Kiitokset. On tuo sellainen paikka jonne täytyy mennä vielä monta kertaa. Hyttystäkin piisaa, muttei ne häiriöksi ole jos suojautuu. Pitää vain kalastaa samalla perholla :D
@@mkdronefin Mahtavaa. Nuorttijoki oli monella tavalla upea paikka ja samalla hyvin ristiriitainen, sillä kalojen puolesta tuli vähän paha mieli. Siitä täytyy ehkä joku spiikki perustella.
@@graylingfilms 2019 tuli nuortilla käytyä ja isommat kalat oli hukassa. Tosin oltiin vaan yks ilta perhostelemassa hirvashaudan kohdilla. Ens kesän kalastusreissut on vielä vähän auki, niin pitää ruveta jo hyvissä ajoin suunnitteleen! 😂
@@mkdronefin Joo Nuortti on haastava paikka. Voisi mennä toistekin, mutta valikoisin paikat eri tavalla. Pientä kalaa on niin paljon, että teki pahaa kalastaa. Menikin aika nopeasti maisemista nauttimiseen.
Kyllä oli ilo katsella. Oon ite ollut Rommaenon puolella aikoja sitten. Sielläkin oli hyvän kokoisia harreja. Hienosti kuvattu. Huomaa että siihen on panostettu. Kyllä tuommoinen video houkuttaa ens kesänä tekemään kalareissun jonnekin samalle suunnalle. Uusia pätkiä odotellessa...
Suuret kiitokset. Kuvauksen suhteen hienoa jos sellainen olo jäi. Ihan suunnittelematta ja kännykkäkameralla (drone poislukien) on menty. Tulevaisuudessa ehkä mietitään sitäkin, toisaalta kalastamaan mennään ja videot tulevat siitä materiaalista mitä muistaa ottaa :D Rommaeno on myös meidän listalla. Vaikuttaa upealta paikalta. Kuten aika moni muukin. Vielä on paljon hienoja jokia koluamatta.
Moro! Komeaa pätkää kertakaikkiaan! Huvittaisi vähän saman kaltainen reissu tehdä itsekin. En vain ole omalla kumiveneellä uskaltautunut laskemaan koskia vaikka näyttääkin vähän saman kaltaiselta, kuin oma setti. (330cm pitkä Gladiator merkkinen alumiinipohjainen kumivene ja takana vanha 5hp Tohatsu). Olisi kiinnostanut tietää vähän tosta veneestä detaljeja. Minkälainen vene ja minkälainen moottori ja mitä huoltovälineitä otitte kalustolle mukaan? Olitteko suojannut potkuria millään viritelmällä?Entä jouduitteko kantamaan / hinaamaan köysillä venettä monesta paikasta? Näyttää niin helpolta ja kivalta :)
Suuret kiitokset kommentista ja kysymyksistä. Meillä toimi veneenä Mercury Quicksilver 320 airdeckillä. Muutamia ongelmia eli ei todellakaan ole koskikäyttöön suunniteltu. Vahvistettiin perälaudan kohdalta pohja 0,5cm paksulla kumikaistaleella ja reissun jälkeen todettiin oikeaksi ratkaisuksi. Osumaa tuli eikä ilman sitä välttämättä olisi kestänyt. Liimattiin kumimattoa koko perälaudan leveydeltä n 8cm kaistale. Meillä oli kosket todella kovassa tulvassa, eikä tuo vene mikään ketterä ollut, koska virta oli tajuttoman kova. Väärillä meloilla mentiin eli käytännössä pystyi vaikuttamaan mikä kohta veneestä ottaa aallot vastaan, mutta mitään pujottelua ei ehtinyt tehdä. Normivedellä olisi ihan eri meininki. Toisaalta silloin pitää varmasti nostella ja raahata kivien yli. Monet kosket ja pahat paikat uitettiin narulla. Muutaman kerran meinasi lentää mukana, koska virran voima