huone yms ja meillä on semmonen wappi ryhmä mihin pitää laitaa vaikka kuviksen työstä tai siitä et on lenkillä nii kuva. Usein tulee vaan muutama tehtävä ja niissä menee noin tunti tehdä että on semi helppoo ja aina välillä pitää esim kirjottaa netissä tarina jne
Mä sain onneks tän päivän koulu jutut jo aamulla. Onhan tää outoo ja rankkaa mut kyl me kaikki tästä selevittää 💕💕 Ja ite opiskelen itsenäisesti silleen että aloitan 9 ja lopetan 13-15 aikaa välillä jo 11. Eniten kotikoulussa harmittaa se että pitää ite ajoittaa se opiskelu ja ruutu aika on pakosti 4h kun pitää käyttää tietokonetta opiskeluun :(. Tsemppiä kiialle, nellalle ja sulle koti kouluun ja varsinkin Kiialle💕
Ihana video tää oli mun eka päivä koti koulussa oon saanu läksyt suuri mallin tehtyä vieläkin illalla teen viel yhe tehtävän tsempii teille koita kaa jaksaa💓💓
En jaksais yhtää tehä kotona läksyjä tai tehtäviä ne on paaaljon helpompi tehä koulussa ku opettaja auttaa tää on kyllä rankkaa tää elämä tänää ki tein 5 tuntia putkeen tehtäviä oli niin paljon tsemppiä teille kans paljonn❤️❤️❤️
Me ollaan tehty lukujärjestys ja on sujunut kyllä tosi hyvin ite olen kanssa nelosella ja meillä on omassa puhelimessa Wilma ja jos on epäselvää nii meillä on vielä opettajan numero☺️
Meilläkin poika joka on 11 vuotias ja tyttö 14 vuotias jäivät luonnollisesti kotiin. Tärkeintä on että koittaa pitää joka päivä suunnilleen saman rytmin niin kyllä se siitä pitäisi alkaa luistaa. Tsemppiä teillekin!
Niin ja tosiaan ollaan menty nyt niin että kl. 9 alkaa koulu työt. Tehdään aina 3 varttia niinku koulussa ja sit pieni tauko. Ja taas 3 varttia ja lounas ja pidempi ulkoilu hetki. Jos on sitte vielä tehtäviä ni jatketaan samaan tyyliin, mutta yleensä on puolilta päivin ollu hommat valmiit. Ajattelin vähä jonkun päivärytmi jutun tehdä ja keksiä pienille jotain tekemistä tohon aamuun myös, ettei häiritä isompia. 😊
Ehdotan nellalle niihin tyhjiin kohtiin esim. Jos sinulla on aikaa/jaksamista just joku leipominen, lautapelien pelaaminen, jos on väsyneempi päivä nii joku lepo hetki. Tälläsiä fiiliksen ja jaksamisen mukaisia juttuja. Ps. En ymmärrä miten jaksat näin hyvin❤ kaikkea hyvää teidän perheelle🥰
Tein just tänään ittelleni "lukujärjestyksen" ja sen mukaan alan nyt tekemään asioita.Oon ite aamuihminen niin sijotin kaikki jutut aamuun/aamupäivään , niin on sit kaikki tehty jo ennen kello yhtä.Kun muut vasta heräilee niin ite on jo kohta tehnyt kaikki jutut.😁
Meillä oppilaat ovat velvollisia olemaan tavoitettavissa lukujärjestyksen mukaisesti. Eli pidetään samat aineet samaan aikaan mitä lukujärjestys näyttää, sillä tunnilla se opettaja joka opettaa sitä ainetta on tavoitettavissa Wilman kautta. Meillä tehtävät aukeaa tiettyyn aikaan Wilmassa tai Google Classroomissa ja Classroomiin on tehty omalle luokalle ryhmä johon tulee päivän tai viikon tehtävät jotka pitää suorittaa tiettyyn kellonaikaan mennessä. Meitä kehotetaankin pitämään taukoja ja vaikka pitää pikku jumppa. Wilmakin kaatuilee nii ei tehtäviä nää. Mielummin istuisin siellä koulunpenkillä!
