NÄIN ENSIMMÄISET PILVENPIIRTÄJÄT RAKENNETTIIN

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 7 ก.ค. 2024
  • Pilvenpiirtäjät ovat korkeita ja pystysuoria rakennuksia, jotka ovat ihmiskunnan ylpeyden ja kunnianhimon symboleja. Pilvenpiirtäjien historia alkaa 1800-luvun lopulta, jolloin Yhdysvalloissa syntyi tarve tehokkaalle maankäytölle teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena. Ensimmäiset pilvenpiirtäjät rakennettiin Chicagossa ja New Yorkissa, jotka olivat kilpailuhenkisiä kaupallisia ja taloudellisia keskuksia.
    Pilvenpiirtäjien rakentamisen mahdollisti teräskehikon keksiminen, joka teki rakennuksista kevyempiä ja vahvempia kuin tiiliseinät. Pilvenpiirtäjien suunnittelussa ja tyylissä näkyi erilaisia vaikutteita, kuten uusgoottilainen, art deco ja islamilainen arkkitehtuuri.
    Pilvenpiirtäjien rakentaminen oli teknisesti haastavaa ja vaarallista, mutta se myös osoitti ihmisen kyvyn luoda jotain ainutlaatuista ja upeaa.
    Tässä videossa esitellään kuusi merkittävää pilvenpiirtäjää, jotka muuttivat maailmaa omalla tavallaan:
    Home Insurance Building (1885), Chicagon ensimmäinen pilvenpiirtäjä, joka käytti teräskehikkoa ja oli 42 metriä korkea.
    Woolworth Building (1913), New Yorkin uusgoottilainen mestariteos, joka maksoi 13,5 miljoonaa dollaria ja oli 241 metriä korkea.
    40 Wall Street (1930), New Yorkin moderni ja elegantti pilvenpiirtäjä, joka oli osa pilvenpiirtäjien kilpailua ja oli 283 metriä korkea.
    Empire State Building (1931), New Yorkin maailman ihme, joka nousi 13 kuukaudessa ja oli 381 metriä korkea.
    World Trade Center (1973), New Yorkin edesmennyt symboli, joka koostui kahdesta tornista, jotka olivat 417 ja 415 metriä korkeita.
    Burj Khalifa (2010), Dubain maailman korkein pilvenpiirtäjä, joka on inspiroitunut islamilaisesta arkkitehtuurista ja on 828 metriä korkea.
    Timestampit:
    0:00 Johdanto
    0:39 Teräskehikko - Pilvenpiirtäjien synty ja Home Insurance Buildingin tarina
    4:38 Uusgoottilainen mestariteos - Woolworth Building
    7:37 Pilvenpiirtäjien kilpailu kuumenee - 40 Wall Street
    10:15 Maailman ihme - Empire State Building
    12:31 World Trade Center
    15:09 Burj Khalifa: Arkkitehtoninen Ihme ja sen varjopuolet
    🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏
    🙊 TUU JUTTELEEN
    📷Instagram: / petterimikkonen
    🐦Twitter: / pmmikkonen
    📓 Facebook: / petterimikkonenvlog
    🕹️ Discord: / discord
    💎 Nettisivut: www.petterimikkonen.fi
    💌 Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi
    👕Kauppa: shop.spreadshirt.fi/pmcrue/
    VIDEON LÄHTEET:
    🎵 Musiikki: Epidemic Sound
    🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock
    📰 Kirjalliset lähteet:
    🎬 Joka viikko uusi video!
    💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi
    #pilvenpiirtäjät #historia
  • บันเทิง

ความคิดเห็น • 125

  • @vihtorisyynimaa7678
    @vihtorisyynimaa7678 9 หลายเดือนก่อน +13

    Jenkki ystävä, joka näki maaseudulla olevan rivitalon, naureskeli että Suomi on maa jossa pilvenpiirtäjät rakennetaan vaakatasoon.

    • @jarikinnunen1718
      @jarikinnunen1718 9 หลายเดือนก่อน +1

      Asuin 100 m pitkässä rivitalossa.

