Arkiruokaa! MAKKARAPERUNAT!
ฝัง
- เผยแพร่เมื่อ 9 ก.พ. 2025
- Kyllä se yksinkertainen on vaan hyvää. Ei voi muuta sanoa. Perunoihin ehkä olis pientä rapeutta kaivannut mutta ei se mitään.
Liity jäseneksi.
/ @chefwallin
Kamerakalusto. kuva-jarvinen....
Tilli-hunjakastike
100g Kermaviiliä
1 rkl Hunajaa
1/3 tl Suolaa ja mustapippuria
1/2 tl Dijon sinappia
1 tl Sitruunanmehua
1 dl Tilliä hienonnettuna
Makkaraperunat
Perunoita pilkottuna
Makkaraa pilkottuna
Tryffeliöljyä
1 Sipulit pilkottuna
1 Valkosipulin kynsi hienonnettuna
Suolaa
Mustapippuria
Rucolaa
1 dl Hienonnettua persiljaa
1. Laita perunat kylmään veteen hetkeksi. Siivilöi, kuivaa ja mausta suolalla, sekä tryffeliöljyllä. Lisää uunipellille makkaroiden kanssa ja paista ensin 250 asteisessa noin 20min, sekoita ja laita grillivastus ja kiertoilma päälle. Odota että uuni lämpiää ja paista vielä 5-10min.
2. Siirrä perunat ja makkarat kulhoon. Lisää rucolaa, persiljaa, mustapippuria, suolaa ja tryffeliöljyä. Sekoita ja laita tarjolle valitsemiesi kastikkeiden kanssa.
Airfryerissa saa ylläri ylläri aika rapsakoita potuista. Pilkkoo potut, potut kippoon, huuhtelee kylmällä vedellä kunnes pois kaadettava vesi on kirkasta, potut suoraan vedestä airfryeriin 200c/10min, potut pois, sekaan öljyä ja halutut mausteet, takas fryeriin 200c/10min. On muuten rapeeta.
Joo kaikilla ei sitä oo ni siks tein uunis 😁
Kiertoilmauuni on sama asia :-) sit jos on mahdollista uunista laittaa kiertoilma + grillivastus päälle niin on viel rapeempi ja parempi lopputulos.
@@MavaantassaEi o sama, AirFryer parempi.
@@djmoo sehän riippuu täysin uunista ja airfryerista :D samatoiminta periaate noissa on.
Kiitos jälleen hyvistä vinkeistä! Makkaraperunat, aaaa että, kansallisaarre :D
Kyllä helppoa ja herkullista 💪💪
Uskallapa mennä makkaraperunafoorumiin tämän kanssa ja tuut heitetyksi ulos pyttipannusi kanssa :D jotkun paikat on vaan ahdasmielisiä. hieno makkispekkis annos kivalla tvistillä, kuten aina!
Jooo niitä riittää 😂 itselle ne on makkaraperunat kun niissä on makkaraa ja perunaa😂
Ei siinä oo mitään ahdasmielisyyttä, vaikka kummassakin on makkaraa ja perunaa niin ei makkaraperunoiks sanota esim makkarakeittoa, nää on ihan eri ruokalajeja. joidenkin on sekin näköjään vaikea ymmärtää
niinno, tässä ei taidettu puhua sopasta mitään, vaan siitä hiuksenhienosta erosta, joka jonkun puristin mielestä erottaa makkaraperunat ja pyttipannun. Mutta kiitos, että todistit väitteeni todeksi :)
tee josku kasvisruokaa? vaikka tofusta tai linsseistä?
Hmm noo miksei.