ja veneen paino kamoineen oli melkoinen. Pitkä naru keulasta ja pidempi takaa. Pääosin helppoa. Yksin en lähtisi noissa olosuhteissa naruttamaan. Moottoria ei suojattu, kuulemma kannattaa. Prikkoja ostettiin potkurin kiinnitystä varten ylimääräisiä. Harvoin meillä pohja näkyi suvannoissakaan. Moottori oli koskissa aina veneessä nostettu kokonaan pois. Kevyt 5hp on tosi hyvä tuolla. Meillä oli 2hp. Kyllä varmasti veneelläsi pärjää jos otat kaverin tai kaksi mukaan ja järkeä käyttää ja kuuntelee omia tunteitaan. Mieluummin varman päälle ja kunnon kypärällä. Lähtisin samalla veneellä toistekin. Tänä kesänä mennään sama reissu, mutta packrafteillä
Kuva, jossa nojaan mäen päällä perämoottoriin. Siitä piti kantaa vene ylämäkeen ylös jos ei meinannut Pirunporttia laskea. Lyhyt, mutta jyrkkä. Se oli kahdellakin tiukka setti. Muuten maaohitukset helppoja. Normivedellä laskisin Pirunportin tuollakin, koska selkeä ja helppo väylä vaikka riski paikka monella tapaa
Ivalojoki on muuten paljon aloittajaystävällisempi. Siinä on kivoja kuohujakin, mutta ei mitään teknistä tai kauhean vaarallista. Kalastuksellisesti toki eri luokkaa, mutta saa sielläkin ruokakalat
Tuttuja paikkoja, tuttuja tapahtumia...myös kumiveneellä ja tuttuja havaintoja jokivarresta! HIENO pätkä!!!
Kiitokset kiitokset. Upea joki tai jokien kokonaisuus, jossa riittää tutkittavaa useiksi vuosiksi. Ps. Teillä on myös hienoja pätkiä.
Tätä videota on varmaan kiva katsella yksin.
Kyllähän sitä ajassa taaksepäin tulee fiilisteltyä välillä. Toimii yksin ja yhdessä
kiva fiilis ja mukavan näkösyä mestaa. Mukavasti hyttystä :)
Kiitokset. On tuo sellainen paikka jonne täytyy mennä vielä monta kertaa. Hyttystäkin piisaa, muttei ne häiriöksi ole jos suojautuu. Pitää vain kalastaa samalla perholla :D
Kokonaisuutena todella mahtava pätkä! Tälläistä materiaalia on ilo katsella! 👌 5/5 😎
Oi, suuret kiitokset. Tämähän oli innostava ja sydäntä lämmittävä palaute. Talven aikana tulee vielä pari videota reissuista.
@@graylingfilms jäädään innolla odotteleen 🙏 nuorttijoki kiinnostaa todella paljon! 👌
@@mkdronefin Mahtavaa. Nuorttijoki oli monella tavalla upea paikka ja samalla hyvin ristiriitainen, sillä kalojen puolesta tuli vähän paha mieli. Siitä täytyy ehkä joku spiikki perustella.
@@graylingfilms 2019 tuli nuortilla käytyä ja isommat kalat oli hukassa. Tosin oltiin vaan yks ilta perhostelemassa hirvashaudan kohdilla. Ens kesän kalastusreissut on vielä vähän auki, niin pitää ruveta jo hyvissä ajoin suunnitteleen! 😂
@@mkdronefin Joo Nuortti on haastava paikka. Voisi mennä toistekin, mutta valikoisin paikat eri tavalla. Pientä kalaa on niin paljon, että teki pahaa kalastaa. Menikin aika nopeasti maisemista nauttimiseen.
Kyllä oli ilo katsella. Oon ite ollut Rommaenon puolella aikoja sitten. Sielläkin oli hyvän kokoisia harreja. Hienosti kuvattu. Huomaa että siihen on panostettu. Kyllä tuommoinen video houkuttaa ens kesänä tekemään kalareissun jonnekin samalle suunnalle. Uusia pätkiä odotellessa...