  • @tiina-marjamikkonen8392
    @tiina-marjamikkonen8392 9 หลายเดือนก่อน +4

    En ole käynyt pivenpiirtäjässä, enkä ihan heti kyllä uskaltaisikaan mennä.Parempi pysyä lähempänä maanpintaa.
    Video oli loistava, kiitos siitä!

  • @Leo-pd4fc
    @Leo-pd4fc 9 หลายเดือนก่อน +40

    Näin suomalaisena Suomessa asuvana satakuntalaisena en oo koskaan edes nähnyt pilvenpiirtäjiä, mulle jo Porin korkein kerrostalo Linnainmaankulma on jo yllättävän korkea, ulkomailla oon käynyt Thaimaassa, Kreikassa ja Virossa mutten oo nähnyt pilvenpiirtäjiä, olisi siistiä käydä Yhdysvalloissa NewYorkissa ihmettelemässä oikeasti SUURTA kaupunkia täynnä pilvenpiirtäjiä. Tän videon thumbnailin kuvan oon nähnyt ennenkin jossain ja on hurjaa ajatella että miten ennen on pilvenpiirtäjiä rakennettu hyvin korkealla ilman minkäänlaisia valjaita ja työturvallisuutta mikä ei tänäpäivänä tulisi kuuloonkaan. Muuten oon kuullut joskus että suomalaisia raksamiehiä on ollut mukana Yhdysvalloissa New Yorkissa rakentamassa pilvenpiirtäjiä pitääkö tämä paikkaansa? Hvää suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivää kaikille tänään 10.10 on merkittävä liputuspäivä edesmenneelle kirjailijalle Aleksis Kivelle hänen parhain ja tunnetuin teos ehdottomasti on seitsemän veljestä josta olen mustavalkoisen vanhan elokuvan nähnyt joskus koulussa historian tunnilla mutta kirjaa en ole lukenut. Tänään on myös S-marketin omistajien tilipäivä, pois tieltä kivet ja männynkävyt se on tilipäivä nyt (mulla on vasta perjantaina 13 päivä mikä on epäonnenpäivä...) btw meidän lähikaupan tuttu työntekijä on siinä musiikkivideolla mukana se on jotenkin niin siisti juttu. Petteri tää video pilvenpiirtäjien rakentamisesta ennen on varmasti tosi mielenkiintoinen. 🌎🌃🏗🗼🇫🇮🇺🇲

    • @sepporiisinen
      @sepporiisinen 9 หลายเดือนก่อน

      Väitit, että liskomiehet hallitsee maailmaa !

    • @oikosulku5873
      @oikosulku5873 9 หลายเดือนก่อน +1

      Pori🤣🤣🤣

    • @mikkorenvall428
      @mikkorenvall428 9 หลายเดือนก่อน +2

      Ei tartte Lähteä jenkkeihin asti. Jonkin sortin pilvenpiirtäjä sijaitsee niinkin lähellä kuin Malmössä johon rakennettiin maamerkiksi sellainen 1960-luvulla. Ja Frankfurtissa ja Berliinissä niitä on molemmissa useita.

    • @Baukkaa
      @Baukkaa 9 หลายเดือนก่อน

      aha

    • @Leo-pd4fc
      @Leo-pd4fc 9 หลายเดือนก่อน +1

      @@mikkorenvall428 uu aika siistii ja kuulemma Helsingissäkin on pilvenpiirtäjä esimerkiksi tunnettu tubettaja Nelli Orell muistaakseni asuu pilvenpiirtäjässä mikä on Suomen ensimmäisiä

  • @Spuge500
    @Spuge500 9 หลายเดือนก่อน +6

    10:44 tää legendaarinen kuva on muuten otettu rockefeller centerin työmaalta, eikä empire state buildingin kuten monet luulee.

  • @simojekkonen479
    @simojekkonen479 9 หลายเดือนก่อน

    Kiitos... taas huippu dokkari

  • @ottopotto8060
    @ottopotto8060 9 หลายเดือนก่อน +5

    Hyvä aihe taas Petteri👍

  • @Real_Antonzy
    @Real_Antonzy 7 หลายเดือนก่อน +1

    Tuolla setkytluvun puolella asbestia käytetty.. ei ole saanut enää vuoden 79 jälkeen käyttää joten aika hyvin mielin voi 1989 luvun talon purkaa 😁 niitähän on meidän isät rakentanut meille nykyään kolmekymppisille muksuille.

