180 vuotta sitten tämä autiotalo rakennettiin

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 30 ก.ย. 2024
  • Talon rakennusvuotena 1839 Heinolan kaupunki perustettiin.
    Ranskan Tiedeakatemia julkistaa dagerrotypian, uuden valokuvausmenetelmän.
    Tiedemies George Robert Waterhouse ilmoitti löytäneensä uuden hamsterilajin luurangon ja nahan. Tämä hamsterilaji oli kultahamsteri.
    Ja paljon muuta...
    180 vuotta on kulunut tämän talon rakentamisesta,paljon on maailma muuttunut niistä ajoista.
    Ei tehty taloista "muovipusseja" silloin, vaan talot tehtiin hirrestä.
    Tässä tapauksessa vielä oikein komean kokoisista tukeista veistettiin runko taloon, aittaan sekä ulkorakennukseen.
    Autiotalon ympäristössä ei ollut havaittavissa metsittyneitä peltoja, viljelyksen loppumisesta on todella pitkä aika.
    Pihapiirissä en huomannut mitään viitteitä siihen että siellä olisi ollut joskus navetta.
    Rakennuksia tutkiessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että maatilalla on ollut maanviljelyä,eläimiä (hevosia).
    Mietin myös että voisiko kyseinen paikka liittyä entisaikojen metsäteollisuuteen.
    Talossa sekä ulkorakennuksissa on todella paljon nähtävää lähinnä rakennustekniikkaa komea takka, suuria huoneita ja muuta mahtavaa.
    Mutta löytyi sieltä kaikkea muutakin kiinnostavaa tavaraa huonekaluja,kippoja,astioita, työkaluja, antiikkia, hevosiin liittyviä juttuja ja paljon muuta.
    Liity kanavalle ja nauti eduista:
    / @lonelyurbanex

ความคิดเห็น • 379

  • @huli-vili6687
    @huli-vili6687 5 ปีที่แล้ว +63

    Satunnaisia havaintoja: järeää veistettyä hirttä (1:00); reikä seinän yläosassa ja mustunut katto => ei liene talli (2:00); peltikatto ja villiintynyt pihamaa (2:20); veistettyä lattialankkua (4:10); hevosaikakauden työkoneita (7:00); ehkä sontareen laidat (7:15); 1970-luvun maitopurkkeja ja päreitä (9:15); jauholaareja (12:20); aitan hirsissä oli joitakin puumerkkejä ja ehkä vuosiluku (14:50); koristeellinen seinä (15:30); vanha puusohva (17:00); ainakin 100-vuotiasta tapettia (17:50); Koskenkorva-pullo ei liene kovin vanha (20:10); kiertokoululaisilla on ollut tilaa istua (22:30); kivistä muurattu takka (25:00); reen/valjaiden osa (26:00); Meksikon olympialaiset 1968 (27:00); kimrööki eli hiilimusta (28:25); aitta eli aikansa kylmävarasto (33:00); puusaaveissa on ilmeisesti säilötty lihaa suolaliemessä (33:30).
    - Kerrassaan mahtava löytö!!! Luultavasti kaikki säilyneet rakennukset ovat samalta aikakaudelta. Ilmeisesti on ollut ainakin viitisenkymmentä vuotta autiona. Peltikatot on ehkä laitettu hieman myöhemmin. Kaikki tavara on todella vanhaakin vanhempaa ja hevostyökalutkin ajalta ennen sotia, joten peltojen paikalle on ehtinyt kasvaa jo sankka kuusimetsä. Työnjälki (hirret, kivijalka) on niin laadukasta, ettei kyseessä voi olla mikään tukkilaiskämppä vaan aikansa ökytila. Irtaimiston vähäisyys vähän ihmetyttää.

    • @savid3089
      @savid3089 5 ปีที่แล้ว +2

      Nii ja sitten nuis pitkissä tuvan penkeissä on myös nukuttu, esim kylänkulut eli kulkijat ja niissä on tehty istuen iltapuhteita

    • @savid3089
      @savid3089 5 ปีที่แล้ว +2

      Irtaimisto ehkä myyty huutokaupalla tai viety sukulaisille... koska oli purkuhommiakin tehty niin ei ollut jätetty niille sijoilleen

    • @TheVapaaduunari
      @TheVapaaduunari 5 ปีที่แล้ว

      @Lonely Urbanex Pystyisitkö siirtämään tämän aikaleimoitetun kommentin ketjun ensimmäiseksi?
      Upea video - olipa onni, että Google tarjosi! Sait uuden tilaajan, tietysti. Kohti sitä 100 tuhatta. :D

    • @KuopioKallavesi
      @KuopioKallavesi 4 ปีที่แล้ว +1

      Juuh, kallis paikka on ollut, ei todellakaan normi perheellä varaa tuollaiseen. Mikä lie alunperin ollut tarkoitus? talo on todella kallis ollut.

    • @kekesusi9284
      @kekesusi9284 ปีที่แล้ว

      Lihaa säilöttiin näin mm.1800 luvulla että tiinuun ladottiin lihaa,suola salpietari seosta kerroksittain lopuksi paino päälle muttei vettä lainkaan säilyvyys ajasta ei ole mitään mielikuvaa kuulin ko tavan joskus jollakin lihakurssilla eipä se sillon nuorta pojankloppia kiinnostanut et olis asiaan paneutunut syvemmin tapaa saatettiin kutsua tiinu tai tynnyri lihaksi

  • @automies240
    @automies240 4 ปีที่แล้ว +46

    Pitää nyt kommentoida tätä sen verran (siis jos kiinnostaa jotakuta tietää) . Kiinteistö on nyt jo entisen kunnan yksi ensimmäisiä kantatiloja. Tilasta on muinoin lohkaistu useita ns. torppia. On ollut alunperin normaali maalaistalo, vaikka onkin ollut varsinaisesti iso metsätila. Talon riihi sijaitsee hieman kauempana ja taitaa ollut nyt jo lahonnut kokonaan. Tilan alkuperäistä pinta-alaa en tarkkaan tiedä mutta se on ollut enemmän kuin1000ha. Omistaja on muuttanut pois ainakin noin yli 60 vuotta sitten. Metsät on myyty metsäyhtiölle, rakennukset ja osa metsistä ulkopaikkakuntalaiselle uudelle omistajalle. Tämä nykyinen omistaja on teettänyt uudet vesikatot joskus 70- luvulla.