Suuret kiitokset. Kuvauksen suhteen hienoa jos sellainen olo jäi. Ihan suunnittelematta ja kännykkäkameralla (drone poislukien) on menty. Tulevaisuudessa ehkä mietitään sitäkin, toisaalta kalastamaan mennään ja videot tulevat siitä materiaalista mitä muistaa ottaa :D
Rommaeno on myös meidän listalla. Vaikuttaa upealta paikalta. Kuten aika moni muukin. Vielä on paljon hienoja jokia koluamatta.
Moro! Komeaa pätkää kertakaikkiaan! Huvittaisi vähän saman kaltainen reissu tehdä itsekin. En vain ole omalla kumiveneellä uskaltautunut laskemaan koskia vaikka näyttääkin vähän saman kaltaiselta, kuin oma setti. (330cm pitkä Gladiator merkkinen alumiinipohjainen kumivene ja takana vanha 5hp Tohatsu).
Olisi kiinnostanut tietää vähän tosta veneestä detaljeja. Minkälainen vene ja minkälainen moottori ja mitä huoltovälineitä otitte kalustolle mukaan? Olitteko suojannut potkuria millään viritelmällä?Entä jouduitteko kantamaan / hinaamaan köysillä venettä monesta paikasta?
Näyttää niin helpolta ja kivalta :)
Suuret kiitokset kommentista ja kysymyksistä.
Meillä toimi veneenä Mercury Quicksilver 320 airdeckillä. Muutamia ongelmia eli ei todellakaan ole koskikäyttöön suunniteltu. Vahvistettiin perälaudan kohdalta pohja 0,5cm paksulla kumikaistaleella ja reissun jälkeen todettiin oikeaksi ratkaisuksi. Osumaa tuli eikä ilman sitä välttämättä olisi kestänyt. Liimattiin kumimattoa koko perälaudan leveydeltä n 8cm kaistale.
Meillä oli kosket todella kovassa tulvassa, eikä tuo vene mikään ketterä ollut, koska virta oli tajuttoman kova. Väärillä meloilla mentiin eli käytännössä pystyi vaikuttamaan mikä kohta veneestä ottaa aallot vastaan, mutta mitään pujottelua ei ehtinyt tehdä.
Normivedellä olisi ihan eri meininki. Toisaalta silloin pitää varmasti nostella ja raahata kivien yli.
Monet kosket ja pahat paikat uitettiin narulla. Muutaman kerran meinasi lentää mukana, koska virran voima ja veneen paino kamoineen oli melkoinen. Pitkä naru keulasta ja pidempi takaa. Pääosin helppoa.
Yksin en lähtisi noissa olosuhteissa naruttamaan.
Moottoria ei suojattu, kuulemma kannattaa. Prikkoja ostettiin potkurin kiinnitystä varten ylimääräisiä. Harvoin meillä pohja näkyi suvannoissakaan. Moottori oli koskissa aina veneessä nostettu kokonaan pois. Kevyt 5hp on tosi hyvä tuolla. Meillä oli 2hp.
Kyllä varmasti veneelläsi pärjää jos otat kaverin tai kaksi mukaan ja järkeä käyttää ja kuuntelee omia tunteitaan. Mieluummin varman päälle ja kunnon kypärällä. Lähtisin samalla veneellä toistekin. Tänä kesänä mennään sama reissu, mutta packrafteillä
Kuva, jossa nojaan mäen päällä perämoottoriin. Siitä piti kantaa vene ylämäkeen ylös jos ei meinannut Pirunporttia laskea. Lyhyt, mutta jyrkkä. Se oli kahdellakin tiukka setti. Muuten maaohitukset helppoja. Normivedellä laskisin Pirunportin tuollakin, koska selkeä ja helppo väylä vaikka riski paikka monella tapaa
Ivalojoki on muuten paljon aloittajaystävällisempi. Siinä on kivoja kuohujakin, mutta ei mitään teknistä tai kauhean vaarallista. Kalastuksellisesti toki eri luokkaa, mutta saa sielläkin ruokakalat
Mitä vuoden aikaa videolla eletään
Moi. Jäänyt huomaamatta kysymyksesi. Pahoittelen myöhäistä vastausta. Olimme heinäkuun puolivälissä.