Huilun tuhti ainut ja oikea makkara. ❤
Toki makkispeessä sitten joku jauhonen hk lenkki tai vastaava tietenkin 👍
Se on hyvä 👍
Nyt on FRESH :D
Aina 💪😂
Päällikkö ❤
💪💪💪
Keittäisin eka perunat kuori päällä jonka perään se kylmä vesi liotus. Sitten jääkaappiin yön ajaksi että ne kovettuu takaisin ja sitten kuorin ennen makkaraperunoiden tekoa. Se nyt ei ole nopeinta mutta ei ole kova vaiva keittää perunat päivää aiemmin :P
ite jos keitän pottuja niin keitän kunnolla kerralla mut ne tahtoo aina keittyä hieman liikaa ku häslään samalla kaikkee muuta ni ne sit alkaa halkeilee ja murenee ja sit vielä pistää johonki paistumaa ni mössökshän ne tahtoo mennä :D
No ei kyllä 👌
@@MrBanaanipommi Sen takia pitää heti keiton perään antaa kattilan läpi mennä ihan hetki kylmää vettä kun ne kypsyy vielä senkin perään kun levyltä pois ja just yön yli jääkaapissa niin ne kovettuu takaisin sellaiseksi joka on hyvää just makkaraperunoihin tai vaikka pyttipannu/paistinperunaan. :) Jätän vaan samalla siihen kylmään veteen irrottelleen tärkkelystä etten heti pistä jääkaappiin.
@@shagath njaa, mää oon aina vaa keittäny sen verran et saa jonkun instrumentin menemään potusta läpi ja sit antanu hetken viel olla ja sit laskenu vedet pois. tosin ihan yleiskäyttöö varten, mää saatan joskus napata aamupalaks jääkaapista suoraan kylmiltään yhen kuorimattoman potun ja ehkä ripotella vähä siihe suolaa ekan haukun jälkeen :DD
Paistinpotut tehdää noin, makkaraperunat on eri juttu.
Tunnin oli perunat uunissa, ennen kuin olivat syötäviä. Mitä tein väärin? Mut hyviä tuli kuitenkin 😃
Pakko olla uunissa jtn vikaa kyllä 250asteessa pitäis nopeemmin tulla😂 Mutta kiitos 💪
Pilkkivideo kiinnostaa!
Hard Kokin katsojien toivoma
Joo saattaa olla 😃
Näitä nyt 10 eri jaksoo niinkö hardkokilki
Ootko Michelin kokki? Mikä ravintola? vai ihan amispohjan käyny? Vai ootko ylipoppilas kokki, eli vähän paremi kuin pekkä amiskokki. Ei sil kyl väliä ole, ihan mielenkkinnosta.. Kyl itesoppinutkin voi olla top chef.
👍
Lähdetään porukalla laivalle ja cheff wallin tarjoo jäi mieleen. Olikohan muuta tärkeää videossa 🤔
😂 eiiii
makkaraperunat on mun omia lemppariherkkuja, teen kun en jaksa vääntää mitään.
oon monia makkaroita testannu makkaraperunoissa ja tällä hetkellä oma lemppari on hk:n maakarin chorizo.
ei musta makkaraperunoihin oikein sovi mutta oma lempparimakkara on kyllä hyvälaatunen bratwurst. niitä tulee kesäsin syötyä nuotiolla.
Bratwursti on kyll hyvää👌👌
Makkara perunat toimii aina ❤️
Kyllä💪
Currywursti on makkaraperunoihin aika kova. Ja ylipäätään mausteisemmat makkarat, niin ei itse annos tartte maustamista, ja maku on vahvempi ja pysyy paremmin. Chirozzo olisi varmaan hyvä sekin.
Joo onhan tuo lärvisenkin aika mausteinen👌 Mutta noihin voi nyt käytännössä laittaa mitä vaan. Harvoin menee kauheesti pieleen😂
Kivikylän huiluntuhti tietenkin.
No sekin toimis kyl 👌
Yks video ehdotus olis Chef Wallinin kalapuikot itsetehdyt ja tartar kastike.
Hyvä idea 👍
Teeppähä nuo raaka-perunat pitkittäin "lohkoina". Ja freesaat ne voi-pannulla (paistin pannulla), ehkä hieman väriä pintaan. Laita ne makaamaan eli jäähtymään mihi haluat, mutta tee tuo kaikki justiin kuin teit juuri nyt.
Joo pannulla sais noista makkaroistaki kyllä parempia mut nyt laiska meni helpolla 😂
@@ChefWallin No ei se laiskuus varmastikaan, vaan kokonaisuuden yhtäaikainen toteutus 😁 Kaikki yhtäaikaa on se, mikä tekee ammatin.