  • @semmonejuttu7910
    @semmonejuttu7910 5 ปีที่แล้ว +23

    Joskus talot tehtiin sentään ikuisiksi....

  • @pasivaan9563
    @pasivaan9563 5 ปีที่แล้ว +14

    On se sääli, että tuollaiset maatuu sijoillensa.
    Tuon rakentaminen ei ole tosiaan ollut mikään yhden syksyn projekti. Olis mukava nähdä jotain vanhoja valokuvia rakennuksen historiasta.

  • @LauriYlimaki
    @LauriYlimaki 4 ปีที่แล้ว +14

    On se jotenkin hullua, tuokin on elettyä elämää ja sitten se vain unohdetaan ja jätetään oman onnensa nojaan

  • @maurimyllyaho534
    @maurimyllyaho534 5 ปีที่แล้ว +12

    Nyt iski korjaushimo😁

  • @vidarmagnusjacobsen1682
    @vidarmagnusjacobsen1682 5 ปีที่แล้ว +12

    Beautiful architekcture on this old buildings. Too sad this farm is abanded, this place would have be a fine museum for Finlands history at the countryside.

  • @harrimuurinen6571
    @harrimuurinen6571 5 ปีที่แล้ว +10

    On kyllä terveen näköistä punertavaa hirttä. Oletko selvittänyt paikan historiaa. Ei vaikuta miltään metsurien kämpältä.

  • @SomeNordicMan
    @SomeNordicMan 5 ปีที่แล้ว +12

    Suomi on kaunis maa, kun lähtee ulos kaupungeista niin alkaa löytää mieltä rauhoittavia ja erittäin mielenkiintoisia paikkoja. Kiinnostaa todellakin että mikä tämänkin alueen historia on.

  • @mariaenroth7058
    @mariaenroth7058 4 ปีที่แล้ว +10

    On sen verran upea talo ja hevosistakin päätellen arvelen, että tämä tila on elänyt metsästä. Sinne on tarvittu ukkoja töihin, joten heille on tilat, on iso tupa, oli selvästi myös ruisleipää "muutama" leivottu ja korkeassa rakennuksessa pöntöissä ollut lihat.
    Ihan mieletön paikka ja upeasti kuvattu taas kerran. Ihanaa, kun olet niin täpinöissäsi.😁

  • @topivaan8102
    @topivaan8102 4 ปีที่แล้ว +13

    Siinä on kunnon talo ei mikään piilosokkeli rimpula vaan kunnon tiheä syistä hirttä kyllä ennen osattiin rakentaa.Tollasta uunia ei kukaan osaa edes muurata enään.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +7

      topi vaan Tämä paikka on yksi hienoimmista missä olen käynyt, ja jos olisi rahaa niin tuosta saisi komean asumuksen

  • @pasiaaltonen5708
    @pasiaaltonen5708 5 ปีที่แล้ว +8

    Kylläpä oli mahtava paikka. Onneksi laitettu peltikatto. Peltikatto viittaisi -70-luvun alkupuolelle laitetun. Sen ajan kanttaukset, isovanhemmille laitettiin silloin samanlaista.
    Ja tuo kohta missä kuvaat talolta ulkorakennukseen päin, niin oli ulkorakennukseen harja uskomattoman suora. Kaikesta näkee että ammattimiehet asialla.
    Sellainen ajatus tuli että 69-luvun lopulla, 70-luvun alussa, jälkeläiset lähteneet mahdollisesti Ruotsiin töihin Götavärkenille tai Volvolle ja vanhemmat jääneet taloa asuttamaan niin pitkään kuin ovat pystyneet.

  • @keritu1
    @keritu1 5 ปีที่แล้ว +9

    On se komia.... meinasi ihan sanattomaksi vetää. Ikkunoihin oli nähty vaivaa koristella niin ulkoo kuin sisältäkin. Siinäkin rakennuksessa jossa se sola oli ja tallihuone. Kyllä olikin puhtaita hirsiä. Ei ole sisäilmat pilalla ja homevaurioita ainakaan isommalti. Onko siellä mäyrät ja supikoirat myllänneet pirtin ja keittiön lattioiden alla? Ne pirtin kattohirsissä olevat puut on esim vällyjen, loimien, turkkien ym kuivattamista varten. Ja leipävartaat. Niihin on muuankin reikäleipä ujutettu talven varulle. Ei ole säikähetty vaikka hiukka pölyä ja savuja ja hevosen hajuja ym on saattanut tuoda omat arominsa leipiin. Siellä solan seinissä oli muutama ja pirtin seinässä ainakin yksi paksumpi puutappi hevosten länkäi ja valjaita varten. Hyvin tukee ajatustasi, että tuolla oisi ollut metsätyömiehiä ja ajomiehiä hyvinkin kortteeria pitämässä talonväen lisäksi talvisin. Yläkerrassa pukkisänky ja osuitko muuten katsomaan tarkemmin sen huoneen lattialankkuja? Mun koneeltani pysäytyskuvasta katsoissa net on aivan järjettömän leviät vai jääkö rako mulla huomaamatta? Jos viljelyn lopettamisesta on jo muuan vuosikymmen niin johan net on kerinneet täysiksi tukkimetsiksi kasvaa. Ja hyvällä maalla/rinteessä ni ei niitä ojia niin ole tarttenut kaivella. Tuonkin talon historiaa oisi kiinnostava kuulla enemmänkin. Siinä on talolla ikää.... kuinkahan moni tämän päivän rakennuksista on 180 vuoden kuluttua nuinkin ehyt ja terve. Kiitos taas kovasti.

  • @sirkkaseppanen1063
    @sirkkaseppanen1063 5 ปีที่แล้ว +10

    Nyt täytyy todeta:Sanaton!Kuvat puhukoot puolestaan. Kiitoksia paljon mahtavasta kokemuksesta nähdä tällainen.
    Repesin lopussa raketinheitin kohdassa 😀😀😀😀

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +2

      Sirkka Seppänen se saattoi olla rakentinheitin...