Meille tuli jo sunnuntaina viesti että ei oo koulua kahteen viikkoon PS oot ihana ja teitä on ihana kattoo 😘😘😍😍💕 tuotte ihanaa energiaa ja iloa mun elämään koittakaa pärjätä tän koronan kanssa
Kaikilla on kotikoulua😁 meillä ois ollu kolme koetta tällä viikolla mutta kun ei oo koulua niin joudutaan tekemään esseitä ja esitelmiä kokeitten tilalle😣 Tsemppiä ja jaksamista vauvan kanssa 💕 (asutaan kokkolassa ja täällä on tosi jäistä) 😁
Mää ite oon 6luokalla. Ja meijän koulus kaikki 5-6 luokkalaiset sai crome bookin ja meilläki tulee joka pv wilmassa mitä pitää tehä ja kellon aika millon pitää olla tehtynä tietty koulu juttu. Itel oli ainaki tosi paljo intoo tehä tnänään koulu juttuja ja ite meenki sillee fiilis pohjalla että pitäd välei sillon ku siltä tuntuu.💗💞ootte ihania
Ite oon 7 luokalla ja meille yläasteelaiseille tuli Wilmasta lukkarin et mitä on minäkin päivinä mihin aikaa ja meillä on joka päivä etäopetusta 8.50-13.00
Kiia ei ole ainoa jota kyllästyttää!! Mulla menee hermo sähköisiin tehtäviin😆mulla on puolet tehtävistä tekemättä😂(pitää palauttaa tällä viikolla) meen normaalin lukujärjestyksen mukaan😀
Meil on kotikoulua ja aluks ajattelin et jes kiva et mielummi kotona😃 opiskelen mut nyt kun in tehny jo jonkun aikaa nii kyl kaipaan kouluun😕mut onneks sult tuli uus video se piristi🥰
Tääl vetelis oikeestaan kaikki tykkää opiskella kotona😂itelläki ku tehään melkeen kaikki google claas roomin kautta. Tässä uskonnokea tehty😬😂mut juu meilla alko aika hyvin💗✌
Meidän perheessä on tällä hetkellä kotona ns lukujärjestys koska se helpottaa meitä koska minä ja mun 3 luokkalainen pikku veli niin me ollaan kahdestaan kotona aina koko päivä ennenkuin äiti ja iskä tulee kotiin ja ruutu aika on meillä 2 tuntia joka päivä👍
Oli hyvä video, oon ite kasilla ja tää "koti" koulu on aika mielenkiintosta. Kemian koe meille tuli tänää sähkösesti, ainakin helppoo parantaa arvosanoja ku tehään kotona 😅🙈
mä jäin kans etä opetukseen käyn siis amiksen 1 vuotta ja meillä on huomenna ensimmäistä kertaa vide puhelun välityksellä matikkaa ja en oikeen haluais mutta ei sille voi mitään ja sit meillä se matikan ope sano että jos ei tee matikan tehtäviä tiettyyn päivään mennessä tulee luvaton poissa olo ja kun sanoin siitä sille opelle että mä en osaa niin eikai se haittaa jos en siihen aikaan ja päivän mennessä saa tehtyä niin se sano tee omaan tahtiin ne tehtävä. (en oo hyvä matikassa) ja ne asiat mitä me nyt käydään matikassa on vaikeita mulle.
Ite meiän koulus saadaan aina wilma-viestillä ’tunnin’ alussa tehtävät ja sitte palautetaa showbieen tai johonki (toisaalta oon 7lk joten varmaan vähän eri tapaus)
Meiän koulussa käytetään sellaista meet ohjelmaa jossa opettaja kertoo mitä tehtäviä pitää tehä. Mulle on ainakin ollu aika helppoo eikä oo tullu ongelmia.
Siis millä luokalla Kiia on kun hänellä on jo ruotsia. Ite oon kutosella ja aloitettiin kutosen alussa ruotsi. Muuten ihan sairaan vaikeeta tehä tehtäviä kotona
hei voisit testata semmoista että nellalle ladataan tabletille sana ristikko. siinä pitää löytää sanoja ristikosta eli kun löytyy niin pitää sormella työntää sanan päältä
Meidän luokka saa maanantaina melkein koko viikon läksyt ja opekin antaisi päivittäiset ohjeet, mutta ite tykkään suunnitella niin suunnittelen aina itse ajat pitää vaan varmistaa, että kaikki on valmista ennen perjantaita:).