  • @nonenhei4119
    @nonenhei4119 9 หลายเดือนก่อน +7

    11min kohilla kerrotaan "60 tuhatta tonnia terästä ja 10 tuhatta tiiltä" niin lie nuo tiiletkin tonneja kun ei ainakaan kpl määränä ole mitään

  • @minesans984
    @minesans984 9 หลายเดือนก่อน +9

    Itse olen käynyt pari kertaa empire state buildingissä, ja näkymä huipulta on epätodellinen. (top of the rock) oli myös aika upea paikka. voin suositella jokaiselle.

    • @henrisuorsa1511
      @henrisuorsa1511 8 หลายเดือนก่อน

      Molemmissa käyty kanssa, top of the rock yöllä.

  • @Medievalmate
    @Medievalmate 9 หลายเดือนก่อน +3

    Loistava ja kiinnostava video

  • @myhabitspeople
    @myhabitspeople 8 หลายเดือนก่อน

    Kiitos videosta!
    Onhan sitä tullu käytyä pilvenpiirtäjissä: hotelli Tornissa, Meilahden Tornisairaalassa ja Sokos Hotel Triplassa. :D
    Ei mut vakavammin puhuen: onhan kussakin noista hiukan enemmän kerroksia kuin Home Insucaren Buildingissa.
    No joo, ihan vaan Kalasataman Majakan sisääntuloaulassa, kun aikanaan työskennellessäni pakukuskina sinne oli tilattu jotakin.

    • @villeveikko1
      @villeveikko1 7 หลายเดือนก่อน

      Tärkein, korkein ja kaunein unohtu eli Raahen tornitalo

  • @MetkuX
    @MetkuX 9 หลายเดือนก่อน +4

    Word Trade Center NEVER FORGET!!! 9/11🙏

  • @Huikka.
    @Huikka. 9 หลายเดือนก่อน +3

    Nyt on hyvä video. Tätä aihetta olen odottanut😍

    • @Aatam1
      @Aatam1 9 หลายเดือนก่อน +1

      Et ees oo akttonu vielö

    • @Huikka.
      @Huikka. 9 หลายเดือนก่อน

      katoin@@Aatam1

  • @tanneristi
    @tanneristi 9 หลายเดือนก่อน +1

    Näitä kun miettii suomalaisittain Näsinneulaan verrattuna, ovat ne aivan järkyttäviä. Burj Khalifa on aivan omaa luokkaansa, mutta se ei poista sitä, millainen jättikolossi Empire State Buildingin tai WTC:n vanhojen ja uuden tornin täytyy olla. Näsinneulan katolle on maasta 134 metriä, ja Empire State Building ja WTC ovat noin / yli kolme kertaa korkeampia. Kun miettii WTC-tornien romahdusta 2001, on tuhon täytynyt näyttää mammuttimaisen epätodelliselta kauheudelta.

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 9 หลายเดือนก่อน +2

    Jos pilvenpiirtäjän rajana pidetää 100 m, joka ei ole mikään standardi, en ole koskaan käynnyt moisessa rakennuksessa. Joskus espoon keilaniemessä olevassa Nesteen kontorissa on tullut käytyä, joka oli silloin suomen korkein tönö. Silloin kun Empire State rakennettiin ja valokuvaaja Lewis Hine napsi siitä kuvia, joista moni on kovinki tunnettu ja upeakin :) Hurjia jannuja oli nuo rakentajat...

  • @larryjacklin1683
    @larryjacklin1683 9 หลายเดือนก่อน

    Tosi kiinnostava aihe!

  • @chiasanzes9770
    @chiasanzes9770 9 หลายเดือนก่อน +7

    Yhdysvalloissa pilvenpiirtäjillä oli työssä maahanmuuttajien lisäksi myös Mohawk-intiaaneja, eli suomalaisittain mohikaaneja, jotka vuoristolaisina (yleensä) olivat tottuneet korkeuksiin eivätkä niitä pelänneet. Myös siltoja rakentamassa oli heitä mm. Brooklyn Bridge jne..