  • @aritero3558
    @aritero3558 4 ปีที่แล้ว +10

    Tuossa kun olet poistumassa aitasta on hirressä vuosiluku 1811 ( 15:06 kohdalla ). Aitta on imeisesti ensin rakennettu, ilmeisesti aika pitkä projekti.

  • @bensalenkkari7058
    @bensalenkkari7058 4 ปีที่แล้ว +11

    Ennen osattiin rakentaa taloja mitkä säilyy satoja vuosia

  • @antti1325
    @antti1325 5 ปีที่แล้ว +10

    Se pysyy hyvässä kunnossa kun on hirrestä tehty ja ilma kiertää

  • @sepporissanen8881
    @sepporissanen8881 5 ปีที่แล้ว +8

    Nyt oli kyllä erikoisen hyvä kohde noin vanha ja vielä hyvä kuntoinen. on sitä ennen osattu. !!!! . KIITOS.

  • @74ttk
    @74ttk 5 ปีที่แล้ว +9

    Aivan upea paikka, hirret säilynyt todella hyvin josta kiitos hoidetun katon. Aivan upeaa että nuo vanhat tavarat ovat säilyneet kuin vasta tehtyinä :)

  • @tuulikkierola7287
    @tuulikkierola7287 5 ปีที่แล้ว +8

    Täytyypi sanoa, tää oli huippu löytö!👍😍Täytyy kattoo vie uudestaan....

  • @fieldman74
    @fieldman74 5 ปีที่แล้ว +14

    Onneksi paikan löysit sinä ,eikä vandaalit.Onko vanhin löytösi?

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +9

      @fieldman74 kyllä tämä aikalailla vanhimpia löytyöjä on ja vielä näin huippu kunnossa !

    • @enolemarkku1426
      @enolemarkku1426 4 ปีที่แล้ว +2

      @@LonelyUrbanex Hyvä vesikatto pelastanut, myös kunnollinen kivijalka

  • @ssanne9471
    @ssanne9471 3 ปีที่แล้ว +7

    onpa upee! harmi että kukaan välitä ja jää sinne sitten..joo pstää kyllä silmään noi vanhanajan tapetit, moiset kuviot ovat nyt niin muodissa

  • @jiipee987
    @jiipee987 5 ปีที่แล้ว +10

    Täytyy sanoa että harvoin kommentoin videoihin mitään, mutta tämä veti kyllä sanattomaksi! 😂
    Kertakaikkiaan mahtava paikka! 👍🏻

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +2

      J-P Puro tämä paikka menee kyllä top 10 joukkoon että heilahtaa,paikoissa missä olen käynyt

  • @MrShadowduck
    @MrShadowduck 5 ปีที่แล้ว +7

    Puun vuosirenkaista voi päätellä mikä puu tulee kestämään pitkään ja siksi vanhakin pölli voi vaikuttaa hyvältä, jos on ollu fiksu kirvesmies. Mutta ei tätä tietoa kouluista saa. Siellä opiskellaan vaan sellasta mitä ei tartte. Oishan tonne pykännyt vielä vaikka HopLopin.

  • @kuukkeli5956
    @kuukkeli5956 5 ปีที่แล้ว +10

    Entisajan rakennustaitoa parhaimmillaan, kerta kaikkiaan mahtava kokonaisuus. 😀

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +2

      Kuukkeli tämä oli rakennettu taidolla ! Kestää varmasti vielä toiset 180 vuotta.

  • @vihuz1
    @vihuz1 4 ปีที่แล้ว +12

    Käsittämätöntä että noin mahtavat paikat jätetään oman onnensa nojaan.

    • @olli-pekkajuusola3068
      @olli-pekkajuusola3068 4 ปีที่แล้ว +5

      Olen sitä mieltä, että tämä talo ja piha alue pitäisi rauhoittaa loma- vuokraus käyttöön ja tietysti laittaa piha-alue kuntoon. Kurjaa, että on käyttämättömänä. Paikka voisi olla toisaalta pelkkä museo.

  • @johannametsansydan6977
    @johannametsansydan6977 3 ปีที่แล้ว +10

    Kyllä on harmi, että noin komeet rakennukset on hyvlätty!

    • @AnniHaikola
      @AnniHaikola 2 ปีที่แล้ว +4

      Se on kyllä niin, sääli.☹️

  • @sippura7235
    @sippura7235 4 ปีที่แล้ว +11

    Ohhoh kuinka mielenkiintoinen kohde. Kyllä olisi kiva nähdä kuinka tuota on aikoinaan rakennettu ja millaista elämää eletty. Kyllä on osattu rakentaa hienosti, kun ajattelee, että ei ole ollut koneita auttamassa. Hienoa ammattitaitoa. Voi kunpa rakennukset saataisiin korjattua! . Kiitos videosta.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +5

      @Sippura Tämä paikka olisi kyllä mahtava päästä näkemään siihen aikaan kun oli elämää täynnä.

    • @enolemarkku1426
      @enolemarkku1426 4 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex Kyllähän työt on tehty ihan eri tavalla tuohon aikaan, on ollut paljon käsipareja työn touhussa

  • @urbaaniaetsintaa285
    @urbaaniaetsintaa285 5 ปีที่แล้ว +7

    ON kyl upea paikka. Ja nuo hirret, siin on saanu kerran jos toisenkin lyödä kirvellä ja sahata sahalla ennen ku on ollu valmista. Varmasti tuon sais vielä kunnostettua aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä entiseen "loistoonsa". Kiitos näistä hyvistä videoista, oma inspiraatio kasvaa kokoajan käydä kuvaamassa. Tarvikkeet on ny tilattu ja kohteita ois jo useampi tiedossa.

  •  5 ปีที่แล้ว +11

    Onpa hieno paikka! Kiitoksia tästä!

  • @ricardacosta6901
    @ricardacosta6901 5 ปีที่แล้ว +8

    it is impressive this house for sure a relic !!!

  • @teetuulitee
    @teetuulitee 5 ปีที่แล้ว +7

    Upea talo niin hyvässä kunnossa, että sen voisi vielä rempata käyttöön.Hieno video.