Ite oon 9lk ja vähä pelottaa et jos nää karanteenit nyt jatkuu pidemmälle, ni miten käy päättötodistusten 😬 mutta noh toivottavasti vuoden päästä tähän aikaan lukiossa 😂 Tsempit teille ❤️
Mäkin on nelosella ja tehtiin samoja kellonaika laskuja. Mulla on 15v. isoveli ja 3v. pikkuveli joka tälläkin hetkellä potkii, lyö ja heitteli kaikki pyykit!!!!!:(
Ihana kun teitte tollaset lukujärjestykset! :)
❤️🙏🏻
Meillä ei saa olla kaverin kanssa tai käydä isovanhemmilla. Tai ainakin sitä vähennetään vain varoiksi. Olet ihana, pirteä, positiivinen ja kaikkea ihanaa ❤️💗❣️
❤️
Oi että piristätte mun päivää ihan kauheesti❤️ aikaisemmin mulla oli tosi huono päivä. ja sittekö katoin teidän videon. niin piristyin ja tuntu paljo paremmalta. kiitti todella paljo ihana Janita ❤️💗🥰
❤️
Näitä kotikoulu videoita on kiva katsoa. Tsemppiä sinne!! ❤️❤️❤️
paljon tsemppiii teille myös sinne mäkin oon kotona töistä ettei tuu kipeeksi :)kyllä kia tottuu tohon ettei kouluun pääse ihana alma paljon haleja ja jaksamista sulle janita
👍🏻
Tsemppiä sinne myös 😊 Täällä eskarilainen, 1lk, 2lk ja 4lk nyt kotikoulussa ollut tämän vkon ja 4 pienempää kotona muutenkin. Ihan jees on sujunut, tarkat rytmit vaan ni kai se tästä. Toisaalta oikeen nautin tästä 💕
Kiva kuulla, että teillä lähtenyt hyvin käyntiin 😊👍🏻
Hirveästi tsemppiä sinne, kuten kaikille lapsiperheille! Uskon, että kun tästä selvitään niin myös jotain hyvää tää erikoistilanne tuo tullessaan. Lapset varmasti osaa arvostaa paljon enemmän opettajiaan ja koulua sekä koulunkäyntiä ja ihan varmasti myös vanhempiaan. Paljon tsemppihaleja sinne!❤️
Nää sun videot on niiiin hyviä! Kiva piristys ekaan Etä opiskelu päivään ❤️
❤️🙏🏻
Tämä video on todella kiva🤗
🙏🏻
Super ärsyttävää kaikki etätehtävät..... vielä tän päivän tehtävät lähettämättä opelle :D
Tsemppiä 👍🏻
hyvä video🤩 + alma on tosi söpö✨
😊
Voi niitä aikoja ku matikkaa sai tehä kirjaan... tälleen ysillä ollaan tehty jo viis vuotta matikantehtävät vihkoon. Ja koneellaki kaikenlaista.
😊👍🏻
Nii se on ihan tyhmää ku ei saa enää tehä kirjaan, vaan johonki vihkooon :/ ps oon 7
Joo tääää
Ärsyttäväää
Vihkoon on helpompi tehä paitti ala asteel koska pitää tehä myös kirjaan et joutuu kaivaa vihon eriksee jotao yhtä tehtäcää varten
Miks valehtelet? Ei meil nelosella tehty mihinkään vihkoon
Meillä 2lk ope on laittanut joka ilta niin hyvät päiväsuunnitelmat ettei oo tarvinnut aikuisten tehdä lisäsuunnutelmia. Vapaa aika käytetään fiiliksen mukaan esim. leipoen, lautapelejä pelaten. Itsellä viikko on kulunut selvittäen omaa mahdollisuutta jäädä riskiryhmäläisenä kotiin. Ja sitä myöten stressin hallinta on ollut myös viikon sana... Kiitos taas ihanasta videosta! ❤️
Kannattaa mennä ihan normi lukujärjestyksen mukaan niin on tosi helppoa!
👍🏻
Joku Tyyppi Ei toimi kaikille mä saan tehtävät tehtyä 2 tunnissa enkä pidä taukoja koska ei mulla sitten olisi motivaatiota alkaa sen 15 min jälkee tekee enää mitään
Tsemppiä 👍🏻 teidän erikoiseen arkeen 🥰 terveyttä ja hyvää oloa koko perheelle 👨👩👧👧 sekä Alma-🐕 koiralle myös rapsutuksia!