    • @Leo-pd4fc
      @Leo-pd4fc 9 หลายเดือนก่อน

      Okei, toi on tosi mielenkiintoinen nippelitieto, Mohikaani-intiaanit laitettiin rakentamaan pilvenpiirtäjiä ja siltoja eivötkä he niiden tekemistä pelänneet MUTTA ikävää on se että siinäkin varmasti kuoli monia Mohikaaneja... 🌃🌉

    • @villeveikko1
      @villeveikko1 8 หลายเดือนก่อน +1

      Kyseisen heimon jäsenillä ei ollu lainkaan korkeanpaikan kammoa eli heitä ei hirvittäny katsella alas sadan metrin korkeudesta

    • @Leo-pd4fc
      @Leo-pd4fc 8 หลายเดือนก่อน

      @@villeveikko1 ihaatelivat vaan maisemia ja tykkäsivät olla lähellä heidän omia jumaliaan tyyliin

    • @pirjosaarimaki6925
      @pirjosaarimaki6925 7 หลายเดือนก่อน

      ​@@villeveikko1Joo, tän teorian oon joskus itekin kuullut että heiltä puuttuu kyky kokea korkeanpaikankammoa.

  • @eveliina_
    @eveliina_ 9 หลายเดือนก่อน

    Oon käyny New Yorkissa Summit One Vanderbiltissä. hienot näkymät !

  • @victorkulmala3292
    @victorkulmala3292 8 หลายเดือนก่อน

    Isä kuoli asbestiin ja luultavasti olen itsekkin urallani joskus altistunut🤔 kiitos Petteri taas kerran hyvästä videosta.

    • @villeveikko1
      @villeveikko1 7 หลายเดือนก่อน +1

      Juu on se vähän eri asia olla esim. tehtaalla valmistamassa asbestilevyjä ilman riittäviä suojavarusteita kuin että kotona seinissä olis ehjiä asbestilevyjä tai että lattiamaton alla olis asbestia ku ei se kodeissa pääse mihinkään leijailemaan tai keuhkoihin kulkeutumaan.
      Ja kyllä ehjää asbestimateriaalia pystyy käsitteleen ilman suojavälineitä ku ei niis mitään kuppaa tai klamydiaa ole 🤣 mut jos ne levyt on rikkoutunu tai sitä pitää pilkkoa niin sit kannattaa laittaa maskit ja muut suojavälineet.
      Koska ne maskit kuitenki kykenee pysäyttään asbestikuidun ja muun erittäin hienojakoisen ja raskaan kvartsipölyn toisin ku jotain paljon pienempiä viruksia ja bakteereja 🤣 nehän menee maskista läpi niinku kärpänen tennisverkosta

  • @SuperMika70
    @SuperMika70 9 หลายเดือนก่อน

    🤘

  • @gustavus1523
    @gustavus1523 9 หลายเดือนก่อน +2

    Sen verran korjaisin, että 1973 valmistuneen Willis Towers ylin kerros on 413m. On korkempi kuin Empire State WTC:n jälkeen. Jos unohdetaan antennin, Willis Towersin ohittaa vasta Taipei 101, jossa ylin kerros 438m. Valista jää pois Petronas Towers, jonka yli kerros 375m. Antennin kanssa korkeampi kuin Willis Towers.