  • @tonit9932
    @tonit9932 2 ปีที่แล้ว +6

    Komea paikka Paikka on ajalta jolloin miehet oli rautaa ja rakennukset sekä laivat olivat täyttä puuta.

  • @timoleivo-jokimaki7692
    @timoleivo-jokimaki7692 5 ปีที่แล้ว +8

    No jo on todella vanhat rakennukset säilyneet hyvässä kunnossa. Kyllä tuo on ollut maatila, joskin pellot metsittyneet, on sen verran vihjeitä viljalaareineen päivineen. Saunassa synnyin tumman orren alla, laulaa Esa Niemitalo, siis missä savusauna? Herää taas Teemu epäilys, että olit ruotsinkielisten alueella seikkailemassa, heillä kun tuota saunakultturia ei tahtonut olla, mutta hirren veistotaito oli, kuten tässäkin kohteessa näkyy. Oikein mahtava paikka tälläkin kertaa.

    • @TheVapaaduunari
      @TheVapaaduunari 5 ปีที่แล้ว

      Tämä sauna-asia ihmetytti, kun aikanaan haaveilin korpeen muutosta ja kaivelin myynti-ilmoituksia pohjanmaalta. Ruotsalaisalueiden tiloilta/ pihapiireistä puuttui kaikista sauna. ((Haaveilen edelleen.))

  • @JHaggis
    @JHaggis 5 ปีที่แล้ว +6

    Mahtavaa kun kävit kellarissa! Kyllä toi talo vielä pysyy pystössä kauan tolla katolla ja ton kokosilla hirsilllä.

  • @gera3170
    @gera3170 5 ปีที่แล้ว +8

    Ajatella että tuokin talo ollu jo 100 vuotias talvisodan syttyessä

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +3

      Gera se on ollut jo iäkäs silloin vuonna 39 ! Ja silloin kun on rakennettu on muutamia vuosia sitten päättynyt Suomensota

  • @rutikuiwa8427
    @rutikuiwa8427 5 ปีที่แล้ว +7

    Komia talo ja pirtti hyvän kokonen! :D Mahtava paikka ja löytö myös meille kattojille. Kiitosta vaan Teemulle & Kumppareille! :D

  • @tresorberlin3207
    @tresorberlin3207 4 ปีที่แล้ว +9

    Joku siellä on maitoa noin 30v sitten juonu. Järisyttävän hieno löytö.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +8

      @tre ssi Olisi mielenkiintoista kun pääsisi 180 vuotta taaksepäin. Ja voisi katsoa tämänkin paikan elämää vaikka kärpäsenä katossa.

  • @bananapeaches6370
    @bananapeaches6370 5 ปีที่แล้ว +9

    I would so love to live in an old house in Finland.. isi ja äitini oli Suomessa aiemmin tänä vuonna ja olin niin mustasukkainen ! Olen syntynyt Australiassa, ja mun koko perheeni, äiti, isä ja veljeni lisaksi, asuu Suomessa .... itkettää oikeesti ... mut sit tää mun Australiassa on monta suomalaisia ketkä ovat ystäviä ...
    Kiitos paljon videoista ....

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +1

      @Jaana Swan kiitos kommentista 👍🏼
      Ehkä joku päivä pääset myös Suomessa käymään 😀
      Jos mahdollista niin voit kertoa ystävillesi minun kanavasta 😁

    • @bananapeaches6370
      @bananapeaches6370 5 ปีที่แล้ว +4

      Lonely Urbanex - kiitos samoin! tulin sinne v 2012 isoveljeni kanssa, isoäitien hautajaisiin. Vietimme kuukauden eikä halunnut lähteä. Kävimme myös Lapissa, serkkullamme on mökki Levissä ..
      kyllä jaan kanavan Facebookiin

  • @jounijokela106
    @jounijokela106 4 ปีที่แล้ว +7

    Olipa kertakaikkisen hieno paikka muuten. Katselin niin tulin siihen lopputulokseen, että joko on jonkun yhtiön tosiaan rakentama joku paikka tai sitten jonkun varakkaamman suvun rakentama uusi päätalo. Mietin noita vuosia, että tuo on valmistunut sen ~180 vuotta sitten ja rakentamiseen mennyt ehkä se kokonainen vuosi tai ehkä enemmänkin. Mietin vain että miksi jäänyt autioksi niin tuli mieleen, että mikäli on suvun omistuksessa ollut niin olisiko ollut, että ainoat perilliset ovat menehtyneet sotavuosina ja vanha väki on asunut loppuun asti, jonka jälkeen paikka jäänyt autioksi?
    Kaikenkaikkiaan hieno katsaus suomalaiseen rakennushistoriaan, että sitä on tosiaan osattu jo muinoin suomessakin rakentaa ja on haluttu komiaa tehdä. Minusta on todella harmi, että paikka on jo päässyt hieman rapistumaan vaikka edelleen hyvässä kunnossa, koska kertoo omaa tarinaansa suomen historiasta.
    Ja mitä tulee tuohon arvoon niin mikäli sitä halutaan heittää niin nykyrahassa tuollainen talo piharakennuksineen olisi sellainen miljoonan arvoinen oikeastaan missä tahansa, joissain paikoin paljonkin enemmän, että mikäli on tosiaan ollut yksittäisen suvun omistuksessa niin rahasta ei ole ollut puutetta.

  • @asmomaatta3795
    @asmomaatta3795 5 ปีที่แล้ว +6

    Harvoin näkee näin vanhaa ja hienoa maatilaa. Kiitos Teemulle

  • @antlamaki1108
    @antlamaki1108 4 ปีที่แล้ว +8

    Kimröökiä:''Kimrööki eli noki-, lamppu- tai hiilimusta on hienojakoista puhdasta hiiltä, jota valmistetaan kuivatislaamalla tai asetyleeniä käyttäen hiilipitoisista aineista. Kimröökiä käytetään vahvistavana seosaineena renkaissa ja muissa kumituotteissa sekä mustana väriaineena maaleissa, painoväreissä ja elintarvikkeissa.''