Kiitos 😊🙏🏻
Hyvä video!🙏Alma on niin söpö😍🐾🐕Terkkuja Almalle ja Sulolle👍🏻Sano Nellalle että hän söpö ja Kiialle kaunis❤❤Oot maailman ihanin nainen❤❤❤
❤️
Oon amiksen ekalla ja meillä mennään lukujärjestyksen mukaan, josta oon kyl onnellinen koska se vähentää stressiä ja autaa rytmissä pysymisessä. Ainut joka örsyttää on se että hoitotyön harjotustunnit on peruttu ja yks vanhainkoti projekti :( Eli kun tunti alkaa nii silloin ollaan teamsissä puhelussa. yleensä mun koulu alkaa 8.15 paitsi maanantaina 10.15 ja loppuu n.klo 15-15.45 (eli samaan aikaan kun normaalistikkin) Ruokatunnin aikana käyn kävelyllä, jotta jaksaa keskittyä ja otan jotain ruokaa. Sun videot on tosi kivoja! Tsemppiä Kiialle kouluun ja Nellalle eskariin :)
Siis rytmi ja lukkarin seuraaminen ehdottomasti hyvä juttu 😊👍🏻 tsemppiä opiskeluun 💛
@@JanitaK kiitos ☺️
Tosi kiva toi teidän lukujärjestyssysteemi👍🏻 Ite oon kans tehny pitkän listan, jossa lukee kaikki tehtävät, mitä opettajilta ollaan saatu. Suosittelen ehdottomasti tekemään tehtävät niin, että tekee samojen aineiden tehtäviä tiettynä päivänä, mitä oikeassakin lukkarissa olisi sinä päivänä ollut😊 Ja toinen vinkki on se, että ei ala himmailemaan vaan tekee aloittamansa tehtävät reippaasti loppuun, koska sen jälkeen on voittajafiilis😄 Meinasi juuri tänään käydä köpelösti kemian tehtävien kanssa, kun en huomannut rajallista palautusaikaa ja alotin tekemään tehtäviä paniikissa puolessa tunnissa, jotka käsitteli vähän haastavampia aiheita kuten ioniyhdisteitä😂 Onneksi sain juuri ja juuri kuvat lähetettyä tehdyistä tehtävistä ennen kuin palautusaika olisi mennyt. Tätä virhettä ei kannata sortua tekemään. Tsemppiä teille opiskeluun❣️
Kiialla ei onneksi ole ongelmana koulutettavien teko, ne tekee todella reippaasti. Tämä kotona olo taitaa olla se suurin ongelma 🙈
Janita K Kiva kuulla, että koulutehtävät itsessään sujuvat hyvin☺️ Varmasti aika kuluu päivisin nopeammin, kun teilläkin lukujärjestyksissä muutakin kivaa tekemistä👍🏻
seuraava päälle viikko pitäis kotona olla ja ei yhtään jaksais :') kaikki tapaamiset etänä tai peruttu enkä oo edes koulussa. harmittaa lievästi sanottuna muttei nyt voi mitään. pitää keksii jotain tekemistä etten tuu hulluks täällä :D kiva nähdä teien arkea 💞
Tsemppiä ❤️ kyllä sä jaksat ja selviät 😊❤️❤️
14.48 Kiialla on tosi hyvä käsiala😂😅❤️
Ootte ihaniiaaaaaaaaaaaaa❤️❤️❤️
❤️❤️
Ootte kaikki niin positiivisii❤️ja me ei olla tehty lukujärjestystä mut tehään ehkä👍🏻
❤️
Meillä on sillee et ope laittaa 8.00 läksyt ja päivän jutut ja 9.30 pitää laittaa et on hereillä ja ope laittaa aina päivän tehtävän esim siivoa huone yms ja meillä on semmonen wappi ryhmä mihin pitää laitaa vaikka kuviksen työstä tai siitä et on lenkillä nii kuva. Usein tulee vaan muutama tehtävä ja niissä menee noin tunti tehdä että on semi helppoo ja aina välillä pitää esim kirjottaa netissä tarina jne
Mä sain onneks tän päivän koulu jutut jo aamulla. Onhan tää outoo ja rankkaa mut kyl me kaikki tästä selevittää 💕💕 Ja ite opiskelen itsenäisesti silleen että aloitan 9 ja lopetan 13-15 aikaa välillä jo 11. Eniten kotikoulussa harmittaa se että pitää ite ajoittaa se opiskelu ja ruutu aika on pakosti 4h kun pitää käyttää tietokonetta opiskeluun :(. Tsemppiä kiialle, nellalle ja sulle koti kouluun ja varsinkin Kiialle💕