  • @lasselahti4056
    @lasselahti4056 9 หลายเดือนก่อน

    n. 15 vuotta takaperin olin alihankintana xxx paikassa teräsvalimolla / murskaintehtaalla vaihtamassa syöttökaapeleita kellarissa. Siellä mukava ilmanlaatu. Kaikki mitä sata vuotias konepaja on kellariinsa imaissut. Kaapelihylllyt ihanasti lämpöputkien takana, jotka tottakai oli eristetty asbestilla (tää on muuten paha monessa kerrostalon pyöräkellarissa näkee, se kipsin näköinen eriste jossa sellaista vanhanajan karhunlankapunosta tms ei ole kipsiä vaan asbestia. Hyvä ensiapu asbestiin on kosteus, kertoivat asbestimiehet. Märkänä se ei pöllyä, joskin jää ihan yhtälailla kiinni keuhkoihin ja mihin tahansa ruumiinaukkoon josta se sisään pääsee, oli märkää tai ei. Asbestikuitu on kuin ongenkoukku, jossa on molemmissa päissä koukku ja pirusti väkäsiä. Se kun jää johki kiinni, se ei irti lähde.) Asbesti ukot sitten menivät kellarissa edellä eristetyssä tilassa ja purkivat eristeitä, ja aina varoajan jälkeen sitten perässä mentiin ja purettiin ne vanhat kaapelit hyllyltä (sahattiin metrin paloiksi, ranteen paksuista rauta-armeerattua öljypaperi kaapelia ;D Taisivat olla melkolailla alkuperäsiä. Mutjoo tuolloin kyllä hirvitti sen verran paljon mahd pölyt, ammattiukoista huolimatta, että hommasin oman kunnollisen suojaimen, kun sitä ei työnantajalta herunut "koska asbesti on purettu edeltä ammattilaisten toimesta, niin tavallinen pölysuojain riittää!" (No ei todellakaan riitä. Ei tuollaisiin paikkoihin kannata suostua ilman kunnollista selvitystä raikasilmasuodattimia ja sen sellaista. Tainoh valintojen maailma. Meneehän ne työt kätevämmin kun vaikka tupakki suussa menee ja siitä filtterin läpi imee raikasta ilmaa, mutta myös loppu tulee "kätevämmin". :P Voitte kuvitella minkälainen on sata vuotta vanhan teräsvalimon kellari. Shiellä phikkhaisen phöllyää, ja taatusti myrkyllistä, terävää ja sisukalut rikkovaa tavaraa, joku enempi joku vähempi. Toinen ikävä paikka missä tullut käytyä oli lasitehtaan kellari. Kaikki oli alkuun katsottuna "kauniin sokerokuorrutuksen peitossa", kuin "hieno ensilumi" muistan ajatelleeni -> KRIIITS hetkinen täähän on LASIPÖLYÄ. GLUNK. *palaa samoja askelia takaisin hakemaan suojaimia hengitystä pidättäen ja koko maailmaa varoen*. "Esko Tulonen, oli työläinen tehtaan myrkkyjen seassa, jotka ei herroja rasita.. "

    • @lasselahti4056
      @lasselahti4056 9 หลายเดือนก่อน

      Asbestista saisit melkein oman erillisen videon. On sen verran hyvänlaatuinen "hupsista" ollut aikoinaan. Karmeaa tavaraa.

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 8 หลายเดือนก่อน

      Osa siitä putkien eristeaineesta on juurikin kipsivelliä pelkkää asbestia sekään ei ole,asbesti velli ei sellasenaan kasassa pysy.

  • @suoratesto1789
    @suoratesto1789 9 หลายเดือนก่อน +2

    Korjaus: Kun World Trade Centerin kaksoistornit romahtivat syyskuun 11. päivän iskuissa vuonna 2001, Empire State Buildingistä tuli jälleen New Yorkin korkein rakennus ja myös Yhdysvaltain toiseksi korkein pilvenpiirtäjä. Ei maailman korkeimmaksi 😊

    • @Tukez_15
      @Tukez_15 9 หลายเดือนก่อน

      Ketään ei kiinnosta🖕🏿

    • @haahuilijamies7585
      @haahuilijamies7585 8 หลายเดือนก่อน

      Luulisi kuitenkin tosiasioiden kiinnostavan?
      Mikä merkitys näillä videoillakaan olisi, jos faktat ei täsmää?@@Tukez_15

    • @BowJobbs
      @BowJobbs 8 หลายเดือนก่อน

      ​@@Tukez_15mene sinä vittuun länkyttämästä jos ei kiinnosta.

  • @luukasvRC
    @luukasvRC 8 หลายเดือนก่อน +1

    Työturvallisuus on muuttunut huomattavasti😅😅

  • @butanezi
    @butanezi 9 หลายเดือนก่อน

    Siluetti eli silhuetti on varjokuva tai ääriviivakuva, joka tavallisesti esittää ihmistä, eläintä, esinettä, maisemaa tai tapahtumaa. Tyypillisin tällaisen kuvan laji on ilman luonnostelua mustasta paperista saksilla leikattu ihmisen profiilikuva, joka liimataan vaaleaan kartonkialustaan.