    • @teofilus3079
      @teofilus3079 3 ปีที่แล้ว +1

      Se Teemun ihmettemä puteli oli venelakka puteli. Tietääkseni kimröökiä käytettiin myös muurauslaastia tehdessä.

  • @Suappimies666
    @Suappimies666 5 ปีที่แล้ว +9

    Olis nätti ja korea asua ku entisöis

  • @vesaluoma70
    @vesaluoma70 ปีที่แล้ว +3

    Teemu videon kohdassa 15:07 näyttäisi olevan aitan hirren kyljessä 1811?

  • @thomasmurchison1267
    @thomasmurchison1267 3 ปีที่แล้ว +5

    Julmetun hyvässä kunnossa vielä. Ei olisi iso homma remontoida asunnoksi.

  • @jukkisL64
    @jukkisL64 4 ปีที่แล้ว +6

    Terve taas, Teemu! 👋
    Laitan pätkän Wikipediasta. Käy itse lukemassa lisää kohdasta 'Historiaa'.
    Erittäin mielenkiintoista historiaa. En ole koskaan osanut ajatellakkaan, että Tiklas Oy oli sama toimija, eli Vaasan vaatetehtaan nimi vaihtui sotien jälkeen Tiklakseksi.
    Nyt kun tietää, niin tuohan on ihan selvä. Tikanojan nimi vaan on ensin.
    "Jooseppi (Josef) Lassila ja Frithiof Tikanoja perustivat Lassila & Tikanojan vuonna 1905 Vaasassa tukkukaupaksi, jonka tuotteita olivat kangas- ja rihkamatavarat sekä kulutustavarat, kuten saippua, silakka, rinkelit ja makeiset. Se laajeni ympäri Suomen ja kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi yksityiseksi tukkuliikkeeksi."
    Hyvää jatkoa päiväänne! 👍🤗

  • @eilasoikkeli4934
    @eilasoikkeli4934 4 ปีที่แล้ว +5

    Olipa mielenkiintoinen paikka. Vahinko, niin paljon hyvää tavaraa jätetty . Ne olidi voitu koota jonnekin näytteille.
    Kuka on jättänyt noin ison talon jälkeensä, hyvät hirretkin jätetty luonnon armoille. Missä ihmiset?

  • @mimmiisokaanta1467
    @mimmiisokaanta1467 4 ปีที่แล้ว +6

    Vautsi miten hieno paikka. Kyllä ennen vanhaan on osattu rakentaa 😍

  • @joyz2345
    @joyz2345 4 ปีที่แล้ว +7

    Syntymäkunnassani Suomussalmella ja naapurikunnissa on paljon tuollaisia isoja vanhoja taloja. Niissä on varattu tilaa vakituisten asujien lisäksi myös savottalaisille ja uitossa työskenteleville. Harmi että on jäänyt hylätyksi

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +2

      @joyz 234 Suomussalmi suunta kiinnostaa tulee käytyä silloin tällöin siellä päin.
      Sukulaisella on mökki Suomussalmella ja Hyrynsalmella.
      Jos on hyviä vinkkejä niin sähköpostia lonelyurban@gmail.com vaan 😀

  • @jonnavaan3431
    @jonnavaan3431 ปีที่แล้ว +3

    Tää paikka veti sanattomaksi 😳Vaikka talo on tossa kunnossa,ja ollut tyhjillään monta kymmentä vuotta,ni ei taitaisi lainavakuus riittää ton ostamiseen.Ei taitaisi lähteä ihan halvalla.Vau😍

  • @veikkolaine1017
    @veikkolaine1017 5 ปีที่แล้ว +7

    Rööki siinä laatikossa on Kimrööki. "Kimrööki eli noki-, lamppu- tai hiilimusta on hienojakoista puhdasta hiiltä, jota valmistetaan kuivatislaamalla tai asetyleeniä käyttäen hiilipitoisista aineista. Kimröökiä käytetään vahvistavana seosaineena renkaissa ja muissa kumituotteissa sekä mustana väriaineena maaleissa, painoväreissä ja elintarvikkeissa."

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว

      Veikko Laine onko kimrööki vielä käytössä nykypäivänä ?
      Tai onko jollain muulla nimellä 🤔

    • @veikkolaine1017
      @veikkolaine1017 5 ปีที่แล้ว

      Niin sitä kimröökiä valmistetaan vieläkin ja käytetään maalin valmistuksessa. www.bauhaus.fi/pigmentti-uula-kimrooki-100-ml.html

  • @iam-lagger2115
    @iam-lagger2115 5 ปีที่แล้ว +8

    Vaikuttaa vahvasti siltä että sodan jälkeen jäänyt paikka hiljaseks

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +4

      Uskon että lähempänä 70-luvun alkupuolta kun on tällä tontilla hiljentynyt

  • @sakunius1983
    @sakunius1983 5 ปีที่แล้ว +7

    Kyä on komee! Kotopuolessa sanottas. Tekisivät nykyäänkin talot yhtä hyvin!

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +1

      Saku Kangas tämä talo on tehty kestämään !
      Jos katto pysyy kunnossa niin tämä talo on vielä toiset 180 vuotta helposti mallillaan.

  • @timosundberg3919
    @timosundberg3919 5 ปีที่แล้ว +7

    Sääli vanhaa taloa. Mikä ollut syynä kun on jätetty lahoamaan?

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +10

      Varmaan on olemassa joku syy miksi näin on käynyt, nyt vain voi arvailla syitä.
      Tämä talo on todella syrjässä.
      Ei sähköjä lähimainkaan.
      Nuoret muuttaneet työnperässä jonnekin, vanhukset asuneet paikkaa niin pitkään kun ovat pärjänneet.

  • @Kotifilosofi
    @Kotifilosofi 5 ปีที่แล้ว +7

    Tästä mallia nykyrakentajille miten tehdään kestävä tönö.
    Voisko nuo kattoparruista roikkuvat olla jotain mihin on laitettu vaatteet kuivumaan?