Selvitään todellakin 💛 tsemppiä opiskeluun 😊👍🏻
Tosi kiva video oli😛😍❤💙
Kiitos ♥️
Oon ykkösellä ja oon kotona opiskelemassa. Oot niin kiva ja kaunis Janita
😊❤️
Ihana video tää oli mun eka päivä koti koulussa oon saanu läksyt suuri mallin tehtyä vieläkin illalla teen viel yhe tehtävän tsempii teille koita kaa jaksaa💓💓
❤️❤️
Kiialla on tosi kaunis käsiala😍 ja mullaki on semmonen lukkari mut me voidaan kyllä vaihtaa järjestyksiä 😊
Ihana video taas kerran vaikka en oo kattonu koko videoo vielä💖💖
Kiitos ♥️ Toivottavasti tykkäsit 😊
Nellan kans vois joku päivä vaikka leipoo jotain kivaa, sais vaikka jälkkäriks tai välipalaks jotain pientä herkkua:)
En jaksais yhtää tehä kotona läksyjä tai tehtäviä ne on paaaljon helpompi tehä koulussa ku opettaja auttaa tää on kyllä rankkaa tää elämä tänää ki tein 5 tuntia putkeen tehtäviä oli niin paljon tsemppiä teille kans paljonn❤️❤️❤️
Tsemppiä ❤️
Meillä tehdään etänä netissä tehtäviä 😊 kiva video!
😊👍🏻
Oot paras tubettaja ja hyvä video ps oot kaunis ja sun lapset on kauniita😊💗💗👍🏻
Kiitos ♥️
Me ollaan tehty lukujärjestys ja on sujunut kyllä tosi hyvin ite olen kanssa nelosella ja meillä on omassa puhelimessa Wilma ja jos on epäselvää nii meillä on vielä opettajan numero☺️
Hienoa, että lähtenyt hyvin käyntiin 😊👍🏻
Meilläkin poika joka on 11 vuotias ja tyttö 14 vuotias jäivät luonnollisesti kotiin. Tärkeintä on että koittaa pitää joka päivä suunnilleen saman rytmin niin kyllä se siitä pitäisi alkaa luistaa. Tsemppiä teillekin!
😊👍🏻
Niin ja tosiaan ollaan menty nyt niin että kl. 9 alkaa koulu työt. Tehdään aina 3 varttia niinku koulussa ja sit pieni tauko. Ja taas 3 varttia ja lounas ja pidempi ulkoilu hetki. Jos on sitte vielä tehtäviä ni jatketaan samaan tyyliin, mutta yleensä on puolilta päivin ollu hommat valmiit. Ajattelin vähä jonkun päivärytmi jutun tehdä ja keksiä pienille jotain tekemistä tohon aamuun myös, ettei häiritä isompia. 😊
😊👍🏻👍🏻👍🏻
Ehdotan nellalle niihin tyhjiin kohtiin esim. Jos sinulla on aikaa/jaksamista just joku leipominen, lautapelien pelaaminen, jos on väsyneempi päivä nii joku lepo hetki. Tälläsiä fiiliksen ja jaksamisen mukaisia juttuja.
Ps. En ymmärrä miten jaksat näin hyvin❤ kaikkea hyvää teidän perheelle🥰
Vähän jotain tuommoista ajattelinkin niihin 😊 💛
AIVAN IHANA VIDEO 🤩😍💓
❤️
Tein just tänään ittelleni "lukujärjestyksen" ja sen mukaan alan nyt tekemään asioita.Oon ite aamuihminen niin sijotin kaikki jutut aamuun/aamupäivään , niin on sit kaikki tehty jo ennen kello yhtä.Kun muut vasta heräilee niin ite on jo kohta tehnyt kaikki jutut.😁
😊👍🏻👍🏻👍🏻
Meillä oppilaat ovat velvollisia olemaan tavoitettavissa lukujärjestyksen mukaisesti. Eli pidetään samat aineet samaan aikaan mitä lukujärjestys näyttää, sillä tunnilla se opettaja joka opettaa sitä ainetta on tavoitettavissa Wilman kautta. Meillä tehtävät aukeaa tiettyyn aikaan Wilmassa tai Google Classroomissa ja Classroomiin on tehty omalle luokalle ryhmä johon tulee päivän tai viikon tehtävät jotka pitää suorittaa tiettyyn kellonaikaan mennessä. Meitä kehotetaankin pitämään taukoja ja vaikka pitää pikku jumppa. Wilmakin kaatuilee nii ei tehtäviä nää. Mielummin istuisin siellä koulunpenkillä!