  • @irjirjirj
    @irjirjirj 9 หลายเดือนก่อน

    Hyvä video. Kiinnostaisi tietää miten haette villen kanssa tietoja näistä asioista, joku ryhmä taustalla tjs🙂?

  • @helivakimies-do9hw
    @helivakimies-do9hw หลายเดือนก่อน

    Eipä silloin paljoa työturvallisuudesta tiedetty,ihan pyörrytää kun noita kuvia katsoo!

  • @Panzer_Revolt
    @Panzer_Revolt 8 หลายเดือนก่อน

    😁💪💪🙂

  • @GucciDonLitMane
    @GucciDonLitMane 9 หลายเดือนก่อน +1

    Kyllä sitä korkeuksissa keikutaa nykyää suomes halvemmallaki

  • @konstanygard4793
    @konstanygard4793 9 หลายเดือนก่อน +1

    Millon tilausnapista saa päästää irti?

  • @Jari1973
    @Jari1973 9 หลายเดือนก่อน +2

    Semmosesta vois tehdä videon.. että kuinka paljon sattuu kun joku hyönteinen pistää.. paarma ja ampiainen on varmaan 0,5.. mutta kuinkas paljon sattuu jos istuu kusiaispesässä 10 min 😁..
    Kuinkahan paljon ihmiseen oikeesti voi sattua mitattuna jollain mittarilla??

  • @MrBanaanipommi
    @MrBanaanipommi 9 หลายเดือนก่อน +1

    Tällein kun kehutaan pilvenpiirtäjien ulkonäköö yms niin mulle nuo ei ole sen enempää kun roskapönttö kadulla...en tykkää muutenkaan kaupungeista ollenkaan...

    • @Sanna349
      @Sanna349 8 หลายเดือนก่อน

      MrBanaani juu mut mieluummin pilvarissa kun roskapöntössä ..😂

    • @MrBanaanipommi
      @MrBanaanipommi 8 หลายเดือนก่อน

      nojjuuuu mut en minäkään roskapöntös asu vaikka maalla asunkin :D mut mulle pilvenpiirtäjä on yhtä hieno kun se roskis... @@Sanna349

  • @user-tc3co5bb5g
    @user-tc3co5bb5g 9 หลายเดือนก่อน +1

    Maahan muuttajat ja moni intiaani rakensivat noi pilvenpiirtäjät kunnia heille

  • @Skibidisigmaohiofanumtax
    @Skibidisigmaohiofanumtax 9 หลายเดือนก่อน +1

    Oisko Severi Lahtisen vankeustuomiosta video joskus?

  • @perttikultanen2385
    @perttikultanen2385 8 หลายเดือนก่อน

    Työturvalisuus asiat oli tuohon aikaan melko retuperällä tuolla.

  • @Veeti-si9qg
    @Veeti-si9qg 9 หลายเดือนก่อน +2

    Mun sukunimi on Mikkonen

  • @aadolffi6234
    @aadolffi6234 9 หลายเดือนก่อน

    Näin rakentajana aina teetättäisin asbestikartotuksen vanhoihin paikkoihin ennen purkua. Sitä voi olla v..... joka lävessä. Tuoreehkona kerrostalomiehenä itteenikin hirvitti tehdä hommia viime työmaalla (v2021 kun menin harjoitteluun nykyiseen firmaani) missä uusi kompleksi liittyi vanhoihin taloihin. Pakko luottaa että työnantaja oli tehnyt kartoituksen sillä kun kaivinkoneella pannaan paikat paskaksi ni luulis jo pöllähtävän

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 8 หลายเดือนก่อน

      Mikäs pakko sitten on olla sielä pihalla hengittelemässä jos kaivinkone talon kasaan painaa? täälä purkivat naapurista talon eikä miehiä näkyny kun koneiden hyteissä.
      Toki asbestikartoitus on nykyään pakko tehdä,ilman sitä ei saa purkaa mikään firma.