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +4

      Kotifilosofi Nykyään tehdään muovipussi taloja tuskin kovinkaan moni on enään pystyssä 200 vuoden kuluttua.
      Varmaan laitettu vaatetta kuivamaan sekä leipää ynm

  • @topivaan8102
    @topivaan8102 3 ปีที่แล้ว +4

    Mahtavaa kun on peltikatot muuten noi olis jo kaikki menetetty.Toi paikka säilyy vielä pitkään olis kyllä mahtava paikka kunnostaa vaikka kesäpaikaksi ei taida olla joka pojalla tommosta hirsi mökkiä

  • @Ocerus
    @Ocerus 4 ปีที่แล้ว +5

    On kyllä talo säilynyt aika hyvin! Verratuna muihin, talossa voi tunnistaa mitä huoneita on, ja on vieläkin upea mesta!

  • @jeppejoonas
    @jeppejoonas 4 ปีที่แล้ว +8

    täläisistä videoista ja taloista tykkää näittä sais suomen valtio suojella enemän

    • @enolemarkku1426
      @enolemarkku1426 4 ปีที่แล้ว

      Ei hyvä idea, niitä sitten pitäs jonkun hoitaa myös, ei,ei, aika mennyt palaa..

  • @aliisa8787
    @aliisa8787 4 ปีที่แล้ว +7

    Minkäköhän takia näin hieno rakennus on hylätty?

  • @mirjasiikamaki6536
    @mirjasiikamaki6536 5 ปีที่แล้ว +6

    Voi nam! Minkä herkun oot löytäny 😋. Kiitos taas mahtavasta matkasta menneeseen aikaan!

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +1

      Mirja Siikamäki tämä paikka oli kyllä valtavan hieno ! Ei tule kovin usein vastaan tämmösiä

  • @UrbexArttu
    @UrbexArttu 5 ปีที่แล้ว +8

    Kohde minun makuuni👍👏

    • @isojalka6606
      @isojalka6606 5 ปีที่แล้ว +5

      Sieltäpäin myös videota odotellessa,hyvää viikonloppua

    • @UrbexArttu
      @UrbexArttu 5 ปีที่แล้ว +2

      @@isojalka6606 Kiitos🙂

  • @finnishperch
    @finnishperch 5 ปีที่แล้ว +5

    Pellit kun on kattoon laitettu, seinät hirrestä ja perusta varmasti aika hyvä eikä muovia käytetty niin pysyy kunnossa eikä tule homeongelmia

  • @milkamustakylytar5204
    @milkamustakylytar5204 5 ปีที่แล้ว +6

    Huumaavan ikiaikainen löytö❗
    [mm.21:59!]
    [23:23] Monoliittisia hirsiä .
    [23:50] ❗🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥❗
    [25:50] Kyllä ei ole tämän talon rakennuspuut olleet tästä maailmasta: lattianhi mammuttilaudat ovat kuin jättiläisten maasta noudetut.

    K i i t o k s i n , Teemumme❗

    • @isojalka1882
      @isojalka1882 5 ปีที่แล้ว +4

      @milka mustakylytär.Vaikka Suomessa oli virallistettu v.1887mittayksikkönä metrijärjestelmä, oli maatilojen rakennuksia tehtäessä isätien mittayksiköt yleensä arkielämään liittyviä.Siis tehtiin niin paksua,leveää tai pitkää rakennusmateriaalia kun kaadetusta puusta sai.

  • @jmallan6007
    @jmallan6007 5 ปีที่แล้ว +5

    Ihmiset on poistneet aika seisahtanut paikalleen👍kiitos videosta

  • @Scoutc03
    @Scoutc03 5 ปีที่แล้ว +7

    Huippu paikka! Olipa mukava katoa, aivan huippu video!

  • @jounik5945
    @jounik5945 3 ปีที่แล้ว +4

    Ei muuta kun kuulokkeet korville ja vähän volumea:
    0:10 Terve
    0:56 Kuulin
    1:29 Sisään
    1:56 Näin on
    2:25 Ei
    7:18 Hei
    12:22
    15:03 M. Mäkelä laittanut nimmarit seinään
    15:05 ??
    17:21 Hölömö
    20:18 Saata*a
    22:48 ??
    25:35 Nii i
    26:53 ??
    27:02 Meksikossa 12. lokakuuta 1968
    29:24 O

  • @leifsjoroos7933
    @leifsjoroos7933 5 ปีที่แล้ว +6

    -60 luvun loppupuolen kossupullo,täsmäis hyvin että siellä on oltu silloin,samoin Meksikon olymppiakisat -68.

    • @leifsjoroos7933
      @leifsjoroos7933 5 ปีที่แล้ว

      Se pönikkä siellä vintillä Yachlak Spar varnish on hollantilaista venelakkaa.Ja kimröökiä on vanha aine (tuhkaa ) mitä sekoitetaan maaliin.

    • @leifsjoroos7933
      @leifsjoroos7933 5 ปีที่แล้ว

      Venelakan vanha nimihän on vernissa, varmaan vieläkin käytössä.

  • @hojhjkkkytg
    @hojhjkkkytg 4 ปีที่แล้ว +5

    Susta tulis hyvä kiinteistönvälittäjä ku niin intohimoisesti tutustut kohteeseen ja puhettasi on miellyttävä kuunnella.

  • @satutuominen6029
    @satutuominen6029 5 ปีที่แล้ว +6

    Meijän taloyhtiössä lassila&tikanoja 🙉😂

    • @satutammelin8850
      @satutammelin8850 5 ปีที่แล้ว +4

      Onko enää & merkillä, kun siitähän muodostui tämä vitsi "Lassila etti kanoja"

  • @bror8228
    @bror8228 5 ปีที่แล้ว +4

    Luepas Teemu vähän tarkemmin mitä laatikoissa lukee.. kuten esim. suomalaista kimröökkiä eli nokimustaa... (siis ei pelkästään röökiä) oli se kirjoitettu ruotsiksikin ...finskt kimrök...