Minun idea tullu toteen. Mut ois tuon tillin voinu soosii korvata melkee ruohosipulil. Ku kummin makkarapotut 😁
💪💪 Tilli sopii loistavasti ja maistuu paljo enemmän ku ruohosipuli. Se on aika mauton mutta toki se on myös kyllä helppo korvata sillä jos haluaa 👌
@ChefWallin ite en tilli lihasta välitä 😎 siksi vaa heitin. Mut joo itellä raaka keltasipuli on must melkee makkispekkiksii. Tää oli sun versio 👆
@ Joo laitoin kyllä kans raakaa sipulia lopussa. Mutta joo näitä nyt voit tehdä miljoonilla eri tyyleillä 😃 jos kunnolla tekis ni fritin kautta perunat ja makkarat 😁
Potut ensin pottuina ja makkarat vasta myöhemmin, niin saat potutkin onnistumaan.
👌👌
Aitoon Turkulaiseen makkispekkikseen tulee käristemakkaraa. Hevosmakkara toimii myös!🎉
💪💪
hep,siinä vaiheessa kun pääsee syömään ruoka onkin jo kylmää
Öö ei oo 😂
Käyppä pilkkikisoissa pihvijengin kanssa ja kahtokaa kuka voittaa 😂
Joo se on ollu ajatuksenakin😂 Tosin ihan vitunntylsä video kun kukaan saa mitään😂
Ennoo maistanu Lärvisen lerssiä, se makkara on tosi hyvää!
😂😂
th-cam.com/video/amQH_p52G-U/w-d-xo.htmlsi=Xm1rxYo_sr-4mRBl
Hienoa että kerroit 💪
Makupeku videoihin ei ikinä kyllästy🥵
No ei💪
Hookoon blöötä ja oolannin poimuranskalaisia niin on hinta-laatusuhde kohdillaan...tai no, ainakin se hinta.
No se on ja fritin kautta vielä ni ai että 💪
Otsikossa on varmasti nyt joku virhe? Teit videolla pyttipannua.
Oliko siinä pannu jossain vai 🤨
Laivalle vois lähtee🤔
💪💪
Tsekkaa kalatarinoita-sivu.
Joo niiden kanssa pitäis mennä talvella. Tunnen sen petterin ihan lapsuudesta asti. Haluisin ehkä tonne lapin suuntaan pilkille ni siks kyselin 😁
@ mä oon sen Jarin kans käyty aikoinaan torniolla ja Kuusamossa muutama kerta. Hauska ukkeli.
Makkaraperuna foorumilla tulis huutia ettei toi oo makkaraperunat vaan pyttipannu koska ei ole ranskalaisia 😂
No ihan varmasti 😂 Sehän tässä olikin vähä ajatuksena et siitä tulis sanomista kun kommentit on aina hyvästä mutta ei oo viel tullu 😁 Toisaalta kyllähän toi vähä pyttäriä muistuttaa. Ainoo iso ero vaan että ei tehdä pannulla eikä oo kananmunaa päällä
olipas mukava ohjelma taas
Kiitos 👍👍
Jämin rahtipalvauksen riista-juusto-jalapeno makkara
No semmosesta en oo kuullutkaan😁
noi on kyllä kaukana "makkaraperunoista"
No mitäs nää sit on 🤣🤣 eiks siinä ole makkaraa ja perunaa
Bratwursti on makkaroiden kuningas!
👍👍
Erikoiset arkiruoat teillä
@@huhuhhuhuh Kai lapsiperheissä esim rankalaiset ja nakit aika perus settiä ni eiks tää mee ihan samaan kategoriaan😂
Ite teen makkaraperunat yleensä bratwurstista!
@@roopepeltokangas9138 joo seki toimii varmsti
Koska hotwings videoo?
No perkele pitäis kyllä tehdä
Koska hot wings videoo?
Tulossa on
Tuleetulee 😂
Koska Matthew hankkii oman asunnon? Pois äitin kellarista
@@Karvisen_jugi Omistan asunnon helsingistä ja tampereelta kiitos vain.