PS. 5,5 milj. asukkaan Suomessa virkamiehiä ja viranhaltijoita 723000. 8,5 milj. asukkaan Sveitsissä virkamiehiä ja viranhaltijoita 265000. (Sveitsissä tulovero 10%).
kiitos riikka että pidät tämän kansan puolta tämä keskusta on vajonut niin alas tämän nyky hallituksen kanssa ja pyllistää milloin mihinkin suuntaan nyt tarvitaan tekoja ja nimenomaan suomen asiat laitettava kuntoon mut kiitos riikka että jaksat olla ääni torvena jatka samaan malliin me kanustetaan sinua itsekkin olen perus suomalainen ja aijon pysyä perussuomalaisissa mut kiitos riikka ja mukavaa päivää😍
Valtio tukee miljardeilla euroilla erilaisia yhdistyksiä ja ideologisia seuroja. Näistä pitää leikata ensimmäiesksi ja palauttaa rahoitus taiteeseen, yhdistyksiin, seuroihin ja kehitysapuun vasta sitten kun budjetti on ylijäämäinen ja on rahaa jota oikeasti voi jaella.
Hyvä tiivistysvideo omista argumentaatioista. Selkeää, ymmärrettävää ja loogista. Prioriteetit ovat Riikalla kohdallaan. Hoidetaan kotimaamme haasteet ensin ja keskitytään ensisijaisesti oman kansan hyvinvoinnin turvaamiseen ja lisäämiseen. Jos resursseja jää "yli", voidaan auttaa tarveharkintaisesti muitakin. Jos tällä maalaisjärkisellä ydinperiaatteella kaikki maat toimisivat (kuten pitäisikin), olisi perusasiat maailmassa jo varsin tolkullisesti kohdallaan. Kiitokset.
Ja tämä orjakauppa on laskenut Suomalaisten palkkoja tai jätteneet heidät työttömiksi, kun muualta saadaan halvempaa... ei niistä Suomalaisista työntekijöistä ole pulaa, heidät tehdään työttömiksi. Thaimaassa voi elää 5 euron tuntipalkalla, Suomessa ei voi.
Moni on varmaan katsonut Australian rajalla, tv-ohjelmaa, siinä vähän hepposin perustein maahan pyrkivät lähtevät usein samana päivänä lentokoneella takaisin sinne mistä tulikin. Suomessa taas viranomainen on todennut, että henkilöllä ei ole perusteita suomessa oleskeluun ja käännytetään takaisin. Niin suurinosa näistä puunhalaajista on sitä mieltä, että henkilöä ei kuulu lähettä takaisin ja hänelle tulisi vielä kustantaa teveydenhulto yms. Siis mitä VITTUA.
2023 soterahat...Paljoko sitä on rahaa. Rahaa tuntuu olevan sodan rahoitusta ja aseistusta varten, mutta paljoko on varattu Suomen kansaa varten soteen, vuodelle 2023. VAI, vähennetäänkö alueista puolet, kun rahaa ei ole. Kertokaa toki.
Petteri haluaa kokoomuksen tavoin asettaa koko Suomen orjatyöläiskansaksi. Palkanmaksuilla ei ole väliä, kunhan vaan jokainen tekee jotain. Kokomus ei ole koskaan tajunnut sitä, että tavallinenkin kansa tarvii rahaa. Kokomus näkee vain sen, että yrittäjien on pärjättävä, vaan kansa tehköön orjina (matalapalkkaisina tahi palkatta) töitä firmojen rikastuttamista varten.= Pähkinänkuoressa kokoomus
Kiitoksia, Riikka! 👍🇫🇮
PS. 5,5 milj. asukkaan Suomessa virkamiehiä ja viranhaltijoita 723000. 8,5 milj. asukkaan Sveitsissä virkamiehiä ja viranhaltijoita 265000. (Sveitsissä tulovero 10%).
Oho..
Sais olla vähempikin Suomessa.
Siinähän sitä olis leikattavaa 🤔
kiitos riikka että
pidät tämän kansan puolta tämä keskusta on vajonut
niin alas tämän nyky hallituksen kanssa ja pyllistää milloin mihinkin suuntaan
nyt tarvitaan tekoja ja nimenomaan suomen asiat laitettava kuntoon
mut kiitos riikka että jaksat olla ääni torvena jatka samaan malliin me kanustetaan sinua
itsekkin olen perus suomalainen ja aijon pysyä
perussuomalaisissa mut kiitos riikka ja mukavaa päivää😍
Valtio tukee miljardeilla euroilla erilaisia yhdistyksiä ja ideologisia seuroja. Näistä pitää leikata ensimmäiesksi ja palauttaa rahoitus taiteeseen, yhdistyksiin, seuroihin ja kehitysapuun vasta sitten kun budjetti on ylijäämäinen ja on rahaa jota oikeasti voi jaella.