Oho, teillä on kunnon kotikoulua 👍🏻 meillä tulee ainakin tällä hetkellä Wilmaan tehtävät edellisenä päivänä ja sit ne tehdään.
Klo 10-11 vois olla nellalla piirtämistä tai jotain musiikkii liittyvää
😊👍🏻
Ei se oo kotikoulu vaan etäopetus?
Meille tuli jo sunnuntaina viesti että ei oo koulua kahteen viikkoon PS oot ihana ja teitä on ihana kattoo 😘😘😍😍💕 tuotte ihanaa energiaa ja iloa mun elämään koittakaa pärjätä tän koronan kanssa
❤️
Oot paras tubettaja ikinä💜💜💜💜
❤️❤️
Kaikilla on kotikoulua😁 meillä ois ollu kolme koetta tällä viikolla mutta kun ei oo koulua niin joudutaan tekemään esseitä ja esitelmiä kokeitten tilalle😣 Tsemppiä ja jaksamista vauvan kanssa 💕 (asutaan kokkolassa ja täällä on tosi jäistä) 😁
Niin tai eikös 1-3 luokalle järjestetä opetus jos vanhemmat on kriittisillä aloilla töissä 👍🏻 kiitos ♥️
Meillä eskarilainen sai kotiin nipun monisteita ja joka päivä wilmassa kerrotaan mitä tehtäviä tehdään plus ekapeliä 10-15min päivä
Onpa tosi hyvin järjestetty 👍🏻👍🏻
Meillä koulu tiukasti määrittää aikataulun. Opelle pitää ns. Tunnin päätteeksi laittaa kuva tehdyistä tehtävistä
No mutta tuohan on vaan hyvä 😊👍🏻 meillä tulee vaan aina edellisenä päivänä läksyt Wilmaan
Ei mullakaa 4tuntii menny englannin kanssa kyllä se siitä
👍🏻
@@JanitaK kyllä se siitä kyllä se siitä ❤️❤️Paras janita K
@Antti Mattsson ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÄÖDDDDD
Mää ite oon 6luokalla. Ja meijän koulus kaikki 5-6 luokkalaiset sai crome bookin ja meilläki tulee joka pv wilmassa mitä pitää tehä ja kellon aika millon pitää olla tehtynä tietty koulu juttu. Itel oli ainaki tosi paljo intoo tehä tnänään koulu juttuja ja ite meenki sillee fiilis pohjalla että pitäd välei sillon ku siltä tuntuu.💗💞ootte ihania
😊👍🏻❤️❤️
Ihana video mä jäin töistä kotiin❤️
❤️
Ootte mun lempi tubettaja 😄🤩😍🥰
Oon tehny luku järjestyksen ja meillä on etäopetusta
😊👍🏻
Ite oon 7 luokalla ja meille yläasteelaiseille tuli Wilmasta lukkarin et mitä on minäkin päivinä mihin aikaa ja meillä on joka päivä etäopetusta 8.50-13.00
😊👍🏻
Kiialla on tosi kaunis käsiala❤️
❤️
Kiia ei ole ainoa jota kyllästyttää!! Mulla menee hermo sähköisiin tehtäviin😆mulla on puolet tehtävistä tekemättä😂(pitää palauttaa tällä viikolla) meen normaalin lukujärjestyksen mukaan😀
Tsemppiä paljon tehtävien tekoon 😊👍🏻
Meil on kotikoulua ja aluks ajattelin et jes kiva et mielummi kotona😃 opiskelen mut nyt kun in tehny jo jonkun aikaa nii kyl kaipaan kouluun😕mut onneks sult tuli uus video se piristi🥰
❤️❤️
Terveisiä kiiaalle🎀💓♥️
Koko perheelle terveisiä! ❤️
Tääl vetelis oikeestaan kaikki tykkää opiskella kotona😂itelläki ku tehään melkeen kaikki google claas roomin kautta. Tässä uskonnokea tehty😬😂mut juu meilla alko aika hyvin💗✌
Voi onpa mukava kuulla, että lähtenyt hyvin käyntiin 😊👍🏻
Meidän perheessä on tällä hetkellä kotona ns lukujärjestys koska se helpottaa meitä koska minä ja mun 3 luokkalainen pikku veli niin me ollaan kahdestaan kotona aina koko päivä ennenkuin äiti ja iskä tulee kotiin ja ruutu aika on meillä 2 tuntia joka päivä👍
😊👍🏻
Linkki lapsijumpparyhmään jossa 9.30 joka päivä ohjattu jumppa 👍
Siis oikeesti onks Kiialla jo Ruotsii oon Kiian ikäne ja mulla vasta alkaa Ruotsi 6 luokalla.