  • @tiinakari4055
    @tiinakari4055 3 ปีที่แล้ว +5

    Oli mahtava hirsitalo. Eikös joku vois kunnostaa sen? Pihapiiri upea. Kiitos tästä reissusta😇

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  3 ปีที่แล้ว +4

      Tiina Kari tämän kun joku kunnostaisi niin saisi todellisen piilopirtin ! Lähin naapuri 10km päässä, ja tiellekkin matkaa lähes kaksi kilometriä =)

  • @leilabrask-jensen7100
    @leilabrask-jensen7100 4 ปีที่แล้ว +7

    Asun Tukholmassa ja täällä on ulkoilmamuseo Skansen mihin on vuosien saatossa tuotu vanhoja taloja ympäri Ruotsia. Tällainen kartano kuuluis ehdottomasti sellaiseen paikkaan missä ihmiset vois sitä käydä katsomassa ja siitä pidettäisiin huolta. 😊😍

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +3

      Leila Brask-Jensen siellä oleva museo kuullostas erittäin mielenkiintoiselta 😀

    • @Hugifer
      @Hugifer 4 ปีที่แล้ว +2

      Samanlainen ulkoilmamuseo myös ainakin Helsingissä: Seurasaari

  • @makaroniboxi2031
    @makaroniboxi2031 4 ปีที่แล้ว +5

    Miten tämän löysit? Saitko vinkkiä jostaki vai sattuko löytymää? Perkaleen komia mesta kylläki, äijän videoita mukava katella ku rentoa meininkiä ja hienoja kohteita! :)

  • @olaviropponen8334
    @olaviropponen8334 5 ปีที่แล้ว +5

    Kiitos videosta.oli mahtavat hyväkuntoisetrakennukset.hirret oli tosi upeet.

  • @hfehcswhcurrrjirgje9982
    @hfehcswhcurrrjirgje9982 5 ปีที่แล้ว +7

    Tietääköhän rakennuksen omistaja omistavansa noin komean kämpän?

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  ปีที่แล้ว

      Voi olla että jos viimeksi paikalla käyty 60-70 luvulla niin voi olla että ei välttämättä ole nykyisen tiedossa 🤔

  • @tuomaskosonen8171
    @tuomaskosonen8171 5 ปีที่แล้ว +7

    Olisit käyny myös sen saunan kuvaamassa kun kovana saunojana vanhat saunat kiinnostaa aina, komea paikka kaikinpuolin.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +3

      Tuomas Kosonen Sauna olisi kyllä jotenkin pilannut tämän videon tunnelman 😀 Tynnyrisauna jostain 70-luvulta ei oikein sopinut ympäristöön

    • @tuomaskosonen8171
      @tuomaskosonen8171 5 ปีที่แล้ว +1

      @@LonelyUrbanex siitä huolimatta, saunat kiinnostavat näissä kohteissa tulisijojen ohella eniten minua.

  • @terokurunsaari
    @terokurunsaari 5 ปีที่แล้ว +4

    Pikkusen vanhempi kun meijän mökki, se on rakennettu vuonna 1890 ja ollut meidän suvussa jostain 1900 alusta lähtien

  • @KalpaTatu
    @KalpaTatu 4 ปีที่แล้ว +7

    Kyllä on hieno paikka. On tehty töitä tuon paikan eteen aikanaan. On kyllä mukava katsella videoitasi. Olisi yksi ehdotus vaikka ensi kesälomareissuksi. Hämeenlinnan parolan panssarimuseo ja tykistömuseo. Tuli itse käytyä viimekesänä ja oli kyllä hienot ja mielenkiintoiset paikat. Saisi hyvin usean videon tehtyä ja olisi omasta mielestäni mielenkiintoista nähdä sinun reaktiot kommentoinnilla kyseisistä paikoista. Jatka hyvää työtä! :)

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  4 ปีที่แล้ว +4

      Tatu Sahlberg panssarimuseo kyllä kiinnostaisi itseäni, voi olla että joku päivä siellä pyörähdänkin 😃

    • @lootus75
      @lootus75 7 หลายเดือนก่อน

      ​@@LonelyUrbanex
      Se kyllä kiinnostaisi 🤔

  • @nikkenakke3079
    @nikkenakke3079 5 ปีที่แล้ว +5

    Hyvä video 4/5

  • @Triadii
    @Triadii 5 ปีที่แล้ว +7

    Sinun pitäisi kokeilla leiriytymistä yhdessä näistä viikon ajan

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +2

      Se homma on sitten spesiaali kun 100k tilaajia 🤣

  • @Epsukkka
    @Epsukkka 5 ปีที่แล้ว +6

    Mont talvee ja kesää on hän nähnyt ❤️

  • @kirsihuhtilainen7742
    @kirsihuhtilainen7742 5 ปีที่แล้ว +6

    Hieno paikka sääli että on jätetty mätänemään

  • @mikkolehtisalo7520
    @mikkolehtisalo7520 5 ปีที่แล้ว +6

    Mä saattaisin ostaa tuon paikan. Jos saan omistajaan yhteyren nii ostaasin tuan koriksi

  • @ukko9783
    @ukko9783 2 ปีที่แล้ว +3

    Pakko tunnustaa etten ole nähnyt huusia joka olisi tehty noin vahvoista hirsistä. Näissä rakennuksissa käytetyt hirret on todella hienot ja voin sanoa ettei nykyisistä apulantametsistä saada noin lujaa tavaraa. Videolla oli myös kuppeja ja pino lautasia, niillä saattaisi olla kova hinta keräilijöiden keskuudessa. Veikkaukseni on että tällä kartanolla on ollut aikanaan torppareita. Se "mukava" sänky sai ajattelemaan että voisi olla sairasvuode. Ukot tarttuu tolpista kiinni vuoteen molemmista päistä ja näin saavat potilaan / vainajan helposti siirrettyä. Päätelmä syntyi koska petin jalkoina oli pelkät pukit, joihin oli lovettu ne kantopuut joiden ympärillä oli lakana. Taitaa olla ettei vielä seuraavaan parinsataan vuoteenkaan maadu nuo hirret.