Hyvä tiivistysvideo omista argumentaatioista. Selkeää, ymmärrettävää ja loogista. Prioriteetit ovat Riikalla kohdallaan. Hoidetaan kotimaamme haasteet ensin ja keskitytään ensisijaisesti oman kansan hyvinvoinnin turvaamiseen ja lisäämiseen. Jos resursseja jää "yli", voidaan auttaa tarveharkintaisesti muitakin. Jos tällä maalaisjärkisellä ydinperiaatteella kaikki maat toimisivat (kuten pitäisikin), olisi perusasiat maailmassa jo varsin tolkullisesti kohdallaan. Kiitokset.
Rahaa löytyy ukrainalle hyökkäyssotaa varten, mutta ei löydy omalle valtiolle parempaan soteen. = faktaa
Tosiaan🤔Suomalainen ykkönen omassa maassaan👌👍
Hyvä!
Ylevero,dieseli vero, ministerien avustajat sekä kulukorvaukset pois niin ollaan jo hyvissä lähtö asetelmissa!
Lisää kehitysapu ja keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpitäminen... Noista tulee helposti 2-3 miljardia vuosittain...
Pelkkä YLE:n budjetin rajoittaminen toisi jo isoja säästöjä itsestään
@@Esa826 Jep, tai koko pulju maksukortin taakse...
Muuta Ahvenanmaalle jos YLE-veron maksu häiritsee. Siellä ei tarvitsekaan maksaa.
@@lukkik Sinähän maksat muuton tottakai!
Hyvä Riikka 👍👍
Miten lie , sote vuodelle 2023
Heja Riikka , tervehdys täältä Ruotsista 🙋🏻♀️🇫🇮 3:05
Laillistettua orjakauppaa!
KELA / 9 EUROA/ PÄIVÄ. = laillistettu orjatyö. = kokoomuksen haave koko suomea koskevaksi.
Kiitä SDP:tä joka kehitti Suomeen Työkokeilun karenssin uhalla tottakai!
Ja tämä orjakauppa on laskenut Suomalaisten palkkoja tai jätteneet heidät työttömiksi, kun muualta saadaan halvempaa... ei niistä Suomalaisista työntekijöistä ole pulaa, heidät tehdään työttömiksi. Thaimaassa voi elää 5 euron tuntipalkalla, Suomessa ei voi.
Hyvinvointiyhteiskunta on suurelta osalta höpöä. 33 peruskoulunopettajana, nyt Aasiassa hyvinvointiyhteiskunnassa.
Ainoa asia missä paremmin Suomessa on erikoissairaanhoito, joka sekin taitaa olla nyt jumissa. Todella herätkää tuosta höpötyksestä.
Hienoa puhetta Riikka..
💝💝💝 Hyvää Riikka
Moni on varmaan katsonut Australian rajalla, tv-ohjelmaa, siinä vähän hepposin perustein maahan pyrkivät lähtevät usein samana päivänä lentokoneella takaisin sinne mistä tulikin.
Suomessa taas viranomainen on todennut, että henkilöllä ei ole perusteita suomessa oleskeluun ja käännytetään takaisin. Niin suurinosa näistä puunhalaajista on sitä mieltä, että henkilöä ei kuulu lähettä takaisin ja hänelle tulisi vielä kustantaa teveydenhulto yms.
Siis mitä VITTUA.
Voisiko joku tutkia brysseliin menevää rahavirtaa..! Mistä, kuka, paljoko jne.
Riikka on kova
Mistä näkee sen koko ohjelman ???
2023 soterahat...Paljoko sitä on rahaa. Rahaa tuntuu olevan sodan rahoitusta ja aseistusta varten, mutta paljoko on varattu Suomen kansaa varten soteen, vuodelle 2023. VAI, vähennetäänkö alueista puolet, kun rahaa ei ole. Kertokaa toki.
Piti kirjoittaa. " vaalikeskustelut " !
Petteri Orpo tuleva pääministeri ??? HAH HAH HAA !!! Ehtii vielä sössiä monet vaalikkeskustelut ENNEN VAALEJA !
Petteri haluaa kokoomuksen tavoin asettaa koko Suomen orjatyöläiskansaksi. Palkanmaksuilla ei ole väliä, kunhan vaan jokainen tekee jotain. Kokomus ei ole koskaan tajunnut sitä, että tavallinenkin kansa tarvii rahaa. Kokomus näkee vain sen, että yrittäjien on pärjättävä, vaan kansa tehköön orjina (matalapalkkaisina tahi palkatta) töitä firmojen rikastuttamista varten.= Pähkinänkuoressa kokoomus
@@reijoheikkila4578 OK !
Köyhät kyykkyyn - Petteri Urpo
Ainoa argumentti on AMERICAN MEDIA GROUP elik miehen äänellä möykkävät misut ja vinkuvat nassukat toistaa samaa elik Hjallis första ja
Hyvä Riikka. Olet kyllä asiasi osaava nainen ja puhut asiaa ja tiedät mistä puhut.
🥰
Andersson vääntelee tuolla naamaansa👎.
Jep. Ei mikään viisas ihminen.