Valinnainen aine 😊
Sama oon vitosel
Oon 7 ja alotin ruotsin 4 :D
inka räty mul on alkanu jo
Sama
Meillä ei ole lukkaria kotona, kuhan koulujutut tulee tehtyä😌.
ja tietysti ulkoilu on pakollinen👍🏻
😊👍🏻
Meillä on sama juttu 🙂🙂🙂
sama
Oli hyvä video, oon ite kasilla ja tää "koti" koulu on aika mielenkiintosta. Kemian koe meille tuli tänää sähkösesti, ainakin helppoo parantaa arvosanoja ku tehään kotona 😅🙈
Apua, ei saa huijata 😅🙈 tsemppiä 💛
Mä pystyn pikkasen soveltamaan liikunnantehtäviä😂
Määki haluisin olla koulussa mutta joutuu olla kotona ja meijän kotikoulussa me katotaan bälkällä puhelinta
👍🏻
mä jäin kans etä opetukseen käyn siis amiksen 1 vuotta ja meillä on huomenna ensimmäistä kertaa vide puhelun välityksellä matikkaa ja en oikeen haluais mutta ei sille voi mitään ja sit meillä se matikan ope sano että jos ei tee matikan tehtäviä tiettyyn päivään mennessä tulee luvaton poissa olo ja kun sanoin siitä sille opelle että mä en osaa niin eikai se haittaa jos en siihen aikaan ja päivän mennessä saa tehtyä niin se sano tee omaan tahtiin ne tehtävä. (en oo hyvä matikassa) ja ne asiat mitä me nyt käydään matikassa on vaikeita mulle.
Tsemppiä tehtäviin kovasti 👍🏻👍🏻👍🏻
Ite meiän koulus saadaan aina wilma-viestillä ’tunnin’ alussa tehtävät ja sitte palautetaa showbieen tai johonki (toisaalta oon 7lk joten varmaan vähän eri tapaus)
Hienosti järjestetty 😊👍🏻
Me olla meetis joku 4h
Repesin tolle "täällä ne kolme pientä elefanttia marssii... mehtäsä!" 😅
Meiän koulussa käytetään sellaista meet ohjelmaa jossa opettaja kertoo mitä tehtäviä pitää tehä. Mulle on ainakin ollu aika helppoo eikä oo tullu ongelmia.
Kiva video❤️❤️. Mutta millä luokalla kiia on?
❤️🙏🏻 nelosella
Almalle terveisiä ja moi 🐕🐾🥰
Moi 😊
Siis millä luokalla Kiia on kun hänellä on jo ruotsia. Ite oon kutosella ja aloitettiin kutosen alussa ruotsi. Muuten ihan sairaan vaikeeta tehä tehtäviä kotona
Nelosella, ruotsi alkanut valinnaisena aineena 😊
Hei, minkä ikäinen kiia on, ootte ihan sairaan hyviä tubettaa ❤️❤️🖤🖤🖤🖤
10v 😊kiitos ♥️
hei voisit testata semmoista että nellalle ladataan tabletille sana ristikko. siinä pitää löytää sanoja ristikosta eli kun löytyy niin pitää sormella työntää sanan päältä
Teil on niin ihana perhe💜🦋🧡🌈
Voi kiitos 💛
Mä sain inspiraation tosta lukujärjestys hommat tein sellasen muös itse
😊👍🏻👍🏻👍🏻
Onks toi Kiian ruotsin opiskelu joku valinnaiskieli?