    • @aadolffi6234
      @aadolffi6234 8 หลายเดือนก่อน

      @@Tessulandiakäskettyjä töitä tekemässä yleensä

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 8 หลายเดือนก่อน

      Jep kyllä ne tutkii täälläkin oli autiotalot ensin tutkittu sitten vasta purettiin,ei niitä muuten fima lähde tekee

  • @mikaa7055
    @mikaa7055 9 หลายเดือนก่อน +2

    Tee siitä kaasuputkesta video

  • @SUOMI_PERKELE
    @SUOMI_PERKELE 9 หลายเดือนก่อน +1

    Hä tiesin jo ennen tätä videoon että ke rakennettiin ilman. Valjaita

  • @BeritSaukko
    @BeritSaukko 8 หลายเดือนก่อน

    Minua huimaa jo, kun katson noita kuvia palkilla istuvista miehistä. En ymmärrä miten he pystyivät työskentelemään tuollaisissa olosuhteissa ilman mitää turvalaitteita.

  • @He_Mies
    @He_Mies 9 หลายเดือนก่อน

    En ole

  • @joelkorhonen4033
    @joelkorhonen4033 9 หลายเดือนก่อน

    (Empire state )10 miljoonaa tiiltä+ ei tuhatta 🎉

  • @hilpatahoi
    @hilpatahoi 9 หลายเดือนก่อน +2

    olen käyny empire state buildingissä

  • @arttuvesterinen6984
    @arttuvesterinen6984 9 หลายเดือนก่อน +1

    Wooli reteesti rakennutti, käteisellä.

  • @jounit6849
    @jounit6849 9 หลายเดือนก่อน +1

    !00 miljardin velka 😭
    Keneltä?
    Kuka maksaa ellei saa perittyä 🤔

  • @PaskatVitsit
    @PaskatVitsit 8 หลายเดือนก่อน

    Huh miten rautahermoista touhua ollut tuo pilvenpiirtäjien rakentaminen! Päässä pyörii jo kun katsoo tätä videota. Pyörii tosin jo silloinkin kun 1. Kerroksisen omakotitalon katolta lumia käy pudottamassa 😂

  • @Ragnarok20854
    @Ragnarok20854 8 หลายเดือนก่อน

    Eipä kyllä videosta selvinnyt, että miten noi on rakennettu.

  • @kalmarii
    @kalmarii 9 หลายเดือนก่อน +3

    tee video Kiinan sisällissodasta

    • @evvk8865
      @evvk8865 9 หลายเดือนก่อน +2

      Tai tulevasta Suomen sisällissodasta.

  • @user-xb7ol2pd8v
    @user-xb7ol2pd8v 8 หลายเดือนก่อน

    ei pilvenpiirtäjässä mut stadikan tarnissa muutaman kerrran pikkuskidinä :)

  • @teemuseppanen409
    @teemuseppanen409 9 หลายเดือนก่อน

    Porukoite talo kans -89 rakennettu, ei oo käytetty aspestia.

  • @villeveikko1
    @villeveikko1 8 หลายเดือนก่อน

    Eihän asbestilevyt ole vaarallisia ellei rakennetta riko tai palastele, on erittäin hyvä paloeriste eikä ehjiä levyjä ole tarpeen vaihtaa. Asbestiahan käytettiin 90 luvulle asti mm. Lattiamattojen liimoissa

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 8 หลายเดือนก่อน

      Juurikin näin,ihan oikea vastaus,asbesti Ei ole myrkky kuten nykyään väärin moni asiaa levittelee,isäni oli työmailla joissa asbestipöly leijui kun putkiaeristivät,mitään asbestoosia ei keuhkoista löytyny kun seulonnassa kävi.
      ihan muista syistä kuolikin,toki nyt kun asbestin vaarat tiedetään ei sen kanssa kannata enää turhaa leikkiä,mitä sitten aiheutaakaa nämä nykyajan kaiki aineet kunnes saadaan selville? ainakin vesiperustaiset maalit ovat kovia aineita jos mennään hiomaan eikä suojauduta!

  • @juissimehu111
    @juissimehu111 8 หลายเดือนก่อน

    Suomeen pitäs tulla joku ihan kunnon pilvenpiirtäjä näsinneula alkaa käydä aika tylsäksi

  • @micah9052
    @micah9052 8 หลายเดือนก่อน

    Noiden rakennusten huoltotoimetkin ovat varmasti melkein yhtä vaarallisia kuin itse rakentaminenkin.