  • @zonnila
    @zonnila 3 ปีที่แล้ว +3

    Uhhuh! Mahtavaa katsoa sinun videoita. Mahtavaa kulttuurin tallentamista. 👍. Halu päästä asumaan jonkin sortin torppaan kasvaa koko ajan. Suomalaisen geeneihin näköjään istutettu? Kiitos videoista. 🙂👍

  • @pekuziguzzi3775
    @pekuziguzzi3775 5 ปีที่แล้ว +6

    Vaan härmäläänen voi tehrä jotain tällaasta 😁

  • @liisalehto9453
    @liisalehto9453 4 ปีที่แล้ว +10

    Olipa todella upea paikka! Kiinnostaisi tietää,miksi noin hyvin tehty rakennus on jätetty oman onnensa varaan.

  • @1skelma
    @1skelma 5 ปีที่แล้ว +7

    Miten löysit Teemu noin upean paikan?

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว +3

      Hena jos oikein muistan niin sain vinkin tästä 🤔

  • @kkorner1279
    @kkorner1279 5 ปีที่แล้ว +9

    ite asun talossa joka rakennettu v.1933

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว

      Alkaa olemaan jo ikää talolla muutama vuosi vielä niin 100 vuotta täynnä !

    • @kkorner1279
      @kkorner1279 5 ปีที่แล้ว

      Lonely Urbanex sepäse!

    • @esalaitinen
      @esalaitinen 5 ปีที่แล้ว +1

      No mä asun sellases hirsitalossa joka on jo noin 120 vuotta vanha

  • @OfGrain
    @OfGrain 4 ปีที่แล้ว +7

    Pk seudun ulkopuoli tulee olemaan täynnä tälläsiä taloja 10v päästä

    • @enolemarkku1426
      @enolemarkku1426 4 ปีที่แล้ว +1

      Kyllä nämä autiotalot todella lisääntyy paljon, sanotaan 10-20v niitä on todella paljon, eikä asukkaita varmaan niihin tule...

    • @harrilaine580
      @harrilaine580 4 ปีที่แล้ว +1

      niitä tääl salos päin jovaikka kuinka..sit satakunnasta kun kauppaa tehtiin yhrest ni pyynti oli aivan älytön kuntoon nähren

  • @joyz2345
    @joyz2345 ปีที่แล้ว +3

    Kokisipa tällaiset säästyneet aitomuseot samanlaisen kohtalon kuin vastaava tila Kuusamon Näränkävaarassa. Siitä on tehty vuokrattava historiaa henkivä talo

  • @tonimatkala7812
    @tonimatkala7812 5 ปีที่แล้ว +4

    Mahtava ja mielenkiintoine video. Eka sun video minkä katoin , onneks katottavaa piisaa. Laatu 10 ja muut jatka samaan mallii

  • @leilarantanen8992
    @leilarantanen8992 3 ปีที่แล้ว +4

    Olihan upea, mahtava paikka. Kiitos videosta

  • @isojalka1882
    @isojalka1882 5 ปีที่แล้ว +6

    Eivät olleet puomit teuraseläinten riiputtamiseen ,vaan puisia vetokarttuja.Kohdassa26.51 vanha venelakkapurkki.

    • @LonelyUrbanex
      @LonelyUrbanex  5 ปีที่แล้ว

      isojalka mulla tuntuu olevan joku fetissi tuohon riiputtamiseen... Ei ollut ensimmäinen kerta kun nuota vetokarttuja väitän riiputusvehkeiksi =)

    • @timoleivo-jokimaki7692
      @timoleivo-jokimaki7692 5 ปีที่แล้ว

      @@LonelyUrbanex Miksi Teemu kinneriä sanotaan pohjanmaalla?

    • @milkamustakylytar5204
      @milkamustakylytar5204 5 ปีที่แล้ว +1

      isojalka mikä on vetokarttu?

    • @isojalka1882
      @isojalka1882 5 ปีที่แล้ว

      @@LonelyUrbanex Työhevonen herkästi arkoi outoihin hajuihin,etenkin veren haju aiheutti vauhkoontumista.Uskompa että jos isäntä välillä riiputtaisi teurasta vetokartussa,seuraavassa hevostyössä olisi ollut hurjasti takapotkua 😄

    • @isojalka1882
      @isojalka1882 5 ปีที่แล้ว +2

      @@milkamustakylytar5204 Vetokarttu on/oli kiinnityspuomi hevosen ja hevostyökoneen tai hevosrattaiden välissä.Vetokartun päissä on lenkit tai koukut joihin kiinnitettiin vetoaisat( yleensä irtonaiset aisat ns. kakkula-aisat)keskellä on kiinityslenkki tai reikä työkonetta tai rattaita varten.Vetokarttulla saatiin työkoneelle helpompi kääntyvyys pellolla ja hevoselle kevennystä.Rattaita en ole koskaan omistanut joten ei suurempaa kokemusta Kohdassa 26.00 videolla tuo keksintö seinällä.Traktoreiden myötä rautaiset Reikäpuomi ja Vetolaite korvasivat puisen Vetokartun.Google kuvahaku"Ratsastuskentän lanaaminen hevosella"antaa vielä ehkä paremman käsityksen.Hyvää viikonjatkoa😅

  • @ailapiaaaltonen98
    @ailapiaaaltonen98 3 ปีที่แล้ว +4

    Tuossa välikössä missä olet videon alussa, niin voisin pitää autoa.

  • @perttijalonen4525
    @perttijalonen4525 5 ปีที่แล้ว +5

    Hieno tila 😍🥰😘

  • @maxit60
    @maxit60 ปีที่แล้ว +3

    Aitan seinällä näkyi vuosiluku 1811...

  • @hermit5588
    @hermit5588 5 ปีที่แล้ว +5

    Mexicon olympialaiset on olleet 1968....

  • @velluhietanen4354
    @velluhietanen4354 4 ปีที่แล้ว +4

    Olen katsellu muutamia videoitasi ja on kyllä mukavaa seurattavaa. Kiitos näistä ja katson jatkossakin!

  • @VeskuCoo
    @VeskuCoo 5 ปีที่แล้ว +5

    Mun käsittääkseni nois mitkä kattoparrus oli kiinni on pidetty ruisleipää. Noiden kahden puun väliin tulee pitkä keppi ja siihe tulee ruisleipää kuivamaan

    • @ilkkaliesjarvi
      @ilkkaliesjarvi 4 ปีที่แล้ว +1

      Juuri näin on asian laita..