Nämä koostemaratonit toimivat hyvin. Esimerkiksi Uuno-maraton on tullut kuunneltua useampaankin kertaan, yleensä taustalla tilanteissa joissa voi kiireettömästi laittaa ruokaa viikonloppuna. Tällaista hiljalleen lähemmäs neljääkymppiä siirtyvän ukon laatuaikaa. Ai että kun saisi vielä joskus maalaiskomedia-sarjasta vastaavaa tärykalvoille värähtelemään.
Eka on loistava klassikko ja vaikka toinen osa ei ollut samaa laatua tykkäsin siitä myös...Prey oli pahin pettymys tässä sarjassa joka ei vaan itselle napannut ei sitten millään..
Oisko videota Kummisetä trilogiasta tai jostain sen osasta, muistaakseni et ole käsitellyt kyseistä trilogiaa kuin nopeasti 10 suosikkijatko-osaa videollasi jossa mainitsitbsen olevan hyvä.
Preyn jälkeen olen itse ruvennut tekemään parodia sarjakuvaa vaikka predatorista en niin hirveästi tykkää, itse lähdin projektia työstämään sen pohjalta että idea oli kekseliäs. En voi vielä hirveästi tästä teoksesta tietoa jakaa mutta oletan että luvassa on jotain odottamatonta mutta mikä myös toimii.
PG13 AVP oli K18 Suomessa IMDB:n mukaan? Kohdassa 47:56. Mitäs ihmettä. Eihän siinä ollut mitään, jopa myöhemmin julkaistu verisempi DVD-versiokin oli aika maltillinen verikekkerien suhteen.
@@Rassenomatjutut AVP2 oli kyllä surkein leffateatterikokemus ikinä. Ei nähnyt yhtään mitään, oli niin tumma kuva 😂 varmasti huonompiakin elokuvia nähnyt, mutta se pimeys...

Juuri samat fiilikset, nämä videot menee kyllä hyvin taustalla kun tekee eväitä töihin yms💪🏼
Noni, hyvä että toimii! Tuollaiseksi kiireettömäksi viihteeksi minä näitä oon vähän ajatellutkin.
Eka on loistava klassikko ja vaikka toinen osa ei ollut samaa laatua tykkäsin siitä myös...Prey oli pahin pettymys tässä sarjassa joka ei vaan itselle napannut ei sitten millään..
Oisko videota Kummisetä trilogiasta tai jostain sen osasta, muistaakseni et ole käsitellyt kyseistä trilogiaa kuin nopeasti 10 suosikkijatko-osaa videollasi jossa mainitsitbsen olevan hyvä.
Nää on näitä ikuisesti to do-listalla olevia tapauksia. Pitäisi tehdä, mutta en uskalla millään luvata että missä vaiheessa.
Preyn jälkeen olen itse ruvennut tekemään parodia sarjakuvaa vaikka predatorista en niin hirveästi tykkää, itse lähdin projektia työstämään sen pohjalta että idea oli kekseliäs. En voi vielä hirveästi tästä teoksesta tietoa jakaa mutta oletan että luvassa on jotain odottamatonta mutta mikä myös toimii.
Nämä kooste maratonit on hyviä. Predator ja Alien ovat psykologisempa selviytymiskauhua niin pitäisi käsitellä.
Carl Weathers RIP 😢🕯️
Maratoonit on erittäin jees
PG13 AVP oli K18 Suomessa IMDB:n mukaan? Kohdassa 47:56. Mitäs ihmettä. Eihän siinä ollut mitään, jopa myöhemmin julkaistu verisempi DVD-versiokin oli aika maltillinen verikekkerien suhteen.
Joo, siinä on taidettu mennä edellisten elokuvien meriiteillä tarkastajan kohdalla. Erikoista.
Jos muistan oikein, niin AVP oli Suomessa K15 (nykyinen K16), mutta AVP2 K18. Siis silloin kun ne tuli ekaa kertaa Suomeen.
@@Rassenomatjutut AVP2 oli kyllä surkein leffateatterikokemus ikinä. Ei nähnyt yhtään mitään, oli niin tumma kuva 😂 varmasti huonompiakin elokuvia nähnyt, mutta se pimeys...
Ihan kiva video ja radio Rock on paras kanava ❤😂🎉