  • @penaarja
    @penaarja 9 หลายเดือนก่อน

    1999 kävin WTC tornissa ja 2010 Empire State building

    • @Tukez_15
      @Tukez_15 9 หลายเดือนก่อน

      Ketään ei kiinnosta

    • @Sanna349
      @Sanna349 8 หลายเดือนก่อน

      ​@@Tukez_15sua kiiñnosti niin paljon että kommentoit🤣😆😆🤣

  • @junabongarimaailmalla4215
    @junabongarimaailmalla4215 8 หลายเดือนก่อน

    Hei mä aluaisin että sä teet lento onnettomuus videon joka on uberling mid air collision video mä oon halunnut kuulla sen.

  • @toukoylinen1805
    @toukoylinen1805 9 หลายเดือนก่อน

    Hiilidioksidi päästöt per neliö rakennus vaiheessa

  • @Miko_Haapane
    @Miko_Haapane 8 หลายเดือนก่อน

    Voisit tehdä videon missä kerrot paljon enenmän Burj Khalifasta?

  • @laavu526
    @laavu526 9 หลายเดือนก่อน

    Hyvä aihe👍

  • @user-zj5xi3bp5e
    @user-zj5xi3bp5e 9 หลายเดือนก่อน

    Ootko Petteri juhlinut muiden tubettajien kanssa, muidenkin kuin Mäkipellon Villen kanssa?

  • @metsa12
    @metsa12 9 หลายเดือนก่อน

    Olenl käynyt. Shanghaissa useammassakin

  • @Caipuu
    @Caipuu 9 หลายเดือนก่อน

    En o käyny eikä oikee kyl tekis mielikää, ei ees enne tätä videoo tehny 😃

  • @alfasaurus362
    @alfasaurus362 9 หลายเดือนก่อน

    en oo käyby

  • @jtm1979
    @jtm1979 9 หลายเดือนก่อน +4

    Tämä on aina ollut kiehtova aihe! :)

  • @sokkiko1
    @sokkiko1 9 หลายเดือนก่อน +1

    Petteri

  • @dasfweqa2235
    @dasfweqa2235 9 หลายเดือนก่อน +1

    Kunnon NPC mikkonen kun uskoo kaksoistornien romahtaneen pystysuoraa alas niiden lentokoneiden takia. Mite sit toi 7 torni johon ei ees osunu konetta. Rokote toimii.

    • @pmikkonen
      @pmikkonen  9 หลายเดือนก่อน +1

      Joo just näin

  • @thorgrim4326
    @thorgrim4326 9 หลายเดือนก่อน

    Se ei ole kehikko vaan runko!

    • @Sanna349
      @Sanna349 8 หลายเดือนก่อน

      Ymmärsit kuitenkin 😆

    • @thorgrim4326
      @thorgrim4326 3 หลายเดือนก่อน +1

      ​@@Sanna349 ymmärsin tietenkin, mutta tietovideoissa pitää käyttämään oikeita termejä 😊

  • @Sanna349
    @Sanna349 9 หลายเดือนก่อน +1

    Eka😂

    • @hepuhassuli4918
      @hepuhassuli4918 9 หลายเดือนก่อน +5

      TOLLO mikä TOLLO

    • @jounit6849
      @jounit6849 9 หลายเดือนก่อน

      yhdeksässadaskolmas

    • @Sanna349
      @Sanna349 9 หลายเดือนก่อน

      ​@@hepuhassuli4918pöllö mikä pöllö 😂

  • @Patrik-yb5vi
    @Patrik-yb5vi 9 หลายเดือนก่อน +2

    Eka

  • @natzo9496
    @natzo9496 9 หลายเดือนก่อน +4

    eka

  • @velimattikoivula8460
    @velimattikoivula8460 9 หลายเดือนก่อน

    Eipä noita Suomessa paljon ole.😮
    Ja ei ihan "tavalliset" ihmiset niitä rakenna, todellakaan! Mitä hyötyä edes niistä on?? On aika kallis maamerkki!!$$€€€€£

  • @jarikinnunen1718
    @jarikinnunen1718 9 หลายเดือนก่อน

    th-cam.com/video/s7DAhj6TMEg/w-d-xo.html LAUREL&HARDY Komedia aiheesta.