Juu valinnainen aine 😊
Siis onko Kiialla alkanut jo ruotsi? Meillä alko nyt kutosella ja on vissiin samat kirjatkin 😅.
Valinnainen aine 😊
Mulla päivän A&O on rento meininki, koska muuten mä en tuu pystyyn tähän kuukauteen kotona
😊😊👍🏻👍🏻
Meillä oli sillee kokoajan jonkilainen yhteys opettajiin esim videopuhelu koko luokan kanssa
Wau, tosi kätevä juttu 😊
Tein 4h läksyjä ja vielä jäi vähän kesken ja mua ärsyttää niin paljon mun pitää tehä kaikki tietokoneelle ja jatkut kirjaan ja konelle
💛
mun koulu on varmaan koko loppu vuoden kiinni tai vaan kuukaudeksi
Kotilukkari helpottaa, pysyy rytmi paremmin. Tsemppiä sinnekin. Meillä on 5 koululaista, yläkoululaiset kyllä huolehtii itse omasta opiskelustaan. 😅
Helpottaa kyllä 😊👍🏻 kiitos ♥️
Mulla ei oo vielä ruotsiii!?
Oot hyvä
Kiitos 🙏🏻
Mun kanava on Lps clove
Meidän luokka saa maanantaina melkein koko viikon läksyt ja opekin antaisi päivittäiset ohjeet, mutta ite tykkään suunnitella niin suunnittelen aina itse ajat pitää vaan varmistaa, että kaikki on valmista ennen perjantaita:).
😊👍🏻
Voitteko ottaa kaverin mukaan opiskelemaan vaikka netin välityksellä? Varmasti hauskempaa kuin yksin pähkäily. 😊
Läksyt sujuu kyllä hienosti, mutta ongelma taitaa olla tämä kotona olo 🙈
Eikö närästä rooibos? Itellä ainaki😃
Mun mielestä kotona on helpompaa. Mulla on aina kauhee stressi koulussa ja siel alkaa ahistaa ja saan kaikki tehtävät tehtyä tunnissa
Sanni Vihanta sanoinki kaikki tehtävät
Onko Kiialla Ruotsia vaikka on nelosella? Mulla ei oo mutta meillä on valinnaiset nii valitsin Ranskan
Valinnaisena aineena alkanut 😊
Ollaan tehty ite lukujärjestys
Eikö tänään tuu videota vai tuleeko myöhemmin
Ite oon 9lk ja vähä pelottaa et jos nää karanteenit nyt jatkuu pidemmälle, ni miten käy päättötodistusten 😬 mutta noh toivottavasti vuoden päästä tähän aikaan lukiossa 😂 Tsempit teille ❤️
Kyllä se tästä ❤️ jokainen vaan tekee parhaansa 👍🏻
Mun tunnit järjestetään Google Hangouts meet kautta😁
Tosi kätevää 😊👍🏻
Sama
Ja mun pitää olla valmis 8
Millä luokalla kiia on ja miksi hänellä on jo ruotsia?
Nelosella ja alkanut valinnaisena aineena 😊
Mäkin on nelosella ja tehtiin samoja kellonaika laskuja. Mulla on 15v. isoveli ja 3v. pikkuveli joka tälläkin hetkellä potkii, lyö ja heitteli kaikki pyykit!!!!!:(
❤️
Mun koulu starttaa 10.30 ja loppuu 13.30 :)
👍🏻
Miten ruotsia mä oon 5 ei oo viel mut mä ja mun pikkuveli alotetaa samaa aikaa ruotsi pikkuveli menee kolmosel ja mä kutosel
Valinnainen aine 😊
siis mitää onks nelos luokkalaisella Ruotsia ?❤️😳
Valinnainen aine 😊
@@JanitaK eiks valinnaiset tuu yläasteella 😱 ainaki meil
@@JanitaK medän koulussa valinnainen aine tulee nelosella, ja sit saa valita ylimääräsen kielen (ite otan ruotsin)
@@ellav5845 Ei ainakaan meidän koulussa. Ja se on toosi kivaa ;)
@@ellav5845 valinnais kielet alkaa nelosella ja sit 5 ja 6 on jotai ja ylä asteel tulee jotai ja se kieli ainakii meil jatkuu 9 asti
Ootte ihaniaaaaa❤️❤️❤️🥺🥺🥺❤️❤️❤️🥺🥺🥺
❤️❤️